Arkane Studiosin Prey on tähän mennessä yksi kuluneen vuoden odotetuimmista räiskintäpeleistä. Dishonoredeista tuttu studio uusii saman nimisen, vuonna 2006 julkaistun peliteoksen, jonka tulemista odotettiin aikoinaan lähes kymmenen vuoden ajan.
Uusi Prey on kehityksen suhteen tehnyt myös hyvin samanlaista hissiliikettä: alunperin uuden nimikkeen piti virallisesti olla nimeltään Prey 2 ja saada julkaisunsa jo vuonna 2011, mutta viime vuoden E3-messuilla Bethesda ilmoitti peruvansa koko peliprojektin ja kertoi kääntävänsä katseet yllättäen ensimmäisen osan reboottaukseen.
Itse muistan alkuperäisen, Xbox 360:lle julkaistun Preyn, räiskintäpelinä, jonka läpipeluu sujui varsin sulavasti, mutta mitään kättä lämpimämpää se ei ikinä tarjonnut. Uusi Prey tarjoaa niin ikään avaruusolioita, pulmanratkontaa ja avaruusmaisemia, mutta sitten oikeastaan kaikki muu onkin lyöty täysin uusiksi. Siinä missä alkuperäinen Prey oli klassista räiskintää, tarjoaa uusi tekele rutkasti RPG-mausteita ja pakottaa pelaajan yllättäen improvisoimaan – se jos mikä nostaa pelin yhdeksi vuoden kiinnostavimmista pelitapauksista.
Prey lähtee liikkeelle Talos I -avaruusasemalta, jossa tapahtuu kummia. Yhtäkkiä pelaaja löytää itsensä katastrofaalisesta tilanteesta avaruusolioiden vallatessa koko aseman. Tavoitteena onkin laittaa ilkeät Typhon-alienit ojennukseen ja pelastaa ihmiskunta.
Malja valinnanvapaudelle
Preyssä laskeudutaan pelimaailmaan, mikä voi varmasti kiinnostaa kaikkia Dead Spacen, BioShockin ja Quaken ystäviä. Synkässä miljöössä pelaaja saa seikkailla avaruusolioiden keskiössä, mutta kaapatusta aluksesta voi löytää myös edelleen hengissä olevia kanssatovereita, joiden apua pelaaja tarvitsee. Preyn keskeinen teema on päästä ulos katastrofaalisesta tilanteesta ja selvittää tiputettujen koodien ja avainlätkien avulla ulospääsy.
Nautin suuresti siitä, miten Prey hyödyntää RPG-elementtejään toiminnassaan. Matkan varrella kerättyä sälää voi nimittäin hyödyntää uudelleen kenttiin riputelluissa keräyspisteissä ja niistä voi kustomoida itselleen hyödyllisiä kampetta. Neuromod-kojeilla taas pystyy kehittämään niin pelaajan fyysisiä ominaisuuksia kuin uusia kykyjäkin. Uusien kykyjen hankkiminen tuo pelaamisen selvää lisäiloa ja helpotusta.
Sama pätee valinnan vapauteen: matkan varrella pelaaja tekee kipeitä päätöksiä muiden selviytyjien kohtaloista sekä saa itse päättää, miten erilaiset konfliktitilanteet haluaa hoitaa. Esimerkiksi yhteenotot voi halutessaan puhtaasti räiskiä lävitse tai painaa villaisella hiiviskelemällä salaa kohti ulospääsyä. Kaikki säteilevät luonnollisesti terveyspalkkiin, joka ei uusiudu ellei pelaaja lääkitse itseään tasaisin väliajoin. Ammuksiakaan ei ole aina tarjolla tuhlattavaksi, joten siirrot täytyy käyttää viisaasti.
Pelin idea onkin, että läpipeluussa pitää koko ajan ajatella isompaa kokonaiskuvaa ympäristöä tutkiskellen, ettei homma tyssää välittömästi kuoleman kieliin. Mielikuvituksen saa päästää valloilleen, kun tuntuu että mikä tahansa ympäristöstä löytyvä esine voi toimia käytännössä jonkinlaisena aseena.
Kaapattu avaruusalus onkin turhan sälän dunkkis
Preyn ei pitäisi paperilla olla putkijuoksu. Avaruusasema on nimittäin vapaa maailma, jota voi tutkiskella haluamaansa tahtiin. Silti läpipeluu pakottaa ravaamaan samoja tapahtumapaikkoja moneen kertaan ja se muodostuu pelin tiimellyksessä paikoittain raskaaksi. Edestakaisesta juoksemisesta tulee ihan mieleen alkuperäinen Wolfenstein 3D isommassa mittakaavassa, jossa avainlätkiä piti etsiä labyrintinomaisesta linnakkeesta päästäkseen eteenpäin.
Kolkolla avaruusmiljööllä on myös heikkoutensa. Ympäristö on läpeensä liian yksitoikkoista ja samankaltaista. Vaihtelua Prey kaipaisi myös vihollislaumoihin, jotka ovat kaikki toisintoja viime vuosina ilmestyneistä kauhuräiskinnöistä.
Peli on kuitenkin varsinainen keräilijöiden paratiisi. Tavaroita löytyy väliltä jopa niin paljon, että se jopa turhauttaa. Sanoisinkin, että täydellistä tavarapakkia metsästävät saavat jauhaa peliä miltei loputtomiin saakka.
Kelvollinen scifi-jännäri, ei muuta
Prey on joka tapauksessa takuuvarmaa viihdettä. En näe sen yltävän millään scifi-räiskintöjen kanooniin, mutta se on kelpo suoritus Dishonored-velhoilta, jotka ovat hakeneet uuteen tuotokseen jopa yllättäviä teemoja ja lainalaisuuksia kauhupeleistä vuosien saatosta.
Totuus on kuitenkin se, että se ei erotu tarpeeksi joukosta. Se ei ole tunnelmaltaan yhtä karmiva kuin Dead Space, tarinaltaan yhtä kiehtova kuin BioShock tai pelattavuudeltaan yhtä tyydyttävä kuin DOOM tai Quake.
Jos mielesi kuitenkin halajaa synkkään avaruusmiljööseen hinnalla millä hyvänsä, kannattaa räiskinnälle antaa ehkä mahdollisuus.