Uusin Larry-peli on High Voltage Softwaren tekosia ja Vivendin julkaisema. Vaikka pelisarjan kehittäjä Al Lowe ei mukana enää olekaan, niin samantyylinen huumori kukkii (tai ainakin pyrkii kukkimaan) edelleen.
Sarjan tuoreimmassa tekeleessä myöskään Larry Laffer ei enää ole pääosassa. Tällä kertaa hypätään tutun härskiyden kera hänen veljenpoikansa ja kaimansa Larry Lovagen pöksyihin, vanhan naistennaurattajan toimiessa nyt vain, ehkäpä muodollisuuden vuoksi, taustalla neuvojaan jakelemassa. Meneehän se näinkin ja kyllä sukulaisuus näkyy!
Larry on viriilissä iässä yliopistomaailmaan astuva nuorimies ja mielessä, mikäpä muukaan kuin se, mikä lienee kaikilla muillakin nuorilla ja heteroseksuaalisesti suuntautuneilla jannuilla ympäri planeetan…
Kadonneen aarteen metsästäjä
Päähenkilömme kampuksella järjestetään S(w)ingles nimisen tv-ohjelman nauhoitukset ja kilpailuun haetaan komeita miehiä ja kauniita naisia. Voittajauros saa valita haluamansa neidon, jonka kanssa sitten yönsä viettää.
Valitettavasti sankarimme ei ulkonäköpoliittisissa kysymyksissä ole mikään komistus. Peli alkaakin juonellisesti siitä, että ohjelman juontajalle on tuotava todisteita siitä, että naiset kuitenkin ovat hulluina häneen. Naikkosilta on siis saatava heidän henkilökohtaisia esineitään, joita he antavat treffeiltä muistoksi itsestään. Siispä ei muuta kuin tutustumaan paikan neitokaisiin, jos vaikka samalla heruisi muutakin tavaraa kuin pelkkiä muistoesineitä.
Pelin ollessa jonkinsortin seikkailupeli on kaikenlaista tehtävää ja tutkittavaa ängetty matkan varrelle, unohtamatta tietenkään paikoittain näppärää dialogia ja hauskoja hahmoja. Juonihan ei ole koskaan Larryissä ollut mikään kummoinen, vaan sisällöllä on ollut keskeisin sija ja tilanne on sama tälläkin kertaa. Ja niin, ne paljaat kinkut ja kankut… No siinäpä oiva virike saada miespuoliset pelaajat takertumaan hikisine räpylöineen peliohjaimeen.
Hei, me retroillaan!
Pelattavuus koostuu pääasiassa yliopistoalueen ja ympäröivien kauppakatujen maisemissa juoksentelusta ja tehtävistä, joita ovat esimerkiksi eri naisihmisten kanssa jutustelu ja siten myös pelin yksi suuri osa: minipelien pelaaminen.
Homma menee periaatteessa näin: lyöttäydytään jossakin päin pelimaailmaa hengailevan potentiaalisen tytyn juttusille, jolloin käynnistyy keskusteluvideo. Tämän aikana ohjataan uiskentelevaa nuijapäätä ruudun alareunassa ylösalas, vanhojen side-scrollereiden tapaan. Punaisia mönttejä väistellään, jotta keskustelu ei menisi täysin reisille. Vihreitä palleroita päin siemensyöksymällä vahingot puheen määrittelevässä sydänmittarissa korjaantuvat ja mittari täyttyy. Sen kummemmin variaatioita keskusteluille ei kuitenkaan löydy, mutta hauska pieni lisä ne ovat siitä huolimatta. Välillä osumia punaisiin kuitenkin tulee, varsinkin jos sattuu osumaan samanvärisiin alkoholiobjekteihin tai olemaan jo valmiiksi lärvit. Nuijiksen ohjaus muuttuu täten kännisen vaikeaksi, jolloin keskustelun tason ylläpitäminen onkin oma taitolajinsa. Humaluustilaa voi yrittää alentaa osumalla kahvikuppiobjekteihin, joista ohjauskin taas hieman paranee.
Hyvissä humalaisissa fiiliksissä myös itseluottamusmittari on hyvällä hapella, mutta esimerkiksi virtsatessa humalaa pois julkisilla paikoilla, ihmisten kauhistelu ja äkillinen viinan puute saavat myös heppiheikkimme mittarin laskemaan. Näin ollen tiettyjen henkilöiden kanssa asioiminen ei onnistu, vaan jotenkin on saatava itseluottamus jälleen takaisin. Lisäksi hyvistä fiiliksistä nauttiva Larry pomppii niin reippaana eteenpäin, että hiljaa maansa myyneen näköisenä laahustamista ei kauaa jaksa muutenkaan katsella.
Mielialan parantamiseen auttaa minipelien pelaaminen ja niiden voittaminen. Häviäminen se käy kenkuttamaan entistä enemmän. Larry voi pelata huoneessaan esimerkiksi Whack-a-Pole-peliä, jossa legendaarisen pingispelin tyyliin liikutellaan mailoja (tässä tapauksessa käsiä) ylös-alas peliareenan sivuilla. Tarkoituksena on pitää pallo hyppysissä, jotta pelikentän keskellä sijaitseva fallos kasvaisi täyteen mittaansa ja soittaisi kelloa yläreunassa. Vähintään murrosikäiset lukijat tajuavat varmasti tästä symbolisesta pallopelistä, mistä lienee kyse. Samanlainen variaatio pelistä löytyy myös rahan tarpeeseen, eli Larry voi siirtyä rahapulan iskiessä paikalliseen ruumiinnesteiden luovutuspaikkaan käsiä heiluttelemaan.
Toisissa minipeleissä tanssitaan, jaellaan flyereita Tapperin tyyliin, hypitään trampoliinilla, juostaan munasillaan kampuksella naisia pelotellen ja niin edelleen. Jotkut pelit, esimerkiksi taulun maalaaminen, juomien sekoittelu ja tyttöjen piiskaaminen toimivat Speden Speleistäkin tuttua kaavaa mukaillen. Eli oikeaa värinappulaa painamalla pitää saada tietty määrä osumia. Jotkut pelit taas vaativat suuntaohjainsekvenssien oikea-aikaista painelua, esimerkiksi tanssiessa tai trampoliinilla pomppien. Virheitä sallitaan muutama ja jos homma ei onnistu – uudelleen voi yrittää niin kauan, kunnes onnistuu tai hihat palavat.
Larry harrastelee myös valokuvausta, joten fotoja voi napsia milloin tahansa ja mistä lystää. Hyvistä kuvista jotkin tahot maksavat kahisevaa, jota tarvitsee esimerkiksi uusien vaatteiden ostoon, jotta tietyt naisihmiset suostuisivat juttusille ja peli pääsisi taas etenemään. Kamerakuvakulman valoitusmittarista näkee, milloin ja miten paljon kuvasta on suunnilleen mahdollista saada. Kuvat voi myös tallentaa itselleen, joko muistikortille tai kiintolevylle. Tai vaikka molemmille!
Onko apinaa karvoihin katsominen?
Pelaaminen on hauskaa aikansa, mutta pian pelin koko olemus selviää. Tätäkö se sitten lienee hamaan loppuun saakka!? Valitettavasti. Tai sehän on vain makuasia tässäkin tapauksessa.
Pelin alkumetreiltä asti minipelit pysyvät sisällöiltään samoina, enintään eri graafisin kuorruttein ja eri tilanteissa/paikoissa. Hermoja raastaa myös, jos keskustelu, trampoliinihypyt tai mikä tahansa minipeli ei mene läpi esimerkiksi sydänmittarin jäädessä liian tyhjäksi. Touhua pitäisi siis vaan jatkaa uudelleen ja uudelleen, mutta joskus ei vaan jaksa (tai ei vaan osaa?). Tällöin vaihtoehtona on valikosta hanskojen tiskiin iskeminen ja pelin lahjominen voittoon pelimerkeillä, joita löytyy sieltä täältä pelimaailmaa.
Samaisilla merkeillä voi myös ostella moodeja, joilla esimerkiksi saadaan tyttöset riisuuntumaan tanssilattialla pelaajan onnistumisten myötä.
Gimme, gimme shock treatment…
Mitä pelin ulkoasuun tulee, visuaalinen puoli on värikäs ja pelkistetyn suurpiirteinen. Henkilöhahmojen, objektien ja maisemien lievän humoristisesti liioiteltu ulkomuoto sopii pelin muutenkin sopivasti yliampuvaan olemukseen. Grafiikka toimii ja on tarpeeksi viimeisteltyä myös ruudunpäivityksen osalta, sen kivuttomaan mulkoiluun tarpeeksi hyvin soveltuen. Mikään mestariteos ei visuaalinen toteutus siis ole, mutta sopii tämäntyyppiseen peliin kuitenkin kiitettävästi.
Äänipuolella puhetta riittää ja suuri osa siitä on suhteellisen hauskaakin. Myös joitakin kasarihittejä pauhaa taustalla ja mm. Right Said Fredin Im too sexy on kivaa kuuneltavaa ja sopii hyvin Larryn olemukseen. Vanhanajan pelien piipitysmusiikkiakin esiintyy, mikä on pelkästään positiivista.
Äänenlaadussa ei ole pahempaa valittamista, mutta joissakin pelin välianimaatioissa kaikki volyymi tulee rytisten alas ja television ääniä saa kelata triplasti kovemmalle, jotta keskustelun sisällöstä pysyisi tietoisena. Teksitysmahdollisuutta ei löydy. Ärsyttävää. Hahmojen letkautukset, esimerkiksi minipelien aikana ovat myöskin aina samoja, mikä käy joissakin kohdin ärsyttämään.
Mitä ohjaukseen tulee, tuntuu se minipeleissä välillä varsin tökeröltä eikä ohjain tunnu tottelevan, mutta tähänkin tottuu. Mieleen tulee jollakin tapaa RS3:sen kankea ohjattavuus. Esim. suuntanäppäinten painamisen oikea-aikaisuutta vaativissa peleissä homma tuntuu menevän puihin joskus aivan käsittämättömästä syystä, vaikka tismalleen oikeaan aikaan vaadittuun suuntaan painelee. Ehkä vika on pelissä tai tässä tapauksessa vain sen testaajassa. Parempia variaatioita kuitenkin pelityypistä pelanneena ja samanlaisiin ongelmiin tätä ennen törmäämättä, allekirjoittanut kallistuu kivittämään tästä asiasta peliä.
Asento, lepo, yhteenveto!
Minipelien jatkuvasta toistosta koostuva tehtävien sisältö menee aluksi paljaiden rintojen näkemisen odottelussa ja asiaa enempiä murehtimatta, mutta polygonitissitkin ovat pidemmän päälle liian pieni porkkana (missä pääruoka?!) mielenkiinnon ylläpitämiseen, muun pelattavan sisällön ollessa mitä on.
Vaikka peli onkin loppujen lopuksi ihan mielenkiintoinen kokemus, niin Larry-peliksi se on pienoinen pettymys. Eri tekijätiimi (eikä siis Lowea, niisk) ja täten erilainen huumori ei kolahda samalla tavalla kuin ehkä jonkinverran aikuisempaan makuun aiemmissa peleissä mietitty nokkeluus. Peli on lähinnä suoraa alapäähuumoria ilman kummempia pelillisiä aivojen käytön edellytyksiä. Tämä lienee suunnatukin hieman nuoremmille pelaajille, mutta K18-leima kannessa on oudossa ristiriidassa tämän kanssa. Ehkäpä seksi sitten on niin paha asia ja tabu, että sitä ei nuoremmille voi suositella. Kaikenlaisten väkivaltaa sisältävien pelien ikärajat ovatkin yleensä alhaisemmat, mikä on varsin mielenkiintoinen ilmiö.
Lataustauot ovat melko pitkiä rakennuksiin tai uudelle alueelle siirryttäessä ja odottelu välillä turhauttavaa latauskuvissa poseeraavista mallityttösistä huolimatta. Onneksi minipelejä uusiessa kenkkua lataustaukoa ei ole, vaan uudelleen pääsee yrittämään miltei samantien. Lisäksi ottamansa valokuvat voi tallentaa vain yksi kerrallaan, joka on hi..das..ta. Myös (tissi)kuvien katselu jälkeenpäin onnistuu, kiitos taas pitkistä latausajoista, tuskaisen hitaasti.
Peli ei onneksi ole kovin pitkä. Peliaikaa lopputeksteihin asti (ja vähän ylikin) kertyi noin 10 tuntia. Sen jaksoi siis kahlata läpi melko kivuttomasti rennon fiiliksen ja loppujen lopuksi hauskan dialogin ansiosta. Lopputekstien jälkeen voi kaikkia kerran pelattuja pelejä kokeilla uudelleen valikon kautta, mutta tähän vaivautukoon ken viitsii.