Taasko on vuorossa arvostelu jostain täysin ennenkuulumattoman elokuvan surkeasta lisenssipelistä? Peli, jota kukaan ei kuitenkaan osta ja jossa on huonot grafiikat, eikä sen luulisi edes olevan Xbox 360:n peli. Mutta entäs nyt, kun kyseessä on alunperin kirjasarjaan pohjautuvan elokuvan lisenssipeli, jonka päähahmoina ovat pöllöt, ja jonka nimike on niinkin helppo kuin Legend of the Guardians: The Owls of Ga´Hoole. Voisiko tämä peli olla jopa hyvä ja toimiva lisenssipeli?
Niin mikä oli?
Syksyllä elokuvateattereiden valkokankaille liihotti Zack Snyderin ohjaama tarina pöllöistä; Legend of the Guardians: The Owls of Ga´Hoole, tai tuttavallisemmin ihan vain LOTG. Elokuva oli animoitu 3D-pöllöpläjäys. Filmi oli selvästi lapsiperheille ja lapsenmielisille suunnattu elokuva. Kyseinen pöllöilypätkä perustuu amerikkalaisen Kathryn Laskyn Guardians of Ga’Hoole –kirjasarjaan, johon kuuluu kolme kirjaa; The Capture, The Journey ja The Rescue. Suojelijat (Guardians) ovat hyviä ja taistelevat Puhtaita (Pure Ones) vastaan Ga´Hoolen maisemissa, eli lyhyesti sanottuna on tässäkin tuttuun tapaan hyvä vastaan paha –asetelma.
Peli itsessään on ottanut vaikutteita enemmän kirjasta, eikä siinä olekaan elokuvasta tuttua juonta, tarinaa eikä etenimistä. Toki pelin edetessä tulee vastaan elokuvassakin nähtyjä pöllöjä, mutta itse pelaaminen tapahtuu yhdellä alussa valittavasta pöllöstä.
Tehtävät ovat pääpiirteittäin lentämistä tutun Suojelijoiden jengin kanssa ja päämääränä on eliminoida paha vastustaja, joka voi olla vaikkapa lepakoita tai niin kutsutuiden Puhtaiden poppoota. Tehtävät ovat hiukan itseääntoistavia, mutta vaihtuvat miljööt tuovat mukavasti uutta ilmettä ja tunnetta. Pöllöilyn ohessa pelaaja kerää itselleen kolikoita, joilla voi ostaa pöllöllensä uusia armoreita, jotka parantavat hyökkäysten voimaa, puolustautumista ja lentonopeutta.
Ei yhtään pöllömpi
Pöllöllä lentäminen on toteutettu helposti: vauhti kovenee RT:llä, hiljenee LT:llä ja alas ja ylös pääsee vasemmalla analogilla. Lisäksi oikealla analogilla voi heittää barrel rolleja tai back flippejä. Vauhdin tunne on todella vakuuttava ja kovemmassa kiidossa tuleekin helposti kolareita puiden ja erinäisten luonnon esteiden kanssa. Vaikka pelaaja lentäisi pöllönsä veteen tai kallioon, ei karvapallero kuitenkaan huku tai kuole, vaan jatkaa uskollisesti liitoaan. Helpon lentämisen lisäksi pöllötaistelut ovat helpoiksi toteutettuja. Vasemmalla bumpperilla saa lukitettua tähtäimen viholliseen, ja merkin muuttuessa punaiseksi tulee painaa hyökkäysnappulaa. Taistelut ovat usein pitkiä ja pidemmän päälle puuduttavia, tosin vauhdintunne ja vaaralliset tilanteet tekevät niistä oikein nautittavia tilanteita. Peli on kuitenkin erittäin lyhyt, sillä se sisältää vain noin 20 tehtävää, joiden pelaamiseen ei kovin kauaa aikaa kuluta. Kysymys onkin ennemmin se, että kuinka kauan pelaajalla menee, että hän jaksaa suorittaa toistuvia tehtäviä taas uudelleen ja uudelleen.
Graafisesti peli on tuttuun lisenssipelien tapaan toteutettu huonosti. Sahalaitaa löytyy ja värit ovat muutenkin kummallisen tummat ja elottomat. Ääniä pelissä ei pahemmin olekaan, vaan enimmäkseen vallitsee hiljaisuus ja taisteluiden koittaessa kuuluu erinäisiä pöllötappelun ääniä ja rääkäisyjä. Tosin mainitsemisen arvoinen on valikoissa soiva todella eeppinen soundtrack.
O RLY?
On harmi, että peliin on otettu vaikutteita enemmän kirjoista kuin elokuvasta. Elokuvassa oli nimittäin sitä huumoria, mitä pitäisi mielestäni ollakin mukana, kun aihepiirinä on pöllöt ja asiakaskuntana lapset ja nuoret. Pelistä ei löydy oikeastaan mitään huumoripätkää ja muutenkin välinäytökset ovat mielestäni huonosti tehtyjä. Ainoa pöllöläppä, mikä pelistä löytyy, on saavutus nimeltä O Rly.
Elokuvan nähneenä on sanottava, että Legend of the Guardians: The Owls of Ga´Hoole –peli on pettymys. Se ei edustanut samaa humoristista pöllöilyä kuin elokuva, eikä tukenut myöskään suomenkielisyyttä, joten peli jäänee varmasti monessa täkäläisessä lapsiperheessä kaupan hyllylle pöllöttymään – etenkin, kun hintalappu ei ole paljoakaan normaalia alhaisempi.
Joka tapauksessa kyseessä on pelimaailman paras pöllöilypeli ja jos mahdollista, kannattaa teokseen tutustua vaikkapa alelaarista poimittuna.