Persona, tuo Atluksen luoma, äärimmäisen suosittu ja arvostettu pelisarja, on saanut jo viidennen osan kauppojen hyllyille ja tällä kertaa myös PlayStation 4:lle. Vaikka JRPG-genren ystävä olenkin, ovat Personat jääneet minulta kokonaan pelaamatta, enkä siis osaa verrata viidennen osan mekaniikkaa tai yhtäläisyyttä aiempiin. Vasta nyt pääsin mukaan kokemaan, miksi pelisarjan teoksia pidetään jonkinlaisina jumalpeleinä, joita kehutaan maasta taivaisiin. Suomalaisena pessimistinä lähdin tietenkin hieman skeptisesti mukaan kyytiin, mutta jo parin tunnin jälkeen olin minäkin kuola valuen puristamassa ohjainta kourassani, matkalla pitkin erästä parhaista pelikokemuksistani.
Sydänvarkaiden matkassa
Persona 5 kertoo miehestä (nimen voi pelaaja itse päättää, arvostelussa käytän nimeä Akira), joka puuttuu yöllä humalaisen miehen ahdisteluyritykseen, saaden rytäkässä perättömän syytteen pahoinpitelystä. Akira saa merkinnän rikosrekisteriinsä ja joutuu muuttamaan Tokioon ja samalla myös vaihtamaan koulua Shujinin akatemiaan. Uudessa oppilaitoksessa hän ystävystyy kovistelevan Ryujin kanssa ja eräänä iltapäivänä he päätyvät oudon puhelinsovelluksen kautta ”metaversumiin”, oikean maailman rinnakkaiseen varjomaailmaan, jossa sijaitsee valtava linna. Linnassa he tapaavat sen kuninkaan, joka paljastuu Shujinin manipuloivaksi, dominoivaksi ja voitonhaluiseksi liikunnanopettajaksi, mutta huomattavasti sadistisempana varjoversiona. Kohtaamisen aikana Akira herättää sisällään olevan Personansa, joka on fyysinen muoto Akiran luonteesta ja psyykkeestä, sekä vapauttaa samassa rytäkässä myös vankina olevan kissan, Morganan. Kattikumppani kertoo pojille pahoista ihmisistä, joiden vääristyneen maailmankuvan myötä heidän sydämensä sisällä kasvaa palatsi, synkkä ja vääristynyt alitajunnan maailma, jonka myötä muut ihmiset joutuvat kärsimään. Asiaan on kuitenkin ratkaisu, sillä jokaisen palatsin sisällä on aarre, joka on jotenkin elintärkeä palatsin haltijalle. Kun aarre viedään, palatsi romahtaa ja sen kuningas tunnustaa kaikki rikoksensa ja syntinsä, muuttuen hyväksi ja katuvaksi ihmiseksi. Tämän myötä pojat ja Morgana perustavat yhdessä ”The Phantom Thieves Of Hearts” -ryhmän, jonka päämääränä on pelastaa maailma vääryydeltä ja taistella oikeuden puolesta. Siinä sivussa tosin pitäisi myös käydä koulussa ja harrastuksissa, sekä tutustua uusiin ystäviin uudessa kaupungissa.
Persona 5:ssä pelaaminen koostuu pitkistä koulupäivistä, monipuolisista keskusteluista, Tokion tutkimisesta, sekä metaversumissa koluamisesta ja siellä käytävistä taisteluista. Koulussa vietetään aikaa aina iltapäivään asti, jonka jälkeen Akira voi tehdä kaksi asiaa ennen kuin Morgana käskee tämän mennä nukkumaan. Sinänsä ei ole väliä käykö esimerkiksi elokuvissa, kuluttaako aikansa opiskellen vai kutsuuko kaverit kylään, aikaa kuluu saman verran. Ainoa poikkeus näihin on metaversumi, jonka tutkimiseen menee aina koko päivä. Jokaisella ajanvietteellä on jokin hyöty, kuten syvällisten kaverisuhteiden tuomat edut taisteluihin, paremmat varustevarastot tai sosiaaliset taidot, esimerkiksi älykkyyteen tai charmiin, joiden kautta pääsee tutustumaan taas uusiin ihmisiin.
Kaverisuhteet ovat samalla sekä yksi tärkeämmistä, myös yksi mielenkiintoisimmista puuhista koko pelissä. Jokaisella pelin hahmolla on oma, monipuolinen ja yksityiskohtainen tarinansa, sekä historiansa ja monet hahmot edustavat jotakin tiettyä arkanaa, kuten rakkautta, luottamusta, oikeutta, kuolemaa ja niin edelleen. Mitä lähemmäs toista henkilöä pelin edetessä pääsee, sitä parempia etuja aukeaa. Osa hahmoista esimerkiksi tarjoaa vapautuksia koulusta, osa taas erilaisia varusteita ja tavaroita käytettäväksi taisteluissa. Mikäli maksimitasolle asti pääsee ja rakkauden kukka puhkeaa, ovat myös edut sen mukaiset.
Heikkoudet vahvuudeksi
Metaversumiin siirryttäessä pelistä tulee hieman perinteisempi JRPG-peli, sillä ne ovat käytännössä ahtaita luolastoja täynnä vihollisia. Kun Sydänvarkaat astuvat varjomaailmaan, heidän vaatteensa ja tyylinsä muuttuvat, heidän Personansa saa fyysisen muodon ja he voivat käyttää erilaisia aseita. Palatseihin tunkeuduttaessa mukana on myös aika, jonka sisällä aarre pitää varastaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään tiettyä tuntimäärää, jolloin varkaat lentävät palatsista ulos, vaan aarre pitää löytää esimerkiksi kahden viikon sisällä, koska silloin tarinassa tulee eteen jokin tietty tapahtuma ja varkaat erotetaan toisistaan oikeassa elämässä. Palatsin lisäksi metaversumissa on olemassa myös Mementos, joka on satunnaisesti generoitu, kymmeniä kerroksia sisältävä luolasto. Mementosissa ei ole aikaa, vaan se on paikka hahmonkehitystä ja tavaroiden etsimistä varten, omine salaisuuksineen kuitenkin.
Kun varkaat kohtaavat matkallaan vihollisen, siirtyy peli tutumpaan roolipelimuotoon. Hahmot pönöttävät rivissä vastakkain, ladellen vuorotellen iskuja vastustajan naamavärkkiin. Perinteisen lähitaisteluhyökkäyksen lisäksi voi käyttää joko moneen viholliseen osuvaa tuliasetta tai hallussa olevan Personan erikoiskykyjä, eli taikoja. Jokaisella Personalla on oma vahvuutensa ja heikkoutensa, niin vihollisella, kuin myös kavereillakin. Jotkut heijastavat tulihyökkäyksen takaisin viholliseen, mutta ovat heikkoja tuulelle, toinen taas paranee kirouksista, mutta lankeaa polvilleen haulikon lauetessa. Kun tulelle arkaa vihollista heittää tulipallolla, saa itselleen uuden hyökkäysvuoron. Mikäli uuden vuoron käyttää toiseen viholliseen, joka on myös heikkona kyseiselle iskulle, saa kolmannen hyökkäysvuoron ja niin edelleen. Kun kaikki viholliset saa samaan aikaan lankeamaan maahan, voi aloittaa joko ”Kaikki yhdessä” -hyökkäyksen, tai jutella vihollisen kanssa mahdollisesta armahduksesta. Tällöin viholliselta voi saada jonkin tavaran, rahaa tai parhaassa tapauksessa koko mörön omaan Persona-kokoelmaansa. Sama tosin voi käydä myös toisinpäin. Jos vihollinen saa samalla tavalla koko Sydänvarkaiden ryhmän maihin, hän voi myös tehdä kovempaa vahinkoa tai saada uusia hyökkäysvuoroja. Täten varautumaton pelaaja kokee äkkiä Game Over -ruudun, sillä Akiran kuollessa koko peli päättyy, vaikka muita hahmoja voikin herätellä henkiin. Parhaimmillaan kaikki tapahtuu ensimmäisen hyökkäysvuoron aikana, kun pelaaja on asettanut käyttöönsä väärän Personan, joka on juuri iskualtis vihollisen hyökkäykselle. Tällöin palataan takaisin edelliselle tallennuspisteelle, automaattitallennusta ei nimittäin ole. Jos pelaaja unohti tallentaa, on sekä itku, että jopa parin tunnin uudelleen peluu edessä.
Muista ryhmäläisistä poiketen Akiralla on johtajana niin sanottu ”Villi kortti” -taito, jonka avulla hän voi hallita montaa Personaa ja vaihdella näitä oman halunsa mukaisesti. Taito on elintärkeä, sillä näin yhdelle Personalle ei tarvitse asettaa kaikkia niitä vahvimpia hyökkäyksiä ja parannustaikoja, vaan niitä voi vaihdella milloin tahansa, vaikka kesken taistelun. Taisteluiden jälkeen kerättyjä Personia voi myöhemmin sekä vahvistaa, että liittää toisiinsa. Persona-keräily on hieman samanlaista kuin Pokémonien ja siksi myös erittäin koukuttavaa ollen siten hyvä syy viettää aikaa esimerkiksi niitä täynnä pursuavassa Mementosissa. Pelin edetessä vastaan tulee kokoajan uusia vihollisia joita kerätä ja niitä onkin yhteensä parisen sataa erilaista, joten kerättävää ja koulutettavaa riittää. Kaikkia ei voi tietenkään löytää, vaan osa pitää saada esimerkiksi liittämällä viisi tietynlaista mörriä yhteen. Suurimpana erona tässä Pokémoneihin on, että Personat yhdistetään toisiinsa giljotiinin avulla, joten ihan mistään lastenleikistä ei ole kyse.
Kaikki kerätään!
Persona-keräily on yksi pelin vahvimmista koukuista, mutta ei suinkaan vahvin. Tässä vaiheessa ovesta sisään astuu pelin tarinankerronta ja sen monipuolisuus. Persona 5 on äärimmäisen tarinavetoinen peli ja siihen on panostettu isosti. Sitä seuraa kuin hyvää TV-sarjaa, johon pääsee kuitenkin hieman itse vaikuttamaan. Suurin osa pelin keskusteluista tapahtuu pelkän tekstin ja puhekuplien myötä, mutta tärkeimmissä juonenkäänteissä ja tarinan etenemisissä on mukana myös laadukas ääninäyttely. Ainoa poikkeus tähän on päähenkilö Akira. Hän kun ei puhu oikeastaan koskaan mitään, ainoastaan muutamia sanoja taistelun keskellä tai satunnaisissa kohdissa. Häntä ei myöskään kutsuta nimellä, eikä hänellä ole keskusteluissa vuorosanoja, lukuun ottamatta niitä kahden sanan kommentteja, jotka pelaaja parista vaihtoehdosta valitsee. Ratkaisu on ilmeisesti kaikissa Persona-peleissä sama, mutta onhan se nyt vähintäänkin hoopon kuuloista kun Sydänvarkaiden johtajaa kutsutaan nimellä ”tää tyyppi”, eikä hän koskaan puhu mitään. Hahmolla on kuitenkin ääninäyttelijä, joten miksi häntä ei samalla voisi laittaa mukaan keskusteluun? Koska se heijastaa pelaajan persoonaa ja minäkuvaa? Ei ainakaan kovin toimivasti, sillä kommenttivaihtoehdotkin on usein rajoitettu kahteen saman tuloksen kommenttiin, tyyliin ”Selvä, mennään vain” ja ”Eipä meidän tännekään kannata jäädä”. Kaikkien muiden hahmojen ohella Akira on täysin pahvinen sekä yksiulotteinen henkilö ja selkeä miinus muiden hahmojen rinnalla.
Kaiken edellä mainittujen ohella Persona 5 on myös erittäin tyylikäs peli. Se näyttää hieman animelta, jossa pienetkin yksityiskohdat on tuotu esille erinomaisen värimaailman myötä. Jo pelin alkuintro ja päävalikko erottavat sen perinteisemmistä kilpailijoistaan. Ylistystä saa myös pelin soundtrack. Vaikka samoja kappaleita kuuleekin useasti palatsiryminän ja niissä käytävien taisteluiden aikana, ei Lyn Inaizumin esittämään Last Surpriseen kyllästy missään vaiheessa. Säveltäjä Shoji Meguro on luonut kenties parhaan soundtrackin, mitä pelimaailmassa ollaan kuultu.
Ottaa paljon, antaa enemmän
Persona 5 on pelaajille, jotka nauttivat perinteisistä roolipelielementeistä, pitkästä ja loistavasta tarinasta, sekä kiireettömyydestä. Peli nimittäin sanoo monen monta kertaa suoraan pelaajalle, että ”Take your time” ja sitä se tarkoittaa. Peliä ei kannata mennä äkkiä läpi, vaan siihen kannattaa oikeasti laittaa aikaa. Minulla läpipeluu kesti hieman vajaa sata tuntia, mutta pikakelasin muutaman kohtauksen, enkä käynyt treffeilläkään kaikkien kanssa. En myöskään käynyt kalastamassa, enkä tekemässä ennätyksiä baseball-areenalla. Kelloon voi siis lisätä helposti 30 tuntia lisää, mikäli käy vielä vähän kehittämässä ja keräilemässä lisää Personia varastoonsa ja haluaa tutustua hahmoihin vieläkin läheisemmin. Sen jälkeen onkin vielä New Game Plus, jossa on myös omat salaisuutensa. Yhteenvetona arvostelusta kuitenkin on, jos mietit minkä pelin ostaisit seuraavaksi, osta Persona 5.