N64:lle julkaistu Golden Eye 007 oli koneen historian kenties paras peli. Se lisäsi Raren mainetta entisestään ja nosti Bond-lisenssin arvon uusiin lukemiin. Kaikkien yllätykseksi Rare myi onnistuneen alun jälkeen lisenssin Electronic Artsille. EA:n sen jälkeen tehtailemien Bond-pelien taso on heilahdellut hyvästä tyydyttävään, mutta lisenssiä on aina osattu käyttää erinomaisesti hyödyksi. Yllättävästi EA päätti tehdä epäsuoraa jatkoa maineikkaalle Golden Eye 007:lle, ja Golden Eye: Rogue Agent on nyt kaupoissa.
From EA With Love
Tällä kertaa ei pelata ”hyvän”, Britannian ja samalla koko maailman turvallisuutta edistävän M16-agentti James Bondin näkökulmasta, vaan anonyymin ex-agentin silmin. Hän kuului aikanaan M16:n salaiseen palveluun, mutta erotettiin raakuuden ja piittaamattomuuden vuoksi. Paperilla idea kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä tämän lisäksi peliin on tuotu arsenaali ikimuistoisia Bond-veijareita, kuten Scaramanga (jota aikoinaan esitti erinomaisesti Christopher Lee), Dr. No, Pussy Galore ja Xenia Onatopp. Ongelma on, ettei ideaa raapaista kuin pinnalta. Päähenkilöstä ei kerrota muuta kuin että hän on raaka ja piittaamaton, ja se ei edes näy tarinassa, sillä joka pelissähän sankari tappaa laumoittain vihollisia oli hän hyvä tai paha.
Muut hahmot eivät omaa leffoista tuttua luonnettaan, esimerkiksi Scaramanga on vain tylsä ääni, joka kertoo minkä uuden kyvyn sait seuraavaan kenttään. Hänenhän pitäisi olla kekseliään psykopaatin osassa! Tarina tuntuu vain tekosyyltä tuoda pelaajan eteen vaihtelevia maisemia, jossa kyllä kieltämättä onnistutaan. Juoni ei oikein muistuta Bond-elokuvia, huumori puuttuu ja toiminta on otettu jostain B-luokan elokuvasta. Kuinka monetta kertaa näemme jalkamiehen taistelun helikopteria vastaan? Golden Eye: Rogue Agent tekee sen vielä useampaan kertaan. Musiikki on erilaista mitäänsanomatonta jumputi-jumputi-musiikkia, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ainoa tunnelmaa luova kappale kuullaan valikoiden selailun aikana.
Graafinen ilme on persoonaton ja kaikilla tavoin tylsä. Animaatio on kömpelöä, poikkeuksena aseiden latausanimaatiot ovat tyylikkäitä. Kentissä ei ole paljoakaan tavaraa. Tekstuurit ovat myös hyvin epätarkkoja ja hieman rakeisia. Viholliset eivät jää kuollessaan mihinkään, vaan katoavat henkensä menetettyään parissa sekunnissa. Typerän näköistä ja pilaa tunnelmaa tehokkaasti. Edes juonta kuljettavat videopätkät eivät tee vaikutusta. Niistä tolkkua saadakseen kannattaa laittaa tekstitykset päälle asetuksista. Ja missä ovat hehkeät Bond-naiset, nuo jokaisen elokuvan tärkeimmät elementit?
The Controls Are Not Enough
Perusräiskintä toimii, kontrollit ovat loogiset ja tähtääminen ei tuota liian suuria vaikeuksia, vaikka Halon tarkkuuteen ei päästäkään. Halomaisesti energiat latautuvat hetken huilimisen jälkeen, jonka lisäksi pelaajaa suojaa luotiliivi. Mukana voi olla kerrallaan vain yksi ase kummassakin kädessä, eli pahiksella ei ole taskuja useammalle aseelle. Kahdella aseella ammutaan yhtäaikaa pitäen kumpaakin liipaisinta pohjassa. Jos käyttää kaksin käsin pidettävää asetta, kuten M4:ää, tai kahta asetta, ei voi heitellä kranaatteja. Kranaatteja nimittäin todella kannattaa käyttää, ja usein. Vaikka heittäisi mielestään aivan pöpelikköön, niin yleensä ainakin yksi vihollinen kuolee. Aseiden tehot vaihtelevatkin liian paljon. Haulikko tappaa yksinpelissä yhdestä laakista, jos osaa yhtään tähdätä. Toisaalta tavallinen pistooli on alitehoinen, ja sillä saa räiskiä tusinan ammuksia ennen kuin vihollinen edes kohottaa katsettaan. Harmillisesti pelissä ei voi hypätä, vaikka tämän taidon pitäisi olla FPS-genressä jo itsestäänselvyys.
Toinen murheenkryyni on vihollisten tekoäly, jota pelin takakannessa hupaisasti kehutaan sanoen, että sen ansiosta yksikään peli ei ole samanlainen. Päinvastoin, sen ansiosta jokainen peli on, ei samanlainen, mutta samankaltainen. Useimmiten viholliset joko juoksevat pelaajan läheisyyteen tai räiskivät seisten kuin tapit paikoillaan. Pelaajan tullessa lähietäisyydelle jokainen jeppe on helppo nakki: pari iskua päin lasileukaa ja veikko lentelee taivaan teitä. ”Erikoisempana” ominaisuutena vihollisen voi ottaa parin iskun jälkeen ihmiskilveksi. Siitä ei kuitenkaan ole todellista hyötyä, sillä viholliset eivät moisesta humanistisesta hömpötyksestä piittaa.
Golden Eye -kyvyistä on tarkoitettu tehdä pelin koukku. Idea on kuitenkin jäänyt puolitiehen. Kykyjä on vain neljä kappaletta, mikä kyllä mahdollistaa niiden valitsemisen kätevästi nuolinäppäimiä käyttämällä. Lähellä olevien seinien läpi katsominen ja hetkellinen suojus ovat oikeasti hyödyllisiä taitoja, joita tulee käytettyä, mutta vihollisten aseet epäkuntoon saava kyky on aikamoisen turha, sillä helpompi ne vihulaiset on vain yksinkertaisesti listiä.
Tämän lisäksi kenttiin on ripoteltu erilaisia ansoja, joita ovat esimerkiksi silta, jonka saa laskettua. Idea on hauska ja se toimii mainiosti, vaikka kaikkia ansoja ei aina ehdikään huomata. Muuten kentät ja tehtävät toistavat itseään, eikä meno pysy mielenkiintoisena kuin muutaman ensimmäisen tunnin ajan.
License to Live
Peli tukee Xbox Live verkkopelipalvelua ja sisältää sisältää tutut Quickmatchin ja Optimatchin, eikä porukkaa tarvitse tällä kertaa etsiä mistään vihoviimeisestä lobbysta. Erikoisena neronleimauksena kaverilistaa ei kutsuta kaverilistaksi vaan ”EA messengeriksi”, vaikka sama asia on kyseessä. Lista tulee päälle ja päivittyy tuskallisen hitaasti, eikä kaikkia pelaamassa olevia voi nähdä yhdellä vilkaisulla, vaan asia pitää katsoa jokaisen pelaajan kohdalta erikseen. Xbox Liveen mennessä voi valita muutamasta vaihtoehdosta, miltä haluaa pelihahmonsa näyttävän. Mukana on muun muassa Golden Eye sekä erilaisia tusinavihollisia.
Xbox Live -tuki on maksimissaan kahdeksalle pelaajalle. Kaikki kentät eivät kuitenkaan tätä pelaajamäärää tue, joten asia riippuu kentän valinnasta. Pelattavuutta vaivaavat samat ongelmat kuin yksinpelissäkin, mutta aseiden tehojen ero kärjistyy. Raketinheittimen tai muun hyvin tehokkaan aseen löytää useimmiten helposti, ja pelin voittaakin yleensä se jolla tämä ase on ollut kauimmin hallussa. Moninpeliä ajatellen hahmojen nopeus saisi olla hivenen kovempi.
Mukana ovat perinteiset Deathmatch, Team Deathmatch ja tehtäväpohjainen pelimuoto. Ansat ovat mukana myös moninpelissä, ja ne onnistuvat luomaan monia naurunsekaisia hetkiä, kun kaveri veteen tipahdettuaan kuolee haiden kynsissä. Pelin paras osuus Livessä ovat 1-vs-1 -matsit. Niissä on intensiivisyyttä ja hauskuutta, mitä en muista pelimuodoista löytänyt. Siihen tehdyt kartat ovat myös valikoiman parhaasta päästä. Kaikista ominaisuuksista näkee kuitenkin selvästi, että nettipeli on tehty PS2:ta silmällä pitäen.
Kummallisesti pelin isännöinti eli hostaaminen loppuu itsestään yhden matsin jälkeen, ja enemmän pelatakseen joutuu luomaan uuden pelin ja odottamaan siihen pelikavereita. Heitä ei paljoa olekaan, sillä jopa illalla pelaajia riittää hädin tuskin kahdeksaa. Tämän lisäksi peli sekosi totaalisesti muutaman kerran. Erityisesti Xboxista lähtenyt kova ääni jäi mieleen, ja koneen sammuttaminen sekä uudelleen käynnistäminen ei ole sellaisen jälkeen kovin hauskaa. Asia ei voi johtua DVD-asemasta, sillä koneeni on suhteellisen tuore.
Yhteenveto
Golden Eye: Rogue Agentin pelattavuudesta ja yleisestä ilmeestä tulee mieleen pari vuotta sitten julkaistu TimeSplitters 2. Vaikka Golden Eye on sitä paljon tuoreempi, on se myös huonompi. Yksinkertaisesti toinen on laadukkaampi ja persoonallisempi. Peliä vaivaa se, että mikään ominaisuus ei nosta sitä parrasvaloihin, ja useat ominaisuudet tiputtavat sen sieltä. Golden Eye: Rogue Agent on korkeintaan keskinkertainen tuttavuus, joka kärsii persoonattomuudesta, toistosta, pelimekaniikan puutteista, ongelmien riivaamasta moninpelistä sekä onnettomasta tarinasta.