Kanadalainen Artificial Mind and Movement, tai tuttavallisemmin pelkkä A2M, tunnetaan tänä päivänä parhaiten viime vuotisesta WET-räiskinnästä. Nyt kehitystiimi yrittää jälleen syöpyä pelaajien mieleen, kun markkinoille rientää Naughty Bear, jossa pelaaja tappaa teddykarhuja. Anteeksi mitä?
Pelaaja ohjaa nimenmukaista, yksinäistä nallekarhua, Naughtya. Raukka jää Täydellisyyssaarella ainoaksi, jota ei kutsuta Daddles-nallen synttärijuhliin. Vaikka Naughty on kaikella vaivalla tehnyt päivänsankarille lahjan, saaren muut luppakorvat vain nauravat ja pilkkaavat. Tämä jää heidän viimeiseksi virheekseen – on aika kostaa.
Toisenlainen lastenaamu
Enempää mutkittelematta peli käy suoraan asiaan eli pahantekoon. Yksinkertaisena päämääränä on kerätä ”tuhmuuspisteitä” aiheuttamalla tuhoa ja kaaosta saaren vapaasti tutkittavilla alueilla, kunnes pisterajojen rikkouduttua hallussa on mahdollisimman kiiltävä palkintopokaali. Pelaaja voi kurittaa nalleja esimerkiksi kirveellä, golfmailalla tai sateenvarjolla, mutta vaikka kyse onkin psykopaattisesta nallekarhusta, ei pelkästä päättömästä hakkaamisesta heru merkittäviä pistesummia. Varsinainen idea pistelaskurin jatkuvaan tikitykseen onkin pelotella karhuja, kunnes ne ajautuvat hulluuden partaalle ja lopulta viimeisen säikäytyksen jälkeen itsemurhaan. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä vaikka mesikämmenien päät sisältävät vain täytettä, täytyy niitä ensin… no, pehmentää kidutuksella.
Aseiden lisäksi kenttien nurkilta löytyy ansoja, joihin pahaa-aavistamattomat nallukat voi houkutella loukkuun. Tällöin poloisen mielenterveyttä on helppo uhata mojovalla BOO-karjahduksella ohjaimen vasemmasta liipaisimesta. Sama menetelmä toimii pelin lukuisten esineiden kanssa, joiden sabotointi houkuttelee luokseen vian korjaavia nalleja. Korjaustyön voi keskeyttää jälleen säikäytyksellä tai vaihtoehtoisesti esinekohtaisella ultratapolla. Oikean puoleisen liipaisimen toimesta Naughty voi muun muassa polttaa vihollisensa nuotiotulessa, lyödä pään kolikkopelin näyttöön tai jäädyttää koko karhun jääkaapissa (onko siinä edes järkeä?). Etenkin kun näitä terrorismin muotoja toteuttaa suoraan muiden nallejen silmien edessä, koettu järkytys vastaa Lady Gagan konserttia.
Niin brutaalilta kuin peli saattaakin kuulostaa, se on ulkoasultaan aivan toisenlainen. Täydellisyyssaaren väritys on kuin M&M’s-karkkipussista ja ylilyövään väkivaltaan yhdistettynä se antaa pelille piirrettymäisen tunnelman. Toiminnan ja grafiikan outo kontrasti on tarkoituksellinen, mutta sen olisi hyvin voinut viedä vielä yhden asteen pidemmälle esimerkiksi vihollisnallejen raajojen irtoamisella. Vaikka tiedostaisikin pelin latteaksi jäävän huumorin, saattaa pelaaja ymmärrettävästi pysähtyä ainakin kerran miettimään onko kätösissä sittenkin lapsille tarkoitettu kevytversio Hitmanista, eikä kieli poskessa tehty projekti hieman varttuneemmalle yleisölle.
Vain lyhyisiin pelisessioihin
Simppelien kontrollien ansiosta pelin kulusta pääsee nopeasti jyvälle. Äkkiä sitä huomaa liihottavansa kentän puolelta toiselle sabotoiden, säikyttäen ja lopuksi tappaen mitä tahansa jotta saisi ylläpidettyä pisteiden maksimikerrointa. Näinä yllättävänkin hektisinä aikoina peli on parhaimmillaan – viehätys tosin jää vain hetkelliseksi.
Yksinpeli jakautuu seitsemään episodiin, jotka kukin sisältävät viisi osaa. Ensimmäinen on aina varsinainen tarinantynkää kuljettava seikkailu, kun taas loput neljä kierrättävät erikoisesti täysin saman juonitehtävän uudestaan ylimääräisen haasteen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi vaatimus saada pelotella kaikki hulluiksi tai läpäistä tehtävä huomaamattomana.
Tarkoituksena on saada pelaaja lähestymään tehtävää erilaisilla tavoilla, mutta pidemmän päälle pelilliset erot jäävät hyvin vähäisiksi. Saman säikyttelyreissun jatkuva tahkoaminen alkaa maistua puulta viimeistään, kun huomaa pelin kaikkien episodien sijoittuvan tehtäviään myöten vain ja ainoastaan saaren kolmeen alueeseen. Episodien identtisyyttä pyritään lieventämään erilaisilla vihollistyypeillä (kuten zombikarhuilla), esineiden sijantien vaihtamisella ja parilla pienellä kosmeettisella muutoksella. Mitään sen isompia piristyksiä pelaamiseen ei kuitenkaan saa.
Puh huijaa!
Markkinoiden vakavahenkisten jatko-osien valtavirrassa Naughty Bear on konseptiltaan varsin pirteä omaperäisyyden tuulahdus. Sinällään ihan toimivaa pelimekaniikkaa kuitenkin häiritsee bugit, osittainen ja kokonainen jäätyminen sekä ennen kaikkea kunnollisen vaihtelun puute.
Käteisostoksena peli jättää kylmäksi. Julkaisu Xbox Live Arcaden kautta olisi ollut paljon asiallisempaa, eikä ajatus ole kovinkaan kaukaa haettu kun kovalevylle asennettaessa muistia kuluu vain noin 750 megatavua (useimmissa peleissä kyseinen luku pyörii kuuden gigatavun tienoilla). Tuhma Nalle ei ansaitse Pedobearin hyväksyntäsinettiä.