Pariahin kansi näyttää lupaavalta, ja käyn ensimmäisenä tietysti manuaalin kimppuun. Manuaali on kohtalaisen kattava, joskin tarina on kirjoitettu aivan liian pienellä präntillä ja lisäksi oudolla fontilla. Noh, tarina kuitenkin menee jokseenkin näin:
Avaruusaluksessa on miehistö, sekä tavaraa joka pitää kuljettaa jonnekkin. Tietenkin tulee ongelmia ja alus tekee pakkolaskun johonkin oudolle planeetalle joka on täynnä aivan samannäköisiä vihulaisia. Alus kuljettaa ”Karina” -nimistä henkilöä, joka on syväjäädytettynä tappavan viruksen takia. Pakkolaskun seurauksena syväjäädytys rikkoontui, ja Karina herää virus veressään. kamppailu viruksen vastalääkkeen etsimisestä alkaa.
Näin siis pikakelauksena ymmärsin pelin alun tapahtumat. Tarinan ollessa kliseitä täynnä, siihen ei kannata kiinnittää paljoa huomiota. Tarinaa ei muutenkaan huomaa tai jaksa seurata koko pelin aikana.
Back to the C-64 time!
Ensimmäistä kertaa peliä ladatessani tuli mieleen C-64, ja sen pitkät latausajat. Tiedä sitten johtuuko se jotenkin Unrealin moottorista tai kenttien laajuudesta, mutta rasittavan pitkiä latausajat ovat. Laskin jopa 17 sekuntia latausajaksi yhdessä kentässä kun kuolin ja jouduin aloittamaan uudelleen. Mielestäni nykykonsolin pitäisi suoriutua tällaisesta tehtävästä nopeasti ilman pitkiä odotteluita. Ilmeisesti peli lataa koko kentän, eikä pilko sitä osiin, joka mielestäni olisi ollut käyttäjäystävällisempää. Nyt pelkkä pelissä kuoleminen tuottaa hien otsalle kun täytyy odotella yli 10 sekuntia päästäkseen jatkamaan.
Kaunista, mutta niin tylsää…
Graafisesti Pariah on loistavan näköinen. Se käyttää uutta Unreal-pelin moottoria ja on siksi kyllä kohtalaisen nätti. Tosin kenttäsuunnittelu on välillä aika puuduttavan näköistä ja tuleekin mieleen, että tämä kaikki on nähty niin monta kertaa aikaisemmin. Mistähän lienee ottaneet nuokin seinien ja ruosteisten rakennuksien ”rakennusaineet”.
Terveysnarkkari päivityskeikalla
Pariah kuitenkin yllätti loistavilla ideoillaan. Ensinnäkin pelin hengissäpysymisjärjestelmä on vertaansa vailla. Ei näy mitään kipulääkkeitä, tai first aid kittejä. Peliä aloitettaessa ensimmäisenä löydetään käsikäyttöinen vekotin, jolla pistetään itseään käteen ja annetaan hetki vaikuttaa. Laite parantaa myöskin automaattisesti vähän Halon tapaan jos ollaan oltu hetki haavoittuneena. Ja jos sitä käyttää taisteluissa liikaa, siitä tulee ns. riippuvaiseksi. Tämän näkee siitä, että näkökenttä sumenee, liikkuminen heikkenee ja parannusaika pitenee.
Toinen loistava idea on aseiden parannus. Kentistä löytyy palikoita joilla voi parantaa yllä mainittua parannuslaitetta esim. niin, että se parantaa paljon nopeammin, palauttaa haavoista nopeammin jne. Aseissa on yleensä 3 astetta, rynnäkkökiväärissä esimerkiksi 1. aste on rekyyli alenee, 2 asteessa tulitusnopeus paranee ja kolmannella asteella panssarin läpäisykyky, jolloin luodit lävistävät paremmin viholliset joilla on kevlarit päällä. Tämä pätee jokaiseen aseeseen mitä pelistä löytyy. Tosin jokaisella aseella on erilaiset asteet. Niitä tutkii ihan mielenkiinnolla ja ehkä se on osasyy, miksi peli jaksaa kiinnostaa niinkin pitkään.
Excuse me sir, this is boring
Mitä tulee vihollislaumoihin, niin siinä on mokattu ja pahasti. Ne ovat kuin samasta puusta tehty, heillä on vain eriväriset vaatteet, ehkä isompi tykki, tai vaarallisempi liekinheitin. Muuten ne ovat kokolailla samaa designia.
Tekoäly yllätti positiivisesti. Kohti ampuessa vihut menevät piiloon, kuikuilevat piilostaan ja ampuvat aina välillä. Kun ammut niiltä suojan, esim. betonipylvään, niin ne tulevat päälle tai juoksevat karkuun etsimään muuta piiloa.
Se, että seinät ja paalut hajoavat kun niitä ampuu, on mukava lisä saada ns. realiteettiä tälle pelille. Pariahissa pääsee huristelemaan myös ajoneuvoilla. Tosin se oli kyllä huonosti toteutettu. Ajaessa menee enemmän aikaa itse ajamiseen kuin siihen, että pitäisi saada viholliset kuolleiksi.
Lisäksi pelin yksinpelikampanja on todella lyhyt. Parissa päivässä koko roska on pelailtu läpi, ja siksi kannattaakin nostaa sitä vaikeusastetta, jos tämä peli on tullut jostain kumman syystä hankittua. Kokonaisvaikutelma koko pelistä on kyllä aika lattea. Tarinaan ja sen kiinnostavuuteen ei oltu panostettu mielestäni tarpeeksi. Päähenkilöinä on tylsän näköinen wannabe-hero -lääkäri jonka päätehtävänä on tappaa kaikki, ja parantaa itsensä ja Karina. Pyssyjen parantelu on liki parasta antia koko pelissä. Kentät ovat yksinkertaisia, ja putkijuoksu fiilis tulee ihan koko ajan. Vihollislaumat tulevat ihan yhtäkkiä jostakin, vaikka omasta mielestäni koko paikka oli äsken tyhjä. Välillä yritetään ajaa jollain ajoneuvoilla joista käytännössä ei ole mitään hyötyä, ne vain ovat pelissä. Graafisesti mainion pelin kompastuskivenä on sairaan pitkät latausajat, joista tulee kyllä pisin miinus koko pelille.
Seura siinä se on !
Entäs se moninpeli? Pelissä on Xbox Live -tuki, ja pelikavereita löytyy kyllä, mutta niitä ei paljoa ollut testin aikana. Moninpeli on sitä normaalia, eli deathmatch servereitä oli liki jokainen mitä löytyi. Peliseura oli kanssani samaa mieltä siitä, että Pariah on epäonnistunut tekele. Oikeastaan mitään uutta moninpeli ei tuonut minun silmääni. Yllättävää tosin oli se, että peliseura oli todella mukavaa jokaisella serverillä missä kävin. Yleensä joukkoon mahtuu yksi huutaja joka pilaa koko pelin, mutta minulla oli kyllä ihan mukavaa seuraa, sehän se moninpelissä on melkein tärkein osa-alue.
Lisäksi peli tukee ladattavaa sisältöä, joten ehkä siellä joskus tulee jotain uusia aseita, kenttiä jne. Kentistä puheenollen, Pariah sisältää myös kenttäeditorin, jolla voi tehdä omia kenttiä, ja jakaa niitä sitten livessä vaikkapa juuri moninpelissä. Homma toimii käsittääkseni siten, että tehdään itse kenttä pelissä olevilla työkaluilla, mennään liveen hostiksi, ja odotellaan peliseuraa. Ihan varma tästä en ole, mutta ainakin kenttäeditori oli ihan kivannäköinen, ehkä hiukan vaikeahko käyttää. Silti ihan mukava peräruiske onnettomaan peliin.
Mitäpä sitä enää voisi sanoa? Hienon näköinen peli, muutamalla hyvällä idealla, mutta lopputulos on ilmeisesti pilattu liian kiireisellä julkaisuaikataululla. Pariah olisi oikeasti voinut olla mielenkiintoinen eepos, mutta näin keskeneräisen näköisenä pelistä jää karvas maku suuhun.