Mafia-pelisarjan edellisestä osasta on kulunut jo kuutisen vuotta, joten seuraavaa nimikettä odoteltiin jo vesi kielellä. Edellisistä osista poiketen Mafia 3:n kehityksestä vastasi pääosin yhdysvaltalainen tulokas Hangar 13. Uudesta kehittäjästudiosta ei silti kannata olla huolissaan, sillä se on 2K Gamesin tytäryhtiö, ja alkuperäinen Mafia-kehittäjä 2K Czech oli vahvasti mukana jatko-osan kehityksessä.
Mafia 3 on totutusti kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaräiskintäpeli, jossa autot ovat myös suuressa osassa. Tällä kertaa italialainen mafia jätetään taka-alalle, ja suurempaan rooliin pääsevät 60-luvun hyvinkin erilaiset mafiaperheet. Rotusotien ja rasismin rehottaessa taustalta, nousivat eri etnisten ryhmittymien omat mafiatyyliset järjestäytyneet rikollisuudet. Musta mafia, irkkumafia, Haitin mafia, sekä tietysti myös italiaanot.
War never changes
Pääosassa nähdään juuri Vietnamin sodasta kotiutunut, sekä mustan mafian jäsen Lincoln Clay. Lincoln jäi lapsena orvoksi ja hänet adoptoi mustan mafian johtaja Sammy. Sammysta tuli Lincolnille kuin oma isä, sekä tietysti myös koko mafiaperheestä osa Lincolnin elämää.
Lincoln ei voi heti kotiuduttuaan asettua aloilleen, sillä mustan mafian ja Haitin mafian välisen reviirisodan takia Sammy on ajautunut ottamaan huomattavan suuren velan Sal Marcanolta, kaupungin isoimmalta mafiajehulta. Maksaakseen velan takaisin, Lincoln lyöttäytyy Marcanon pojan, Giorgin, kanssa kimppaan ryöstääkseen holvin täynnä käteistä. Erinäisten käänteiden ja luotien viuhumisien jälkeen rahat ovat taskussa. ja on aika kuitata velat.
Rahojen luovuttamisessa mikään ei voisi mennä enempään pieleen, sillä Marcano alamaisineen teurastavat koko mustan mafian poppoon. Myös Lincoln saa luodin päähänsä Giorgin toimesta, mutta kuin ihmeen kaupalla luoti onnistuu vain nuolemaan pitkin kallon pintaa jättäen pääsankarin virumaan kuoleman partaalle. Palamaan sytytetty talokaan ei Lincolnia vielä passita manalaan, sillä aivan viime hetkellä mafiaperheen ystävä Isä James saapuu paikalle. Hän ottaa Lincolnin hoiviinsa ja kursii pään kokoon. Pitkän toipumisen päätteeksi onkin aika kaivaa vanha sotapuukko arkusta ja lähteä kostoretkelle…
Pelin päätarina vie Lincolnia pikku hiljaa lähemmäs Sal Marcanoa ja lopullista kostoa surmatun perheensä puolesta. Suoraan mafiapomon surmaaminen olisi haastavaa, ja joku yhtä hirveä tyranni ottaisi johtajan pallin haltuunsa. Viisainta onkin siis lähteä niputtamaan mafiajehuja hierarkian alimmalta tasolta alkaen, edeten pykälä kerrallaan ylemmäs. Marcanolla on alaisinaan kolme capoa, joilla jokaisella on taasen kaksi luutnanttia.
Yksinään päämäärän tavoittelu jäisi lyhyeksi, mutta onneksi Lincolnilla on apunaan hänen rinnallaan Vietnamissa taistellut John Donovan, jonka CIA-kokemuksen avulla homma käy yllättävän helpoksi. Donovanin salakuuntelu- ja jäljityslaitteistoilla seuraavan kohteen paikantaminen käy kuin sormia napsauttamalla. Tietenkään aivan kaikkea Donovankaan ei saa paljastettua, joten Lincolnin harteille jää paikallisten pikkurikollisten kovistelu.
My name is Lincoln Clay
Koston lisäksi Lincolnilla on tavoitteenaan kasvattaa omaa mafiaansa, ja ottaa haltuun muilta jehuilta valtaamiaan bisneksiä. Yksinään niiden pyörittäminen veisi tuhottomasti aikaa, joten liittolaisia on hyvä ottaa mukaan. Kun on yhteinen vihollinen, löytyy ystäviäkin helpommin.
Poikansa myöskin Marcanon tempussa menettänyt Burke on irlantilaisen mafian johtaja, ja tarjoaa alaisensa ja osaamisensa vastalahjaksi osasta Lincolnin uudesta imperiumista. Burke tarjoaa palveluksena mahdollisuuden kutsua ajoneuvo missä ikinä pelaaja sattuu olemaankaan. Toisena liittolaisena siivun bisneksistä tahtoo Haitin mafian johtaja Cassandra, jolta taasen voi kutsua asekauppana toimivan pakettiauton luokseen. Kolmas liittolainen onkin vanhoille Mafia-faneille vanha tuttu, nimittäin aiemman osan sankari Vito Scaletta. Vito on aluksi Marcanon alaisena, mutta erinäisten syiden takia päättää lyöttäytyä tätä vastaan. Palveluksena Vito tarjoaa kassakaappitalletusta käteisvaroille missä ikinä pelaaja onkaan. Käteisvarat onkin hyvä tallettaa välillä talteen, sillä kuoleman korjatessa niistä vähennetään puolet.
Tapahtumien miljöönä toimii fiktiivinen New Bordeauxin kaupunki, joka pohjautuu tosielämän New Orleansiin. Vapaasti koluttava alue on suurempi kuin kahden aiemman Mafia-pelin kartat yhteensä, joten lääniä riittää aivan kiitettävästi. Kaupunki on jaettu useampaan kaupunginosaan, jota jokaista johtaa joku Marcanon capoista tai luutnanteista. Näitä tappamalla saa valloitettua alueen itselleen, jonka jälkeen se täytyy nimittää omalle liittolaiselleen hallittavaksi. Se, kelle alueen haluaa antaa haltuun, täytyy miettiä tarkoin, sillä jokaiselta liittolaiselta saa erilaisia päivityksiä ja aseita käyttöönsä. Burken päivitykset painottuvat ajoneuvoihin, Cassandran aseisiin ja Viton taasen Lincolnin fyysisiin ominaisuuksiin, kuten terveyspisteisiin ja kuntoon. Jokaista liittolaista pitäisi pystyä pitämään tyytyväisenä, muuten syntyy niin paljon katkeruutta ja eripuraa, että joku voi päästä hengestään. Jakamalla alueita noin suurin piirtein tasaisesti, saa pidettyä hengen melko hyvänä porukan kesken.
King of the Hill
Tarinankerronta pelissä on omaperäinen, ja se avaa henkilöiden taustoja sekä tarinaa erinomaisesti. Aina juonen muljahtaessa eteenpäin, tulee lyhyt pätkä nykyaikana kuvatusta televisiodokumentista, jossa tarinaa kertoo joko vanhentunut Isä James, tai Marcanoa ja Lincolnia kymmeniä vuosia seurannut FBI-tutkija Jonathan Maguire. Tarinasta omaa osuuttaan pääsee myös kertomaan Donovan, joka tosin tekee sen vain jonkun aikaa pelin tapahtumien jälkeen. Nerokkaan tarinankerronnan kruunaa erityisen ammattitaitoinen ääninäyttely, jolla on saatu erittäin elokuvamainen tunnelma pelin tapahtumiin. Tapahtumia värittää myös täysin nappiin valittu soundtrack, jolta löytyy 60-luvun parhaat rock-klassikot. Etenkin toisinaan pelin toimintakohtausten taustalle heitetty rock-kipale nostaa fiiliksen aivan uudelle tasolle. Erityismaininta nappiin sijoitetulle Johnny Cashin Folsom Prison Bluesille.
Kontrollit Mafia 3:ssa ovat sulavimmasta päästä. Hahmo liikkuu juuri sinne minne tahtoo ja kuin vettä vain. Samoin ajoneuvojen ajomallinnus on juuri sopivan arcademainen, mutta saa siihen halutessaan asetuksista hieman realistisuutta täppäämällä Simulation Driving Moden päälle. Kyseinen ominaisuus lisää autojen massaa tehden käännöksistä ja törmäyksistä erilaisia. Käytännössä auton ajettavuus on tönkömpää, ja ajovirheet kostautuvat rankemmin. Edellisestä Mafia-osasta poiketen ajaessa voi myös räiskiä. Tähtäin liimautuu itsestään kohteeseen, mutta napista painamalla kohdetta voi vaihtaa. Tähdättäviä kohteita on muun muassa renkaat sekä kyydissä olevat vihulaiset. Tietysti myös vapaa tähtäys on mukana, jos ”auto-aim” ei tuo tarpeeksi haastetta.
Aseistuskin on saanut kokea melkoisen remontin, sillä sankari ei voikaan kantaa taskuissaan pelin koko arsenaalia, vaan kerrallaan voi mukanaan pitää kahta mutkaa ─ yhden käden ja kahden käden. Alkuun keksintö tuntuu hankalalta, sillä kahdesta aseesta tuntuvat panokset loppuvan hetkessä, mutta tilanne paranee pelin edetessä. Pelin asevalikoima on juuri sopivan laaja, ja mukaan on heitetty myös muutamat äänenvaimentimella varustetut tuliluikut. Niistä saakin hiippailua kannattava pelaaja mukaansa oikein mainion ystävän. Toki pelin hiippailulla pärjää ilman aseitakin, sillä siitä on tehty aivan liian helppo. Pääsyynä tähän on varmasti vihollisten tekoäly. Pahaa-aavistamattomat gangsterit saa yksitellen houkuteltua nurkan taakse ja hengiltä. No, voittaa se ainakin hengenvaarallisen tulitaistelun.
Family kick-back
Mafia 3 on eittämättä vuoden kovimpia vapaan maailman toimintapelejä. Etenkin aikakauden autenttisuus on onnistuttu taltioimaan timanttiseksi kokemukseksi, ja sitä korostaa ammattimainen tarinankerronta ääninäyttelijöineen. Harmittavasti peli tuntuu vain olevan teknisesti hieman keskeneräinen. Sahalaidat, ja grafiikan päälle ilmestyvät vinoviivat rikkovat muutoin niin kaunista miljöötä, että se melkein pilaa tunnelman. Lisäksi hassut ”ubisoftimaiset” bugit näkyvät katukuvassa tämän tästä. Näiden ongelmien kanssa vielä elää, mutta peli tykkäsi kaatua yhtäkkisesti keskimäärin joka toinen tunti. Peukut kuitenkin automaattiselle tallennukselle, sillä muuten jatkuva kaatuilu olisi polttanut päreet yhden jos toisenkin kerran.