Vuonna 2010 Tanskalainen PlayDead-pelistudio toi pelattavaksi Xbox 360 -konsolille Limbo-pelinsä. Nykyään peliä saa jo lähes joka alustalle, ja nyt se on mukana elokuun PSN+-peleissä PlayStation 4:lle.
Tutustuin peliin aikoinaan vuonna 2011, kun sen demo tuli pelattavaksi PlayStation 3:lle. Silloinen kaappauskalusto ei ollut erikoinen, mutta tuli kuitenkin otettua demosta kuvaa. Tallennuksesta käy hyvin ilmi Limbon periaate. Pelaaja yrittää päästä eteenpäin hengissä säilyen, etsien kadonnutta sisartaan.
Demo herätti mielenkiinnon peliä kohtaan, mutta peliä en sitten koskaan saanut hankittua. Nyt olikin hyvä tilaisuus palata Limbon pariin.
Helvetti
Pelissä pelataan pienen pojan hahmolla mustavalkoisessa maisemassa. Sivusta pelattavan pelin kontrollit ovat yksinkertaiset: ristillä hypitään, ympyrällä tartutaan ja tatilla tai nuolinäppäimillä edetään. Kontrollit tottelevat hyvin ohjausta, joten sen puolesta ei ole odotettavissa ongelmia. Toisin voi sanoa sitten etenemisestä. Pulmia matkalla riittää ja harmaita aivosoluja joutuu välillä hieromaan melkoisesti etenemisen varmistamiseksi. Pulmien lisäksi peli testaa muutamassa kohdassa reaktionopeutta. Jos ei osu napin painallus heti kohdalle, palautuu onneksi lähelle kuolonkohtaa ja pääsee uudelleen yrittämään.
Jotain unenomaista ja kaunista on kulkeminen pelissä, ei suotta ole saanut aikoinaan parhaan indie-pelin VCX-palkintoa. Oman lisämausteensa kävely pelissä saa kun kohtaa uuden pulman. Ei voi olla varma, onko maassa oleva möykky vain oksanpala, vai joku uusi pirullinen kuolonkoje. Riittää niitä uhkia toki yläpuoleltakin. Kuolemia kun on pelissä jaossa ja usein.
Limbo onkin makaaberisti sanottuna kuolemisen taideteos. Mustavalkoinen maailma vain luo lisää kauneutta hengen menettämisiin. Kaukana ollaan vaikkapa uusimman Mortal Kombatin selkärangan repimisen graafisuudesta, eikä kannata odottaa hurmeen lentämistä pitkin maisemaa. Limbossa kuolema on julma, mutta askeettinen tapahtuma, mikä korostaa menetyksen lopullisuutta.
Kiirastuli
Pulmien kohdalla vaaditaan hoksottimia. Ylitsepääsemättömiä ongelmat eivät ole, kunhan malttaa katsella ympärilleen ja tarvittaessa jopa pakittaa taaksepäin. Joskus kun ratkaisuun tarvitaan vaikka ne takana olleen puun oksalla roikkuvat raudat tai luolan kolossa oleva puulaatikko. Myönnetään, että itselle tuli muutama turhautuminen, kun ei vaan tahtonut leikata, miten edetä. Joskus eteneminen vaatii testaamista, jotta oikea kohta löytyy – ja testaaminen tarkoittaa kuolemista. Tuskinpa kukaan on ensimmäisellä pelikerralla läpäissyt Limboa kuolematta, ei ainakaan ilman apuja.
Pulmien eduksi on sanottava, että vaikka hahmolla on vain kaksi perustoimintoa, hyppy ja tarttuminen, ovat ne ilahduttavan monimuotoisia. Pelkällä point-and-click -pelaamisella ei peliä läpäistä. Kannattaa siis varautua erinäisiin ongelmiin etenemisessä. Ongelmilla ei nyt tarkoiteta pelin ongelmia, sillä Limbon pieneen latauspakettiin on saatu optimoitua toimiva peli.
Paratiisi
Limbossa riittää pelattavaa yhdeksi illaksi, jopa kahdeksi. Kovin pitkä peli ei ole, mutta toisaalta hyvä, että peliä ei ole väkisin venytetty. Homma on pidetty mielekkäänä, eikä turhaan alettu kikkailemaan, jotta peliin olisi saatu pituutta. Limbosta löytyy klassikkopelin ainekset – kertoohan siitä jo laajentuminen eri alustoille viiden vuoden olemassaolon aikana.
Jatko-osaa tuskin kannattaa odotella. Jos sellainen olisi tulossa, olisimme varmasti jo sen nähneet. Tämä on sinällään sääli, pelaaminen kun oli kuitenkin sen verran miellyttävä kokemus, että lisääkin olisi mennyt.
Vauhtia ja suolenpätkiä hakeville Limbo ei ole oikea valinta, mutta jos haussa on aivojumppaa ja kaunista kuolemaa, Limbo on pelaajan valinta.