Australialaisen Team Bondin yli viisi vuotta työstämä ja Rockstarin julkaisema L.A. Noire on vihdoin saapunut kauppoihin pitkän odotuksen jälkeen. 1940-luvun lopun Los Angelesiin sijoittuva, sopivassa suhteessa seikkailua ja toimintaa sekoittava dekkaripeli onnistuu loistavasti luomaan autenttisen film noir -henkisen tunnelman Hollywoodin kultakauden railakkaasta elämästä.
Pelaaja ohjaa toisesta maailmansodasta kunniamitalin kanssa palannutta Cole Phelpsiä, joka on juuri aloittanut hommat LAPD:ssä. Pelin aikana seurataan Colen uraa, joka etenee nopeasti partiopoliisista etsiväksi. Tarinan aikana päästään ratkomaan monenlaisia rikoksia aina murhista tuhopolttoihin ja huumerikoksiin asti. Välillä nähdään myös Colen takautumia sodan ajan tapahtumista, jotka nivoutuvat lopulta tärkeäksi osaksi itse päätarinaa.
Peli on jaoteltu neljään jaksoon, joissa Cole työskentelee eri osastoilla. Jokainen ryhmistä tuntuu sopivan erilaiselta ja tuo mukavaa vaihtelua pelaamiseen, kun Phelpsille määrätään uusi työskentelypari ja tehtävät vaihtuvat esimerkiksi murhien selvittelyistä huumerikoksiin. Osastolta toiselle siirryttäessä myös pelin yleistunnelma muuttuu jonkin verran, kun samalla siirrytään eri osiin laajaa kaupunkia.
Rockstarin peleissä on usein totuttu näkemään varsin avoin pelimaailma, josta löytyy varsin runsaasti tekemistä. L.A. Noire kuitenkin rikkoo totuttua kaavaa ja etenee hyvinkin lineaarisesti. Vaikka pelimaailma onkin varsin laaja, peli kulkee tiukasti tarinan ehdoilla eikä pelaajaa päästetä vapaasti kaupunkiin rellestämään kuin tehtävien aikana paikasta toiseen siirryttäessä. Myös tarina kulkee melko tiukassa ohjauksessa. Pelaaja ei käytännössä voi epäonnistua tehtävissä, vaan tarina etenee samalla tavalla pelaajan toimista riippumatta vaikka kuulustelut möhlisikin ja tärkeät johtolangat jättäisi huomaamatta rikospaikkaa tutkiessa. Omille oivalluksille jää hiukan turhan vähän tilaa tehtävien aikana, kun pelaaja voi esimerkiksi rikospaikalla tutkia vain ennalta määrätyt esineet ja paikat.
Kaavamaista toimintaa
Tarina on loistavasti käsikirjoitettu, mutta lässähtää hiukan loppuhetkillä. Useiden tunnettujen näyttelijöiden loistavat suoritukset tuovat kuitenkin pelin uskottavan tarinan ja mielenkiintoiset hahmot eloon, sillä uuden Motion Scan -teknologian avulla kaapatut kasvonliikkeet näyttävät suorastaan hämmästyttävän aidoilta. Ilmeiden ja eleiden lukeminen onkin tärkeässä osassa pelin kuulusteluja. Myös muuten pelin graafinen ilme vakuuttaa, ja 1940-luvun Los Angeles on mallinnettu peliin loistavasti.
Itse pelaaminen noudattaa hiukan liikaakin samanlaista kaavaa: ensin tutkitaan rikospaikka, kuulustellaan mahdollisia silminnäkijöitä, ja sen jälkeen lähdetään tutkimaan löytyneitä vihjeitä. Loppujen lopuksi kiinni saadaan yksi tai useampia epäiltyjä, joita täytyy kuulustella ja viimein päättää kuka on syyllinen todisteiden perusteella. Onneksi eri rikoksien välillä on kuitenkin runsaasti vaihtelua, joten tämä ei pääse häiritsemään kuin pelin loppupuolella, joka tuntuu hiukan liian venytetyltä.
Rikosta selvittäessä pelaaja pääsee ajelemaan kaupungilla vapaasti, joskin ylimääräistä tekemistä ei juurikaan löydy. Lisäksi kaikki autoilukohdat voi ohittaa suoraan, jos ei halua kruisailla pitkin Hollywoodin ja Los Angelesin katuja. Ajaminen on toteutettu suhteellisen hyvin, joskin autot tuntuvat melkoisen kevyiltä. Joskus vastaan tulee myös takaa-ajokohtauksia, jotka ovat paikoin melkoisen vauhdikkaita.
Välillä Colen ohjaksissa joutuu myös keskelle toimintakohtauksia, joissa joutuu käyttämään nyrkkejään epäillyn taltuttamiseksi. Aseeseen tartutaan kuitenkin vasta kun tilanne niin vaatii, joten Grand Theft Autojen tyylinen rellestäminen kaupungilla ei siis onnistu. Toimintakohtauksien kontrollit tuntuvat hiukan kankeilta, mutta se ei juurikaan pääse haittaamaan, sillä pelissä on niitä suhteellisen vähän. Lisäksi tumpelosormisimmat voivat hypätä suoraan kohtausten yli, jos mokailuja tulee liikaa.
Totta vai tarua?
Tärkein pelimekaniikka liittyy kuulusteluihin. Pelaajan täytyy oppia lukemaan hahmojen kasvoja ja ilmeitä ja reagoida niiden mukaan. Lausunnoista pitää päätellä, puhuuko kuulusteltava totta, vai liittyykö lausuntoon jotain epäiltävää tai jopa puhdasta valhetta. Valehteleminen täytyy todistaa jollakin esineellä tai toisen henkilön antamalla lausunnolla.
Joskus epäilyn ja valehtelun ero on kuitenkin hiuksenhieno, ja väärän näppäimen painaminen saa aikaiseksi melkoisen sanaryöpytyksen ja pahimmillaan kuulustelun loppumisen tykkänään. Yksittäisen jutun selvittäminen voi edetä hiukan eri tavalla pelaajan toimista riippuen, mutta loppujen lopuksi pääjuoni etenee kuin raiteilla. Ratkaisu voi tuntua hiukan kyseenalaiselta, mutta toisaalta nyt virheiden tekeminen ei pysäytä peliä, vaan saa miettimään aivan uudella tavalla omia ratkaisujaan, kun tietää joutuvansa mahdollisesti laittamaan syyttömän miehen vankilaan ratkaisevien todisteiden puuttuessa. Jokaisen jutun lopuksi saa pientä palautetta kapteenilta, tähtiarvioinnin sekä mukavasti pienen lisäkommentin omista ratkaisuista ja niiden seurauksista syytettyjen elämään. Itse pääjuoneen juttujen ratkaisuilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista merkitystä.
Los Angelesin kaduilla viihdytään pitkään, sillä läpipelaaminen vie noin 20 tuntia. Pääjuonen lisäksi tarjolla on vain muutamia sivutehtäviä, jotka painottuvat usein hiukan tarinan tehtäviä enemmän puhtaaseen toimintaan. Pelin tarina jatkuu ladattavilla lisätehtävillä, joista kaksi ensimmäistä on jo julkaistu. 800 Microsoft-pisteen hintaisella Rockstar Passilla voi ostaa kaiken peliin tulevaisuudessa julkaistavan lisäsisällön jo etukäteen.
Kovaksikeitetty poliisisarja on vaikea tyylilaji, mutta L.A. Noire on lähes tyylipuhdas suoritus genressään. Itse peli olisi tosin kaivannut hiukan lisää vaihtelua ja enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa tarinaan, jotta se olisi noussut todelliseksi mestariteokseksi. Nyt se kärsii hiukan liikaa toistosta ja tuntuu loppua kohden hiukan venytetyltä. Pienistä vioistaan huolimatta kyseessä on silti ehdottomasti yksi vuoden tähän asti parhaista peleistä, jota kenenkään poliisisarjojen ja dekkareiden ystävän ei kannata missään nimessä ohittaa.