Half Life oli ilmestyessään PC:lle vuonna 1998 käänteentekevä ensimmäisen persoonan toimintapeli, jossa juoni oli enemmän elokuviin päin, kuin aiemmin oli totuttu kyseisessä genressä. Moni lajityypin räiskintä on sittemmin kyseisen pelin jalanjäljissä tullut; Xbox-pelaajakunnalle näistä tutuimpina lienevät Halot. Viime vuonna PC:lle julkaistu jatko-osa on nyt viimein myös Xbox-kansankin ulottuvilla.
”I am not a number; I am a Freeman!”
Maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuus vetelee viimeisiään, kun Combineksi kutsuttu salaperäinen militanttijärjestö kyykyttää poloisia lajitovereitamme toisen maailmansodan tapaisessa miljöössä. Tehtävä ei sen kliseisempi voi tietenkään olla, kuin pelastaa planeetta ja ampua niin maan perkuleesti kaikkea ammuttavissa olevaa vihulaista päämäärän saavuttamiseksi. Kaavahan on siis mitä mainioin. Liikkuvat taakse!
Peli lähtee käyntiin kiskoilla, kuten aikaisemminkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan päähenkilömme ja ohjastettavamme Gordon Freeman tunnu olevan enää niin tietoinen matkansa kohteesta , kuin ensimmäisessä osassa. Matkan pää koittaa kuitenkin pian. Kaupunki 17 toivottaa kaasu(?)naamareihin sonnustautuneiden, aseistettujen vartijoiden ja taustalla pelin führerin nauhoitetun propagandan säestämänä tulijat tervetulleiksi. Aika sööttiä. Lomamatkallako tässä ollaankin?
Combine pitää kuria yllä natsimaisen tiukasti rautaisen saappaansa alla. Tietenkin tällaisissa olosuhteissa esiintyy aina vastarintaa, eikä poikkeusta tehdä tälläkään kertaa. Pian alun jälkeen juoni ohjaileekin pelaajan jo vastarintaliikkeen kautta lajiamme ja kotoamme pelastamaan. Tuttuun tyyliin tieteelliset kokeetkin menevät jälleen metsään ja Combinen lisäksi vanhat tutut örvelötkin (plus jokunen uusikin) toisesta ulottuvuudesta ovat taas teuraana.
Itse tunnelma ja heroismi (päähenkilöä katsotaan pelin maailmassa kovasti ylöspäin) nostavat seikkailun ja maailman pelastamisen nautittavalle tasolle. Itsekin näin itsetunnottomana nörttinä voin leikkiä olevani arvostettu ja uljas messias. Hyvältähän se tuntuu, hitto vie. Tapahtumat ja niiden taustat avautuvat tasaisen tappavaan tahtiin pelin edetessä; vähän kerrassaan, mutta pitkittämättä turhaan hyvää soljuntaa. Miljööt vaihtelevat kaupungeista syrjemmille tienoille ja tunnelma on katossa aina vain. Välivideoita pelissä ei viljellä, vaan introa ja outroa lukuun ottamatta keskitytään siihen oleellisimpaan. Sehän passaa.
Pelkän juoksentelun ja ammuskelun lisäksi peli tarjoilee nyt myös parin kulkuneuvon verran ajeluakin. Nämä osuudet tuovat todistetusti piristävää vaihtelua, kuten Haloissakin on huomattu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa siis maalla sekä merellä. Eikä näidenkään aikana ammuskelua unohdeta!
Live undead
Half Life 2 on Xboxilla riisuttu kaikista mahdollisista moninpelimuodoista. Sinänsä tämä ei haittaa, koska yksinpeli itsessään on timangia. Mukavahan olisi ollut tietty joukkotappelu- tai edes kaksinpelimoodi, joka löytyy ensimmäisen osan PS2-versiosta, mutta ei auta itku markkinoilla.
Räiskintä on pelimaailmassa hauskaa. Sen tiesi jo jokainen Wolfensteinia ja Doomia aikoinaan pelannut dinosauruskin. Mutta viehätys sen kuin kasvaa edelleenkin, kiitos pelimekaniikan edistysten ja esim. uusien innovatiivisten aseiden: pistooli on kiva, konekivääri ehkä vielä kivempi? Magnumilla ampui Eastwoodin Clintkin ja tykkäsi kovasti. Eriskummalliset scifi-plasma-aseet; Halo-sukupolven itsestäänselvyyksiä. Gravitaatiopyssy? Proge roks.
Kuvitelkaa hiljalleen kohti vaappuva avaruuden muukalainen, joka on pesiytynyt lajitoverisi päähän, ohjaten tämän ruhoa tappovimmassaan itseäsi kohti. Nostat sirkkelinterän maasta pienen magneettisen matkan päähän uusimman tieteellisen lelun nokasta (vanha juttu jo sinänsä, mutta unohtakaamme se) kuin Jedi konsanaan. Kuolaava ja örisevä örkki sen kuin lähestyy, kun nostat vaakatasossa ilmassa edessäsi lepäävän terän kohti sitä ja laukaiset. Jalat jäävät yleensä niille sijoilleen ja yläruumis lentää hienosti seinään. Gravitaatioaseella siis melkeinpä mikä tahansa irtain tiilenpalasta ja maalitölkistä aina lämpöpatteriin ja autonromuun muuttuu aseeksi. Ja lystiä on alusta loppuun. Edellämainittu toimii myös etenemisen välttämättömänä välineenä tietyissä kohdin, joten melko keskeisessä osassa härpäke on.
Pelin kontrollit ovat peruskauraa konsolien FPS-tarjontaan aikaisemminkin tutustuneille ja hyvin homma pelaa. Toinen tatti hoitaa liikuttelun ja toinen tähtäilemisen, mikä lienee jo itsestäänselvyys. Kumpi tatti hoitaa kumpaakin on pelaajan päätettävissä, kuten myös muidenkin näppäimien funktiot. Näin se pitää ollakin. Auto-aim helpottaa vihollisiin osumista joissakin kohdin, mutta yliampuvaksi helpotukseksi tästä ei onneksi ole. Hyvä kuitenkin, että ominaisuus löytyy, koska padilla samanlaiseen nopeuteen ja tarkkuuteen kuin hiirellä tähtäillessä ei päästä. Moninpelissä asia olisi ollut toinen, mutta jossittelut nyt sikseen ja kestetään se Livettömyys ja moninpelin puute kuin mies!
No, mitä se on syäny, tohtori hyvä?
Pelin audiovisuaalisen onnistumisen näkemisen odotus seuraavan sukupolven konsolien ollessa käsillä toi peliä odotellessani mieleen, että voikohan ns. vanhalla raudalla enää PC:ltä käännetyt megapelit olla mitään. Todella naiivi ja typerä ajatus. Ettäs sorruinkin moiseen. Pelin nähtyäni ja sitä pelattuani ei ole enää epäilystäkään: Half Life 2 on upea! Ruudunpäivitys on hyvää suurimman osan ajasta: joissakin kohdin tietty tökkii, mutta silloinkaan se ei pääse (tai kerkiä tiukan toiminnan keskellä) häiritseväksi tekijäksi kummemmin muodostumaan. Ehkä kerran taisin manata hidastumista, kun ruudulla pamahteli joka puolella ja vihollisia piti valikoida aseen tähtäimeen. Fysiikkamoottorin nimissä voimme antaa tämän anteeksi! Ja hyvältä siis näyttää.
Yksityiskohdat (pääosin), rakennukset, varjot, värien lämpö, hahmojen ja fysiikan mallinnus: toimii! Erityisesti vanhan itä-eurooppalaisen kaupungin talot pihan leikkikenttineen, rappukäytävineen ja asuntoineen saivat hämmästelemään oikein kunnolla. Realistista? Vaikuttavan sellaista! Toki löytyy alempiarvoisiakin räpellyksiä pelistä, mutta ne lakaistakoon painavampien meriittien loistolla maton alle!
Ja se fysiikkamallinnus… Kerrassaan upeaa katseltavaa. Hienoja suorituksia on toki nähty ennenkin, mutta tällä kertaa näin kuitenkin hienoimmin toteutetun alan näytteen tähän mennessä. Esineet reagoivat mm. räjähdyksiin, luoteihin ja ennen kaikkea fysikaalisiin ilmiöihin, kuten painovoimaan juuri niin kuin pitääkin. Monesti esim. rappusia pitkin hiljalleen putoava esine, ruumis tai mikä tahansa, on jotain sinnepäin, mitä pitäisi, mutta ei aivan. HL2:ssa se näyttää juuri oikealta. No, ainakin niin maan pirun hyvältä! Wunderbar!
Äänipuolella aseet ovat aseita, eivätkä hernepyssyjä. Laukauksista aina tyhjien hylsyjen maahan putoamiseen saakka koko skaala saa tuntemaan nautintoa sisuksissaan. Äänet kaikinpuolin ovat upeaa kuunneltavaa puheesta efekteihin. Päähahmomme ei puhua pukahda, joten suomalaiset voivat nyt myös samaistua juroon sankariin ilman paineita. Muut keskeiset hahmot puhuvatkin sitten tämänkin puolesta, eikä valittamisen aihetta löydy rimaa alittamaan. Musiikkia löytyy teknosta ambientiin, jota kuullessa (vaikka eivät ole mieleen sen koommin palaneetkaan) on välillä pysähtynyt vain kuuntelemaan, että taidokasta on hittolainen tälläkin saralla. Peruskliseisiin ei olla suoralta kädeltä sorruttu, vaan jonkinlainen uuden hakeminen kuuluu. Plussaa heruu siis audiovisuaaliselle puolellekin. Vanhassa vara parempi? Kyllä, ainakin toistaiseksi vielä kelpaa ja suu napsaa!
P.S.
Half Life 2 onnistuu pitämään otteessaan loppuun asti, vaikka joitakin hiuksia harmaannuttavia kohtiakin on peliin langennut. Monien kuolemien satunnaiset esteetkään eivät kuitenkaan lannista hyvästä pelattavuudesta ja tunnelmasta koostuvaa nautinnollista pelikokemusta pääsemästä hekumalliseen loppuunsa. Valitettavasti vain pelin läpäistyään ei muuta todellakaan enää ole. Ehkäpä peli saa vielä uudenkin pyörityksen koneessa, kunhan vähän ensin mielestä hiipuu pois. Mutta n. 15 tuntia timantinkovaa peliä kertakäyttöisenäkin, niin kyllä tämä koira hintansa haukkuu. Joten ei tässä enää muuta kuin mars kauppaan, jos PC:tä ei löydy ja kunnon FPS-action iskee!
Ja eikun kolmatta osaa odottelemaan.