Alunperin Metro 2034 nimellä kehityksessä ollut Metro: Last Light on jatkoa kolmisen vuotta sitten julkaistulle Metro 2033 –pelille. Pelisarjan ensimmäinen osa pohjautui Dmitry Glukhovskyn samaa nimeä kantavaan novelliin, mutta vaikka Last Light onkin suoraa jatkoa Metro 2033 –pelille, teos ei kuitenkaan seuraa enää Dmitry Glukhovskyn Metro 2034 –nimisen kirjan tarinaa. Ukrainalaisen A4 Games-studion kehittämä Metro 2033 sai aikoinaan melko vaihtelevaa palautetta pelimediassa, ja vaikka pelissä olikin huimasti potentiaalia, se ei koskaan täysin yltänyt suuren massan suosioon. Voisiko siis olettaa, että Last Lightin vähäisen hypen alta löytyy niin sanottu nukkuva hitti – vai olisiko sielä kuitenkin vain ihan perus huti?
Kenen joukoissa seisot?
Metro 2033:n tapahtumista on kulunut vuoden päivät, ja elämä Moskovan metroverkostoissa on palautunut normaaliin päiväjärjestykseen: labyrinttimainen verkosto on edelleen jakautuneena natsien, kommareiden ja Ranger-joukkojen kesken, joista kukin tietysti havittelee metron herruutta oman aatteensa nojalla. Metron vaikeista olosuhteista huolimatta maanpäällinen elämä ei ole kuitenkaan vaihtoehto, sillä suurin osa maailman ilmastosta on edelleen ihmisen keuhkoille sopimatonta. Vuosikausia kestäneen säteilyn tuloksena ulkoilman herruudesta vastaavat puolestaan mutatoituneet hirviöt.
Pelin sankarin – Artyomin – arki katkeaa kuitenkin yllättäen Last Lightin alkumetreillä, kun hän kuulee Ranger-joukojen tiedustelupartion havainneen viimeisen hengissä olevan The Dark Ones -olennon – kyseessä on siis rotu, jonka sankarimme luuli hävittäneen edellisosassa. Artyomin mystinen alitajuntainen yhteys näiden outojen otusten kanssa tekee hänestä tietysti optimaalisen henkilön hävitystyön viimeistelyyn. Yksinkertaisen tehtävänannon aikana Artyomin vaikeimmaksi haasteeksi alkaa kuitenkin muodostua oman menneisyytensä kohtaaminen, sekä ajatus siitä, että ihmiskunnan suurin uhka saattaakin löytyä omista lajitovereista.
Tarinankerronnalisesti Last Light on genrensä kirkkaimpia tähtiä, ja pelin juoni onnistuukin pitäämään hyvin otteessaan viimeisille metreille saakka – joskin pientä venyttelyn tunnetta on huomattavissa loppua kohden. Synkkä tarina käsittelee läheisesti ihmiskunnan käsittämätöntä tarvetta itsetuhoisuuteen, ja sitä kuinka ennakkoluulot toimivat kannustimena moiseen käyttäytymiseen. Tarinankerronnan laadukkuus ei ikävä kyllä ole täysin yhtenäistä alusta loppuun, vaan vastaan tulee myös muutamia kömpelöhköjä valintoja, kuten pakollisen romanssi-aspektin sisällyttämisen tarinaan. Kyseessä täysin irrallinen ja päälle liimatulta tuntuva toteutus, joka saa jopa Twilight–teinihömpän näyttämään vuosisadan rakkaustarinalta. Onneksi romanssiteeman esiintuomiseen käytetään tarinassa kuitenkin vähemmän aikaa kuin kesäheilan dumppaamiseen syksyn saapuessa.
”Just some monsters, lets go…”
Last Lightin toimintaosuudet ja taistelumekaniikka loivat puolestaan hieman ristiriitaisia tunteita. Artyomin ohjaus ja aseidenhallinta on toteutettu moitteettomasti. Pelin kehityksessä on selvästi panostettu Artyomin liikkeiden simulointiin, sillä Last Light on yksi niistä harvoista FPS-peleistä, jossa pelaajasta tuntuu oikeasti siltä, että liikutettavana on usean kymmenen kilon painoinen ihminen – tämä ilmenee lähinnä raskaissa ja ajoittain hitaissa liikkeissä, sekä pitämällä kuvakulma tiukasti Artyomin silmissä.
Yhteenottojen paras ominaisuus on kuitenkin se, että pelaaja voi lähestyä melkein jokaista tilannetta joko aseet laulaen tai varjoissa hiiviskelemällä. Näistä kahdesta hiiviskely on ehdottomasti antoisampi vaihtoehto, kunnes pelaaja tajuaa, ettei varsinaisella hiipimisellä ole yhtään mitään vaikutusta. Metron tunneleita asuttavat kommarit ja natsit eivät nimittäin tunnu kuulevan mitään eroa hiipimisen ja juoksemisen välillä – itseasiassa kokeilin jopa hyppiä yhden tietämättömän vartijan takana aiheuttamatta hänessä mitään reaktiota.
Voisikin siis todeta, että A4 Games-studiolla ei ole vielä ihan täysin hallussa ”älyn ” lisääminen tekoälyyn. Hiippailuun painottuvalla pelityylillä Last Light saattaakin helposti muuttua aivan liian helpoksi kokemukseksi – onneksi Last Light onnistuu kuitenkin tuomaan yhteenottoihin tarvittua vaihtelua mutanttihirviöden avulla, jotka vaativat täysin erilaisen lähestymistavan kuin omien lajitovereiden nirhaaminen. Suoraviivaisemmasta toiminnasta pitäville tarjolla on tietysti kaikki perinteiset työkalut aina pistooleista konekivääreihin. Vaikka tarjolla on loppujen lopuksi melko suppea asearsenaali, siihen saa hieman lisäsyvyyttä asemodifikaation avulla. Näiden kautta pelaaja voikin muokata kantamuksensa omaan pelityyliinsä sopivaksi.
Metrossa on tunnelmaa
Metro 2033 tuli aikoinaan kuuluisaksi PC-pelaajien keskuudessa raskaasta, mutta erittäin kauniista pelimoottoristaan. Kyseistä peliä käytetään vielä tänäkin päivänä mittaamaan tietokoneiden kokoonpanojen tehokkuutta. Ikääntyneet konsolit loivatkin siis varmasti A4 Games-studiolle todellisen haasteen Last Lightin optimoinnin suhteen, mutta tällä osa-alueella puolalainen pelistudio näyttääkin todelliset kyntensä. Metro: Last Light on yksinkertaisesti sanottuna erittäin kaunis peli, jonka maailma on täynnä yksityiskohtia ja mahtipontisia maisemia – kyseessä on ehdottomasti yksi viimeisistä kunnianosoituksista tämän sukupolven konsoleiden tehoille. Ääninäyttelyn osalta Last Light tarjoaa myös pääosin uskottavia suorituksia, joskin Artyomin tekeminen mykäksi tuntuu hieman vanhentuneelta ratkaisulta – varsinkin kun kyseessä on erittäin dialogi-painotteinen peli. Täydellistä autentisuutta hakevat voivatkin kytkeä päälle venäjänkielisen ääniraidan, joka antaa varmasti pienen lisäpotkun pelin tunnelmaan.
Metro: Last Light on erittäin tunnelmallinen toimintakauhupeli, jonka vahvimmat osa-alueet ovat sen visuaalinen toteutus ja tarinapainotteisuus. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin geneerinen FPS-peli, jossa vihollisten tekoäly on suoraan sanottuna hajalla – tämä voikin olla monelle pelaajalle se ratkaiseva tekijä, kun mietitään jaksaako peli kiinnostaa loppuun asti. Jos kuitenkin osaat katsoa hiomatonta timanttia karkeiden kulmien läpi ja tunnelmallinen tarina merkitsee sinulle enemmän kuin tiukasti luotu toiminta, niin Metro: Last Light voi hyvinkin tarjota sinulle yhden vuoden parhaimmista FPS-kokemuksista.
Alla olevasta videosta voit katsoa pelin julkaisutrailerin: