Arvostelijana toimii LG-käyttäjä Colubrine
Arvostelijan esiinmarssi ja esipuhe
Harry Potter on ollut suuri ilmiö ympäri maailman jo yli kymmenen vuoden ajan. Kirjasarjan lisäksi kuuluisan velhopojan sekä hänen ystäviensä ja vihamiehiensä on nähty seikkailevan niin elokuvissa ja peleissä kuin jopa leluinakin. Kuulun Potter-saagan pitkäaikaisiin faneihin; olen lukenut kaikki kirjat ja nähnyt kaikki elokuvat. Kaikesta huolimatta en ole kuitenkaan aiemmin sukeltanut Potter-pelien maailmaan. Yksi syy on ollut se, että vuosien varrella suurin osa lisenssipeleistä on moneen kertaan todettu enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä tehdyiksi. Oikealla kädellä on lapioitu rahaa kassaan kuin velhopankki Irvetassa konsanaan. On jollain tavalla sopivaa pelata ensimmäisenä Harry Potter -pelinä sarjan viimeinen osa. Parantaa ei tästä enää voi, ellei sarja jatku. Kerrottakoon vielä, että Kuoleman varjelukset julkaistiin yhtenä kirjana, mutta kahtena elokuvana. Pelisarja noudattaa tässä elokuvasarjaa.
Näyttävää ja palkitsevaa pelaamista
Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2 sisältää kaksi pelimuotoa: tarinaosion (story mode) ja haasteosion (challenge mode). Ensin mainittu käsittää nimensä mukaisesti Harryn, Ronin ja Hermionen tarinan jatkuen siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Velhonuoret yrittävät etsiä Voldemortin hirnyrkkejä eli esineisiin kätkettyjä sielun palasia eri puolilta taikamaailmaa. Pelissä on kolme vaikeustasoa, jotka ovat normal, advanced ja expert. Expert-taso on aluksi lukittu, mutta sen saa auki, kun pelaa pelin läpi kertaalleen. Tapahtumat etenevät aikajärjestyksessä ja loogisina, samalla tavoin kuin kirjassa tai elokuvassa. Pelaamisen pääosassa ovat kuitenkin lähinnä erilaiset kaksintaistelut sekä monet siirtymät paikasta toiseen pimeän velhoja tainnutellen. Jos on nähnyt elokuvan, huomaa, että tarinaan on tehty pieniä muutoksia, jotka laajentavat sekä pelattavuutta että elokuvakokemusta. Varsinaiset juonen käännekohdat, kuten esimerkiksi hirnyrkkien tuhoamiset näytetään vain videoina. Välillä harmittaa, kun pelattava sisältö jää suuressa määrin pelkäksi taisteluksi.
Käytettäviä loitsuja ei pelissä ole kuin kahdeksan erilaista. Se on sääli, sillä mahdollinen loitsuvalikoima olisi valtava. Joukossa on toki pari tehokastakin taisteluloitsua, mutta tuntuu, että vaikkapa erilaisia näppäinyhdistelmiä käyttäen saisi rakennettua vaikuttaviakin iskukokonaisuuksia. Pelissä käytettävät loitsut on kuitenkin selvästi suunniteltu tarkoituksenmukaisesti – hyvä niin. Aluksi käytössä on vain tainnutusloitsu, joka sopii parhaiten lähitaisteluun. Pelin edetessä lisää loitsuja saa käyttöönsä tipoittain sitä mukaa, kun niitä alkaa tarvita. Pelissä saa pelata myös muilla tarinan hyvishahmoilla kuin vain Harrylla. Ikävä puute kuitenkin on, että ilmiintyminen (apparition: siirtyminen nopeasti savupilvenä lyhyen etäisyyden päähän) onnistuu vain Harrylta. Kyseessä ei kuitenkaan ole sellainen taika, jonka vain Harryn voi olettaa osaavan. Taika onnistuisi kyllä kaikilta Tylypahkaa tarpeeksi käyneiltä velhoilta. On toinen asia, tekisikö ilmiintyminen jotkin taistelut liian helpoiksi voittaa. Taisteluiden tuoksinassa ei siis kannata heittäytyä liian nerokkaaksi.
Saavutuksia satelee jo pelkkien kohtausten läpäisemisestä ja muutenkin gamerscoren kartuttaminen on melko helppoa. Myös jokunen itse löydettävä saavutus on mukana. Pelin maailmaan on piilotettu kuoleman varjelusten symboleja, joita keräämällä avautuu extras-valikosta hahmokuvia sekä pelin soundtrack. Mikäli on yhtään kunnianhimoinen, lisää symbolien etsintä uudelleenpelaamisen intoa, mutta kovin montaa kertaa ei peliä jaksane läpi rähmiä. Lisäksi matkan varrelta löytyy hohtavia palloja, jotka avaavat kohtauksia haasteosiossa. Haasteosio kattaa kaikki pelin nimetyt kohtaukset, jotka täytyy mennä läpi mahdollisimman nopeasti. Aikarajat määrittävät, saako pelaaja pronssia, hopeaa, kultaa vai platinaa. Vaikeaksi loistavan ajan saamisen tekee se, että videopätkiä ei ole karsittu haastepuolen kohtauksista. Videoita kun ei pysty ohittamaan ja kello sen kuin käy. Ehkä ilo on sitäkin suurempi, kun kaiken saa loksahtamaan kohdalleen.
Käytettävyys kapulana rattaissa
Graafisesti peli on hyvä tai vähintään melko hyvä, vaikkakaan ei ehkä ylläkään varsinaisesti ajanmukaiselle tasolle. Liikkeet ovat pääsääntöisesti sulavia ja loitsiminen näyttävää. Voisikin sanoa, että suuret linjat ovat toimivia. Yksityiskohdissa grafiikka kuitenkin pettää. Esimerkiksi hahmojen kädet on tehty suurpiirteisesti eikä pärstäkerroinkaan antaisi tanssipaikan ovella välttämättä kovin hyvää kohtelua. Lisäksi jotkin videopätkissä nähtävät liikkeet, kuten loitsupanoksen paikalleen asettaminen, tuntuu hieman heiveröisesti viimeistellyltä. Kun pelin pelaa läpi, ilmestyy ruutuun pelin pelaamisesta kiittävä videokollaasi. Kollaasissa on pätkiä ilmeisesti kaikista Harry Potter -peleistä, joita on julkaistu. Niitä katselemalla voi todeta graafisen ilmeen kehittyneen huomattavasti ja nykyisten pelien olevan suunnattu myös astetta vanhemmille. Ensimmäisten pelien karrikoitu Harry on selvästi suunniteltu lasten toiveita silmällä pitäen. Toisaalta pelisarjakin on vanhentunut samaan tahtiin alkuperäisten pelaajien kanssa, joiden kiinnostus on pitänyt säilyttää.
Suurin turhautumista aiheuttava tekijä on pelin käytettävyys. Pientä haastetta aiheuttaa jo tähtäin, jonka liikkumisnopeuteen kestää hetken tottua. Tarkemman tähtäimen saa vasemmanpuoleisella liipaisimella. Pelin edetessä saatavista loitsuista osalla on myös jo valmiiksi suuremmat tähtäimet. Tämä tosin saa pelaajan suosimaan tiettyjä loitsuja, mutta se tuskin on keneltäkään pois – varsinkin kun kyseessä ovat käytännössä tehokkaimmat loitsut. Toinen käytettävyyteen liittyvä ongelma on paikallaan kääntyminen joissakin kaksintaisteluissa. Kaksintaisteluissa vastustaja saattaa ilmiintyä yhden pilarin nokasta toisen, satunnaisen pilarin nokkaan. Jos vihulainen sattuu ilmiintymään oman hahmon taakse, kestää hyvän tovin ennen kuin tähtäimen taas saa kohdistettua epelin kaavun kohdalle. Näitä seikkoja pystyy vielä jotenkin katselemaan ruusunpunaisen linssin läpi, mutta ehdottomasti rasittavinta on se, että Ron ja Hermione eivät tunnu kykenevän tekemään juuri mitään itse. He jäävät usein jököttämään paikalleen, kun olisi jo mahdollista mennä eteenpäin. Voisi kuvitella, että ajatuksena on Harryn roolin korostaminen, mutta eipä käyttäytyminen kovin paljon muutu näiden kahden taikurin ollessa liikkeellä kahdestaan. Ron sytyttää taikasauvansa päähän valon johdattaakseen molemmat Salaisuuksien kammion uumeniin, mutta kulkee eteenpäin hiljaa kuin traktorin hinaama kuorma-auto. Jos pelaaja saisi itse sytyttää oman sauvansa kärkeen tuikun, olisi taso selvitetty paljon nopeammin. Täytyy toki muistaa, että Harry Potterin tarinassa keskeinen asia on tiimityö ja toisista välittäminen. Ikävää, että pelin tempo hidastuu tiimin yhden heikon lenkin takia.
Hyvin ilostuttavana bonuksena pelin kansiin on piilotettu lisäsisältö, josta nauttiakseen tarvitsee webkameran. Kun kantta pitää kameran edessä, ilmestyy Voldemort kuvaruudulle taikomaan. Ilmeisesti Kuoleman varjelusten ensimmäisen osan kanteen ilmestyy Harry Potter. Kun molempia kansia pitää kameran edessä samaan aikaan, hahmot taistelevat keskenään.
Lopuksi
Kaiken kaikkiaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2 asettuu asteikolla keskinkertaisen ja hyvän välille, mutta on kuitenkin viihdyttävä peli. Miinuspuolena mainittakoon, että se on verraten lyhyt. Tarinan läpipelaaminen on mahdollista alle viikossa, vaikkei kovin montaa tuntia päivässä pelaisikaan. Suurimmat pettymykset ovat joidenkin ohjelmoitujen hahmojen tekoäly ja käytettävien loitsujen määrä. Grafiikan osalta paljon voi antaa anteeksi ajattelemalla esimerkiksi, että kyseessä on peli, joka ei ota itseään liian vakavasti. Se ajaa joka tapauksessa asiansa. Viihdyttävintä viimeisen Potter-pelin pelaaminen on varmasti faneille ja tietysti niille, jotka ovat vuosien saatossa pelanneet aiemmatkin pelit. Kylmiltään ei tähän leikkiin kannata lähteä. Viimeisenä toiveikkaana ajatuksena sanottakoon, että jos pelien julkaisemisessa ei olisi ollut kiirettä, Harryn seikkailuista olisi varmasti saanut hyvinkin eeppisiä kokonaisuuksia kilpailukykyisin grafiikoin.
Arvostelijana toimi LG-käyttäjä Colubrine