Nyt on elämäsi mahdollisuus viritellä japanilaisia autoja. Tarjolla on 23 kärryä kaikilta merkittäviltä valmistajilta, mukana ovat muun muassa Mazda RX8, Subaru Impreza ja Mitsubishi Lancer. Virittelyn lopputuloksia on tarjolla kiitettävästi, yli 5 miljoonaa. Kumia pääsee polttamaan Japanin merkittävimmillä teillä yön tunteina mutta millaisen paketin Genki on lopulta luonut?
Wunderbaum, Recaron penkit, ledivalot ja takaspoileri
Teoksen huomio keskittyy alusta alkaen virittelyyn. Peräti kymmenen pelitilaa kuulostaa mahtipontiselta ja monipuoliselta, mutta niiden erot jäävät lopulta hyvin pieniksi. Viisain tapa on napata listalta ylin pelimuoto ja rakentaa oma ura underground-maailmassa. Taskussa on kasa seteleitä ja kilpaa pitäisi päästä ajamaan. Ostosreissun jälkeen autotallissa komeilee japanilainen urheiluauto ja normaalisti pelaaja lähtisi siinä vaiheessa ajamaan ensimmäisiä kaksinkamppailuja liikenteen sekaan, mutta se toimintapa on tällä erää väärä.
Ensiksi ei mennä ajamaan, ensiksi viritellään ja kaunistellaan tuoretta ostosta. Auton osista suurin osa on vaihdettavissa, tarjolla on muutoksia tehojen, ulkonäön sekä käytännöllisyyden saroilla. Suuremmat pakoputket ja 500 hevosvoimaa kehittävä moottori ovat mahdollisia muutoskohteita ja valinnanvaraa löytyy enemmän kuin supermarketin hyllyiltä maitotölkkejä. Valitettavasti tehojen muuttaminen on kallista puuhaa, ja aloittelija tyytyykin vain välttämättömiin muutoksiin säästäen tuohta muita sijoituskohteita varten.
Valinnanvaikeus jatkuu auton fyysisissä muutoksissa. Kannattaako Lanceriin lisätä kaksi metriä leveä takaspoileri? Ovatko halogeenivalot ledejä paremmat? Pitävätkö mimmit enemmän pystysuunnassa aukeavista ovista? Kysymykset ja pohdinta rasittavat hermoja, mutta antavat samalla valinnanvapauden – nyt voi vihdoin toteuttaa itseään ilman suurempia rajoituksia. Menopelin viimeistelyyn on syytä varata aikaa. Kärryn sisälle on saatava Japanin vastine kotoisalle Wunderbaumille ja Lanceriin on saatava valkoiset lieskat puskuriin.
Radalle? Ei, vaan kadulle!
Kun fanaatikkojen kuola on valunut toista tuntia sohvalle ja virtuaaliautotallissa odottaa valmiilta vaikuttava kilpuri, on aika viimein tähyillä radalle. Tarjolla on Japanin tunnetuimpia tieosuuksia öiseen aikaan. Lentävälle suomalaiselle nämä ihmeelliset moottoriliikennetiet aiheuttavat päänvaivaa. Onko tuollaisia mutkia oikeasti olemassa? Etteivät vaan pelintekijät olisi mallintaneet teitä kaukaa Marsista? Kulttuuriristiriitojen ja taajamamerkkien puutteen jälkeen on keskittyminen tiukasti tulevassa.
Radat eivät lopulta ole hullumpia, tosin niiden lukumäärä on luvalla sanoen vaatimaton. Samat tiet nimittäin tuntuvat jo parin tunnin kilpailemisen jälkeen turhan tutuilta, eikä vaihtelua tunnu olevan tarpeeksi. Tilaa teillä on yllin kyllin, tavallisia autoilijoita yleisillä teillä on jostain kumman syystä vain pari tusinaa. Teknon soidessa taustalla kilpaileminen tuntuukin helpolta. Autojen hallittavuus on yksinkertaista mutta kaikkia autoja vaivaa japanilaisille ajopeleille tyypillinen lievä aliohjautuvuus. Yliherkkä ohjaus aliohjautuvuudella maustettuna tarjoaa hieman eksotiikkaa kokeneellekin virtuaalikurvailijalle.
Ohjaustuntuman erikoisuutta lisää autojen pehmeät jousitukset, kilpurit niiailevat suuntaan jos toiseenkin turhan paljon. Kauppakassiefekti antaa epärealistisen kuvan Japanin mahtavimmista urheiluautoista. Toisaalta runsas kallistuvuus mahdollistaa mutkissa komeat liukumiset. Perä edellä liukuminen ei ole nopein tapa edetä, mutta se sopii hyvin muutenkin arcadehenkiseen teokseen. Pelin niksien jäätyä mieleen on auton hallitseminen lasten leikkiä. Jokaiseen tilanteeseen osaa reagoida oikein ja kovassakaan vauhdissa kuskista ei tule matkustajaa.
Kaksintaistelu Osakassa
Pahasti sivuaiheeksi jäänyt kilpaileminen on hoidettu katu-uskottavasti. Tarjolla on kaksinkamppailuja peräti 200 vastustajaa vastaan. Loppujen lopuksi vastustajista jokainen ajaa hyvin samankaltaisesti ja mainostetut erot vastustajien välillä ovat enemmänkin kosmeettisia. Tekoäly toimii lievästi kuminauhaperiaatteella, kilpailuja ei kuitenkaan voiteta ajamalla koko moottoritien matkaa paremmin, vaan voittajan pitää karistaa vastustaja kannoiltaan. Kun kilpaileva kuski on kadonnut taustapeileistä, julistetaan sinut voittajaksi ja taskuun tärähtää muhkea potti kahisevaa.
Vastusten tekoäly on ulkonäön tavoin aikaansa jäljessä. Kaveria ei hiillosteta pahemmin, vaan kone tuntuu kerta toisensa jälkeen päättävän kumpi voiton ansaitsee, tekee itse ratin takana mitä tahansa. Kilpailujen tunnelmaa latistaa myös hieman vanhentunut ulkoasu. Autot on mallinnettu tarkasti ja hyvin mutta valitettavasti toimivan näköiset autot eivät pelasta koko ulkoasua. Pimeällä ajettavat kisat tarjoavatkin jatkuvasti tummia kerrostaloja ja kiiltelevää asfalttia. Ruudunpäivitys on kohtuullisen sulavaa, mutta yksityiskohtien vähäisen määrän vuoksi pelin onkin syytä pyöriä tasaisesti.
Kokonaisuutena kilpailukokemukset jäävät hieman vaatimattomiksi. Kilpailuja ajetaan vain ja ainoastaan rahan vuoksi. Missä on kilpailemisen hauskuus ja palkitsevuus? On selvää, että virittely on pääosassa, joten siihen on panostettu tarpeeksi. Kilpailuja odottavat pelaajat saavatkin siis ihmetellä paketin sisältöä. Musiikki on jopa ärsyttäväksi laskettavaa teknoa ja Liven välityksellä löytyvät pelaajat tuntuvat lentävän ohi ohjuksiakin nopeammin. Livessä on onneksi tarjolla vastuksia, ja ihmistä vastaan pelaaminen antaa pelimoottorin toimivuudesta aavistuksen paremman kuvan.
Takaisin talliin
Euroopan markkinoille uudelleen nimettyä Import Tuner Challengea ei voi edes kutsua peliksi. Pelaaminen on niin pahassa sivuosassa, että virityssimulaatio olisi ehkä sopivampi terminologinen subjekti. Virittäminen on hauskaa ja palkitsevaa, mutta ajamiseen olisi tarvittua lisää potkua, jotta virittelyssä olisi jotain järkeä. Nyt jatkuvalle auton muuttelulle ei löydy minkäänlaisia tavoitteita.