Suhtauduin varauksella From Softwaren tuotokseen Ninja Blade, sillä saadut ennakkokuvat ja pienet infot antoivat mielikuvan Team Ninjan Ninja Gaidenin kaltaisesta, mutta rutkasti sisällöllisesti köyhemmästä toimintapläjäyksestä.
Pelin juonta on yllättävän mukava seurata, vaikkakin se on melko ennalta-arvattavaa tavaraa. Se ei kuitenkaan haittaa liikaa modernin ninjan roolin omaksumista. Pelissä on mukana melkein kaikki ninjailuun liittyvät kliseet, kuten tuli-, ilma- ja sähköelementit, suuret monsterit sekä päivitettävä ja pitkälle kantava asearsenaali.
Fakta on kuitenkin se, että Ninja Blade sisältää monia Team Ninjan keksimiä jippoja, joita kopioidaan hävyttömästi monilta osin. Kyseessä olevia ninjailuja verrattaessa toinen on todella haastava ja monipuolinen, kun taas toisen pääpaino on hyvällä ja näyttävällä pelaamisella eikä siitä tehdä liian vaikeaa ainakaan normaalitasolla pelattaessa.
Vaikka olenkin molempien pelien suuri ystävä, Ninja Blade tarjoaa mukavan annoksen viihdettä ja uskon sen tarjoavan sitä myös muille hack’n slash -pelien ystäville.
Kenille kellot soivat
Peli alkaa yhden tehtävän mittaisella tutustuttamisella, jossa pääsee peliin kohtuullisen helposti kiinni. Pelin mekaniikan hallinta ja kaikkien nappien muistaminen oikeassa tilanteessa kuitenkin vie aikaa hieman enemmän, ja olisinkin toivonut hieman perusteellisempaa opastusta alkuun kuin vain nappikombon näyttämisen ja suorituksen. Kerralla kun ei vanhan aivot niitä valitettavasti opi, vaan kertaus on opintojen äiti.
Ninjailun tapahtumapaikkana toimii Tokio, jonka ovat vallanneet oudot parasiittioliot. Parasiitit tekevät kaupungin asukkaista vaarallisia mutantteja ja epidemia on jo pelin alkuvaiheilla puhjennut tartuntavaaran ollessa erittäin korkea. Ainoa, joka näyttää olevan parasiiteille immuuni, on pelin päähahmo Ken Ogawa. Ensimmäisen tehtävän jälkeen selviää, että Ken on kenties ainoa, joka kykenee pysäyttämään taudin etenemisen. Mikäli tehtävä epäonnistuu, ainoana vaihtoehtona on ydinaseen laukaiseminen Tokiossa.
Ninja Bladea viedään hienosti eteenpäin pelimoottorin avulla, mutta valitettavasti volyymitaso on spiikeissä liian alhaisella tasolla. Puheesta ei tahdo saada selvää ainakaan 5.1 järjestelmän ollessa käytössä, ellei sitten halua kiusata parempaa osapuolta tai naapuria.
I see through walls!
Alussa näytetään maistiaisia ketjulla sinetöidystä ninjamiekasta, josta peli ilmeisesti onkin saanut nimensä. Se myös näyttelee suurta osaa pelin juonessa. Kenillä on muutenkin varustetaso kohdallaan, sillä käytössä on normaali katana, tuplamiekat, ketjuveitset sekä iso nuija. Kaiken tämän lisäksi pulmien ratkaisuun on annettu käyttöön tulta, ilmaa tai salamaa hallitseva heittotähti. Kuulostaa ehkä hieman oudolta, mutta ne ovat yllättävän käteviä välineitä. Tosin kaiken tuon tavaramäärän hallinnoinnista on tehty hieman tuskaisaa, mikä tulee ilmi muun muassa nopeita ratkaisuja vaativissa tilanteissa, joissa ase pitäisi saada käteen mahdollisimman nopeasti. Siinä mielessä pelin aseiden hallintakontrollien kanssa on menty metsään, ettei kaiken sen tavaran ja niiden ominaisuuksien kontrollointi ole helppoa ja virheitä tulee helposti pelaajan painellessa summassa nappuloita muistinsa varassa.
Kaikkia pelin aseita voi päivittää eri tasoille, kunhan ensin kerää tarpeeksi punaisia palleroita. Näitä palleroita saa mm. paloittelemalla vihollisia ja hakkaamalla tynnyreitä/laatikoita palasiksi. Aseita päivitettäessä niiden hyökkäysvoima lisääntyy, ulkonäkö muuttuu sekä Ken oppii uusia kombohyökkäyksiä. Aseiden ulkonäön muuttuminen näkyy välivideoissa sekä välittömästi pelihahmossa, mikä on pieni, mutta mukava lisä.
Oman pelihahmonsa asustettakin on mahdollista säätää mielensä mukaan pelistä löytyvillä asuilla. Niiden väriä voi muuttaa haluamakseen tehtävänannon yhteydessä, ja vieläpä melko tarkasti.
Ken on myös ninjakatse, jolla näkee tärkeät objektit paremmin ja viholliset selkeämmin. Ninjakatseella näkee siis esimerkiksi betonin alla olevan tartuntapinnan johon olisi tarkoitus heittää naru kiinni ja lennähtää katolta toiselle. Harmillisesti toimintoa käytettäessä tai lähinnä siitä poistuttaessa ruutu on niin sumea, että kyseisen ominaisuuden käyttö on rajattu harmittavasti vain paikkoihin, joissa ei tiedä mihin mennä. Sumea näyttö toki kestää vain hetken, mutta koin itse sen niin ärsyttäväksi, etten keksinyt sille mitään järkevää käyttötarkoitusta.
Mukana on myös muista peleistä tutut seinällä juoksut ja tangosta toiseen hyppimiset, jotka lähinnä hidastavat matkan tekemistä. Muutoin kenttäsuunnittelu on ihan hienoa ja lähes jatkuvalla syötöllä toimintaa piisaa kirjaimellisesti isokokoisten mutanttien hakkaamisen muodossa.
Viikonloppuviihdettä parhaimmillaan
Ninja Blade kärsii puutteista, pienistä mokista sekä turhuuksista, joita on kertynyt aseiksi asti. Pahin moka pelintekijällä on kamera, jolle ei ole keskitysnappia ja se sekoaa varsinkin taaksepäin liikuttaessa erittäin helposti. Näistä puutteista pääsee onneksi yli, kun toimintaa tarjotaan niin monesta kulmasta, että tylsää ei ole juuri lainkaan ja silmäkarkkiakin on kohtuumäärä. Juoni tarjoaa oman viihdytystasonsa, mutta siinäpä se oikeastaan onkin.
Ninjailu on erittäin laadukasta pienissä erissä ja kyseisen pelin ostajat saavat viihdettä maksimissaan 15 tuntia vaikeustaso tapissa. Myös pelin loppupomot ovat mukavia, ja niiden lopettaminen on mukavaa vaihtelua. Käytännössä ensin vihua kuritetaan hetki, jonka jälkeen pelaajalla on mahdollisuus tehdä Todome -hyökkäys: sarja nappien painalluksia, joita naaman eteen tarjoillaan. Valitettavasti Todome tappaa osan haastavuudesta, mutta viihdyttävän näköistä se kyllä on.
Peli ei missään nimessä ole pitkäikäinen, mutta sitäkin viihdyttävämpi pläjäys. Kannattaa ehdottomasti katsastaa paikallisen peliliikkeen käytetyt -osasto tai alelaari. Täysihintaisena se tarjoaa hieman liian vähän peliaikaa. Tällaisia lisää. Isot monsterit, miekka ja reaktioajan harjoittaminen on erittäin hyvä yhdistelmä.