NHL 09

Kirjoittanut: Livegamers

24.09.2008

EA Sportsin jokavuotinen lätkäpeli on jälleen täällä merkkinä syksystä ja jääkiekkokauden alkamisesta. Uuden sukupolven konsoleilla täysin uudenlaiseen suuntaan kehittynyt sarja on niittänyt mainetta myös lätkäfanien ulkopuolellakin – tästä osoituksena viimevuotisen pelin useat ”Vuoden paras urheilupeli”-palkinnot eri medioilta. Viime vuoden versio keskittyi pääasiassa hyökkäyspelin uudistamiseen; tänä vuonna teemana on puolustuspeli ja online-pelaaminen.
Farmijyrästä legendaksi

Ensisilmäyksellä peli näyttää lähes identtiseltä NHL 08:aan verrattuna. Silkinpehmeä ja sulava 60 fps -ruudunpäivitys on edelleen mukana, eikä animaatioita ole muutettu juurikaan. Myös edellisistä versioista tuttu Skill Stick -ohjausmekaniikka on pysynyt lähes ennallaan. Uutena ominaisuutena mukana on sentään kiekon suojaus ja puolustuspelaamisessa mailan nosto A-näppäimellä.

Yksinpelipuolella isoin uudistus on viime vuoden Fifasta tuttu Be a Pro -pelimuoto, jossa pelaaja luo uuden pelaajan ja taistelee itsensä AHL:n kolmosketjusta NHL-tähdeksi. Tässä pelimuodossa pelaaja ohjaa otteluiden aikana vain alter egoaan, jolloin ottelua joutuu seuraamaan välillä vaihtopenkiltä tai jäähyboksista käsin. Pelitilassa on uusi kamerakulma, joka helpottaa pelaamista seuraamalla pelaajaa lähempää ja pyörittämällä kameraa tarpeen vaatiessa. Jääkiekkoa vähän tunteville on tarjolla myös pelin aikana jäähän ilmestyviä apunuolia, jotka näyttävät, missä pelaajan pitäisi olla sijoittautuakseen oikein. Pelaaja saa jatkuvasti palautetta tekemisistään virtuaalivalmentajalta, ja ottelun päätyttyä suorituksista tulee kehityspisteitä, joilla voi parantaa oman pelaajansa ominaisuuksia. Kehityspisteitä jaetaan melko vähäisiä määriä, joten pelaajaansa joutuu kehittämään maltillisesti ja rauhallisesti. Yhdessä päivässä ei rakennettu Roomaa eikä myöskään päästä NHL:ään.

Pelimuodotoa ei kuitenkaan ole hiottu aivan loppuun asti, minkä vuoksi siitä jää hiukan keskeneräinen vaikutelma. Etenkin oman joukkueen tekoälyn kanssa on pahoja ongelmia silloin kun pelaaja itse istuu vaihtopenkillä, mutta muitakin järjettömyyksiä on. Esimerkiksi vaihtopenkillä ketjunvaihtonappulaa painamalla koko hyökkäyskolmikko (tai pakkipari) ryntää vaihtoon, yleensä vieläpä paikasta riippumatta. Pahimmassa tapauksessa halutessasi takaisin kentälle saa vastustaja aikaiseksi aikamoisen ylivoimahyökkäyksen, kun pelaajat ryntäävät vaihtoon toiselta puolelta kenttää. Joskus vaihtonappula ei taas toimi ollenkaan, jolloin pelaajan täytyy odottaa kentälle pääsyä seuraavaan pelikatkoon asti.

Tekoäly ja -älyttömyys

Vastustajan tekoälyä on paranneltu entisestään, ja tällä kertaa se osaa oikeasti puolustaa kunnolla. Myös maalinteko on entistä vaikeampaa, sillä hyökkäysalueella tila on vähissä ja hyviin maalintekopaikkoihin pääsee harvemmin. Lisäksi tekoäly osaa muuntautua pelaajan pelitapaan, joten hyökkäyksiä joutuu varioimaan ja muuttelemaan jatkuvasti. Omassa päässä puolustaminen on myöskin hankalampaa kuin ennen, sillä taklaamalla pelaa itsensä usein vain tilanteesta pois, ja mailan nostamisesta tulee herkästi jäähyjä. Tekoälyn pienoinen epäreiluus pelaajaa kohtaan tulee esille Be a Prossa, jossa oman joukkueen pelurit pelaavat typerästi eivätkä saa yleensä mitään järkevää aikaiseksi, kun pelaaja istuu vaihtopenkillä.

Edellisvuoden versiosta tuttuja bugeja ja häiritsevyyksiä on harmittavasti myös NHL 09:ssä. Esimerkiksi välianimaatioiden ruudunpäivitys takeltelee välillä huomattavasti, ja vaikkapa ja erityisesti tilastoiden ja muiden vastaavien esitys otteluiden aikana on edelleen surkeaa. Onpa pelissä yhä myös huvittava suomenkielisyyden aiheuttama bugi, jossa NHL-otteluiden kuuluttajana toimii töksähtelevä Pentti Lindegren.

EASHL pelastaa päivän

Onneksi ihmispelaajia vastaan pelistä tulee aivan erilainen. Nettipelipuolella NHL 09 astuu aivan uuteen sarjaan, sillä mukana on kunnianhimoiselta kuulostava EA Sports Hockey League -pelimuoto, jossa maksimissaan 50 pelaajaa sisältävät joukkueet taistelevat virtuaalilätkän herruudesta. Otteluissa voi olla mukana enintään 12 pelaajaa, jolloin kaikkia kentällä olevia pelureita ohjaa ihmispelaaja. Uskomatonta mutta totta – tämä pelimuoto toimii ongelmitta ja lagaamatta. Hatunnoston arvoinen suoritus EA:lta. Lisäksi peli pitää myös kirjaa joukkueen sisäisistä pelaajatilastoista ja arvioi pelaajan suoritusta jokaisen ottelun jälkeen. Mukavana yksityiskohtana EASHL-pelimuodossa pelaajat eivät näy gamertagein, vaan jokaisella pelaajalla on Be a Pron tavoin oma hahmo, jota voi muokata. Hahmoa ei tosin voi kehittää kuten yksinpelissä; näin saadaan aikaiseksi tasaväkisiä mittelöitä.

Toimiva EASHL-moninpeli avaa täysin uusia ulottuvuuksia peliin. Ennen matsia taktiikoita voi hioa joukkueen omassa lobbyssä eli pukuhuoneessa, ja kommunikointi tiimikavereiden kanssa on tärkeää myös ottelun aikana. Omalle EASHL-joukkueelle ei tosin valitettavasti voi tehdä omia peliasuja tai logoja, vaan ne täytyy valita joltakin pelissä ennestään olevalta joukkueelta.

Ominaisuuksia riittää

NHL 09:ää voi toki pelata ”normaalistikin” kaikkia pelaajia ohjaten. Tältä osin peli muistuttaa hyvin paljon NHL 08:aa, eikä esimerkiksi Be a Prossa hölmöilevä oman joukkueen tekoäly pääse häiritsemään. Myös kaikki edellisvuoden pelimuodot ovat mukana ilman suurempia uudistuksia, joten esimerkiksi SM-Liigaa ei vieläkään pääse pelaamaan kausimuotoisena. Joukkueita pelissä on varsin runsaasti, sillä edellisvuoden versiosta tuttujen AHL:n, SM-Liigan, Elitserienin ja DEL-liigan lisäksi peliin on lisätty Tsekin Extraliga sekä Venäjän Superliiga. Mukavana pikkubonuksena uusintoja voi editoida ja siirtää suoraan pelistä EA:n nettisivuille, jossa niitä voi katsella suoraan PC:llä. Sama onnistuu myös uusintatilassa napatuille valokuville. Lisäksi omien kappaleiden soittaminen esimerkiksi pelikatkojen aikana on viimeinkin mahdollista.

Kokonaisuutena kyseessä on siis varsin massiivinen paketti, josta ei pelattava ihan hetkessä lopu. Ainoat miinukset täytyy antaa edelleen hiukan typerästä ja epäreilusta tekoälystä Be a Pro -pelimuodossa sekä pienestä hiomattomuudesta ja bugisuudesta. Muilta osin peli on jälleen mennyt suuria harppauksia eteenpäin, etenkin nettipelipuolella. Älkää antako ulkokuoren hämätä – kyseessä on jälleen sisältä täyttä timanttia oleva lätkäpeli.