Kingdom Under Fire pelisarja juontaa juurensa PC:n puolelta, mutta pian sarja hyppäsi konsolipuolelle, ja kaksi edellistä nimikettä, Crusaders ja Heroes, ilmestyivät vain vanhalle Xboxille. PC:llä Kingdom Under Fire, tai tuttavallisemmin KUF, oli tosiaikainen strategiapeli. Strategiaosuus sai konsolilla väistyä toiminnan kustannuksella, ja Circle of Doom on jo puhdasta toimintaroolipeliä ilman strategian häivääkään. Mieleen paukkuu kovasti takaumia esimerkiksi Baldur´s Gate: Dark Allianceista ja PC:n Diabloista. Pelaajan edessä on loppumattomalta tuntuva hirviöiden ja demoneiden tulva. Voitto riippuu sitten vain ja ainoastaan pelaajan peukaloiden kestävyydestä ja masokistisesta luonteesta.
Päivän akronyymi KUF:CoD? CirDoo? CiofDo?
Kingdom Under Fire: Circle of Doom edustaa erittäin suoraviivaista roolipeligenreä. Pelin kehittäjä on korealainen Blueside, ja KUF-sarja on ollut varsin suosittu sielläpäin maailmaa. Korealaiset ovat myös tunnettu suoritusvimmaisina roolipelaajina, ja sellainen kipinä onkin syytä löytyä, kun sukeltaa Circle of Doomin hirviötalkoisiin.
Pelin voi jakaa kylmästi kirveellä kahteen osaan. Ensin vihollisia niitetään tusinakaupalla, ja seuravaaksi kehitetään pelihahmoa taistelusta saaduilla kokemuspisteillä ja esineillä. Pelaaja pääsee valitsemaan yhden viidestä mukavan erilaisesta pelihahmosta, mutta tarinaa Circle of Doomissa ei ole nimeksikään. Peruspuurona pimeyden ja valon joukot ottavat mittaa toisistaan, jotta saadaan saadaan selville, että kuka maailmaa jatkossa pomottaa. Lisäksi jokaisella hahmolla on omat motiivinsa ja taustatarinansa, jotka etenevät eräänlaisessa unimaailmassa taistelualueiden välissä sijaitsevilla levähdyspaikoilla. Unimaailman puolella pelaaja voi keskustella pelihahmon tarinaan liittyvien henkilöiden kanssa, sekä oppia uusia taitoja. Juonikeskusteluilla ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta pelin etenemiseen, ja ne voi halutessaan ohittaa täysin. Kunnon juonellisen tarinan puute kismittää. Pelaajalle ei juuri missään vaiheessa vaivauduta selittämään miksi jokainen vastaantulija, pieni tai suuri, pitää päästä päiviltä. ”Koska ne olivat siellä” sopii toki vastaukseksi vuorikiipeilijälle, mutta kunnon motiiviksi, saati motivaattoriksi, sitä ei voi kutsua. Ärtymyksen jälkeen seuraa turtuminen. Eihän tässä pitänytkään olla kyse seikkailusta, vaan suoriutumisesta ja hahmonkehityksestä.
Hirviösavotan alkeet ja syventävät kurssit
Taistelussa A:lla käytetään yhtä asetta ja X:llä mätkäistään toisella. Erilaisia aseita on kyllä riittämiin, joskin pelihahmot ovat erikoistuneet joihinkin asetyyppeihin enemmän kuin toisiin. Vanhat traditiot jylläävät. Tankkimainen soturi tekee vihollisista hakkelusta jättimäisellä sotavasaralla, ritari miekkailee ja notkea haltiatyttönen käyttää tikareita ja jousta. Y- ja B-näppäimet ovat omistettu hahmon taidoille. Niitä opitaan voittamalla tietty määrä vihollisia, kunhan on ensin asettanut unimaailmassa taidon oppimislistalleen.
Jotta Circle of Doomin taistelu ei olisi pelkästään täysin summittaista nappulan hakkaamista, on pelissä käytössä SP-mittari. Jokainen hyökkäys ja taidon käyttö kuluttaa mittaria, ja sen tyhjentyessä pelaaja jää puolustuskyvyttömäksi. SP:tä palautuu kuitenkin jatkuvasti. Sen käyttö ja palautumisnopeus riippuvat hahmon aseistuksesta ja varusteista. Aseen tappovoiman lisäksi on tärkeää pitää huolta, etteivät aseiden SP-palautumisajat ole liian verkkaisia. Muuten parin lyönnin jälkeen voikin joutua hetkeksi alttiiksi osumille. Tavoitteena on siis löytää tasapaino voiman ja jatkuvan hyökkäyksen välillä. Circle of Doom ei siis pahemmin häpeile perusideaansa hack & slash -pelinä, vaan palkitsee onnistuneet asevalinnat tehokkaammilla iskusarjoilla.
Miten on sitten hahmon kehityksen laita? Roolipelissähän on parhainta se, että pääsee rakentamaan hahmoaan omanlaisekseen ja voimakkaammaksi. Ja sitä tässä pelissä riittää. Levelit paukkuvat säännöllisin väliajoin, jolloin voi päättää sijoittaako ansaitut kokemuspisteet HP-elinvoimaan, SP-mittariin vai Onneen. Onni vaikuttaa kriittisten osumien todennäköisyyteen ja synteesin onnistumismahdollisuuteen. Synteesi on Circle of Doomin merkittävin kehitysaspekti mitä tulee varusteisiin ja aseisiin. Niitä löytyy pelistä hurjia määriä, mutta synteesin avulla pelaaja voi yhdistää kaksi erilaista esinettä, ja luoda uusilla ominaisuuksilla varautuneita aseita, panssareita ja amuletteja. Synteesi on vaativaa puuhaa, sillä yhdistelmiä on tuhansia, eivätkä kaikki yhdistelmät välttämättä tuota positiivisia vaikutuksia. Syntetisointi onnistuu samoilla levähdyspaikoilla, joissa tehdään vierailuja unimaailmaan. Levähdyspaikoilta löytyvät lisäksi Idoleiksi kutsutut puhuvat jumalpatsaat. Niiltä pelaaja voi syntetisoinnin lisäksi ostaa, myydä ja tallettaa esineitään myöhempää yhdistelyä varten. Unimaailman muutaman hahmon lisäksi Idolit ovat ainoat pelaajan kohtaamat puhuteltavat hahmot, joten on sopivaa, että niihin on heitetty kauppa, pankki ja laboratorio kaikki samaan pakettiin.
Tuomion kierukka
Circle of Doomin graafinen toteutus on nättiä ja toimivaa. Pidin jopa pelin alkumusiikista, ja ääninäyttelykin kuulostaa kelvolliselta lukuun ottamatta muutamaa pelihahmoa, joiden höpötysten kuunteleminen on varsinaista kidutusta. Circle of Doomin ötöorgioista on myös mahdollisuus nauttia moninpelissä. Neljä pelaajaa voi Livessä yhdistää voimansa örkkilaumoja vastaan. Kimppakivana pelistä saakin paljon enemmän irti kuin vain yksin hirviöitä mättäessä. Ihmeellisesti samalta ruudulta kaksinpeli on jätetty kokonaan pois. Koti-co-oppina peli olisi voinut heikkouksistaan huolimatta löytää paikkansa satunnaisista pelisessioista kaverin kanssa.
Onko KUF:CoD sitten todella noin kammottava pannukakku kuin teksti ja numeroarvio antavat ymmärtää? Mukaansa tempaavan ja tunnelmallisen yksinpelin suhteen asia on niin, mutta pelin arvioimisessa mikään ole tietystikään ole ihan niin yksikertaista. Ongelma ei ole niinkään pelin tekninen laatu. Circle of Doom on monilta osin hyvin tehty. Suurin synti muodostuu pelin auttamattomasta monotonisuudesta. Taistelu ei ole huonoa, mutta muutaman tunnin hirviöiden teurastamisen jälkeen se on todella tylsää. Siihen ei edes näyttävät pomotaistelut auta, sillä pahimmillaan pomon kellistämiseen voi upota aikaa kyyneliin asti. Taistelusta kombot, seikkailusta juoni ja haastavuudesta ongelmanratkaisu kaikki kirkuvat poissaolollaan. Hahmon kehittäminen on sekin riittävän hyvin tehty, mutta hahmot kulkevat liian tiukasti ennaltamäärätyillä raiteillaan. Hahmoista ei pysty rakentamaan todella omanlaistaan, vaan kyse on loppujen lopuksi optimoinnista.
Circle of Doom edellyttää pelaajalta nimenomaan annoksen stereotyyppistä korealaista HC-mentaliteettia. Suurelle yleisölle pelillä ei ole paljoa annettavaa co-oppia lukuun ottamatta. Kuitenkin pelaajajoukolle, joka on valmis uhraamaan tuntikaupalla itseääntoistavaa napinpainamista optimoidakseen pelihahmostaan kaikkien aikojen tappokoneen, peli tarjoaa oikein paljon ajanvietettä.