Xbox 360:n vahvasta julkaisupelivalikoimasta kiinnostavimmat pelit ovat yksinomaan uudelle koneelle ilmestyviä pelejä, vanhan konekannan ehdoilla tehtyjen käännösversioiden jättäessä paljon laitteen tehoista ja ominaisuuksista käyttämättä. Microsoftin hankkiessa pelinkehittäjä Raren Nintendon palkkalistoilta valtavalla summalla odotettiin tämän kaupan tuottavan Xboxille huippulaatuisia pelejä roppakaupalla. Kaksi vanhalle Xboxille tehtyä peliä, Grabbed by the Ghoulies ja Conker: Live&Reloaded eivät kuitenkaan täyttäneet näitä odotuksia. Viimein nyt uuden konsolin julkaisuun valmistuneet ja kauan odotetut pelit Perfect Dark Zero ja Kameo näyttävät toteen, etteivät Nintendolle Raresta maksetut rahat menneet aivan hukkaan.
Raren paluu
Kameo: Element of Power on ollut tuotannossa jo peräti viisi vuotta. Matkalla peli on ehtinyt vaihtaa julkaisualustaa Nintendo 64:ltä Xboxille ja viimein päätynyt Xbox 360:n julkaisupeliksi. Pitkä kehityskaari näkyy pelissä graafisesti rikkaana ja yksityiskohtaisena maailmana, sekä hyvin suunnitelluissa tehtävissä ja pelihahmoissa. Musiikki ja grafiikka ovat ensiluokkaisia, peli käyttää oivasti konsolin tehoja loihtiessaan televisioruudulle upeita maisemia sekä luo eeppistä tunnelmaa taistelukohtauksiin ja uusien paikkojen tutkimiseen. Kameo toimii erinomaisesti esimakuna Xbox 360:n mahdollisuuksista, esitellen sen ominaisuuksia ja potentiaalia uuden sukupolven pelialustana.
Saattaa olla, että Kameon graafinen tyyli sekä nykyään niin epämuodikkaan kirkas ja värikäs väripaletti voivat karkoittaa synkistelyä ja machomeininkiä arvostavat teinipojat pelin ääreltä. Heille todettakoon, että pelin teknologiaan luottavat peikot ovat kuin suoraan Warhammer-peleistä ja vastustajille voi jakaa myös varsin näyttäviä iskusarjoja. Pelin juonikuvio on kuitenkin perusteiltaan klassinen: haltiakuningaskuntaa uhkaavat pahat peikot ovat saaneet yliotteen pitkään jatkuneessa kamppailussaan kaappaamalla haltioiden monarkit. Urhean haltianeito Kameon täytyy siis käyttää muuntautumisvoimiaan kuningassuvun pelastamiseen sekä petollisen sisarensa että ilkeiden peikkojen päihittämiseen. Seuraa siis parhaiden videopeliperinteiden mukainen seikkailu, jossa pelastetaan sukulaisia keräten matkall lisää voimia ja lopussa selvitetään sitten välit pääkonnien kanssa. Juonenkerronta pelissä olisi kyllä kaivannut hiomista, mikä on sinänsä yllättävää pelin pitkän valmistumisajan huomioiden. Enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin ja pelin maailmaan olisi ollut tervetullutta.
Siivekäs muodonmuuttaja
Kantava idea pelin toteutuksessa on Kameon muuntautumiskykyjen nokkela käyttäminen. Normaalissa keijukaismuodossaan Kameo pystyy siivillään vain pyrähtelemään nopeasti paikasta toiseen ja käyttämään heikkoja potkuja, mutta muuttuessaan vaikkapa tultasyökseväksi lohikäärmeeksi ei tavallisille peikoille jää juurikaan mahdollisuuksia. Erilaiset olomuodot on tehty kekseliäästi ja niiden erikoisominaisuuksia käytetään ongelmanratkonnassa oivallisesti. Esimerkkinä tyypillisestä ongelmasta ovat kenttiin sijoitetut rampit, joista Metroidin malliin kerällä kierivä piikkisika voi ponnistaa ilmaan. Ilmalennon aikana voi ponnahtaa fysiikan lakien vastaisesti vielä uudestaan vaikkapa kohti jäistä seinää, johon ilmassa lumimiestä muistuttavaksi hahmoksi muututtaessa voidaan tarttua. Erilaiset viholliset myös vaativat eri taktiikoita ja ovat heikkoja tiettyjen olomuotojen hyökkäyksille.
Kameon monet eri olomuodot ovat hyvin hauskoja käyttää. Hahmoista jää hyvin mieleen etenkin liikkuvaa kivilohkarekasaa muistuttava Rubble, joka voi myös ampua murikoitaan vihollisia kohti. Rubble vierii lohkareineen ympäri kenttää kuin tankki ja sen ampumat kivet vieläpä vierivät takaisin tehden myös paluumatkallaan vahinkoa vihollisille. Pummel Weed on nyrkkeilevä lihansyöjäkasvi, joka nakkelee nopeita iskusarjoja sekä pystyy maahankaivauduttuaan ponnahtamaan ylös yllättäen viholliset. Hulppea hahmo on myös pakkasukko, joka vierii eteenpäin pyörivän lumipallon päällä jäädyttäen vihollisia ja pyörien kuin moukarinheittäjä lennättäen vihollisia ilmaan. Viimeisenä saatava hahmo on termiittimuurahainen, joka kantaa selässään kokoonsa nähden valtavaa räjähteitä ampuvaa tulipataa. Hahmo on myös erityisen kätevä pommittaessaan peikkojen rivistöjä. Kameon ohjaaminen on tehty yksinkertaiseksi ja helpoksi. Iskuja ja muita liikkeitä tehdään vain ohjaimen liipaisimilla ja hahmoa vaihdetaan nopeasti muilla napeilla. Helppo ohjausmetodi on nopea omaksua ja sopii peliin täydellisesti. Myöskään erilaisten hahmojen temppujen muistaminen ei ole ongelma, kun liikkeet tehdään joka hahmolla pääosin samoilla tavoin liipaisimilla.
Pelin eri matkakohteita yhdistävä laaja kenttä toimii peikkojen ja haltioiden taistelujen näyttämönä. On vaikuttavaa nähdä Xbox 360:n pyörittävän nykimättä kauaksi piirtyvää maisemaa ja samalla myös siellä taistelevia joukkoja. Pelaaja voi karauttaa keskelle peikkojen joukkoja hevosellaan ja vastustajat lentelevät ilmaan kuin Asterixin legioonalaiset. Välinäytöksinä toimivat lyhyet taistelukenttävaiheet luovat myös kuvaa siitä, ettei kuningaskunnan tuhon estäminen ole vain ja ainoastaan Kameon harteilla, vaan pelaajan seikkailujen taustalla tosiaan tapahtuu myös muutakin. Toki kentällä taistelevista hahmoista monet ovet identtisiä kopioita toisistaan, mutta eipä tätä taistellessa juuri huomaa. On selvää, etteivät nämä lukemattomien hahmojen väliset taistelut olisi onnistuneet vanhalla Xboxilla, puhumattakaan Nintendo 64:stä.
Eeppinen tunnelma ja upea audiovisuaalinen toteutus
Pelin rakenne on hyvin perinteinen. Käytännössä pelaaja matkustaa taistelukenttävaiheen kautta asutuskylään, jossa haastatellaan paikallisilta yleensä lauseen mittaisia kommentteja ja tutkitaan paikkoja lisävoimia tarjoavien hedelmien toivossa. Asumusten läheltä usein myös kohdataan uutta olomuotoa vartioiva varjopeikko, jonka luokse tien selvittäminen vaatii muutaman ongelman ratkaisua. Varjopeikot kukistetaan aina siirtymällä varjomaailmaan, jonka infernaalinen tausta ja lentävien lepakkojen määrä on näkemisen arvoinen. Uuden voitetun olomuodon kera päästään selvittämään isompaa kenttää ja jakson lopuksi peitotaan vielä pelastettavaa sukulaista vartioiva pomohirviö. Sitten sama kaava toistetaan eri ympäristöillä ja uusilla muutosvoimilla. Ulkomaailmassa kartalla näkyy aina selvästi, mihin seuraavaksi tulee mennä eikä suunnistusongelmia tule. Mukana on myös jonkin verran valinnaisia lisätehtäviä ja näistä palkitaan lähinnä erilaisilla ulkomuodoilla pelaajan käytössä oleville hahmoille sekä voimia antavilla esineillä. Lisätehtäviin olisi pitänyt kuitenkin panostaa enemmän, sillä ne eivät juurikaan lisää pelin pituutta.
Audiovisuaalisesti Kameo on todella hyvää jälkeä. Musiikki on onnistuneen eeppistä ja tukee seikkailun tunnelmaa. Graafisesti peli on erittäin vaikuttava, etenkin liikkeessä. Peliruutukuvissa hahmojen elävä animaatio ei tule esiin. Useissa kohdissa pelaajan kannattaakin vain pysähtyä ihmettelemään ruudulla nähtävien liikkuvien objektien määrää ja taustojen tarkkuutta. Hahmosuunnittelu on pääasiassa oikein onnistunutta ja hahmot hyvin animoituja. Etenkin perusvastustajina toimivat vihreät peikot ovat hienoja erilaisine aseineen ja vihollisten käyttämät mekaaniset sotavälineetkin ovat mainiosti tehtyjä. Myös jättiläismäiset pääviholliset on toteutettu vaikuttavasti. Kenttäsuunnittelu on erinomaista ja mukaan on mahtunut myös vedenalainen kenttä, jossa pelaaja ohjaa sukellusvenemäisesti liikkuvaa ja torpedoja ampuvaa hahmoa. Kauniiden maisemien lisäksi kentät sisältävät helppoja pulmatilanteita, joihin on melko mahdotonta jäädä jumiin toimivan vinkkisysteemin ansiosta. Pelaajan kädestäpitäminen ongelmien yli on ajoittain huvittavaakin, kun jo itsestäänselvään pulmaan annetaan varmuudeksi peräti neljä vihjettä. Peli sopiikin hyvin myös aloitteleville pelaajille, mutta tietyt kenttien loppuvastustajat sekä tarkkoihin hyppyreiden käyttöön perustuvat haasteet voivat vaatia muutaman uudelleenyrityksen.
Kirkkain liekki sammuu muita nopeammin
Peli ei ole kuitenkaan aivan täysin vailla ongelmia, mutta ne ovat melko vähäisiä. Pituus on näistä ongelmista pahin. Kestoa pelillä ei ole juurikaan 10-15 tuntia pidemmäksi aikaa, joten turhaa kiirettä päätehtävien suorittamisen kanssa ei kannata pitää vaan keskittyä maailman perusteelliseen tutkimiseen. Toisaalta peli ei myöskään sisällä turhia, peliä pitkittäviä vaiheita ja sen viihdearvo pysyy koko ajan korkealla. Pelikokemuksena Kameo on siis melko lyhyt, mutta intensiivinen. Kun kaikki olomuodot ovat käytössä ja peli alkaa päättyä, toivoisi tosiaan jostain löytyvän vielä uutta sisältöä. Juoni jää hieman kesken ja jättää vastaamatta tiettyihin kysymyksiin, jättäen varmaankin mahdollista jatko-osaa varten materiaalia käytettäväksi. Huvittavasti peli myös tarjoaa Gamerscorea paljon avokätisemmin kuin muut julkaisunpelit ja peliä pelaamalla saakin melko vaivatta näitä pisteitä.
Myöskään osaa pelihahmon käytössä olevista olomuodoista ei ole aivan yhtä hauska käyttää kuin toisia. Ehkäpä lisäksi suuremmat olomuotojen ominaisuuksien muokkausmahdollisuudet olisivat olleet tarpeelliset ja syventäneet peliä. Näyttää myös siltä, että co-op -yhteistyöpeli on julkaisukiireessä typistynyt pelkkään saman koneen jaetun ruudun käyttöön, eikä Liven kautta pelaaminen onnistu. Kuitenkin huhujen mukaan tämä ominaisuus saatetaan lisätä myöhemmin päivityksen kautta mukaan peliin. Yhteistyöpelimuotokin on siten puutteellinen, ettei peliä voi läpäistä kaverin kanssa pelaten, vaan yksinpelissä avataan lyhyitä nopeasti läpäistäviä kenttiä kaksinpeliä varten. Peli seuraa pisteiden määrää ja Livessä pidetään myös pistetaulukoita pelisuorituksista. Lopputekstienkin jälkeen peliä voi jatkaa ja yrittää parantaa kentistä saatuja pisteitä.
Xbox 360:n julkaisupeleistä Kameo on monipuolisin ja ehkäpä myös hauskin peli. Jos sen kesto olisi hieman pidempi ja pelaajalla olisi vaikkapa enemmän kontrollia hahmojen ominaisuuksien muokkaamiseen roolipelimäisesti, kyseessä olisi klassikko. Ilkeästi voisikin kysyä, miten ihmeessä viiden vuoden kehityskaari on tuottanut vain reilut kymmenen tuntia pelattavaa. Nyt peli on ”vain” erittäin hyvä toimintaseikkailu ja hieno näyte uuden konsolin ominaisuuksista. Kameo on lämpimästi suositeltavaa ja hyvin toteutettua nintendomaista peliviihdettä.