Ryhmä löytöretkeläisiä saapuu uuteen maailmaan, mikä on pullollaan muinaisia hirviöitä. Matkalla uudelle mantereelle retkikunta kohtaa valtameren syvyyksistä, laavan ja kraattereiden uumenista nousevan hirvityksen, joka tekee melkein matkasta lopun. Säikähdyksestä selvittyä retkikunta purkaa lastinsa uudelle mantereelle ja seikkailu voi alkaa.
Monster Hunter -sarja tunnetaan niiden ominaisuudesta olla aikaa vieviä. Peli alkaa perinteisellä hahmonmuokkauksella ja pikkutarkka pelaaja saa tähän kulumaan tovin, ainakin allekirjoittanut. Sen lisäksi pelaaja valitsee itselleen Palico -kissahahmon, joka tulee seuraamaan pelaajaa kuin hai laivaa ja avustamaan metsästysreissuilla.
Pelihahmolle valitaan oma aseistuksensa ja valinnan varaa arsenaalissa löytyy aina pikkumiekoista jättimäisiin vasaroihin. Jokaisella aseella on omat erikoisliikkeensä ja ominaisuutensa, esimerkiksi pieni ase on nopea, mutta vastaavasti rokottaa vähemmän hirviön voimia ja päinvastoin.
Monster Hunter: World on todella laaja peli ja laajat pelit tietävät paljon tutoriaaleja. Uudelle pelaajalle tämä voi tuoda hieman hämmennystä, kun informaatiota tulee jokaisesta tuutista, mutta tämän peli kuitenkin myöhemmin lunastaa takaisin. Hitaasti lämpenevä, mutta tottunutkin pelaaja voi polttaa näppinsä tämän pahalaisen kanssa. Moninpeleistä pitävälle tämä voi olla aluksi pieni piikki lihassa, sillä moninpelimahdollisuus aukeaa vasta kourallisen tarinavideoiden ja päälle tunnin pelaamisen jälkeen. Kun viimeiset vaadittavat videopätkät on katsottu ja ensimmäinen monsteri kaadettu, alkaa pelin kynnet tulla esille.
Monstereita, kissoja ja grindausta
Monsteria lähdetään aina metsästämään tietyltä alueelta ja pelaajalla on aikaa viisikymmentä minuuttia seivästää mokoma otus. Apunaan pelaaja käyttää tulikärpäsiä, jotka johdattavat soturin pedon luokse. Pelaajan on tutkittava kohteesta jääneitä jälkiä ja jätöksiä, joiden avulla tulikärpäset pystyvät helpommin arvioimaan pedon liikkeet. Mitä enemmän jälkiä tutkii, sitä helpommin peto löytyy. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta pedon löytämiseen saa kuluttamaan aikaa ja matkaa hidastaa toiset hirviöt, jotka kokevat matkailijan uhkanaan.
Ensimmäisen kerran, kun lähdin hakemaan hirviötä, ajattelin, että annettu aikaraja oli liioiteltu. Ei muuten ollut. Alueet, joilta petoa etsitään ovat sokkelomaisia ja paikasta A paikkaan B ei lampsitakaan tuosta noin vain. Joissain tilanteessa hahmo voi käyttää hyväkseen miniheittokoukkua ja siirtyä toiseen päähän karttaa roikkuen lentoliskon jalassa. Vapaassa, hyvin luodussa maailmassa retkeileminen ei kuitenkaan ole yhtään hassumpaa. Hätäiselle pelaajalle voi ainaisesta retkeilystä tulla pieniä puhalluksia ilmoille, mutta laajat ja yksityiskohtaiset kartat rentouttavat tällaisenkin pelaajan tarpeen tullen, kun paikat vilisevät erilaisia olentoja, yrttejä sekä eläinten luita, joita pelaaja tarvitsee aseiden ja panssarin kehitykseen.
Pitkän patikoinnin ja jälkien tutkimisen jälkeen hirviö tulee lopulta vastaan ja luja kaksintaistelu alkaa. Pedon rakenteesta riippuen hirviöllä on oma heikko kohtansa ja heikkoutensa, eli pelkällä napin rämpyttämisellä ei pitkälle pötkitä. Heikkous ei ole aina päivänselvässä paikassa, eikä sitä välttämättä aina edes löydä, mikä taas pitkittää taisteluita. Peto yleensä myös kyllästyy turpaan saamiseen ja lähtee juoksemaan takaisin kotipesäänsä kerryttämään voimavarojaan. Pelaajalle tulee kiire ja hirviö kannattaa saada kiinni, ennen kuin aikaisemmin taottu vahinko valuu hukkaan. Pelaaja aloittaa periaatteessa tyhjästä ja hahmon voimakapasiteetti ei riitä isoimpien hirviöiden kumoamiseen.
Alussa, ennen kuin aseisiin vaadittavat kehitykset on saatu kasaan, hirviön nitistäminen voi viedä tuokion. Varustusta kuitenkin pääsee nopeasti kehittämään ja sitä kannattaa kehittää elementtipainotteisesti. Jokaisella hirviöllä on omat elementtiheikkoudet, joten on helpompaa, että jokaista petoa vastaan löytyy oma aseensa, eikä yhtä ja samaa asetta tarvitse kehittää suuntaan ja toiseen.
Väistämättömästi pelaaja jossain vaiheessa tulee saamaan pataan ja pelaaja raahataan takaisin leiripaikalle, josta etsintä aloitettiin ja reissu alkaa uudestaan. Jos pelaaja taintuu kolme kertaa, loppuu peli, pelaaja palaa tukikohtaan ja koko tehtävä on aloitettava alusta. Jokaisen pelaajan kannattaakin tankata tukikohdalla ennen metsälle lähtöä. Pienet kissaihmiset valmistavat metsästäjälle herkullisen aamiaisen, joka nostattaa esimerkiksi pelaajan nopeutta, voimaa tai healthia. Aina tämäkään ei riitä ja pitää turvautua roolipeleistä tuttuun ja turvalliseen grindaamiseen. Aloittavalle pelaajalle taistelut tuottavat aluksi vaikeuksia, mutta opeteltua tekniikan, taistelua voi verrata tanssiin.
Hitaasti lämpenee ja silti polttaa näpit
Kontrollit toimivat hyvin, mutta taistelua häiritsee paikoittain poukkoilevat kameran liikkeet. Kohteen lukituskin toimii sinne päin, mikä lisää haastetta iskun lentämiseen oikeaan kohtaan. Joskus kokenutkin pelaaja toivoisi, että kohteen lukitusmekanismi olisi parempi, mutta tässäkin pätee se perinteinen ”Get good and die trying”. Monster Hunter: World luo paljon haasteita yksistään pelaavalle, mutta kaverin kanssa pelaaminen tuo paljon oikoreittejä kehityksessä. Monstereita voi jahdata maksimissaan neljän kaverin ryhmissä ja se vasta hauskaa onkin. Yksistäänkin pelaava henkilö voi tiukan paikan tullen kutsua apua muilta pelaajilta, mikäli hirviön kaataminen tuottaa ongelmia.
Monster Hunter: World on haastava peli, eikä turhia apuja anna pelaajalle suurten hirviöiden maailmassa. Tämä ei ole lainkaan huono asia, sillä peli koukuttaa omalla tyylillään ja haastavuudellaan. Ensikertalaiselle Monser Hunter voi olla isohko pala haukattavaksi, mutta muutaman kuoleman ja kavereiden avustuksen neuvotonkin sisäistää pelin helposti. Monster Hunterin myyttinen avoin maailma on suunniteltu todella taidokkaasti, eikä sieltä tahtoisi juuri poistua. Peli on iso ja pelattavaa riittää kymmeniksi tunneiksi. Seikkailut eivät pääty, kun tarina on vedetty läpi, vaan peli oikeastaan vasta pääsee alkamaan ja pelaaja voi kehittää hahmoaan niin pitkälle kuin sielu sietää ja metsästää harvinaisempia hirviöitä, jotka eivät kaadukaan niin helposti kuin edelliset, aivan kuin edellisissä ei olisikaan ollut tarpeeksi haastetta. Monster Hunter: Worldia voi suositella jokaiselle roolipeleistä pitävälle pelaajalle, mutta muistutuksena — pelille on hyvä antaa aikaa. Se ei välttämättä aukea silmän räpäyksessä, eikä toisessakaan, mutta kärsivällinen pelaaja lunastaa rahansa takuuvarmasti takaisin pelin syövereissä.