Just Cause -pelisarja on tunnettu avoimesta maailmastaan ja päättömästä toiminnastaan. Kuuluisaa tarttumaköyttä unohtamatta. Kolmanteen osaansa päässyt sarja tarjoileekin vähintään kolminkertaisen määrän räminää ja räiskettä. Uusi sukupolvi konsolialustana ja vain taivas rajana. Ruotsalainen kehittäjä Avalanche Studios tekaisi aiemmin tänä vuonna julkaistun Mad Maxin, joka osoittautui kuitenkin pettymykseksi pelaajien sekä fanien keskuudessa. Vaikka Mad Maxia kehittikin pelistudion New Yorkin osasto, niin mahtoivatko paukut enää riittää kahteen julkaisuun vuoden sisällä?
Rico is back!
Aiemmista osista tuttu agentti Rico Rodriguez hyppää pelaajan ohjastaman sankarin saappaisiin jälleen kerran, mukanaan luonnollisesti ikoninen tartuntaköysi. Tartuntaköysi onkin yksi pelisarjan keskeisimmistä asioista. Sen avulla kun siirrytään paikasta toiseen rivakasti, taistellaan vihollisia vastaan, anastetaan kulkuneuvoja sekä aiheutetaan tuhoa. Köyden kapasiteetti on noin 80 metriä, joten paikasta toiseen siirtyminen käy reippaasti. Samalla tavalla saa myös hyvät lähtövauhdit laskuvarjolla lentämiseen taikka liitopuvulla liitämiseen. Laskuvarjoa sekä liitopukua voi käyttää loputtomasti ja aina kun hahmo on ilmassa. Näin ollen ajoneuvot ovat usein hitaampia liikkumiseen, etenkin vaikeakulkuisessa maastossa. Siinä missä tartuntaköyden voi laukaista maahan, voi sen myös laukaista vihollisia päin. Tällöin Rico hilaa itsensä vauhdilla pahaa-aavistamatonta vihollista päin ja antaa tälle monosta. Isku tekee luonnollisesti vahinkoa, sekä lamaannuttaa vastustajan hetkeksi maahan, josta vihu onkin helppo napauttaa hengiltä. Rakennelmien sekä tuhottavien kohteiden kaatamiseen sekä tuhoamiseen tartuntaköyttä käytetään hieman eri tavalla. Kahden objektin, esimerkiksi juuri tuhottavan patsaan sekä talon seinän, väliin ammutaan vahva köysi, jota kiristämällä saa helposti ja panoksia säästäen kaadettua kohteen. Sama kikka toimii siis loistavasti myös ihmisiin, eläimiin, sekä ajoneuvoihin.
Toinen asia, josta Just Cause on tunnettu, on sen avoin ja kaunis maailma. Tällä kertaa kohteena on fiktiivinen, välimerellinen Medicin saarivaltio. Noin tuhannen neliökilometrin kokoinen alue on samaa luokkaa kuin sarjan edellisessä osassa. Tosin maailman monimuotoisuutta on lisätty muun muassa maanalaisilla tunneleilla ja uniikeilla maamerkeillä. Medici on Ricon lapsuudenkoti, jota hallitsee diktaattori Kenraali Sebastiano Di Ravello. Maailmanvalloitushaaveillaan Di Ravello joutuu Ricon ja paikallisen vastarintaliikkeen silmätikuksi. Tarinaltaan siis hyvinkin samanlainen kuin pelisarjan kakkososa, mikä syökin mielenkiintoa hurjasti. Samoin yksi pelin perusideoista, eli kaaoksen aiheuttaminen, on lähes kopio edellisestä. Tukikohtia ja kaupunkeja valloitetaan tuhoamalla siellä olevia propagandalaitteistoja, polttoainesäiliöitä ja sähkökeskuksia. Luonnollisesti tukikohdat ovat diktaattorin asevoimien hallussa ja niiden valtaaminen näinollen heikentää tyrannin valtaa alueella.
Rähinää ja räiskettä
Kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapläjäys lunastaa kyllä lupauksensa vuoden räjähtävimpänä peliteoksena. Laaja valikoima aseita aina monenlaisista rynnäkkökivääreistä haulikoihin ja raketinheittimiin takaa tulivoiman. Rico jaksaa kantaa mukanaan kerrallaan vain yhden kunkin tyylistä asetta sekä muutaman kranaatin. Eli kahden käden aseen, kaksi käsiasetta, sekä raskaamman aseen. Tämän lisäksi käytössä on loputon määrä C4-pommeja, joita voi tökätä mihin haluaa. C4:sia on kuitenkin rajattu määrä kerrallaan laitettavaksi, joten edelliset täytyy ensin laukaista ennen kuin voi taas käyttää lisää. Pelistä löytyy myös maassa kiinni olevia tykkejä sekä tietenkin ajoneuvojen omat aseistukset, joilla saakin suurempaa tuhoa aikaan. Toisin kuin Ricon henkilökohtaisessa arsenaalissa, näissä muissa on loputon määrä panoksia. Jos siis tukikohdasta tai sen välittömästä läheisyydestä löytyy esimerkiksi ilmatorjuntatykki, on sitä syytä käyttää helpottamaan aiheuttamaan tuhoa.
Uutena ominaisuutena peliin tulivat Gear Mods, eli vapaasti suomennettuna ratasmodit. Toisena uutuutena tulleet challenget, eli eräänlaiset minipelit toimivat keinona ansaita näitä rattaita, joita tarpeeksi ansaitsemalla saa avattua erilaisia modeja peliin. Esimerkkinä niillä saa enemmän kranaatteja käyttöönsä, vauhtibuustia ajoneuvoihin, paremman tartuntaköyden sekä parannuksia liitopukuun. Parannuksia ja muita ansaitsemiaan ominaisuuksia ei ole pakko ottaa käyttöön ja niitä saakin vaihdeltua käyttöön ja pois aivan mielensä mukaan. Kranaattien ominaisuuksien vaihtelu tuokin eri variaatioita tuhon aiheuttamiseen. Mitä tulee näihin minipeleihin, niin niitä avautuu aina parisen kappaletta, kun kaupunki tai tukikohta on valloitettu. Minipeleistä löytyvät muun muassa perinteisiä nopeusajoja, liitelyä tai ihan vaan mahdollisimman suuren tuhon aiheuttaminen. Pisteet määräävät ansaittujen rattaiden määrän nollasta viiteen.
What a wonderful world
Just Cause 3:n ehdoton valtti on sen kaunis välimerellinen maisema. Sininen meri siintää lähes joka ilmansuunnassa ja idylliset pikkukaupungit punakattoisine taloineen tuovat mieleen Italian. Viheriöiset pellot ja korkeat vuoret hivelevät silmiä, kun kiitää liitopuvulla halki miljöön. Maailma on myös melkoisen elävä, sillä eläimiä liihottaa taivaalla, sekä toisinaan tallustelee maalla. Merellä seilailevat kymmenet purret ja vesijetit. Kaupungeissa voi taasen aistia hyvinkin välimerellisen tunnelman katusoittajien veisatessa suihkulähteellä. Enimmäkseen idylli pysyy loistavana, mutta melko usein sen pilaa grafiikkamoottorin hajoilu sekä tökkiminen. Pelin kannalta maisemien ihastelu on kuitenkin pikkuseikka, mutta kun ongelmat iskevät myös toiminnan aikaan. Toiminta kun on enimmäkseen nopeatempoista räiskettä, niin tökkiminen vaikuttaa asiaan hyvinkin suuresti. Siitä siis iso miinus.
Vaikka Just Cause 3 onnistuukin lähes täydellisesti olemaan kaaossimulaattori, on se kuitenkin kaukana täydellisestä pelikokemuksesta. Mielenkiintoinen ja massasta poikkeava tarina olisi voinut pelastaa peli-iloa suurella kädellä, mutta tylsäksi ja kliseiseksi jäänyt tarina ei juurikaan houkuta. Pelaaja saattaakin löytää itsensä mieluummin valloittamassa lukuisia tukikohtia tai muuten vain pelleilemässä ja aiheuttamassa kaaosta. Pidemmän päälle siihenkin kyllästyy, sillä sekin toistaa hyvinkin äkkiä itseään. Tekemistä siis peli tarjoilee moneksikin tunniksi, mutta se ei onnistu pitämään otteessaan. Lisäksi moninpelin puute vähentää tekeleen peliarvoa huomattavasti. Onneksi kuitenkin vuohen voi kaasupulloon köyttämällä lähettää maata kiertävälle radalle.