Mothergunship on ensimmäisestä persoonasta kuvattu ja roguelike-elementein varustettu bullet hell -räiskintä. Pelin ovat kehittäneet Grip Digital ja Terrible Posture Games, joista jälkimmäinen on työstänyt myös sukulaissielua, Tower of Gunsia. Kyseinen peli oli yksi plussapeleistä nykyisen PS4-konsolin elinkaaren ihan alkutaipaleilla ja saavutti varsin positiivisen vastaanoton. Jatkaako Mothergunship hengenheimolaisen voitokkailla jalanjäljillä, vai olisiko ollut jo aika kokeilla jotain uutta?
Pelin tarina nojaa ihmiskunnan viimeisiin rippeisiin, jotka taistelevat selviytymisestä heidät lähes sukupuuttoon ajanutta robottiarmeijaa vastaan. Mahdollisuudet ovat ohuen langan varassa, mutta emoaluksen, Mothergunshipin, tuhoamalla voitaisiin vielä välttyä varmalta tuholta. Pakotietä ei ole. On aika taistella. Pelaajan onneksi ei sotaan lähdetä täysin alastomana, vaan päälle puetaan huippuedistynyt mechapuku, josta ei arsenaalia puutu.
Matka määränpäähän on mutkikas, sillä emoalusta suojaavat lukuisat suojakentät ja se on kaiken lisäksi näkymätön. Edes tutkasta ei ole apua. Ainoa keino on alkaa eliminoimaan esteitä yksi sota-alus kerrallaan. Kukin aluksista on satunnaisesti rakennettu huonehelvetti, jota täydentävät murhanhimoiset robotit ja tykkitornit.
Kontrollit ovat äärimmäisen tarkat ja herkät. Liikkeessä täytyy pysyä koko ajan ja samaan syssyyn pitäisi osua kohteisiin. Hyppäämistä ei ole rajoitettu hyppyyn tai kahteen, vaan niitä voi suorittaa useamman ilmassa – myös suuntaa on mahdollista vaihtaa hyppyjen aikana. Erityisen kätevä toiminto on 180 asteen pikakäännös, joka on tehty yhden napin päähän.
Ovia koristavat kertoimet, jotka ennakoivat tulevan huoneen vaikeustasoa. Mothergunship ei onneksi Souls-henkeen pakota pelaajaa välittömästi polvilleen, vaan vastaanotto on aloittelevalle suhteellisen lempeä. Kovin kauaa ei kuitenkaan lempeilyä jatku, vaan matkanteko kohti emoalusta alkaa tosissaan vaatia nopeita reaktioita ja tarkkuutta. Ennemmin tai myöhemmin ruutu on täynnä luoteja ja kohti hakeutuvia raketteja, lentävistä sirkkeliboteista puhumattakaan!
Huoneiden välillä vieraillaan eriskummallisilla kauppapaikoilla, jonne vihollisjoukoista irronneet kolikot voidaan halutessaan sijoittaa. Valikoima on aina satunnainen. Välillä tiskille ilmaantuu todella tuhovoimaista rautaa, kuten pari sarjalla ampuvaa raketinheitintä, joilla pistetään kovimpiakin metallipurkkeja ryttyyn. Ei kuitenkaan unohdeta toista ääripäätä – sitä aserihkamaa, joka kuuluisi suoraan kaatopaikalle. Suuren hädän hetkellä eivät paljon yhdesti laukeavat paukkuraudat mieltä lämmitä.
Luoteja ei tarvitse säästellä. Panoksia on käytännössä loputtomasti, mutta ampuminen kuluttaa puvun energiaa, jonka tyhjentyessä menee hetki ennen kuin aseita voi käyttää uudestaan. Sekä vasen että oikea käsi voidaan tuunata pelin monipuolisella editorilla. Alkuun käytössä ovat pelkät aseet, mutta hyvin pian valikoista löytyvät adapterit, joihin saa vapaasti asennettua yhden minigunin sijasta vaikka kolme mokomaa. Siihen kaveriksi modi, joka nostaa vahinkoprosentteja ja avot. Rajoituksia ei ole kuin tila, jota voidaan laajentaa yhä uusilla ja uusilla adaptereilla. Aseista saa naurettavan tuhovoimaisia, joskin sillä erotuksella, että jo pari laukaisua saattaa tyhjentää energiapalkit. Tasapaino ja tolkku on suotuisaa pitää, jos haluaa pysytellä elävien kirjoilla.
Kaikki aluksista kerätty rompe siirtyy varastoon uudestaan käytettäväksi. Tosin jos henki lähtee matkan varrella, menetetään kaikki mukaan otetut ja matkalta poimitut kokoonpanot.
Aina tietyin väliajoin tutkaan ilmestyy suurempia pomoaluksia, joissa pelitaidoista otetaan tosissaan mittaa. Koluttavia huoneita on normaalia enemmän. Tämän jälkeen vuorossa on vielä kinkkinen pomotaistelu, jossa pienetkin virheliikkeet johtavat katastrofin partaalle. Epäonnistuminen tarkoittaa lähtöruudulle palaamista, jota seuraavat huonemuutokset vihollisjoukoista puhumattakaan. Vanhasta muistista ei ole apua.
LOPUN PAINAVA SANA
Tarinankerrontaa väritetään huumorin ja dialogien turvin, joko turvassa tai toiminnan keskellä. Harmin paikka, että itse huumori tuntuu pakotetulta, vaikka kieli poskella heitetty läppä on ihan hyvä toimintasuunnitelma päättömälle räimeelle. Se ei vain naurata, ei edes hymyilytä.
Hahmoihin ei oikein pääse sisälle missään vaiheessa, ehkä senkin takia, että ne ovat käytännössä kuvakkeita ruudulla. Ne ovat myös niitä perusanonyymeja. Aina joku kenraali huutamassa ja pätemässä. Sitten on nokkavaa teknikkoa, joka tuntuu tietävän kaikesta kaiken. Myöhemmässä vaiheessa sentään omaan käyttöön valjastettu tekoälybotti tuo pirteyttä porukkaan. Se tykkää internetistä ja roskapostista.
Musiikki on mukiinmenevää, mutta sitä voisi olla enemmän kuin parin kolmen lurituksen verran.
Onneksi äksöni on timanttista ja sehän on kaikista tärkeintä! Dialogit voi skipata, jolloin jää aikaa olennaiseen. Vaikka toimintaosuus on hyvin pitkälle saman toistoa huoneesta toiseen, tekevät pelin satunnaisuus ja asemuokkaukset Mothergunshipista helpon niellä, pala kerrallaan, vaikka lyhyissä satseissa, jos sikseen tulee.