Kingdoms of Amalur: Reckoning on kovan luokan ammattilaisten käsissä syntynyt roolipeli. Mukana kehityksessä ovat olleet muun muassa R.A. Salvatore, Todd McFarlane sekä Ken Rolston. Kuuluisat nimet eivät tunnetusti kerro juurikaan pelin laadusta, mutta nimekkäältä kaartilta on lupa odottaa laadukasta jälkeä. Ensimmäisten tuntien aikana peli ei tunnu tarjoavan paljonkaan uutta, mutta kymmenisen tuntia myöhemmin ajatukset voivat olla hyvinkin toisenlaiset.
Tunnetun fantasiakirjailija R.A. Salvatoren kynäilemä tarina on tavanomaista omaperäisempi. Sankari herää ruumiskasan keskeltä vailla harmainta aavistusta siitä, mitä on meneillään. Ensimmäisen puolen tunnin aikana selviää, että Well of Souls -niminen rakennelma on saanut elon jo kerran kuolleeseen soturiin. Amalurin maailmassa kohtalo on kaikkea elollista ohjaava voima, johon uskotaan vahvasti. Henkiin herätetyllä hahmolla ei ole kirjoitettua kohtaloa, joten tästä muodostuva paradoksi järisyttää kaikkea tulevaisuudesta ennustettua. Tällä tavoin sankari on ainoa, joka pystyy estämään pahan aikeet maailmanvalloituksesta. Tarina ei nouse kakkien aikojen parhaiden joukkoon, mutta on tarpeeksi mielenkiintoinen pitääkseen kiinnostusta yllä.
Halki, poikki ja pinoon
Taistelu on pelin yksi selkeä vahvuus. Vihollisten niittämistä on mahdollista harjoittaa tyylikkäästi sarjoissa ja ketjuttamalla taikoja erilaisiin lyönteihin. Hahmolla on käytössään kaksi asetta ja kilpi jokaisessa taistelussa. Useimmiten ensisijainen ase on raskaampi kahden käden ase, tikarit tai loitsusauva, ja toissijaisena aseena kulkee mukana kevyempi jousi tai heittoase. Näitä sekoitelemalla pelaaja saa valita mieleisensä yhdistelmän. Erilaisten sarjojen hallitseminen vie aikaa, mutta useamman vihollisen höykyttäminen sujuvalla kombolla tuo hymyn huulille. Myös eri hahmoluokilla taistelu on sopivan erilaista, joten velholla ja varkaalla pelaaminen tosissaan poikkeavat toisistaan. Vaikka taistelu on toimintapainotteista, ei aivoja silti voi jättää narikkaan. Iskusarjat keskeytyvät, jos vastustaja pääsee rankaisemaan, eikä suojausnappi ole absoluuttinen pelastus. Varsinkin silloin, kun ruudulla vilistää enemmän kuin viisi verenhimoista menninkäistä, ovat ajoitus ja taktiikka suuressa roolissa. Jo keskivaikealla vaikeustasolla perusvihollisetkin tekevät huomattavaa vahinkoa, eikä tekoäly liikaa löysäile vaan osaa satunnaisesti jopa perääntyä ja hyökätä loogisesti. Ainoa selkeä valituksen aihe on laiska kamera, joka kiivaimmissa taisteluissa aiheuttaa kevyttä turhautumista.
In a land far, far away
Amalurin maailma on täynnä valoa ja väriä. Fantasiamaailma näyttää ja tuntuu sellaiselta kuin sen tällaisessa korkeafantasiassa kuuluukin. Värit ovat kirkkaita ja kauniita, mutta satunnaisesti blurrausta ja kimalletta on ryöpsähtänyt vähän liiankin reilulla kädellä. Ulkokuoreltaan peli muistuttaa huomattavan paljon Fablea piirrosmaisine hahmoineen ja pehmeine väreineen.
Pelin alue on valtavan suuri, mutta ei täysin avoin. Pienempien alueiden välillä kulkee kapeita solia, mutta putkimaisesta seikkailusta ei missään nimessä voi puhua.
Välianimaatioissa hahmoja vaivaa krooninen ilmeettömyys. Huulisynkka on ajoittain pielessä, joten keskustelut herättävät lähinnä huvittuneita hymähdyksiä. Dialogi on silti pääasiassa sujuvaa ja ääninäyttely toimivaa, eikä jokainen kaupungin asukas puhu samalla äänellä. Keskustelut hoidetaan Mass Effectistä tutulla pyörövalikolla, ja vastausvaihtoehdot ovat pääosin tilanteisiin sopivia. Vastausten konkreettista vaikutusta pelin kulkuun on vaikea arvioida, mutta ainakaan selkeän näkyvä se ei ole.
Tehtäviä on kiitettävän paljon. Pääjuonen lisäksi kaikenlaisia sivutehtäviä ja erilaisten ryhmittymien pestejä piisaa. Jo ensimmäiset pari tuntia saa helposti upotettua pelkkiin sivujuoniin ja ammatteihin tutustumiseen. Valitettavasti suurin osa tehtävistä on kaikille roolipelejä pelanneille liiankin tuttua huttua. Omaperäisyys loistaa poissaolollaan, sillä suurin osa sivutehtävistä koostuu juoksemisesta, kohteen tappamisesta ja palkkion keräämisestä. Pääjuonen läpäisy vei arviolta 20 tuntia, mutta tässä ajassa kokemus jäi aivan liian pinnalliseksi. Sivutehtävien kanssa pelin kestoksi voi arvioida vähintään 40–50 tuntia.
Ammatit ovat virkistävän erilaisia, eikä seppänä tarvitse louhia materiaaleja peruskalliosta. Seikkailun aikana löydetyt varusteet voi purkaa ja osista kasata tilalle uuden. Tämän lisäksi esineensä saa nimetä halutessaan itse. Tämä on pieni mutta varsin hauska lisä. Mukana on myös taikajuomien keittämistä (alchemy), jonka parissa juomien reseptit voi ostaa tai opetella itse yhdistelemällä erilaisia kerättyjä kasveja. Sagecrafting puolestaan keskittyy erilaisten taikakristallien tekemiseen. Kristalleilla voi sitten parantaa omia varusteitaan ja lisätä ominaisuuksia valmistamiinsa esineisiin.
One way ticket to Amalur
Taistelu on hauskaa, uusia esineitä tulee vastaan kaiken aikaa, tarina on kohtalainen ja maailma täynnä tekemistä. Kokonaisuutena suosittelisin peliä kaikille Dragon Age 2 – ja Fable 3 -faneille. Vaikka puutteita löytyy eikä kyseessä ole missään nimessä täydellinen peli, on pelaaminen hauskaa, ja siitähän koko harrastuksessa on kyse. Kingdoms of Amalur: Reckoning on peli, josta riittää viihdettä kymmeniksi tunneiksi. Jos roolipelit ovat lähellä sydäntä, kannattaa tähän pakettiin investoimista ainakin harkita.