Marvelin ja Capcomin kohtaamisen kolmas osa on täällä sokerikuorrutettuna. Sarjan ensimmäisien osien pelihalliversioihin on tullut tuhlattua kolikko jos toinenkin ja on mukava huomata, että sama tyyli on edelleen tallella. Tällä kertaa taistelemista on kylläkin helpotettu melko lailla.
Läiskettä ja lätinää
Hahmokavalkadissa ovat mukana nimekkäimmät Marvelin ja Capcomin edustajat, joista ehkä hauskimpia tuttavuuksia olivat Amaterasu, Sir Arthur, Dante, Trish, X-23 sekä Thor.
Peliä pelataan aina kolmen pelaajan tiimissä, jossa voi vaihtaa hahmosta toiseen lennossa, jolloin läpsystä vaihtoon mennyt kaveri saa huilata vaihtopenkillä nuollen haavojaan. Pelimuodoilla ei hirveästi juhlita, sillä niitä on vain offlinessa toimiva Arcade-moodi, joka on käytännössä pelin ”tarinatila”. Peli tarjoaa myös Mission-tilan, jossa käytännössä suoritetaan liikesarjoja, jotka vaikeutuvat tehtävien edetessä.
Xbox Liven puolella homma toimii samoin kuin yksinpelissä: valitaan kolme hahmoa ja taistellaan. Pelaajalla on käytössään myös rekisteri, joka ylläpitää pelaajan statistiikkaa; tämä auttaa sopivan peliseuran hakemisessa. Peliseura on muutenkin tällaisessa pelissä tärkeä, sillä tarinamoodi ei kanna pitkälle eikä yksinpelin Mission-tilaa jaksa pelata alkua pidemmälle. Xbox Livessä pelatessa on tärkeää, ettei viive ole suuri, ja siinä MvsC3 loistaa, sillä pelaajalla on mahdollisuus valita miltä mantereelta peliseuraa hakee.
Epilepsiavaroitus!
Pelihahmojen animaatio on todella sulavaa ja jokainen pelin hahmo on selkeästi suunniteltu hieman Street Fighter 4:n tapaan 3-ulotteiseksi. Peli pyörii maistuvat 60 ruutua sekunnissa, eikä nykimisiä juurikaan esiinny. Meno tosin äityy välillä sellaiseksi, että pelin tuoma välkkymisefekti saa pidemmillä pelisessioilla pään kipeäksi; lienee ihan hyvä ottaa siis pelin alussa näkyvä epilepsiavaroitus tosissaan.
Mätkintä on todella kiivasta eikä pelissä hirveästi taukoja ole, sillä lähes jokainen pelin hahmo suorittaa erikoisiskuja samalla varttiympyrä + 2 hyökkäysnapin painalluksella. Tämä tuo erikoisliiketulvan peliin, eikä tätä helpota myöskään se, että myös vasemmasta liipaisimesta lähtee kaikkien kolmen suorittama yhteiserikoishyökkäys tai hahmon yksittäishyökkäys erikoismittarin niin salliessa. Pelissä on myös entistäkin helpompi Simple-tila, jossa käytännössä jokainen nappi tekee jonkun erikoisliikkeen. Onhan se toki näyttävää, mutta tässä tilassa jääkin sitten muiden liikkeiden suorittaminen toiselle sijalle.
Sisältöä kuin tonnikalapurkissa
En näkisi, että näinkin kiivaalla tempolla kulkeva peli olisi missään vaiheessa kilpailupelaamiseen soveltuva – vaikka kaiken hallitseminen vaatii rutkasti harjoittelua – sillä taktiikan ja liikkeiden tasapaino on vähän hukassa. Täysihintaisena pelinä Marvel vs. Capcom 3:ssa on todella vähän pelattavaa: kaikki hahmot saa auki Very Easy -tasolla nelisen kertaa pelin arcadetilan läpäisemällä, jonka jälkeen tekeminen tyssää.
Jos Marvel vs. Capcom 3:a verrataan esimerkiksi tulevaan Mortal Kombatiin, jossa myös yksinpelaajille on suunniteltu erinäinen tehtävätila, niin ensin mainittu jää kakkoseksi. Toisaalta taas eipä mätkintäpeleissä ole juurikaan sisältöä koskaan ollutkaan.
”You have saved the Earth”
Marvel vs Capcom 3: Fate of Two Worlds on todella viihdyttävä peli, mutta sen parissa viihtyy valitettavan vähän aikaa. Sen tuoma anti on vähäistä, sillä pelissä ei ole hirveästi sisältöä, vaikka pelattavia hahmoja onkin 36 kappaletta. Tilanne on toinen, jos kaverilistalta löytyy taistelupelien ystäviä. Pelin upea grafiikka ja erikoisliikkeiden tuoma Wow-efekti toimii hienosti. Täysihintaisena se ei kuitenkaan ehkä tarjoa satunnaispelaajille juurikaan mitään, mutta taistelupelien, sarjakuvien sekä Capcomin ystäville siinä on viihdykettä vähäksi aikaa.