White Men Can’t Jump
Katukoripallo on elänyt pitkään isoveljensä varjossa, mutta sillä on koko ajan ollut oma vankkumaton kannattajakuntansa, jolle nimet kuten Hugh ”Baby Shaq” Jones ja Earl ”Pep” Tyson ovat yhtä merkittäviä kuten vaikkapa itse Shaq O’Neal tai LeBron James. Viime vuosina laji on nostanut profiiliaan merkittävästi oman lajiliiton Street Basketball Associationin (SBA) perustamisen ja urheiluvälinevalmistajien sponsoroinnin myötä. Koska kynnys lajin aloittamiseen on matala ja harrastuspaikaksi kelpaa vaikkapa talon parkkipaikka, sen suosio onkin kasvussa.
EA Bigin Street-sarjan uusin tuotos, NBA Street V3, ei edusta katukoripalloa aivan puhtaimmillaan, mutta sen tunnelmassa päästään hyvin lähelle. Peliin on otettu mukaan NBA-pelaajat sekä joukkueet ja kentällä on kolme miestä tai naista kerrallaan. Kentällä ei ole varsinaisia pelirajoja vaan sitä rajoittavat fyysiset tekijät kuten verkkoaidat tai talon seinät ja myös säännöt ovat hyvin vapaat. Virheitä ei tunneta, joten myöskään vapaaheittoja ei pelissä ole ja peli päättyy yleensä silloin, kun tietty pisteraja ylitetään.
Space Jam
Kuten esikuvallaankin, pelin pääpaino on näyttävyydessä. Tekemällä erilaisia harhautuksia tai kikkoja kerätään ensin C-O-M-B-O-mittariin kirjaimia, ja päättämällä hyökkäys laittamalla pallo koriin heitolla tai donkilla kasvatetaan GameBreaker-mittaria, jonka täytyttyä pelaaja voi aktivoida supervoimat käyttöönsä hetkeksi. Onnistuneiden suoritusten mukaisesti pelaaja saa ottelun jälkeen Reputation– ja Street-pisteitä, joista jälkimmäiset toimivat pelin valuuttana.
Peliä vaivaa ehkä hienoinen tekemisen puute: Quick Game– ja Practice-tilojen lisäksi tarjolla ovat vain jo NBA Live 2005:stä tuttu Slam Dunk Competition, jossa kaksi tai useampaa pelaajaa voi taistella ilmatilan herruudesta, sekä Street Challenge, joka toimii pelin uramoodina. Sen alussa luodaan oma pelihahmo ja kotikenttä, joiden ominaisuuksia ja varustuksia voi parantaa Street-pisteiden avulla. Tämän jälkeen pelaajalla on 70 päivää aikaa päästä ranking-listan huipulle pelaamalla vaihtelevilla säännöillä pelejä, joissa menestyminen kasvattaa Rep-pisteitä. Onneksi pelin aikaraja ei tarkoita vain 70 ottelua vaan pelejä voi olla yhden päivän aikana useampia ja pelin olosuhteet vaihtelevatkin kuvitellun kellonajan mukaan.
Above The Rim
NBA Street V3:n graafinen ulkoasu on kohdallaan. Henkilöhahmot ovat tuttuja, muiden Street-sarjan pelihahmojen kaltaisia karikatyyrejä, mutta ne on mallinnettu erittäin hyvin ja tarkasti. Pelikentät esitellään lyhyin välivideoin, jossa kerrotaan jokin lyhyt alueeseen liittyvä tarina, ja niiden mallinnus on huippuluokkaa elävine ympäristöineen. Pelaajat liikkuvat sulavasti ja mitään tökkimistä ei esiinny (tai ainakaan pelin kiihkeässä tempossa sitä ei ehdi huomaamaan).
Ainoa suurempi ongelma liittyy kamerakulmiin: Pelissä on valittavana vain kaksi eri vaihtoehtoa ja ne on molemmat sijoitettu sivurajalle kentän puoliväliin siten, että pelitapahtumat kuvataan viistosta. Tämä tuottaa vaikeuksia etenkin syvyyssuunnassa, jolloin saattaa hyvin usein tulla juosseeksi suoraan edessä seisovaa vastustajaa päin vaikka tarkoitus oli kiertää hänet. Olisi ollut parempi, jos kameravaihtoehtoja olisi ollut enemmän tai jos edes toinen niistä olisi sijoitettu takarajalle. Nyt peli saattaa mennä helposti siihen, että hahmot tulee ohjattua ruudun alalaitaan näkyvyyden maksimoimiseksi ja tapahtumista tulee itseään toistavia.
Pelin musiikkipuoli onkin sitten se, joka iskee nurkan takaa – ja kovaa. Ei riitä, että mukana on sellaisia oldskool-nimiä kuten De La Soul ja Beastie Boys (jotka ovat myös olleet mukana avustamassa itse pelin teossa), vaan kappaleet on miksattu DJ-tyylillä saumattomasti yhteen scratcheineen ja crossfadeineen. Tämä, jos ei mikään muu, nostaa tunnelman kattoon ja pelin tekijöille on pakko antaa siitä kudosta!
He Got Game
Myös pelattavuus on hiottu NBA Street V3:ssa äärimmilleen. Kontrollit, joissa toisella tatilla ohjataan pelihahmoa, toisella hoidetaan temput ja napeilla syötöt, saattaa tuntua aluksi hieman monimutkaiselta, mutta siihen tottuu nopeasti. Ainoastaan donkkikilpailussa saattaa lyhyt mies mennä hieman sekaisin, kun kuviot pitää suorittaa juuri täsmälleen eikä suunnilleen sinnepäin. Se on kuitenkin niin hauskaa, että siihen suhtautuu enemmäkin huumorilla kuin turhautumisella. Peli antaa aloittelijallekin sopivantasoisen vastuksen ja näinollen siihen pääsee hyvin sisälle ennen vaikeustason nousua. Uramoodissa pelityyppien vaihtelu jaksaa pitää mielenkiintoa yllä melko hyvin, mutta em. tekemisen vähyyden takia alkaa jossakin vaiheessa toistumaan kuvio, jossa ensin kerätään Street-pisteitä donkkikisoista, parannetaan oman pelaajan ominaisuuksia ja lopuksi pelataan uramoodin ottelu, josta saadaan Rep-pisteitä. On tietenkin jokaisen oma asia,
haluaako tällaiseen lähteä, mutta se on lähes ainoa tapa menestyä.
Toisin kuin FIFA ja NFL Streeteillä, NBA Street V3 ei ole genressään yksin vaan sillä on vastassaan kova kilpailu: Acclaimin NBA Jam alkaa olemaan jo hieman vanha ja Midwayn NBA Ballers ei ilmeisesti koskaan saapunut Eurooppaan Xboxille, mutta Segan ESPN NBA 2K5 ja EA:n oma NBA Live 2005 ovat ne kaksi, jotka keräävät potin. Molemmissa on mukana myös katukorisosiot, joten niiden rinnalla NBA Street V3 ei pysty tarjoamaan kovinkaan paljon uutta. Kun lisäksi NBA 2K5 maksaa vain puolet V3:n hinnasta, hankintaa on vaikeaa perustella.
Tämä onkin tainnut muodostua ongelmaksi Street-sarjan peleille: Kun markkinoilla on vastassa jopa saman studion toiset pelit, joissa on mukana enemmän annettavaa, ei liene vaikeaa ennustaa lopputulosta. Tämä on sääli, sillä etenkin NBA Street V3 on hyvä peli, mutta sisällöltään se voisi menestyä paremmin alehintaisena.