Jordan Mechnerin vuonna 1989 julkaistu innovatiivinen ja yksinkertainen tasoloikinta Prince of Persia esitteli akrobatian avulla tappavista esteistä selviävän Prinssin. Sarja poiki ajan saatossa useita jatko-osia, mutta vasta oikeudet ostaneen Ubisoftin Prince of Persia: The Sands of Time vuonna 2003 nosti itämaisen satuloikinnan kokonaan uuden yleisön tietoisuuteen. Mestarillinen kenttäsuunnittelu, voimistelijamainen Prinssi ja Tuhannen ja yhden yön tarinoista lainattu tunnelma tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Ajan hiekkojen tarina jatkui vuotta myöhemmin Warrior Withinissä ja sai lopulta päätöksensä joulukuussa 2005 trilogian päätösosan The Two Thronesin myötä.
Nyt aika on viimein kypsä Persian Prinssin HD-debyytille. Kaikki vanha on heitetty menemään päähenkilöä myöten, mutta siitä huolimatta Ubisoft on onnistunut säilyttämään aiempien osien tunnelman ennallaan. Peli ei kuitenkaan sovi kaikille, sillä jatkuva tasoloikka yhdistettynä rytmistä nappien painelua painottavaan taisteluun ei varmasti miellytä haastetta etsiviä pelaajia.
Ahriman vs. Ormazd
Nuorena perheensä menettänyt moukkamainen ja käytöstavoiltaan tökerö mies eksyy hiekkamyrskyssä ja onnistuu samalla hukkaamaan Farah-nimisen aasinsakin. Sään selkiämisen jälkeen Prinssi huomaa olevansa lopullisesti eksyksissä, mutta muuten pieleen menneeseen päivään tulee vauhtia hänen törmätessään vartijoita pakenevaan prinsessa Elikaan. Neitoa hädässä pitää tietenkin auttaa, mutta samalla mies huomaa sotkeutuneensa johonkin paljon suurempaan sotkuun. Uusi Prinssi ei siis ole prinssi lainkaan, vaan paremminkin väärään paikkaan väärään aikaan eksynyt kulkuri. Ajan kanssa Elika kertoo Prinssin eksyneen Ahuran maahan, jonka Elämän Puuhun vangittu pimeyden jumala Ahriman on pääsemässä vapaaksi tuhannen vuoden vankeuden jälkeen. Elikan täytyy valon jumala Ormazdin palvelijana tietenkin estää tällaiset aikeet ja Prinssin puoliksi pakotettuna on tultava mukaan.
Tarina kerrotaan saumattomasti välivideoiden ja toiminnan yhdistelmällä, mutta myös päähenkilöiden välistä dialogia on runsaasti. Satumainen tunnelma on läsnä alusta asti ja sellaisena se jatkuu loppuun saakka.
Helppoa kuin heinän teko
Uuden Prinssin ohjaaminen on hieman erilaista sarjan aiempiin osiin tottuneille, mutta hyvin pian käy selväksi, että muutokset ovat tehneet pelaamisesta entistäkin helpompaa. Kaikki toiminnot seinäjuoksusta ja ilmalennosta aina renkaista roikkumiseen saakka onnistuvat muutamaa nappia painelemalla. Tasoloikinnan helppoudesta johtuen suurin osa tyydytyksen tunteesta syntyy siitä, että Prinssi liikkuu erittäin sulavasti ja kauniisti.
Pelin toinen osa eli taistelu on eeppistä ja vaikuttavaa katsottavaa, mutta pidemmän päälle tylsää ja helppoa. Reaktionopeuden ja taidon sijaan Prince of Persia luottaa rytmiseen nappien yhdistelemiseen ja ajoittain myös ympäristön hyödyntämiseen. Mekaniikka toimii hienosti, mutta mitään Ninja Gaidenin tapaista henkilökohtaisen pelitaidon ylistystä on turha odottaa. Mielenkiintoinen ratkaisu on sekin, että aiemmista osista poiketen vihollisia kohdataan vain yksi kerrallaan ja taistelu tapahtuu aina tasaisella kehän muotoisella alustalla.
Kolmannen persoonan seikkailupelien helmasynti on vuosien ajan ollut oikutteleva kamera, joka pahimmillaan on aiheuttanut pelin suurimman haasteen varsinaisten vihollisten sijaan. Uuden Prince of Persian kamera sen sijaan toimii kuin unelma: pelaajalla on jatkuvasti näkyvissään oikeat asiat eikä mitään ongelmia ilmene koko 12-tuntisen seikkailun aikana.
Persia meets Japan
Uusi PoP käyttää Assassins Creedin pelimoottoria ja se myös näkyy. Ympäristöt ovat laajoja ja tilan tuntu on todella mahtava. Hahmojen liikemallinnus on juuri niin luonnollista ja elävää kuin vain voi toivoa. Graafinen asu on paljon velkaa PlayStation 2:n ja Wiin Okamille: jopa pimeyttä poistetaan kukkeita värejä levittämällä kuin valkea susi Amaterasu ikään. Sarjakuvamainen ja maalauksellinen ulkoasu istuu satumaiseen tarinaan loistavasti eikä vastaan tule lainkaan ympäristöjä tai hahmoja, joissa suunnittelijat olisivat säästelleet työtunneissa. Kerran tai kaksi koko pelin aikana ruudunpäivitys hidastelee ja vastaan voi tulla muutama bugi, mutta näitä kahta pikkuseikkaa lukuun ottamatta uusi Prince of Persia näyttää ja tuntuu juuri niin upealta kuin vain voi toivoa.
Äänimaailma ei valitettavasti yllä edellisosien tunnelmoinnin tasolle varsinkaan musiikkinsa puolesta. Orkesterin soittamissa nuoteissa ei ole mitään vikaa, mutta sitä aiempien osien vahvan itämaista soittoa kuullaan uudessa pelissä aivan liian harvoin. Ääniefektit ovat kohdallaan, sillä jokainen materiaali kuulostaa oikealta ja erilaiselta riippumatta siitä, loikkiiko Prinssi rautarenkaissa vai juokseeko hän kivilattialla. Myös liikkumisesta aiheutuvaa vaatteiden kahahtelua on muistettu äänittää. Varsinainen dialogi on sekin ammattimaisesti toteutettu ja ainoa huono puoli on Prinssin moukkamaisuus ja käytöstapojen puute, mutta tämä ei tokikaan ole tekstiä tulkitsevien ääninäyttelijöiden vika.
Persian Prinssi on aina voinut olla tyytyväinen siihen audiovisuaaliseen tapaan, jolla hänet peleissään tuodaan esiin eikä Ubisoftin uusin osa ole poikkeus tästä säännöstä. HD-Prinssi on laatutyötä niin grafiikan kuin ääniensäkin puolesta.
Hypi ja kerää valoa
Pelin rakenne on hyvin samanlainen kuin Wiin Super Mario Galaxyssa. Kontrolleihin opettavan tutoriaalin jälkeen varsinainen peli alkaa Temppelistä, josta voi lähteä vapaasti suunnistamaan kohti neljää erilaista maailmaa. Jokainen alue tarjoilee pelaajan eteen oman tunnelmansa ja väriskaalansa sekä musiikkinsa, mutta silti olisin toivonut enemmän eroja alueiden välille. Kentät eivät ole edellisosien tapaan tiukan lineaarisia putkia, vaan avoimissa maisemissa voi hyppelehtiä kohtuullisen vapaasti. Kenttäsuunnittelu onkin parasta antia koko pelissä: akrobatia säilyy nautittavana loppuun asti mestarillisten kenttien ansiosta. Assassins Creediin verrattuna erittäin suuri puute on se, että jokainen paikka on täysin tyhjä: missään ei ole muuta elämää kuin kaksi päähenkilöä ja ajoittain se yksi vihollinen, mutta muuten ympäristöt suorastaan huutavat onttouttaan. Elämää kuhisevan Jerusalemin ja Damaskoksen katujen jälkeen Ahuran maan autius pistää nopeasti silmään.
Alueella on aina Hedelmällinen Maa, jonka Prinssin seuralaisen Elikan tulee puhdistaa. Toimituksen jälkeen harmaus ja synkkyys väistyvät ja tilalle tulee kesäinen väriloisto perhosineen ja aurinkoineen. Kaikki alueet puhdistaakseen Elikan täytyy kuitenkin hankkia vähintään 540 Valon Siementä, joiden kerääminen muodostaa ison osan pelin kokonaisuudesta. Siemenet ovat yleensä ripoteltuina sen reitin varrelle, jota käyttäen Prinssi ja Elika tulivat Hedelmällisen Maan luokse. Kerättävää on yhteensä 1001 siemenen verran, joten täydellisyyteen pyrkivillä riittää paljon tutkittavaa Ahuran maan laajoissa maisemissa. Lopuksi Elika pääsee avaamaan portin, jolla päässee kohtaamaan yhden pelin neljästä pomosta: Warrior, Hunter, Alchemist tai Concubine.
Peli etenee selkeästi ja yksinkertaisesti, mutta selvä kaava aiheuttaa myös paljon toistoa. Uutta Persian Prinssiä ei kannata ryhtyä pelaamaan ellei todella nauti kauniissa maisemissa loikkimisesta, koska sitä tehdään leijonanosa pelikokemuksesta. Avoin maailma yhdistettynä ylimalkaiseen karttaan aiheuttaisi hyvin nopeasti eksymisen, mutta onneksi pelaaja voi aina valita kohteen kartalta ja painaa Y-nappia, jolloin Elikan valopallo näyttää tarkan reitin maaliin.
Edellisosien viitoittamalla tiellä jatkaen HD-Prinssi ei kehity lainkaan matkansa aikana: hänellä on alussa käytössään ne täysin samat varusteet ja se täysin sama miekka kuin lopussakin. Elika sen sijaan kehittyy Prinssin kerätessä Valon Siemeniä riittävästi. Keltaisilla, punaisilla, sinisillä ja vihreillä laatoilla käynnistyvät erikoisvoimat avaavat ennalta suljettuja alueita ja mahdollistavat näin pelissä etenemisen. Tässä mielessä suunnittelijoiden valitsema rakenne tuo vahvasti mieleen Nintendon Metroidin.
Mielenkiintoinen suunnitteluvalinta on se, ettei Prinssi voi kuolla. Aina ohi hypättyään tai taistelussa alakynteen jouduttuaan Prinssi voi luottaa Elikan rientävän apuun ja pelastavan tilanteen. Tämä on tietenkin tapa naamioida pelin lukuisat ja erittäin tarpeelliset välitallennuspisteet, mutta samalla se poistaa lopun haasteellisuuden jo muutenkin helposta pelistä. Toisaalta joskus matka on tärkeämpi kuin sen päätepiste: unohda taitoa vaativa suorittaminen ja nauti kyydistä, jonka uusi Prince of Persia tarjoaa.
Niin se Live?
Yksinpelikampanjan lisäksi Prinssin uusin seikkailu ei tarjoa mitään lukuun ottamatta erilaisilla skineillä pelaamista ja achievementien metsästämistä. Minkäänlaista moninpeliä tai edes leaderboardia kerätyistä Valon Siemenistä ei ole katsottu tarpeelliseksi peliin sisällyttää. Olisin kuitenkin odottanut jonkinlaista yhteistyötilaa, koska koko peli kuljetaan Prinssin ja Elikan seurassa. Toisaalta sarja on aina ollut tiukasti yhden miehen pelikokemus, joten varsinaista pettymystä moninpelin puute ei aiheuta.
Sarjan faneille ja loikinnasta nauttiville
Jos olet nauttinut sarjan aiempien osien pelaamisesta niin uusin Prince of Persia on juuri sinua varten: se tarjoaa uuden tarinan, upean grafiikan ja äänimaailman lisäksi kaikki ne ominaisuudet, joista pidät Persian Prinssissä. Jos taas et ole aiemmin itämaiseen satutunnelmaan tutustunut niin peliä kannattaa lähestyä sillä tietoisuudella, ettei peli tarjoa kovinkaan paljoa haastetta. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä sekään, että jatkoa tarinaan seuraa tulevaisuudessa.