Syksy etenee hyvää tahtia. Se tietää konsolipelien hulvattomassa maailmassa yleensä urheilupelien vuosijulkaisujen ryöppyä. Oman lippulaivansa julkaisi jo Electronic Arts Fifallaan, ja nyt onkin vuorossa Konamin viime vuosina pikkuveljen asemassa taistelleen Pro Evolution Soccer, johon keskitymme tässä arvostelussa.
Uudet kujeet, uudet mahdollisuudet
Asia, jota odotin Konamin teokselta eniten, oli uusittu peli- ja fysiikkamoottori. Pelimoottori oli saanut kasteessa nimen Fox Engine. Fysiikkamoottoria taas kutsutaan nimellä M.A.S.S eli Motion Animation Stability System. Käytännössä vaikutuksen huomaa heti ensimmäisestä testiottelusta lähtien. Pelimoottori vaikuttaa erittäin pätevältä ja sulavalta; samoin uusi fysiikkamoottori saa hymyn skeptisemmänkin nahkakuulailijan huulille – se nimittäin toimii. On hienoa huomata, kuinka kookkaammat ja fyysisemmät herrat, kuten Zlatan, pystyvät ottamaan tilaa haltuun jo pelkällä fysiikalla ja henkilökohtaisella taidolla. Vastavuoroisesti taas nopeat käännökset ja suunnanvaihdokset eivät suju ihan messimäisellä sähäkkyydellä. Hienoa on myös huomata, että fysiikka oikeasti vaikuttaa kaikkeen, mitä kentällä tapahtuu, ja siihen, miten tilanteet kehittyvät. Kaksinkamppailutilanteista tulee aidonnäköisiä battleja, jossa sen vapaana juoksevan nahkakuulan riistäminen toiselta tuntuu melkoisen nautinnolliselta. Pelaajien erot ovat selkeitä ja tähtipelaaja-statuksella hengaileva geelitukka on oikeasti geelinsä ansainnut. Tämän joutuu myöntämään vaatimaton ja ahkera keskikentän työmyyräkin. Pallon fysiikasta joutuu myös antamaan erityismaininnan. Pallon tuntuma ja tietynlainen raskaus tuntuvat padilla saakka, mikä tuo peliin realismia ja oikean futiksen tuntua, joten onnistuneiden syöttöjen tai keskitysten vastaanotto tuntuu myös erityisen hyvältä. Näin on mielestäni ollut Konamin puolella jo pitkän aikaa, siitäkin plussat. Myös laukausten suorittaminen on sopivan haastavaa, ja hyvästä kudista kohti maalia voi jo oikeasti taputtaa itseään selkään, saati jos onnistuu pussittamaan pallon kaksvitosesta yläkassiin. Kädet nousevat ilmaan ja puhdas nautinto istuu silloin kaverina pelisohvalla. Asetuksissa on valittavana myös erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi potkun tai syötön suorittamiseen ja haastavuuteen pelikokemuksen ja vaikeustason maksimoimiseksi.
Master Leaguesta legendaan, Champparista Libertadorekseen
Pelimuotoja pelistä löytyy ne tutut, alkaen jo aiemmista osista tutuiksi tulleesta Become a Legendistä, jossa tarkoitus on muovailla omasta heppulista jalkapallomaailman uutta supertähteä. Tekoäly ei ole aivan parhaimmillaan pelatessa vain yhdellä häiskällä, verrattuna koko joukkueen ohjailuun perinteisessä pelimuodossa. Muutenkaan allekirjoittanut ei kauheammin innostunut saattamaan uutta legendaa parrasvaloihin. Perinteiset matsit koukuttivat sen verran hyvin mukaansa, ettei keskinkertaisesti tehty väsäily oikein innostanut pidemmän päälle. Fifa-sarjassa tämä homma on hanskassa edelleen monipuolisemmin. Pikainen kokeilukin osoitti toiminnan melko samanlaiseksi niin hyvässä kuin pahassa edeltäjänsä tavoin, joten suuria yllätyksiä se ei tuo pelisarjan ystäville. Myös tuttu Master League on mukana, niin online-puolella kuin myös offlinessa. Online-puolella havaittu tökkimistä ja jähmimistä, joten melko pintapuoliseksi jäi testin tämä osio.
Ainainen marinan aihe PES-pelisarjassa on ollut puutteelliset lisenssit Fifan ryövätessä kermat päältä näissä massikeisareiden talkoissa. Esimerkiksi Valioliigan joukkueista vain muutama hassu tiimi löytyy lisensoituna versiona. Mukana on toki tuttu editori, jolla homman voi hoitaa kuntoon jos vain kärsivällisyyttä ja halua moiseen tuunaukseen löytyy. PES tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista vaihtelua iskemällä tiskiin herkkupalan nimeltä Champions League, joka yhdistettynä hienoon pelilliseen kokemukseen hyvittää suurimpia lisenssimarinoita. Toteutus on tehty hienosti, vain Pasi Rautiaisen ultimaattiset verbaaliset myrskyt ja intohimoa huokuva kohkaaminen puuttuvat liki täydellisestä virtuaalifutisnautinnosta. Pelistä löytyy lisäksi kokonaisuudessaan Italian, Espanjan, Ranskan, Hollannin ja Argentiinan liigat, joissa pelaajat esiintyvät omilla nimillään. PES tarjoaa myös repertuaaristaan turnauksia, joita EA ei tarjoa. Champparin lisäksi takataskusta löytyy Eurooppa-liiga sekä Copa Libertadores, joka itseäni ainakin kiinnosti.
Kasvun paikka ja mitä se vaatii
Suurimmat marinan aiheet löytyvät graafisesta ulkoasusta, tökkivistä animaatioista, sekä hieman juosten virtsatusta toteutuksesta monessa kohtaa. Pelaajat näyttävät pääosin itseltään ja toiminta muutenkin melko hyvältä, mutta pelintekijöiden kiireen tuoda peli markkinoille huomaa valitettavasti useassa kohtaa. Näinä haastavina aikoina, kilpailun ollessa kovaa ja kaiken suurta ja kaunista, ulkoisella habituksellakin on melkoinen sana sanottavanaan. Suuria hiustenrepimisiä homma ei kuitenkaan aiheuta – ehkä hieman harmitusta muuten niin hyvän futispelin kustannuksella. Myös presentaatio ja aneemisen rutinoitunut selostaminen ovat osastoa ”ihan kiva perinne, mutta yhtä kuultu kuin rehtorin kevätjuhlaspiikki.”
PES näyttää kuitenkin positiivista ja ennenkaikkea totista yritystä haastaa monivuotinen isoveli jälleen painimatsiin ja selvittää välit kasvaneen ja kehittyneen pikkubroidin ominaisuudessa. Kuinka kauan asetelma on tämä, on jännittävä nähdä. Täytyy kuitenkin muistaa PESin vahvat juuret ja suvereeni pallonhallinta monen vuoden takaa, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Työkalut sukseehen ovat olemassa. Muutaman vuoden Ruususen unen jälkeen toiminta näyttää taas hyvältä. Hieman hienosäätöä ja huolellisuutta se vielä vaatii, mutta niinhän kaikki taideteokset, eikö?