Venäläisen kirjailija Dmitry A. Glukhovskyn samannimiseen kirjaan perustuvan räiskintäpelin maailma on vain muisto eilisestä. Ydinsodan jäljiltä maa vilisee mutantteja ja Geiger-mittari naksuttaa yli asteikon. Ihmiset ovat vetäytyneet metrotunneleihin piiloon maanpäällisiä hirveyksiä, mutta vaara vaanii myös maan alla…
Ukrainalaisen pelitalo 4A Gamesin esikoisteos on ehtaa selviytymiskauhua. Panoksista on jatkuvasti pulaa, kannoilla roikkuu lauma hirviöitä ja kaasunaamion lasi huurtuu samalla kun sadan metrin pikajuoksuennätykset paukkuvat rikki.
Pelin alkuasetelma on varsin perinteinen; seikkailu alkaa päähenkilön luvattua kuolevalle ystävälleen välittää salainen viesti asemalle toisella puolella Moskovaa. Koko elämänsä Metrossa asunut Artyom joutuu siis jättämään oman kotiasemansa ensimmäistä kertaa suuremman hyvän nimissä.
Vaikka useimmat asemat ovatkin päähenkilön kotiaseman tavoin asutettuja ja turvallisia, vaarat vaanivat välittömästi asemia suojaavien metalliporttien sulkeutuessa. Eikä mene pitkään kun ensimmäiset hirviöt jo ovat Frodon ja sormuksen ritar… Äh, siis Artyomin ja hänen matkakumppaneidensa kimpussa.
Rotan elämää
Metroasemilla ihmiset asuvat parin neliön kokoisissa peltilaatikoissa. Vaikka ulkomaailmaan ei välttämättä voi koskaan enää palata, ei elämä likaisissa ja ahtaissa metrotunneleissa ole kuitenkaan lannistanut ihmisiä. Asemat ovat täynnä jokapäiväisiä askareitaan suorittavia ihmisiä, joiden puuhastelua on hauska seurailla. Toivottomista olosuhteista huolimatta ihmiset nauravat, rupattelevat keskenään ja juovat baareissa vodkaa.
Olokorjaamoiden lisäksi asemilta löytyy asekauppiaita ja tarvikemyyjiä, joilta voi ostaa esimerkiksi kaasunaamarin suodattimia. Asekauppiailla on tarjota pelaajalle mitä mielikuvituksellisimpia pyssyjä. Vai eikö vaikkapa puisella tuella, puolimetrisellä piipulla ja kiikaritähtäimellä varustettu revolveri muka kuulosta messevältä? Metron aseet ovat juuri sellaisia kuin voisi kuvitellakin kaksi sukupolvea oikean aseteollisuuden sammumisen jälkeen: romuraudasta ja laudanpätkistä kootut aseet näyttävät siltä kuin ne pysyisivät kasassa vain hädin tuskin. Aseiden rosoisen pinnan alta löytyy kuitenkin toimivaa tekniikkaa, sillä yksikään tuliluikku ei jumittunut kertaakaan noin 12 tuntisen pelikokemuksen aikana. Mikäpä selviytymiskauhussa olisikaan ahdistavampaa kuin päällekäyvät viholliset ja jumiutunut ase? Olisin kaivannut Metroon myös Army of Two 2:sta ja Borderlandsista tuttua omien aseiden kokoamismahdollisuutta, vaikka aseita ja niiden eri variaatioita pelissä riittävästi onkin. Se jos mikä olisi kuitenkin sopinut Metron maailmaan, kuin neuvostoliittolainen rakentamaan ydinreaktoria.
Artyom voi kantaa mukanaan vain yhtä asetta jokaisesta luokasta (rynkky, haulikko, pistooli), jonka lisäksi taskun pohjalta löytyy vielä kranaatteja sekä heittoveitsiä varjoissa piileskelevälle sankarille. Ikävä kyllä peli ei millään tavalla kannusta sinällään hyvin toteutettuun hiiviskelyyn, vaan astetta äänekkäämmällä lähestymistavalla viholliset saa pakettiin nopeammin ja vähemmällä vaivalla – etenkin kun vihollisten älykkyysosamäärä on luokkaa: kengännumero. Jos älynlahjoiltaan tohvelieläimeen verrattavat vihulaiset kuitenkin ahdistavat pelaajan yritys toisensa jälkeen nurkkaan, pääsee Artyom vikkelillä jaloillaan kipittelemään lähimmälle tallenuspisteelle jättäen viholliset nielemään pölyä ja ampumaan toisiaan.
Metron räiskintä on periaatteessa toteutettu hyvin, mutta viholliset tuntuvat kummallisen paperisilta oli vastassa sitten natseja, kommunisteja tai muita pahalaisia. Viholliset ottavat kyllä osumaa, mutta se ei välity ruudun toiselle puolelle kovinkaan hyvin. Vihollisten suunnitteluun 4A ei ole pahemmin mielikuvitusta käyttänyt. Mutanttien läsnäolon ymmärrän kyllä, mutta mistä aaveet tai natsi- ja kommunistivartiot paikalle putkahtivat? Kaikkien pelissä esitetettyjen ilmiöiden ymmärtäminen vaatisi Glukhovskyn kirjan lukemisen. Suuri osa pelin henkilöhahmoistakin on varsin mitäänsanomattomia. Artyomkin avaa sanaisen arkkunsa vain juonta kuljettavilla lataustauoilla.
Moskovan autiomaassa
Metron mainion tunnelman luovat yksityiskohdat, joihin on todella kiinnitetty huomiota. Karut olosuhteet näkyvät kaikessa mitä maailmassa tapahtuu. Artyom ei kanna mukanaan modernin sodankäynnin välineistöä, vaan miehen laukusta löytyy esimerkiksi käsipelillä ladattava taskulamppu, jonka valoteho pimeissä tunneleissa riippuu siitä, milloin kahvaa on viimeksi pumpattu. Ulkomaailmaan noustessaan Artyomin täytyy sujauttaa kaasunaamari päälleen ja säätää kellon ajastin seuraamaan filtterin elinikää. Liian intensiivisessä taistelussa maskin lasi säröilee ja menon vielä yltyessä se voi hajota kokonaan. Yksityiskohtien listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kenttäsuunnitteluun on käytetty selvästi aikaa. Maisemat ovat näyttäviä niin maan alla kuin maan päällisessä tuiverruksessakin. Äänimaailmakin on toteutettu muuten hienosti, mutta aseiden laukauksista en vakuuttunut. Niiden ulkonäön puolesta kun olisi voinut odottaa jotain todella repäisevää. Englanninkielistä ääninäyttelyä kuuntelee, mutta oikeaan fiilikseen pääsee vasta lyömällä tunteella vedetyn venäjänkielisen vaihtoehdon päälle. Ikävä kyllä hienojen puitteiden luomaa tunnelmaa nakertavat osaltaan monet pienet bugit sekä muutama rasittava taistelukohtaus.
Lupaava ensiesiintyminen
Kaiken kaikkiaan Metro 2033 on erittäin raikas tuulahdus idästä. Pienet tyylivirheet teknisessä toteutuksessa ja tarinankerronnassa antaa 4A:lle helposti anteeksi pelin mainion miljöön ja tunnelman edessä. Metron jättäminen kaupan hyllylle olisi post-apokalyptista aihealuetta ja tunnelmavetoista räiskintäseikkailua arvostavalle pelaajalle lähes Riki Sorsan nenän suuruinen virhe.