Mega Man Legacy Collection 2 on pysynyt ulkoasultaan ja toiminnoiltaan yksinkertaisena, kuten edeltäjänsäkin. Taustavalikot ovat saaneet hieman lisää väriä ja grafiikkaa, eivätkä ne enää muistuta nopeasti hutaistuilta emulaattorihökötyksiltä. Huomattavin ja mukavuuksia hakevalle pelaajalle sydäntä sykähdyttävä ominaisuus on se, että pelejä ei voi enää tallentaa mihin sattuu, vaan peli on määritellyt erikseen omat tallennuspisteet, jotka halutessaan voi säätää automaattisesti tallennettavaksi. Legacy Collection 2 antaa tallennuspisteitä kuitenkin niin paljon, että täysin mahdottomaksi pelit eivät muutu. Tallennusmahdollisuus voittaa kaikissa muodoissa perinteisen kooditallennus järjestelmän.
Ei sen helppoa pidä ollakaan
Challenge-osioissa Mega Manin tekijät ovat ottaneet miestä vahvempaa kehiin. Haasteet ovat kirjaimellisesti haasteita, mutta milloin Mega Manin pelaaminen olisi ollut kivaa, jos se olisi ollut helppoa. Pelin extroista voi tutkia pelien luonnoksia ja muita piirroksia. Toisin sanoen, ei mitään uutta verrattuna edeltäjäänsä. Kuitenkin paketin sisältämät pelit ovat jokseenkin pelaamisen arvoisia, vaikka eivät kaikki olekaan niistä parhaista päästä. Siinä missä selvästi Mega Man 7 ja 8 jäävät peränkuuluttajiksi, tuovat 9 ja 10 koukuttavia pelikokemuksia, eikä ohjainta millään pysty laskemaan käsistä.
Kaikkia pelejä voi pelata koko ruudulla tai alkuperäisellä kuvakoolla. Mega Man Legacy Collection 2 tarjoaa jokaisessa pelissä alkuperäisen kuvakoon ja reunoille mukavan nipun vaihtoehtoisia taustakuvia somistamaan mustia reunoja. Jokaiseen peliin löytyy viisi vaihtoehtoa reunojen taustakuvaksi ja kuvat ovat aivan törkeän hienoja. Pelin kuvakoon voi myös säätää taulutelevisioon sopivaksi.
Nopeita vedoksia ja harkittuja pakituksia
Mega Man 7 on tunnettu nopea tekele, joka tehtiin nopeasti Mega Man 6 jälkeen juuri julkaistulle Super Nintendolle. Mega Man 6:n myynnit jäivät pieniksi huonon julkaisuajan takia ja jäi yhdeksi ajan alle jääneeksi helmeksi Nintendon kirjastossa. Seuraaja muistuttaa jättiläisversiota Mega Man sarjassa. Ruudukko tuntuu pelatessa erittäin pieneltä ja eteneminen hitaan puoleiselta. Ei peli kuitenkaan huono ole, mutta ei sieltä parhaasta päästäkään. Kuitenkin tuntuu, että reilut väärin määritellyt hypyt ja -laukaukset olisi ravistettu pelistä pois ja tilalle tuotu vaikeutta pelin omalla kömpelyydellä.
Mega Man 8:ssa on tuotu Playstationin CD-pohjaisten pelien tapaan animaatiopätkiä, jotka vievät visuaalisesti tarinaa eteenpäin. Pelattavuus on hieman jouhevampaa edeltäjään verrattuna, mutta kompastuu samoihin vaikeustasonnostoihin kuin edeltäjänsäkin, päähahmon kömpelöhköön ohjattavuuteen. Toinen asia mikä risoo on kenttäsuunnittelu. Ennen Mega Manien pelaaminen oli pomovastusten tutkiskelua ja pyrittiin löytämään oikea järjestys, jotta pahat robotit saatiin tuhottua mahdollisimman helposti. Tämä ei kuitenkaan sulkenut sitä ikkunaa, että robotit pystyisi tuhomaan ilman niiden heikkoutta, jonka toiselta robotilta pystyy varastamaan. Meg a Man 8:ssa edes muutamia kenttiä ei pysty viemään loppuvastukseen asti ilman erikoisvoimia. Toisena köyhänä mekanismina on leijulauta- ja lumilautakentät, jotka pääsee läpi vain ulkoa opettelemisella. Vaikka skeittilaudat, moottoripyörät, vesiskootterit ja muut olivat kovassa huudossa yhdeksänkymmentäluvulla, ne olivat kaikkea muuta kuin kivoja videopeleissä.
Mega Man 9 ja 10 ovat perinteisiä 8-bittisiä tasoloikkia, joissa häviämisestä voi syyttää yksin omaa itseään ja omia refleksejään. Mega Man 9, voi pelata Mega Manin lisäksi Proto Manilla ja Mega Man 10:ssä vaihtoehdoksi lisääntyy Bass. Molemmat pelit ovat todella laadukkaita, joista 9 on hivenen vaikeampi. Molemmista kuitenkin huomaa, että kahdeksankymmenen pahisrobotin kehittäminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi ja ideat alkavat loppua nopeasti neljänkymmenen robotin jälkeen. Silti kenttäsuunnittelu antaa erittäin paljon anteeksi robottien suunnittelusta ja kaikkihan tietävät, että samat erikoisaseet ovat kiertäneet Mega Maneissa aina neljännestä pelistä lähtien, vain muuttaneet hieman ulkomuotoaan. Suurin häiritsevä tekijä löytyy Mega Man 9:stä, jossa peli on emuloitu japanilaisesta Mega Manista. Kaikki tekstit aloitus- ja tallennusvalikkoa lukuun ottamatta ovat japaniksi, eikä tarinasta saa selvää, jollei osaa japania. Tämän toivoisi korjaantuvan tiedostopäivityksellä.
Monipuolinen paketti on kasassa
Vaikka kaikista peleistä löytyykin omia epäkohtia, eikä paketti anna yhtä paljoa vastinetta rahoille kuin ensimmäinen Legacy Collection, ovat kakki pelit kuitenkin hyviä. Eivät mahtavia, vaan hyviä. Aloittelevalle Mega Man -pelaajalle suosittelen aloittamaan numeroiden alkupäästä, mutta mikäli kiinnostus perinteisiä Mega Man pelejä kohtaan on vankkumaton, niin tällöin pelkästään Mega Man 9 ja 10 ovat kyseisen paketin kannalta ostamisen arvoisia. Kaksi muuta toimivat erittäin hyvänä bonuksena ja yleissivistyksenä sinipukuisen pyssysankarin kehityksestä vuosien varrella. Mega Man Legacy Collection 2 on oiva paketti retropeleistä pitävälle henkilölle. Pelit ovat helposti ja nopeasti aloitettavia ja tallennusjärjestelmän ansiosta helppo myöskin jatkaa siitä mihin jäi. Kuten elokuvissa, myös peleissäkin välillä kakkososa on se huonompi, mutta tässä tapauksessa ei paras, mutta viihdyttävä. Muuta ei voi kuin toivoa, että Legacy Collection jatkaa perinnettään ja siirtyy seuraavaksi Mega Man X -sarjaan.