American Idol pyörii yhdellä kanavalla, X-Factor toisella ja vasta vähän aikaa sitten kisailtiin taas parhaan kuoron tittelistä. Mutta millaiset ovat peruspulliaisen keinot päästä nauttimaan laulamisen ja esiintymisen iloista?
Musapelit ovat tämän päivän juttu, ja Microsoft on jälleen tuonut uuden osan Lips-sarjaansa Sonyn supersuosittua Singstaria haastamaan. Myös tässä Lipsin versiossa idea on yksinkertainen: laula biisit oikealla äänenkorkeudella ja kerää mahdollisimman paljon pisteitä. Tässä tulee Lips: Party Classics!
Hits & Misses
Musiikkipelien ainaisia sadattelun aiheita ovat biisilistan suppeus ja sisältö. Tekivät pelintekijät millaisia biisivalintoja tahansa, ei kappalelista koskaan tyydytä ketään täydellisesti. Tämä on totta erityisesti Lips: Party Classicsin kanssa, sillä niin kutsuttujen bileklassikoiden teema on ylimalkaan aivan liian laaja mahdutettavaksi pelin 40 biisiin. Tuoreimmista laulettavista kappaleista voitaneen mainita Amy Whinehousen 2006-vuoden hitti Rehab, Black Eyed Peasin 2004 ilmestynyt sinkku Let’s Get It Started sekä James Bluntin 2004-vuoden herkkä You’re Beautiful. Myös ikivanhoja klassikoita on ahdettu peliin esimerkiksi Percy Sledgen When a Man Loves a Womanin (1966), Righteous Brothersin Unchained Melodyn (1965) ja Nancy Sinatran These Boots Are Made for Walkingin (1966) muodossa. Suurin osa kappaleista on kuitenkin 80- ja 90-luvuilta.
Pelin musiikillinen anti jakoi myös omat mietteeni. Tuiki tuntemattomia olivat ainakin sellaiset kappaleet kuin Deee-Liten Groove is in The Heart, Jamesin Laid, The B-52’sin Love Shack, UB40:n Red Red Whine, Cameon Word Up sekä DeBargen Rhythm of The Night, joista jälkimmäistä ei tule sekoittaa Coronan tunnetumpaan samannimiseen kipaleeseen. Positiivisina yllätyksinä mukana on kuitenkin myös sellaisia hittejä kuten Alannah Mylesin legendaarinen Black Velvet, The Knackin tarttuva ralli My Sharona sekä ruotsalaisen Aquan pirtsakka diskohitti Doctor Jones.
Ain laulain rahaas kylvä
Laulettava ei Lipsistä lopu. Nykytrendien mukaisesti peliin saa lisää luriteltavaa niin kauan kuin lompakon pohjalla on rahaa. Liven kautta ladattavien biisien valikoima on valtava, mutta hinnat ovat korkeat, mikä on tietysti ymmärrettävää jokainen ostos sisältää karaokekappaleen lisäksi myös korkealaatuisen alkuperäisen musiikkivideon. Hinnat vaihtelevat 160:n ja 180:n Microsoft-pisteen välillä, mutta myös muutama valmiiksi räätälöity pakettitarjous löytyy. On ilahduttavaa huomata, että muissa Lipseissä ostetut kappaleet siirtyvät itsestään myös Party Classicsiin ja ovat täten yhteensopivia eri versioiden välillä. Mielikuvitusmaailmassa sitä kuitenkin toivoisi, että valmiiden kappaleiden listan saisi alun perinkin itse koostaa parhaaksi katsomallaan tavalla, jolloin saisi laulaa täsmälleen sitä, mitä itse tahtoo.
Kuten muissakin Lips-sarjan peleissä, pystyy Party Classicsissa laulamaan myös omia koneen muistiin ladattuja kappaleitaan. Tämä ominaisuus ei käytännössä kuitenkaan toimi, sillä vaikka peli olevinaan antaakin laulusta arvosanoja, ei tällä ole mitään tekemistä laulutaidon kanssa. Onhan aivan selvää, ettei peli osaa arvostella siihen ohjelmoimattomia biisejä.
Musiikkia käsille
Siinä missä Sonyn Singstar-sarja on alusta asti luottanut pelkkään laulamiseen, menee Lips askeleen pidemmälle. Lips: Party Classicsia myydään sekä liiketunnistuksella varustettujen mikrofonien kanssa että myös erikseen. Vaikka peliä pystyy pelaamaan useimmilla tavallisillakin USB-mikeillä, saa pelin ominaisuuksista eniten irti Microsoftin virallisilla Lips-laulukapuloilla. Mikkiin kailotetut kappaleensa voi halutessaan kuunnella jälkeenpäin Replay-valinnan kautta, mutta ainakin virallisilla mikeillä tallennettu äänenlaatu kuulosti aivan hirveältä.
Liikkeentunnistustekniikka laulupelissä ei ole mikään järkevä idea. Mikrofonin rummuttaminen ja sätkyttäminen soolojen aikana pitää kyllä tylsyyden loitolla, mutta muut liikkeentunnistuskikat ainoastaan pilaavat pelikokemusta. Välillä pelaajan Avatar-hahmo saapuu ruudulle näyttämään eri liikkeitä, joita mikin kanssa tulisi suorittaa. Mikrofoni kädessään täytyy toisinaan soittaa ilmakitaraa, toisinaan heiluttaa sytkäriä ja joskus kauhoa ilmaa kuin linkoa heiluttaessaan. Bileissä tällaiset elehtimiset varmasti naurattavat sivusta seuraavaa juhlakansaa, mutta pelatessa homma lähinnä ärsyttää, sillä useinkaan mikrofoni ei rekisteröi liikkeitä, vaikka pelaaja kuinka riuhtoisi. Pelin pisteenlasku antaa aivan liikaa painoarvoa heilumiselle, ja Liven pistelistojen kärkipaikat on liikkeentunnistusmikeillä saavutettu. Käytännössä USB-mikeillä pelaamista ei siis voi suositella kilpailullisesti hyviä ja vertailukelpoisia tuloksia himoitseville.
Laulamme yhdessä ain
Kuten kaikki musiikkipelit, myös Lips on parhaimmillaan hyvässä seurassa. Pelimuotoina on kaikki tyypilliset kaksintaistelut ja yhteislaulut, sekä lisänä hassusti nimetyt Suudelma ja Pommi, joista molemmat ovat suurinpiirtein yhtä hölmöjä.
Suudelma-pelimuodossa pelaajien tulee tehdä yhteistyötä ja laukaista samaan aikaan lisäpisteitä kartuttava bonus-aika, jonka saa käyttöönsä laulamalla tarpeeksi hyvin. Jos pelaajat tässä onnistuvat, suutelevat virtuaaliset mies ja nainen toisiaan intohimoisesti, kunnes palaavat takaisin lähtöasemiinsa odottamaan uutta kertaa. Kappaleen loputtua parin yhteensopivuus arvioidaan sen perusteella, kuinka monta onnistunutta yhtäaikaista bonus-kierrosta pelaajat onnistuivat käynnistämään. Mitään uutta, mullistavaa tai edes kiinnostavaa Suudelma-pelimuoto ei tarjoa.
Pommi-pelimuodossa laulajien tulee puolestaan taitavasti hoilottamalla kerätä vettä kuppiin. Kun vettä on kertynyt edes vähäs, voi liikkeentunnistusmikeillä kallistaa kuppia, niin että pommin sytyslanka sammuu. Tätä kallistelua täytyy käytännössä tehdä jatkuvasti, sillä liekki leimahtaa alati uudestaan. Hektistä, vaan ei kovin hauskaa.
Hymyhuulet suukon saavat, Lips ei
Lips: Party Classics ei edusta musiikkipelien parhaimmistoa. Siinä missä esimerkiksi roolipelien ja räiskintäpelien tekijöiden pitää ottaa huomioon tuhansia pikku asioita, ei laulupelien tekemisen ja onnistumisen pitäisi olla monimutkaista. Microsoft on Lipsin kanssa kompastunut omaan nokkeluuteensa: pelintekijät ovat koittaneet keksiä pyörän uudestaan. Liikkeentunnistustekniikan varaan rakennetut pelilliset ominaisuudet eivät kerta kaikkiaan toimi tai tuo mitään lisäarvoa laulamiseen. Jos bileissä tahtoo varastaa kaikkien huomion, voi mikin kanssa heilua ilmankin, että se on pakollista. Bänditouhuilua painottavat Rock Band 2 ja Guitar Hero: World Tour sitä paitsi hoitavat soittelun lisäksi myös laulupuolen arvostelun niin hyvin, etteivät Lips: Party Classicsin ansiot millään riitä tarjoamaan sopivaa vastinetta rahalle.