Viihdeteollisuus on todistanut, että sota – kaikesta kaameista realiteeteistaan huolimatta – on hulvattoman viihdyttävää puuhaa. Peleissä äyräät on ylitetty jo aikoja sitten, mutta silti uusia yrittäjiä rittää. Hilpeää ihmisten ampumista ja rakennusten räjäyttelyä tarjoaa myös ruotsalaisen Pandemic-pelistudion (mm. Full Spectrum Warrior, Star Wars: Battlefront 2 ja Destroy All Humans -pelit) uutukainen Mercenaries 2: World in Flames. Pelisarjassa realismit ja turhat tiukkapipoilut on heitetty suosiolla vuorten taakse Norjaan ja keskitytty aivot narikkaan -viihteeseen.
Spel från Sverige
Ruotsin vaakunasta paukahtaa Mercenariesille heti pientä miinusta, mutta yritän muuten arvostella pelin objektiivisesti. Jatko-osaa pitäisi kaiketi taas peilata Xboxilla julkaistuun edeltäjäänsä, mutta tänä jatko-osien aikakautena vertailuja ei enää jaksa kuuluisa Erkkikään. Kuittaan velvollisuuden vain sillä, että Mercenaries 2 on samaa kuppiteetä kuin ykkönenkin. Jos pidit siitä, pidät 95 prosentin todennäköisyydellä uudestankin. Jos et pidä, henkinen ikäsi voi olla kasvanut yli genrestä.
Lyijyä öljystä
Edellisen osan Pohjois-Koreasta on otettu suunta kohti Etelä-Amerikan subtropiikkia. Toiminta tapahtuu Venezuelassa ja konfliktin kiintopiste on öljy. Mustan kullan perässä ovat kaikki kynnelle kykenevät. Mercenaries 2:n päähenkilön viimeinen palkkasotilaskeikka nostaa lipevän ja läpikotoisin korruptoituneen bisnesmiehen Ramon Solanon yksinvaltaan. Palkkioksi tulee kuitenkin paksun palkkapussin sijaan lyijyä takapuoleen. Kosto on palava syy lähteä pistämään Solanon imperiumi polvilleen. Kosto ei pidä korkeaa elämäntyyliä yllä, joten ohessa pitää tehdä hanttihommiakin. Onneksi töistä on ylitarjontaa, sillä Venezuelassa jokaisella ryhmittymällä on intressejä, joihin tarvitaan moraaliarajoitteisen ja taitavan aseen käsittelijän apua.
Pelattavaksi Mercenaries 2 antaa valinnan varsin kummallisesta porukasta. Ohjaamaan pääsee perinteistä leffa badass -mustaa miestä, rahanahnetta brittiläis-kiinalaista misua tai ruotsalaista irokeesilla varustettua moottoripyöräjengiläistä. Hei, Peter Stormare spiikkaa – pakko olla hyvä? Juonen kannalta ei ole valinnalla ole väliä. Vain pelihahmojen väliset juttutuokiot ovat yksilöllisiä kullekin kolmesta hahmosta. Visuaalinen anti on toimivaa ja Venezuelan maisemat näyttävät upeilta. Välianimaatiot ovat puolestaan ulkoasultaan reippaasti pelien keskitason alapuolella, mutta ne ajavat asiansa löyhän juonen kuljettajana. Peterin ja muiden ääninäyttely heittelehtii hauskasta ja sulavasta käsittämättömään ö-luokkaan. Äänipuolelta suurin ärsytyksen aihe on jälleen vihollisten jatkuvasti toistamat fraasit. En ole vielä törmännyt hiekkalaatikkopeliin, jossa tämä olisi tajuttu korjata.
Olet joko puolellamme tai meitä vastaan
Grand Theft Autoista ja monista muista hiekkalaatikkopeleistä tuttuun tyyliin pelaaja pääsee seikkailemaan maailmassa vapaasti. Pelialue kasvaa pelin puolessa välissä kaksinkertaiseksi, joten lopulta lääniä riittää innostuimmallekin tutkimusmatkaajalle. Venezuelan konfliktien ryhmittymien tarjoama tehtävätarjonta laajenee sitä myöten, kun pelaaja etenee juonessa. Juonta kuljettavien tehtävien lisäksi pelaaja voi auttaa ryhmittymiä likvidoimaan arkkivihollistensa johtohenkilöitä sekä rakennuksia. Palkka maksetaan myös vallatuista tukikohdista, joiden myötä pelaajalle avautuu lisää tarjontaa aseistukseen, pommituksiin ja ajoneuvoihin.
Työtä voi tehdä niin monelle ryhmittymälle samaan aikaan kuin haluaa. Vain Venezuelan militia on pysyvä vihollinen niin kauan kuin Solano on vallassa. Suuryritykset, kapinalliset ja muut ryhmittymät eivät ole hyvää pataa toistensa kanssa, joten auttamalla yhtä saa aina jonkun toisen vihat päälleen. Kaikkien ryhmittymien pitäminen tyytyväisenä vaatii jo aikamoista tasapainottelua ja juonimista. Tehtäviin avautuu suhdekieroiluista mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Selkäänpuukottaminen on kannatavaa, sillä sen avulla vaikeistakin tehtävistä voi päästä todella helpolla. Suhteiden kariutumisen voi viimeisenä oljenkortena pelastaa kylmällä kahisevalla, eli lahjomalla itsensä pois mustilta listoilta.
Palkkasoturi on uhka ympäristölle
Merkkari kakkosen räiskintä on suoraviivaista räimimistä. Vasemmalla tatilla voi hieman tähdätä tarkemmin, mutta muuten kaikki innovaatiot ja hienoudet voi unohtaa. Ohjausasetuksia ei voi muuttaa, mikä kummastuttaa varsinkin, kun esimerkiksi autojen ohjaus poikkeaa normista. Ammuskelu on epätarkkaa aseella kuin aseella ja silmitön ramboilu on vaarallista vain silloin, kun ajoneuvoja tai sinkomiehiä on lähistöllä. Taistelussa viholliset kutsuvat ärhäkkäästi apua radiolla. Vahvistukset ovat yleensä vielä kahta paremmin varustautuneita, joten radiota hapuilevat sotilaat on syytä päästä päiviltä mahdollisimman nopeasti. Hälytyksen aikana vihollissoltut uudelleensyntyvät jatkuvasti, joten niin kauan kuin parakki on pystyssä, virtaa sieltä uusia sotilaita. Onneksi rakennuksien nurinkaataminen, olivat ne sitten pieniä tai suuria, ei ole ongelma. Mercenaries nimittäin loistaa ympäristöjen tuhoutuvuuden osalta. Puut lakoontuvat, betoni murenee ja teräs vaikertaa. Lähestulkoon kaiken voi pistää matalaksi. Tuhovoima tarjoaa mahdollisuuksia oveliin hyökkäyksiin, kun tarvittaessa voi kiertää vihollisen tukikohdan taakse, pamauttaa C4:llä reikä muuriin ja livahtaa siitä sisään. Ympäristötuhon voi maksimoida taustahenkilökunnan tuella. Tykistökeskityksiä, pommituslentoja tai vaikka tankin voi tilata tapahtumapaikalle, jos bensaa ja rahaa löytyy varastosta. Tukihenkilökunta on mukava lisä ja hauskan apuriporukan kokoaminen nivoutuu juoneen mukavasti.
Ajoneuvoja ja aseita pelissä on vaikuttava määrä. Pelaaja voi ostaa niitä kaupoista, mutta kätevämpää on napata ne vain tekoälyttömiltä vastapuolen kuskeilta. Ajoneuvojen kaappaus – kun kyseessä on tankki tai helikopteri – toimii ikävystyttävällä pikanäppäin-minipelillä. Ajoneuvojen kaappaaminen on liian helppoa ja se lopulta syö täysin pohjan aseiden hankkimiselta muilla tavoin. Peli menettää myös tällöin pahasti haasteensa, koska pelaaja voi vain sokeasti hyökätä vihollisen tankista tankkiin ilman suurempaa pelkoa. Vahinkojärjestelmä on todella anteeksiantava. Elinvoima palautuu kulkupelissä sisälläkin, joten suojaa voi saada helposti vain hyppäämällä lähimpään Ladaan.
Fysiikan oppitunnit ovat unohtuneet
Pelin puitteet ovat kauniit, mutta fysiikat – tuhoutuvaa ympäristöä lukuunottamatta – ovat pahasti vinksallaan. Jos motoristin päälle ajaa 150 kilometriä tunnissa SUV:lla, elintenluovuttajan pitäisi olla matkalla kiertoradalle. Nyt suurimman osasta aikaa objektien massa ja nopeus eivät ole synkassa tapahtumien kanssa. Toisena esimerkkinä ajoneuvon räjähtäessä ja pelaajan ollessa sisällä pelihahmo lentää kuskin penkiltä kuin leppäkeihäs ottamatta kuitenkaan yhtään vahinkoa koko härdellistä. Typerä animaatio lentävästä palkkasoturista tulee pelin aikana erittäin tutuksi, sillä puskan takaa tulevista ammuksista ja kranaateista tulee kehikkoon jatkuvalla syötöllä.
Mercenaries 2 kärsii selvästi testauksen puutteesta, sillä peli on yksi vuoden bugisimpia nimikkeitä. Veteen ei kannata edes vahingossa hypätä uimaan. Joskus pahimmillaan ruudusta näkyy vain sinistä ja näkymä vääristyy helposti lähes pelikelvottomaksi. Tekoälyn ohjastamat apujoukot sekä viholliset jäävät jatkuvasti jumiin seiniin ja sortuneisiin raunioihin. Eräässä tehtävässä taistelin tieni hökkelikylän läpi, kunnes hypätessäni aidan yli putosinkin maan läpi ja jäin rimpuilemaan taivaaseen törmätäkseni parin minuutin jälleen taas maahan. Askeleen otettuani putoaminen jatkui taas. Ensimmäisellä kerralla bugi nauratti, toisella, kolmannella ja neljännellä kerralla taas ei. Bugikakun kirsikkana saavutukset onnistuivat sekoilemaan välillä kunnolla. Niitä napsahti tilille pariin otteeseen ilman mitään selitystä ja välillä niitä jäi sitten kokonaan tulematta.
Johtopäätös
Mercenaries 2: World in Flames on turhauttava peli. Mukana on paljon kivoja ja hauskoja ideoita, mutta jokaista hyvää askelta kohdin pudotaan toinen takaisin kohti kuoppaa. Löytyy vapautta suorittaa tehtävät vapaasti – haaste katoaa savuna ilmaan. On nätti ulkoasu ja ympäristöt voi tuhota perusteellisesti – bugiviidakko pilaa tunnelman. Aseiden, kulkuneuvojen ja massatuhokeskitysten kirjo on laaja – tarvitset vain tankin tai helikopterin ja nekin voit varastaa lennosta.
Keskinkertaisuuden suosta Mercenaries 2 nostaa päätään kuitenkin humoristisella asenteella ja tuhovoiman viihdyttävällä käytöllä. Hauskimmillaan peli on yhteistyönä co-op -pelimuodossa, joka onnistuu vain Xbox Livessä. Jaetun ruudun tuki olisi sopinut kimppakivan luonteeseen, mutta jostain syystä ominaisuus on jäänyt pois. Nettipuoli olisi myös kaivannut sekin lisäoptimointia, mutta serverien toimiessa Venezuelassa riehuminen kaverin kanssa on ehdottomasti pelin paras puoli.