Reliikeistä koostuva pikkujätti Knack jatkaa seikkailuaan uudessa Knack 2:ssa pahoja hiisejä vastaan. Edellisessä pelissä saavutettu rauha uhkaa murentua, sillä hiidet ovat sotajalalla aikaisemmasta tyrmäyksestä huolimatta ja uhka lisääntyy, kun Knack ja kaverukset löytävät trooppiselta saarelta tuhotun, muinaisen armeijan, joka on tuhannen vuoden levon jälkeen herännyt valtaamaan koko maailman. Knack ja kumppanit lähtevät selvittämään, miksi juuri nyt muinainen armeija on herännyt ja pysäyttämään pahan pois päiviltä.
Napin rämpyttämistä ja hyppimistä
Knack 2 ei edeltäjästään paljoa eroa. Peli on perinteinen taistelu-tasoloikkapeli, jossa mätkitään vihollisia, edetään kiikkerillä tasanteilla ja mätkitään lisää pahiksia. Reliikeistä koostuva Knack pystyy pienentämään itsensä erottautumalla reliikeistä ja näin se pääsee pieniin paikkoihin sekä kiipeämään esimerkiksi kallion rakosilla kohti huippua. Kutistunut Knack pystyy myös tutkimaan pieniä onkaloita, joista voi löytää esimerkiksi vahvistuskortteja pelaamiseen ja kokemuspisteitä. Tämä on myös samalla kätevä väistöliike, kun päähenkilö kutistuu pieneksi juuri ennen kuin vihollinen ampuu jousella rintaan. Kauan taistelutilanteissa ei kannata pysyä pienenä, sillä reliikit vastaavat samalla Knackin terveystasoa. Mitä enemmän reliikkejä, sitä isompi terveyspalkki ja mitä enemmän saat iskuja, sitä pienemmäksi sankari kutistuu. Kentät pitävät sisällään muinaisia laatikoita, joista löydetyillä reliikeillä Knack voi nostattaa omaa kokoaan ja saada enemmän tuhoa aikaiseksi pahisten keskuudessa. Sen lisäksi päähahmo voi koota paremman panssarin, vaikkapa jää- ja metallireliikeistä, jolloin iskuvoima huomattavasti kasvaa ja onhan Knack tosi siisti rautaisessa piikkihaarniskassa.
Sama kenttä, eri tausta
Kentät ovat pääasiassa erilaisista elementeistä kyhättyjä ympäristöjä, jotka pitävät sisällään erilaisia puzzleja ja vihollisjoukkoja. Tasot kuitenkin toistavat itseään todella paljon ja ovat tuhottoman pitkiä, joten yhden tason suorittamisessa kyllästyy erittäin ripeästi, varsinkin kun samaa aivopähkinää käytetään noin 2-3 kertaa. Ja näitä todella pitkiä tasoja on varattu neljä jokaista elementtiä kohden. Peliä voisi verrata sateenkaarihotelliin, tapettien väri vaihtuu huoneittain, mutta mööpelit pysyvät samana.
Reliikeillä leikkiminen on kivaa, mutta köyhien taistelumekaniikkojen takia taistelutilanteet ovat uuvuttavia ja välillä turhauttavia. Taisteluissa yleensä häviön syynä ei ole vaikeustaso, vaan se, ettei mikään taktiikka tunnu taistelussa toimivan, kuin suuna päänä hakkausnapin rämpyttäminen niin kauan, kun jokainen ukkeli makaa maassa. Knack 2:sen kentät saisivat pitää sisällään hieman lisää vaihtuvuutta, tai saisivat olla yksinkertaisesti lyhyempiä. Kenttien pituutta voisi verrata vauvaan, jonka suu on täynnä omenamössöä, mutta yrität vielä tunkea sen turpaan yhtä soppakauhallista, jotta nälkä varmasti lähtee.
Kokemuspisteillä pelaaja voi kehittää pikku jättiä, mutta kehitykset ilmenevät todella pienessä määrin. Erinäisiä kehityksiä ovat muun muassa ”Yksi isku tekee 50% enemmän vahinkoa”. Kyseessä on kuitenkin reliikkijätti, joka voisi osata kaikkein kliseisimmätkin karateliikkeet tai tehdä soluvampia kaksoisloikkia päästäkseen paremmin uusille tasoille. Peli myöskin auttaa pelaajaa turhan paljon. Vaikka peli onkin suunnattu lapsille, kyllä jokainen tietää miten liaanista hyppääminen toiselle tasolle tapahtuu. Kun on aika kohdata kentän cliffhangeri ja pelaajan pieni toivonripe alkaa kasvaa sisällä, joutuu hän pettymykseksi toteamaan, että pelin siisteimmät tapahtumat pelataan Quick Time eventseillä, joista ei haastetta löydy juuri nimeksikään.
Potentiaalia löytyy, mutta se ei valitettavasti pitkälle vie
On todella surullista, että Knack 2:nen on jäänyt näin keskinkertaiseksi. Pelistä löytyy hyviä hetkiä ja pelaaja aistii siinä piilevän potentiaalin. Kuitenkin huono taistelumekaniikka ja tylsät, pitkät kentät vievät keskittymisen tarinasta ja kaikesta muustakin pois sekä alentavat pelin keskiarvon hyvästä tyydyttävään. Kyseessä on todella keskinkertainen peli, josta varmasti moni alakouluikäinen löytää mielenkiintoisen seikkailukokemuksen, mikäli eivät jo omista esimerkiksi Raymania tai Ratchet and Clankia. Ensimmäinen asia minkä jouduin tekemään, oli vaihtaa pleikkarin järjestelmä suomenkielisestä englannin kieliseksi. Suomalaiset dubbausfirmat toistavat jälleen itseään siinä asiassa, että vaikka maastamme löytyykin sadoittain hienoja ääninäyttelijöitä, on pelin ääninäyttelijät koottu kuin Putouksen kilpailijat, taikka suurella budjetilla tehty suomalainen elokuva, kierrätetyt näyttelijät ja tökkivä suoritus.