On vuosi 1403 ja Böömin kuningaskunnassa (nykyinen Tšekki) hallitsija on äskettäin vaihtunut. Pienessä Stříbrná Skalicen kylässä asusteleva Henry on seppä-isänsä opeissa kasvava, kolmekymppiseltä näyttävä mieslapsi, jonka elämään sisältöä tuo kaveripiirin lisäksi hänen tyttöystävänsä Bianca. Henry viettää päivänsä makoillen ruohikossa, heittelemällä hevosenlantaa naapuritalojen seiniin ja tekemällä muita lapselle sopivia hanttihommia mitä isänsä pyytää, välillä joko kellistäen kuppia kapakassa tai Biancaa ladossa.
Kun eräänä päivänä horisontissa näkyykin savua, jonka läpi juoksee kymmenittäin haarniskoituja hevosia, Henryn elämä muuttuu. Hänen perheensä ja läheisensä tapetaan sekä kylä poltetaan Henryn päästessä pakenemaan. Hän päätyy läheiseen Talmbergin kaupunkiin, jossa hänestä aletaan pitää huolta ja jossa häntä aletaan kouluttaa taistelutaitojen lisäksi myös elämäntaidoissa yleensäkin. Mielessä Henryllä on kuitenkin vain kosto. Kuka antoi käskyn hyökätä Skaliceen ja miksi? Kuka on tummaan haarniskaan pukeutunut korsto, joka antoi viimeisen miekansivalluksen, joka teki Henrystä orvon?
Ei lohikäärmeitä, ei suohirviöitä
Se, missä Kingdom Come: Deliverancen maailma eroaa esimerkiksi Witcher 3:sta tai The Elder Scrolls V: Skyrimistä, on realismi. Böömin taivailla eivät lohikäärmeet lennä, eikä metsissä asustele peikkoja tai haltijoita, vaan maailma on täysin realistinen aikakausikuvaus. Pelin kylät ja kaupungit ovat pieniä ja tiheästi asutettuja maalaiskyliä, joista vain isoimpia peittävät jonkinlaiset muurit. Kylien ympäristöä peittävät suuret metsät, aukeat niityt ja solisevat purot, joista jokaisen pienikin yksityiskohta on tarkasti suunniteltu ja mallinnettu käyttäen apunaan vanhoja karttoja ja yliopistossa oppineita historioitsijoita. Ja se grafiikka… Vau! Pelasin peliä PlayStation 4 Prolla ja välillä jouduin melkein pysähtymään ihastelemaan pelkästään havumetsien yksityiskohtia ja pelin upeaa ulkoasua. On jotenkin ällistyttävää, kuinka tekijät ovat saaneet työnnettyä kaiken pelin herkullisen ja mittavan sisällön näin upealta näyttävään karkkipaperiin.
Myös pelin tunnelmaan ja tarinaan on lähdetty mukaan isoilla panoksilla. Henryn kasvutarina nappaa kiinni jo alkumetreillä ja onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä loppuun asti. Sama pätee myös sivutehtäviin, joista jokaisella on jokin tietty syy ja tarkoitus, vaikka tehtävä olisikin vain etsiä kukkia tai jäniksiä tavernanpitäjälle. Pelin ääninäyttely on äärimmäisen laadukasta ja uskottavaa, vaikka mukana ei olekaan suuria Hollywood-nimiä. Jopa Henryn ääninäyttelijä, Tom McKay, on varmasti monelle täysin tuntematon nimi. Tunnelmaa myös kohottaa se pieni asia, että lähes jokainen ihminen maailmassa näyttää erilaiselta ja jokaisella on jokin ääninäytelty kommentti sanottavana. Olen nähnyt vastaavaa näin suuressa mittakaavassa ainoastaan Witcher 3:ssa.
Aikuiselta näyttävä lapsi
Aiemmin mainitsin pelin olevan Henryn kasvutarina ja sitä se myös on. En tarkoita tätä pelkästään juonellisesti, vaan myös pelattavuudessa. Henry on oikeasti pienkylän maalaistollo, ei pelkästään näytä siltä. Miehen puheenlahjat ovat hänen ainoa vahvuutensa, sillä mikään muu mieheltä ei onnistu. Ei edes sepän työt, vaikka sepän poika onkin. Ratsastaa kaveri sentään osaa, mutta hän ei esimerkiksi osaa uida tai edes lukea, saatikka miekkailla tai ampua jousella. Jopa kukkien kerääminen on hidasta ja vaikeaa, mutta mitäpä sitä kukkia keräämään, jos tyttöystäväkin pysyy tyytyväisenä pelkästään puhumalla nätisti.
Alkuun kaikki tekeminen tuntuu todella puuduttavalta, vaikealta ja kankealta, sillä jokainen asia mitä Henry yrittää tehdä, epäonnistuu. Kun ottaa ruokajuomaksi tuopillisen olutta, on alkoholia täysin kestämätön Henry heti päissään. Kun sitten käy soittamaan suutaan naapuripöydässä istuvalle seurueelle ja ajautuu nyrkkitappeluun, alkaa Henryn läski tummua. Pelottavasti hymyilevä mies ei kuitenkaan lannistu, vaan jokainen poskipäähän otettu lyönti vahvistaa miehen kestävyyttä siinä missä juopottelu vahvistaa alkoholitoleranssia. Kyykyssä kulkeminen parantaa hiiviskelytaitoja ja piiloutumista, kukkien keruu kasvituntemusta, taskujen tutkiminen nopeuttaa varastelua ja taistelutaidot käytetyn aseen kanssa toimimista. Miekkataistelut ja lukkojen tiirikoinnit tuntuvat aluksi turhauttavan vaikealta, mutta treenin ja epäonnistumisen kautta Henry alkaa pikkuhiljaa parantamaan taitojaan ja lukotkin napsahtavat auki pian kuin itsestään. Varsinkin nykyään, kun tiirikointi on helpottunut ja parantunut pelin päivittyessä. Julkaisuvaiheessa konsolilla yritetty tiirikointi oli lähes mahdotonta.
Kun elämänkoulussa ottaa tarpeeksi oppia ja taidot kasvavat, saa Henry myös kehityspisteitä käytettäväksi kehityspuuhun. Pisteillä voi valita esimerkiksi lisää puhetehokkuutta naispuolisiin henkilöihin, nopeampaa parantumista haavoista, paremman viinapään tai vaikkapa teräsvatsan, jonka jälkeen Henry voi syödä myös mätää ruokaa saamatta minkäänlaisia haittavaikutuksia. Kyseessä on äärimmäisen hyödyllinen taito, sillä Henrystä pitää myös pitää huolta niin ruoan kuin unensaanninkin kannalta. Väsynyt mies alkaa ummistamaan pikkuhiljaa silmiään ja menettämään kestävyyttään, mikäli maantierosvo käy tällöin päälle, saa Henry liittyä pian menetetyn perheensä seuraan.
Mies miestä vastaan, toivottavasti
Kuten nykyäänkin, myös keskiaikaiseen aikakauteen kuuluu erilaisia rosvoja ja yhteiskunnan hylkiöitä. Esimerkiksi metsästysreissullaan Henry saattaa astua pahaenteisen rosvojoukon väijytykseen, jotka havittelevat tämän kaulassa roikkuvaa kultapussia. Tällöin kaivetaan miekkaa tupesta tai kirvestä selästä ja otetaan miehestä mittaa. Pelin taistelu ei tapahdu pelkästään huitomalla summittaisesti eestaas ja rämpäten yhtä hyökkäysnappia, kuten esimerkiksi Skyrimissä, vaan jokaisen lyönnin suunta täytyy erikseen määrätä ja miettiä. Jos huitoo kokoajan vain oikealle ja vasemmalle, tajuaa vihollinen äkkiä kuvion ja osaa iskeä vastaiskun. Henryn tuleekin huijata vihollista esimerkiksi tekemällä isku oikealta sivulta, mutta viime hetkellä kääntää miekkaa esimerkiksi sivaltamaan alaspäin ja sen jälkeen tekemällä pistohyökkäys, jolloin rosvo ei ehdi mukaan liikkeeseen. Samaa yrittää myös rosvo, joten kaksintaistelut ovat vaativia ja koordinaatiota vaativaa tanssia. Mikäli olet pelannut joskus For Honoria, antaa se hieman vihiä Kingdom Comen taistelumekaniikasta. Yhtä sulavaa ja nopeaa taistelu ei kuitenkaan ole, vaan se tuntuu varsinkin alussa hyvinkin sekavalta sekä monimutkaiselta ja sen treenaaminen on hidasta, ellei uskalla lähteä etsimään tositilanteita.
Pienet maantierosvot ja elämää nähneet juopot ovat helppoja vastustajia taisteluissa, sillä heillä on usein aseenaan pelkkiä puukeppejä tai pieniä veitsiä, eikä heidän päällään ole kuin kevyet vaatteet. Vaikka he hyökkäisivät laumalla, kaatuvat he muutaman iskun jälkeen maahan vaikertelemaan ja odottamaan joko armahdusta tai viimeistä iskua. Mutta odotas kun pupujen perässä hyppivä Henry astuukin vahingossa keskelle Cuman-ritareiden leiriä. Ammattiritarit ovat jo yksinään äärimmäisen vaarallisia vastuksia, jotka käyttävät taitavasti kilpeä ja miekkaa, eivätkä pakene vaikka mikä olisi. Kun ritareita astuu taisteluun yksikin lisää, voi kokematon Henry alkaa jo valmistella itseään matkalle yläkertaan. Viholliset eivät nimittäin lyö vuorotellen ja yksi kerrallaan, vaan heidän tarkoituksenaan on piirittää Henry vihollisjoukon keskelle ja lyödä sen jälkeen yhtaikaa kaikin voimin. Taistelussa suuri virhe onkin jäädä seisomaan avoimeen maastoon, jolloin selän taakse tullutta vihollista ei pääse näkemään lainkaan. Myös puuta tai seinää vasten ajautuminen on usein virhe, sillä pakotiet ovat tällöin katkaistu. Tämä kaikki tekee käytävistä taisteluista vaarallisia ja monipuolisia, joista voittajina ja jotain oppineena selviytyy Henryn lisäksi myös pelaaja itse.
Ei hyvää ilman huonoa
Kingdom Come: Deliverance on selvästikin suunniteltu alunperin PC-peliksi ja se näkyy kontrolleissa ja Henryn ohjattavuudessa. Pelin ohjausherkkyyttä ei voi vaihtaa ja se tuntuu itselleni olevan hieman liian hidasta. Liikkuminen tuntuu hieman kankealta, vaikka ottaisi kaikki vaatteet pois päältä ja pienten kohteiden poiminen ja huomaaminen maasta on hankalaa tattiohjauksella. Suurempia ongelmia ohjauksessa ei ole, mutta silloin tällöin ongelmat vain ärsyttävät.
Toinen ärsyttävä piirre näkyy tietynlaisissa tehtävissä. Tehtävänä saattaa olla esimerkiksi “Etsi karannut hevonen”. Välillä peli ei edes kerro minne suuntaan hevonen on karannut, välillä se saattaa piirtää karttaan hehtaarin kokoisen kuusimetsän. Siinähän sitten etsit poluilta ulostetta, katkenneita oksia ja tallattuja lehtiä. Realistista? Kyllä. Hauskaa? Ei. Varsinkin silloin, kun etsittävä kohde ei välttämättä edes ole karttaan piirretyn alueen sisällä, vaan viidenkymmenen metrin päässä täysin muualla. Ei ole yhtä, eikä edes viittä kertaa, kun jouduin etsimään netistä ohjeita päästäkseni eteenpäin. Liian usein joutuu turvautumaan ulkoiseen apuun sen sijaan, että peli kertoisi tarkasti mitä se haluaa tehtävän ja missä.
Kolmas ja myös purnatuin piirre pelissä on tallennusjärjestelmä. Asiaa on onneksi helpotettu viimeisimmällä päivityksellä tuomalla mukaan “Tallenna ja lopeta” -toiminto, jolloin pelin voi lopettaa kun siltä tuntuu. Mutta mitä jos haluaa vain tallentaa ja jatkaa sen jälkeen pelaamista? Vaihtoehtona on palata takaisin päävalikkoon ja sitten ladata tallennus, mutta tällöin joutuu katsomaan viiden minuutin mittaista latausruutua. Toinen tilanne on ottaa hörppy taskumatista, mutta se on varsinkin pelin alkuvaiheessa liian kallista lystiä. Kolmas tapa on etsiä sänky ja mennä nukkumaan, jolloin peli tallentaa. Mutta mitä jos Henryä ei väsytä? Pikatallennus olisi erittäin toivottu lisä, mutta kehittäjät haluavat pelaajien kantavansa tekojensa seurauksia ilman, että tekevät jonkin ei-toivotun virheen ja ottavat sen jälkeen tallennuksen pikalatauksen. Ymmärrän pointin, mutta eiköhän se ole pelaajasta kiinni miten kukin tahtoo peliään pelata.
Muista taskumatti
Pahinta tallennuksissa on kuitenkin niiden pitävyys, tai oikeastaan sen puute. Vaikka peli tallentaakin tietyin väliajoin itse, ei näihin voi lainkaan luottaa. Muutaman kerran menetin melkein kolmen tunnin mittaisen etenemisen, kun hävisin taistelussa, eikä peli saanut ladattua viimeisintä tallennusta. Kas kummaa, eipä saanut viittä aiempaakaan vaan jouduin palaamaan monta päätarinatehtävää taaksepäin ja tekemään kaiken uusiksi. Kun tämä tallennuksen lataaminen falskasi kolmannen kerran, olin valmista kauraa ja poistin pelin. Tallennus toimii kunnolla vain taskumatin kautta käytettynä, mutta mikäli sitä ei muista niin onnea vaan. Erittäin valitettavaa, että muuten niin loistava peli kaatuu tällaiseen pelleilyyn ja vakavaan ongelmaan.
Kingdom Come: Deliverance on erittäin hyvä ja realistinen keskiajan seikkailu, jossa tekemistä riittää ilman, että se tuntuu pakkopullalta tai toistolta. Päätarinan parissakin saa kulutettua parisenkymmentä tuntia ja mukana on muutamia ikuisesti muistettavia kohtauksia, kuten ryyppyreissu erään kylän papin kanssa. En ole pitkään aikaan naureskellut tehtävälle pelissä, jonka ilme on muuten niin vakava. Mikäli keskiajan historia kiinnostaa ja Wenzel 4. sekä Sigismund Luxemburgilainen ovat tuttuja nimiä, on pelin teema varmasti mieleen. Pelin sisältä nimittäin löytyy valtavan kokoinen kirjasto aikakauden historiaa, josta varmasti pystyy repimään irti paljon mielenkiintoista luettavaa. Mikäli taas haluat äärimmäisen realistisen, mutta vähän pelattavuudeltaan kankean ja silmistä kuvatun Witcherin, on Kingdom Come oikea valinta. Kunhan muistaa pelatessa käyttää niitä tallennuspulloja.