Teksti: Jussi
NBA 2K11 yllätti vuosi sitten peliarvostelijat ja pelaajat heittämällä kehiin paketin, jolla laitettiin urheilupeleille uusi vertailukohde. Useissa medioissa vuoden urheilupelin tittelin kerännyt peli, jota tähdittää kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan, oli sen tason esitys, että EA:kin totesi nopeasti, että ”me on hävitty tää pewi” ja peruutti oman NBA Elite -pelin kokonaan – myös tämän vuoden osalta. Viimeisimmän osan kantavana ominaisuutena olivat Jordan Challenget, joita suorittamalla sai sijoittaa tulokas-MJ:n vapaavalintaiseen seuraan ja pelata uraa vain häntä ohjastaen. Myös muu peli oli sen verran hyvin tehty, että moni mietti voisiko siitä enää parantaa.
Legendaarista
Pelin alkuintro vyöryttää ruudulle old school rapin tahdissa sekä nykyisiä että entisiä tähtiä. Jordan-mode on korvattu NBA’s Greatest -moodilla, jossa pitää suorittaa 15 Challengea eli käytännössä voittaa otteluita eri aikakausien legendojen joukkueilla. Onneksi tällä kertaa ei tarvitse 2K11:n tapaan saavuttaa pelissä tietynlaisia tilastoja, vaan vain voitto merkitsee. Mukana ovat tietenkin kansikuvapoika Jordan sekä hänen aisaparinsa Scotty Pippen, LA Lakersin 80-luvun ”Showtimen” tähdet Magic Johnson ja Kareem Abdul-Jabbar, Celtics-legenda Larry Bird, Utah Jazzin tutkapari John Stockton ja Karl Malone sekä -60- ja -70-lukujen tähdet Bill Russell, Jerry West sekä Wilt Chamberlain. Mielenkiintoisesti otteluissa otetaan huomioon eri aikakausien tv-lähetysten taso: 80-luvun otteluissa värit ovat haaleammat ja 60-luvun otteluissa eletään vielä mustavalkoisten tv-lähetysten aikaa. Voittojen kautta saa avattua otteluissa mukana olleet joukkueet valittaviksi harjoitusotteluihin.
Pallo hallussa vai hukassa?
Niin peliä ensi kertaa pelaavan kuin veteraaninkin kannattaa tutustua uusiin liikkeisiin joko Training Camp- tai Practice-valikkojen kautta. Ensin mainitussa legendat opettavat kaikki liikkeet hyppyheitoista vartaloharhautuksiin pelaajan kontrolloimille nykytähdille. Jotkut liikkeistä – erityisesti lukuisat vartaloharhautukset – vaativat melko tarkkaa ajoitusta, joten ohjekirja ja Practice-mode sopivat kärsimättömimmille. Uusia liikkeitä edelliseen versioon ei juuri ole tullut, joskin low post -liikkeet hoituvat nykyään sulavammin kuin 2K11:ssä. Heitot, donkit ja lay-upit suoritetaan edelleen joko oikealla tikulla tai X-napilla.
Säätämistä
Mikäli peli ei ”suoraan paketista” viehätä, niin asetuksia voi säätää todella paljon. 2K Share -valikon kautta voi ladata käyttäjien tekemiä Slider-settingsejä. Itse huomasin, että tekoäly on vielä parin ladatun Slider-filunkin jälkeen hiukan liian ylivoimainen heittotarkkuuden suhteen, joten pudotin sen heittotarkkuutta viidellä pykälällä. 2K11:n tapaan tekoäly tuppaa joissakin otteluissa heittämään heittonsa yli 60 % tarkkuudella sisään, mikä ei ole kovin realistista. Mikäli perus tv-näkökulma kentän sivulta ei miellytä, niin sen voi vaihtaa toiseen laajasta valikoimasta.
Mun pelaaja
Pelin ehkä suurin vetonaula on My Player moodi, jossa luodaan oma pelaaja ja lähdetään tekemään uraa. Itse loin donkki- ja lay-up -rajoitteisen pelinrakentaja kalpeanaaman nimeltä Petteri Koponen. Aluksi pelataan Rookie Showcase eli täysmatsi muiden tulokkaiden kera tarkoituksena tehdä vaikutus NBA-seurojen tarkkailijoihin ennen NBA:n varaustilaisutta. Suureksi yllätyksekseni selostaja ja kenttäkuuluttaja lausuivat nimeni. Tämän jälkeen oli haastattelu kolmen NBA-seuran kanssa, joista kukin kysyi kaksi kysymystä, joihin sai valita neljästä eri vastauksesta. Phoenix Suns ja Utah Jazz olivat minulle ookoo vaihtoehtoja, mutta Houston Rocketsille sanoin suoraan, ettei minua kiinnosta pelata siellä. Ennen draft-tilaisuutta 2K Sportsin mock draft veikkasi pelaajaani Sunseihin numerolla 13. Varsinaisessa draftissa komissionääri David Stern (omalla äänellään) kuulutti varatut pelaajat kunnes tuli Utah Jazzin vuoro ja numerolla 11 valittiin Petteri Koponen, jonka nimeä Stern ei tosin lausunut. Jazz toivotti minut tervetulleeksi Utahin isolla mainosjulisteella kaupungin keskustassa.
Pelien jälkeen seuraa aina pressitilaisuus, jossa joku urheilutoimittaja kysyy viisaita ja valittu vastaus voi vaikuttaa eri tavoin joukkuekemiaan, liigan laajuiseen suosioon sekä suosioon omien fanien keskuudessa. Eräässä pelissä olin ehtinyt heittää kolmannen neljänneksen jälkeen 31 pistettä, joista 7 oli kolmosia. Joukkueella oli muutaman pisteen johto, mutta kun istuin vikan neljänneksen penkillä, niin takkiin tuli taas. Pressissä neropatti toimittaja kysyi olisiko minun kannattanut ajaa enemmän korille tai syötellä enemmän. Valitsemani vastaus kuvasti hyvin tuntemuksiani: ”Kuulostaa hyvältä idealta: vastaisuudessa syötän vapaasta heittopaikasta aina kaverille. Voitamme varmasti sillä tavalla.” Liiganlaajuinen suosio sekä omat fanit ainakin pitivät vastauksesta.
Pelaajan ominaisuuksia, joukkuekemiaa ja suosiota voi parantaa myös käyttämällä palkkarahoja legendojen järjestämiin treenileireihin, tarjoamalla illallisen joukkueelle, antamalla hyväntekeväisyyteen tai ostamalla muiden pelaajien liikkeitä. Jos taas oman pelaajan luominen alusta ei kiinnosta, niin My Playerin yksinkertaisempaa versiota voi halutessaan pelata kenellä tahansa nykypelaajista.
Assosiaatioita
Pelistä löytyy myös normaalit Season ja Playoffsit sekä laajempi Association-moodi, jossa toimitaan sekä toimitusjohtajan että valmentajan asemassa. Tässä moodissa voi säädellä muun muassa sitä, kuinka monta (ihmis)pelaajaa on mukana, kuinka monella joukkueella liigaa pelaa ja millaisen playoff-formaatin haluaa. Erikseen valittavana on myös Association Online, jossa voi pelata Livessä samaa moodia.
”Pass to me!”
Jos jostain puutteita pitää hakea, niin Live-puolesta. Valittavana on ainoastaan Quick Match ja Quick Match Team Up. Ensin mainitussa en löytänyt peliä pitkänkään odottamisen jälkeen, ja jälkimmäisessä pelattiin yhtä paikkaa aidon jengin pelaajilla. Peli alkoi tooodeella lagisena, mutta parani vastustajien ja muutaman tiimikaverin lähdettyä. Ilmeisesti hosti siirtyi minulle, ja pelissä oli bottivastustajien lisäksi enää vain kaksi vähäsanaista jenkkikakaraa, jotka eivät juuri minulle syötelleet. Kevyesti yli 30 pisteellä turpaan. Kaverien kanssa voi pelata kumpaakin pelimoodia joko privana tai quick matchin kautta. Mikäli kaveripiiristä löytyy suomalaisia pelin omistajia, niin heidän kanssaan voivat yhteydet olla parempia.
As long as I look good…
Graafisesti peli ei juurikaan ole viimevuotisesta parantunut eikä erityisemmin tarvetta ollutkaan. Pelaajat näyttävät hiukan paremmilta; erityisesti mustat tähdet näyttävät aidommilta. Valkonaamat tosin näyttävät vähemmän aidoilta. Esimerkiksi Phoenix Sunsin Steve Nashin hiukset näyttävät hiukan naisellisilta. Muillakin valkoihoisilla hiukset näyttävät hiukan oudoilta, mutta siihen ei pelatessa kiinnitä paljon huomiota.
Äänipuolella peli on yhtä korkealla tasolla kuin edellinenkin. Yleisö elää ottelun mukana loistavasti huokaillen ja tuulettaen villisti. Selostajakaksikon seuraksi on liittynyt EA:n pelisarjasta tuttu ex-Bulls-tähti Steve Kerr. Selostuksessa muistutetaan aiemmista otteluista ja tapahtumista, eivätkä fraasit toistu kovin usein. Pelin musiikki sopii hyvin lajiin ja sisältää hiphoppia (muun muassa Eminemiä) ja rappia sekä rock-/pop-biisejä.
”And Jordan wins it!”
NBA 2K11 oli niin hyvä peli, että mieleen tulee kysymys, että kannattaako tätä ostaa? Vastaus on kyllä. Kaikkea pientä on parannettu edellisestä versiosta ja uusia pelimoodeja lisätty. Tätä realistisempaa koripallopeliä ei ole ennen nähty. Tekoälypelaajat tekevät paljon enemmän heittoharhautuksia edelliseen versioon verrattuna. Vastustajien läpi ei niin vain juostakaan, vaan heiveröisempi pelaaja lentää takamukselleen tai saa virheen. Lukuisten liikkeiden takia oppimiskäyrä on uudelle pelaajalle aika jyrkkä, mutta liikkeitä oppiessaan pelaamista ei halua lopettaa. Fokus on selvästi enemmän yksinpelaamisessa, jonka parissa aikaa kuluu todella paljon. Nettipelaamisen puutteet unohtaa, kun muissa moodeissa uppoaa aikaa.
Teksti: Jussi