Mass Effect: Andromeda sijoittuu alkuperäisen trilogian toisen ja kolmannen osa väliin, vuoteen 2185. Ihmiset, Asarit, Turianit, Kroganit ja Quarianit lähettävät kukin omassa aluksessaan 20 000 uudisasukasta kohti Andromedaa, jonne heidän on tarkoitus asettua asumaan. Ensin toki on tarkoitus rakentaa Citadel-tyylinen avaruusasema, Nexus, joka toimii asuttamisen tukikohtana. Jokaisen rodun alusta, eli Arkkia johtaa Pathfinder, polunetsijä, jonka vastuulla on löytää elämiseen soveltuvia ympäristöjä uudessa maailmassa.
Ihan ei kuitenkaan tarvitse odottaa 600 vuotta kestävän matkan ajan tapahtumia, vaan matka taittuu horroksessa ja peli alkaa pelihahmon valinnalla. Peli on pelattavissa joko mies– tai naishahmolla, Scott tai Sara Ryderillä. He eivät ole kuitenkaan ketä tahansa matkaan valittua pulliaista, vaan itsensä legendaarisen Pathfinderin, Alec Ryderin lapsia. Valinnan jälkeen päästäänkin heti 634-vuotisesta horroksesta heräämisen hetkeen, vuoteen 2819, ihmisten arkkialukseen Hyperioniin. Tarkemmin mainittuna vielä sopivasti Andromedan galaksiin saapumisen hetkellä. Tohtori Lexi T’Perron, joka on rodultaan Asari, lääkärin tarkistuksen jälkeen tutustutaan SAMiin, Hyperionin tekoälyyn. Molemmat, niin Lexi kuin SAM, tulevat kulkemaan pelaajan mukana pelin aikana.
Kun alkuesittelyistä on päästy jatkamaan, alkaakin vaikeudet, joiden lopputuloksena pelaajan on astuttava Pathfinderin suuriin saappaisiin ja itse peli pääsee todenteolla alkamaan. Pelin peruselementti on nimittäin tutkimusmatkailu ja elintilojen löytäminen uudisasukkaille. Matkaa tahtoo vain vaikeuttaa niin olosuhteet, kuin alkuperäiset asukkaatkin.
To boldly go where no man has gone before
Liikkumisen elementit ovat tuttuja, matkustaminen galaksin sisällä eri tähtijärjestelmien välillä onnistuu navigointikartan avulla. Eteneminen ja tehtävien suorittaminen avaa uusia kohteita kartalle ja mukana on myös planeettojen skannaus raakamateriaalien löytämiseksi. Planeettojen välinen matkailu onnistuu Tempest-aluksella, jonka sisällä hoidetaan suhteita muihin miehistön jäseniin, muiden toimintojen ohessa. Löytyypä sieltä nuhjuinen miesluolan korvikekin sohvineen. Planeetoilla sen sijaan liikutaan monitoimikulkija Nomadilla, trilogiasta tutun M.A.K.O. -ajoneuvon korvikkeella. Nyt on myönnettävä, että Nomadilla ajelu on sujuvampaa kuin edeltäjällään, vaikkakaan eroa ei niin paljoa ole, mutta riittävästi kuitenkin. Pisteitä on annettava myös pikamatkustusmahdollisuudelle planeetalla. Eikä avaruusasema Nexukselle ole asennettu ilmeisesti hissiä, missä kuunnella muzakia, vaan siellä pitemmät siirtymät hoidetaan vaunulla, ilman hissimusiikkia.
Navigointia helpottaa ruudun yläosan nauhamainen kompassinäkymä, jossa näkyy merkattuna valittu tehtävä ja lähistöllä olevat muut kohteet. Karttaa ei näkyvissä ole, vaan sitä varten on avattava valikkonäkymä. Valikkonäkymän kautta hallitaan muitakin ominaisuuksia, kuten varastoa, asetuksia ja omaa, sekä kumppanien kehitystä. Tehtävien suorittaminen antaa etenemispisteitä ja etenemispisteiden ansaitseminen nostaa hahmon tasoa, mikä puolestaan antaa pisteitä hahmonkehitystä varten. Päähahmolle on kolme peruskykyluokkaa: taistelu, biotiikka ja tekniikka, joista voi valita omaan pelityyliin sopivammat kyvyt. Noiden valintojen lisäksi on nyt uutena tuotu hahmoluokat, joiden välillä voi vaihdella. Perinteisen sotilasluokan lisäksi mukana onkin useampi luokka, joista jokainen muuttaa hahmon perustaitoja luokan mukaiseksi. Aikaisemmin nuo luokat oli kertavalinta, ja jos halusi muuttaa luokkaa vaikka soluttautujasta vahdin suuntaan, oli edessä uuden pelin aloitus. Nyt voi vaihtaa tyyliä melkeinpä lennossa, mikä lisää palaamisen valintoja.
Tri Neo Cortex
Peli keskittyy tutkimiseen, ja auttamatta siinä hommassa törmää väistämättäkin vihamielisiin hahmoihin. Taistelumekaniikka onkin kokenut myös uudistuksia. Uutuutena aseen ollessa kädessä, hahmo kyykkää automaattisesti suojaan, kun sellaisen lähellä on. Aina vaan ei sinne suojaan halua, kun hahmo sellaiseen päättää kyykätä. Aseita on tarjolla mukavanlainen määrä. Mukana on niin vanhoja tuttuja, kuin uusia tulokkaitakin. Osa vanhoista suosikeista puuttuu, mutta uusia hyviä tulokkaita on tullut joka luokkaan. Mukana on myös erikoisammukset ja muut boosterit helpottamaan elämää Andromedan eteen tuomissa haasteissa.
Pelaamista auttaa sekin, että äänet, musiikki ja ääninäyttelijät toimivat yleisesti ottaen niin kuin kuuluukin. Erityisesti mieleen on jäänyt Alec Ryderin äänenä toimivan Clancy Brownin suoritus, mutta hyvin hoitavat muutkin tehtävänsä. Ihan niin eeppistä musiikin saralla ei toiminta ole kuin aikaisemmassa trilogiassa ja dialogikin on välillä nätisti sanoen ontuvaa. Kaikki on kuitenkin niin balanssissa, että mikään yksittäinen osa-alue audiopuolella särähtäisi erityisesti korvaan.
Aika nostaa kissa pöydälle. Trilogian pelimoottorina oli Unreal Engine, mutta Bioware siirtyi Frostbiten käyttäjäksi Andromedan myötä. Mikä tarkoitti, että kaikki oli rakennettava alusta. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että odotuksissa oli graafista loistoa ja ennennäkemätöntä tarkkuutta ja tekstuureja. Kun pelin sitten käynnisti, näkymä oli lähempänä edellisen sukupolven konsolien keskivertopeliä. Kun lisäksi tarjolla oli vielä erikoisia naamoja ja ankankävelyä, olivat nettimeemit taattu ja PR-painajainen tiedossa. Kieltämättä peli on paikoitellen karkeaa katseltavaa, mutta tarinassa on sen verran vetoa, että jos on aikaisemmin pitänyt tämän tyylisistä peleistä, eivät nuo epäkohdat saa silmiä itkemään verta. Enemmänkin ne tulee ohitettua olankohautuksella tai pienellä hymähdyksellä, mikäli kyseisiä kohtia edes huomaa tarinan viedessä keskittymisen.
The Fantastic Four
Yksinpelin lisäksi mukaan on tuotu moninpeli, tai paremminkin horde-tyyppinen co-op. Mass Effect 3:n moninpeli oli oman aikansa helmi, joten odotukset olivat korkealla myös Andromedan moninpelille. Kuten yksinpeliin, jättimäisiä muutoksia ei ole moninpeliinkään tehty, lähinnä pieniä viilauksia ja muutama uutuus. Siinä missä ennen moninpelinhahmon veteroituminen toi lisävoimaa trilogiassa yksinpeliin, nyt yksinpelin ja moninpelin eroa on häivytetty tuomalla mukaan Strike-tiimit, joita voi käskyttää tehtäviin niin yksin- kuin moninpelin puolelta. Mukaan tehtäviin voi yksinpelin puolelta hypätä suoraan itsekin, tai sitten lähettää tekoälyjoukon yksinään tehtävään.
Hahmoja on tarjolla muitakin kuin ihmisiä, ja kuten yksinpelissä, pelihahmoa saa kehitettyä pelaamisen myötä. Hahmoilla ja hahmoluokilla on selkeitä eroja, mikä lisää pelaamisen mielenkiintoa. Myös aseissa on eroa, ja pelityyli ratkaisee, mikä hahmo ja aseet itselle sopivat. Juurikin valinnan vaihtoehtojen ja kehityssuuntien erot, sekä useampi eri pelaamisen vaikeustaso tekevät moninpelistä mielenkiintoista. Moninpeli lisää pelin elinkaarta ja varsinkin jos tarjolla oleva pelimuoto on mieleen, huomaa nopeasti upottavansa sinne tunteja. Valitettavasti aikaisemmista osista tutut yhteysongelmat tuntuvat vaivaavan tätäkin osaa, joten varmin tapa saada miellyttävä pelikokemus on tehdä oma aula ja mielellään vielä täysi neljän tupa tuttuja pelaamassa.
Shepard I… love you too
Äiti, olen tullut kotiin. Näin voisi todeta, kun pelikoneeseen on laittanut Mass Effect: Andromeda -pelin. Jos nimittäin ovat aikaisemmat Mass Effect-pelit, erityisesti koko trilogia, tullut pelattua, alkaa hetken pelaamisen jälkeen tuntua, että Marko Paananen on käynyt tekemässä pienet tuunaukset ja kaikki tuntuu taas freesiltä, mutta niin tutulta. Toisaalta jos alun perin on tottunut yksiöön, ei siitä kannatakaan yrittää väkisin tehdä kaksioita. Kun pääsee ohi pelistä viime aikoina annetun julkisen kuvan ja tutustuu siihen itse avoimin mielin, on edessä useamman tunnin seikkailu Andromedassa, joka varmasti maistuu sarjan faneille. Ensikosketus Mass Effect -maailmaan kannattaa kuitenkin ottaa trilogian kautta, jonka jälkeen voi sukeltaa kaukaiseen galaksiin.