Teksti: Colubrine
Harry Potter, tuo velhomaailman veitikka, on seikkaillut yli kymmenen vuoden aikana kirjoissa, elokuvissa ja niin ikään peleissäkin. Nyt ei siis itsessään olla uuden äärellä. Lego-näkökulma tuo kuitenkin vielä kerran tuoreen tuulahduksen teinitaikurin tarinaan. Ilmauksen vielä kerran käyttö saattaa olla riski – tuskin näin hyvää ja tuottavaa tuotesarjaa jätetään tähän, vaikka J. K. Rowling onkin vienyt tarinansa päätökseen.
Arvostelin taannoin varsinaisen Potter-pelisarjan toistaiseksi viimeisen osan (Deathly Hallows, part II), mitä ennen minulla ei ollut kokemusta Pottereista kuin kirjoina ja elokuvina. Tuo peli toimii tässä arviossa luonnollisesti taustalla vertailukohtana monessa suhteessa, vaikka pyrinkin näkemään legoversion omana kokonaisuutenaan. Potter on niin ikään ensimmäinen lego-pelini, vaikka itse palikoilla on tullut leikittyä aikanaan paljonkin.
Antoisa matka kohti antikliimaksia
Lego- Harry Potterin tarina koostuu neljästä kokonaisuudesta. Se alkaa Harryn viidennestä opiskeluvuodesta ja päättyy seitsemännen opiskeluvuoden toiseen osaan. Peli noudattaa tässä elokuvan osajakoa, jossa viimeinen vuosi on jaettu kahdeksi osaksi. Kun pelaaja on suorittanut yhden vuoden, palaavat hahmot Viistokujalle, josta siirrytään kävellen kohti seuraavaa opiskeluvuotta.
Tylypahkassa oppaana toimii haamu, joka jättää jälkeensä vanan Hannu ja Kerttu -henkisiä läpikuultavia nastoja. Vaikeustasovalintaa ei pelissä ole, mutta kun ajattelee, että pääkohderyhmänä lienevät lapset, ei valinnanvaraa ehkä tässä yhteydessä tarvitsekaan. Lego-Potter sisältää muutenkin niin paljon etsimistä ja yhdistelyä, että se meinaa välillä olla jopa sellaisenaan vaikea. Jos Lego-pelien konsepti ei ole edes ennestään tuttu, voi kulua jonkin aikaa ennen kuin pelistä saa otteen ja ymmärtää sen rakenteen. Huomautettakoon vielä, että pelin nimessä vuodet 5–7 viittaavat siis tarinan vuosiin, eivät kohderyhmän ikään.
Peli hyödyntää loistavasti Rowlingin tarinasta tuttuja taikoja ja vempaimia. Tarinan viimeisessä osassa Ron esimerkiksi saa käyttöönsä pimeyttimen, ja sille löytyykin pelin aikana käyttöä – niin tarinan koukeroissa kuin myös keräilyesineiden avaamisessa. Weasleyn veljesten kaupasta Viistokujalta saa myös ostettua nastoja vastaan paljon lisätaikoja kahdeksan perustaian oheen, mikä on hyvin myönteinen ominaisuus. Pelattavia lukuja tarinaosuudessa on 24, ja niiden joukossa on kiitettävän erilaisiakin kokonaisuuksia. Pelaaja pääsee esimerkiksi etsimään Rohkelikon miekkaa jään alta ja eläytymään kolmeksi Peverellin veljekseksi kykyineen. Tällaista monipuolisuutta Harry Potter -peliltä odottaakin.
Juoni etenee pelattavan aineksen ja välivideoiden keitoksena. Videot lilluvat huumorissa kuin hiuskarva monijuomaliemessä. Tämä tuntuu hieman kornilta, mutta huumori on kuitenkin pääpiirteissään oivaltavaa. Vaikka se saattaakin tottumatonta aluksi turhauttaa, voi siitä pian tykätäkin. Suurempi ongelma videoiden kanssa on, että niissä kiteytetään asioita turhan paljon. Tämä ei ole alkutarinassa varsinaisesti ongelma, vaan enemmänkin helpotus, kun itse pelaamista saa jatkaa tuota pikaa. Loppuratkaisua kohden kuljettaessa videopätkät eivät kuitenkaan hidastu, mikä toisi toivottua dramatiikkaa. Lopputaisteluiden ohessa videohuipennus tuntuu vain hujahtavan ohi.
Tehtävää pelissä riittää vaikka kuinka. Pelkän tarinaosuuden läpivienti ilman kummempia keräilyjä ruksuttaa prosenttilukeman vain noin kolmeenkymmeneen. Pelattavat luvut sisältävät pieniä rakentelupohjaisia erillispelejä ja -tehtäviä, joita suorittamalla saa käyttöönsä tarinan etenemiseen vaadittavia esineitä. Kun tarina on käyty läpi, pelin maailma säilyy avoimena ja nippelien ja nappelien keräily voi toden teolla alkaa. Pelissä kerätään valuuttana toimivien perinteisten legonastojen (studs) lisäksi erilaisia saavutus- ja kunniaosasia. Esimerkkinä voisi mainita, että keräämällä yksittäisen tarinaluvun tarjoamat nastat perusteellisesti voi tienata itselleen True wizard -statuksen. Eri puolilta pelimaailmaa löytyy myös piilotettuina hahmonastoja, joita keräämällä avaa pelattavaksi pikku hiljaa koko hahmogallerian. Tarinavaiheessa jokaisen läpäistyn luvun jälkeen aukeaa yksi achievement gamerscorea rikastuttamaan. Saavutuksen lisäksi näytetään yhteenveto kaikista luvun aikana kerätyistä nastoista sekä muista tosi nastoista esineistä. Kerättävien määrän voi tarkistaa pelin aikana start-painikkeen takaa.
Ei mitään hahmotonta menoa
Pelin vahvaa aluetta ovat erityisesti hahmot. Pelattavia hahmoja on aluksi kolme: Harry, Ron ja Hermione. Kun kaikki hahmot on avattu, on kokonaismäärä 200 aina juna-aseman virkailijasta kuolonsyöjiin. Eri hahmoilla on erilaisia ominaisuuksia. Varsinkin pelistä löytyviin pimeää taikuutta vaativiin kohteisiin tarvitsee hahmon, joka hallitsee myös synkkiä loitsuja. Weasleyn punatukkainen perhe tuo lisämaustetta hahmopohjaiseen toimintaan. Perheen kaksospojat Fred ja George ovat asetelleet ympäriinsä jekkulaatikoita, joista saa tehtävien kannalta oleellisia tavaroita. Weasley-laatikon voi kuitenkin avata vain joku Weasleyn perheestä; muut yrittäjät saavat tällin nenäänsä tai pääsevät jättimäisen rikkaruohon tempaisemana tutkimaan laatikon sisustusta. Vuotava noidankattila -kuppila toimii pelissä ikään kuin tukikohtana. Sieltä löytyvässä Free play -osiossa voi sitten valita hankkimastaan hahmoreservistä kuhunkin tilanteeseen sopivan sauvasankarin, joka hoitaa homman kotiin.
Lego Harry Potter tuntuu onnistuvan hahmojen kohdalla siinä, missä EA:n virallisen pelisarjan Deathly Hallowsin osa 2 epäonnistui. Pääsääntöisesti Harry, Ron ja Hermione liikkuvat pelissä kolmen ryhmänä. Kontrolloitavaa hahmoa voi vaihtaa lennosta, kun tarvitsee toisen hahmon taitoja. Kaksi kontrollin ulkopuolelle jäävää hahmoa ovat kuitenkin niin sanotusti palikoita; ikävä kyllä eivät pelkästään lego-merkityksessä. Ne eivät puolusta itseään hyökkääjiltä ja seisovat usein tiellä, kun oma hahmo yrittää saada jotakin aikaiseksi. Sivullishahmojen äly näkyy sen sijaan siinä, että kun tarvitaan kahta loihtijaa samaan aikaan, osaa passiivinen hahmo vallata toisen paikan itse. Yhteistyön merkitys korostuu myös siinä, että peliä voi pelata kaverin kanssa, kunhan kytee konsoliin toisen ohjaimen.
Hahmojen liikkuminen on hidasta ja jokseenkin kaavamaista. Osa tästä menee varmasti hahmojen kulmikkuuden ja lyhytjalkaisuuden piikkiin, mutta vaikkapa rakennettaessa palikoista portaikkoa rintamasuunnan tulee olla täsmälleen kohti tiettyä palasta, jotta liikuttelu onnistuu. Paikallaan kääntyminen on jokseenkin tönkköä, joten rintamasuunnan säätö on työlästä ja hidasta. Tämä näkyy myös tilanteissa, joissa täytyisi luovuttaa paketti pöllön vietäväksi tai polttaa seinään tietynmuotoinen reikä. Tämä onnistuu vain merkityillä alueilla, mutta niille alueille pääsemiseksi täytyy melkein tehdä taikoja.
Värikästä vauhtia vailla virkkomista
Potterin viimeiset vuodet Tylypahkassa on esitetty herkullisin grafiikoin. Syy veden kielelle herahtamiseen ovat pitkälti kirkkaat värit ja kiiltävät muovipinnat. Loihtiminen ja kaksintaistelut toimivat myös mallikkaasti. Lelupeliksi ulkonäkö on huoliteltua ja yksityiskohtaista. Grafiikan puolesta ongelmakohtana on välillä kuitenkin pelimaailman 3D-luonne. Syvyysakseli aiheuttaa joissakin tilanteissa ongelmia. Pelissä, jossa tyhjän päällä putoaminen aiheuttaa vaivalla kerättyjen valuuttanastojen menettämisen, pitäisi pienten pomppualustojen käyttö olla toteutettu idioottivarmalla tavalla. Tällaisenaan ei voi olla varma, missä kohti hahmo on suhteessa alustaan. Kymmenennen hyppy-yrityksen epäonnistuttua samassa kohdassa tekisi mieli iskeä hahmoltaan niin sanotusti legot sisään. Toinen ongelma ovat lentämistä vaativat kohdat. Ilmassa leijuviin nastoihin on vaikea osua, kun ei osaa suhteuttaa hahmonsa sijaintia niihin. Toki tällöin tietysti saa kokea mukavan yllätyksen, kun silmämääräisesti etäällä oleva nasta kilahtaakin plakkariin.
Lego-hahmot eivät paljon puhele, vaan ynähtelevät luontevasti hyödyntäen varmastikin elekielen koko varastoa. Äännähtelyn kanssa tilanne on sama kuin huumorinkin – se on tottumis- ja makukysymys. Joka tapauksessa jokaisesta äännähdyksestä välittyy paljon informaatiota, mikä onkin oleellista.
Pelattavissa osuuksissa jotkin äänet ärsyttävät toisteisuudellaan ja pistävyydellään. Tällaisia ovat varsinkin haamujen innokkaat taputukset ja Draco Malfoyn räkättävä nauru. Muut onnistuneemmat äänitehosteet, kuten eläinten toimista syntyvät äänet toisaalta kompensoivat asiaa. Musiikki vaikuttaisi olevan samaa kuin Potter-elokuvissa. Fanit varmasti ainakin löytävät kappaleista tuttuja kohtia. Pääteemaa kuulee myös mukavasti niin sellaisenaan kuin muunnelminakin. Aina kun hahmo siirtyy alueelta toiselle vaihtuu myös kappale. Tämä tekee osaltaan pelin äänimaailman katkonaisemmaksi ja joillakin alueilla kappalevalinta kummastuttaa. Esimerkiksi tummasävyisen pääteeman sijoittaminen sinänsä neutraalille alueelle tuntuu erikoiselta. Erityinen kunniamaininta täytyy kuitenkin antaa jaksoyhteenvetojen yhteydessä soivalle mahtipontiselle kappaleelle, joka saa tuntemaan, että on saavuttanut jotain suurta.
Ja eikun tahkoamaan…
Lego Harry Potter: Years 5-7 on kaiken kaikkiaan toimiva kokonaisuus, jossa riittää pyöriteltävää. Se on erinomaista viihdettä esimerkiksi talvilomailtoihin. Pelin monipuolisuus, kesto ja alkuperäistarinan kunnioitus kompensoivat suurelta osin pelin puutteita. Videoiden kiirehditty meininki himmentää kuitenkin jonkin verran suhteellisen kirkasta kruunua varsinkin tarinan loppupuolella. On ehdottomasti positiivista, että pelaaminen ei jää ainoastaan taistelun varaan, koska itse tarinakaan ei ole pelkkää taistoa. Hahmokavalkadi on huima, eikä kaikkea voi tehdä käyttämättä useampia hahmoja. Lisäksi kaikkien ylimääräisten palikoiden keräämiseen kehittyy helposti addiktio, mutta lääke on tiedossa – täydet 100 % suoritusmittariin!