Rayman palasi videopelien maailmaan värikkäällä pamauksella, kun Ubisoft toi joulumarkkinoilla Rayman: Origins -nimeä kantavan tasoloikkapelin. Sankarin alkuperään viittaavasta lisänimestä huolimatta pelaajat eivät saa ikävä kyllä vieläkään tietää ”viileän” hemmon alkuperää tai sitä, kuinka tämä ylipäätään onnistuu pitämään itsensä kasassa ilman tiettyjä ruumiinosia.
Letkeän hemmon alkuperä
Originsin tarina alkaa leppoisissa tunnelmissa, kun Rayman ystävineen lepäilee Glade of Dreamsin vehreässä paratiisissa. Kaverusten äänekäs kuorsaus saa kuitenkin alakerran kalmankalpeassa maailmassa asustavan muorin hermot kiehumaan, minkä seurauksena ilkeä vanhus lähettää kätyrinsä tekemään lopun meluamisesta. Alamaailmasta ryntäävät eriskummalliset hirviöt ja Darktoons-oliot valtaavat yläkerran paratiisin ja ottavat samalla vangikseen siellä asustavat Electoons-oliot ja povekkaat nymfi-keijut. Glade of Dreams -maailman ollessa uhattuna Rayman kaveruksineen nousee vastarintaan ja ottaa tehtäväkseen vapauttaa vangitut ystävänsä ja lähettää alamaailman öykkärit takaisin sinne mistä ne tulivatkin.
Lyhyen juonta pohjustavan videon jälkeen Originsin tarinankerronta heitetäänkin kokonaan sivuun ja peli keskittyy pelkästään tasohyppelyyn – toisin sanottuna mistään tarinavetoisesta seikkailusta ei tällä kertaa ole kyse. Itse pelimaailma on jaettu neljään eri pääalueeseen, jotka edustavat tyylisuunnaltaan luonnon neljää eri peruselementtiä: vettä, ilmaa, maata ja tulta – tosin mukaan on sekoitettu myös hiekkaa, jäätä ja sähköäkin. Uuteen elementtiin eteneminen vaatii aina tietyn määrän pelastettuja Electoons-olioita, mistä johtuen vaaleanpunaisten otuksien keräämisestä tuleekin pelin etenemisen kannalta pelaajan päätehtävä. Electoons-varaston kasvattaminen tapahtuu käytännössä kahdella eri tavalla: vapauttamalla häkitettyjä Electoonseja tasoihin piilotetuista salahuoneista sekä keräämällä kentistä löytyviä kultaisia Lums-eliöitä. Parhaan lopputuloksen saavuttaminen yksittäisessä tasossa vaatii kolmensadan Lums-eliön taskuttamista ja kolmen Electoons-tarhan vapautusta – tämä harvemmin onnistuu ensiyrittämällä.
Hitaasti hyvä tulee?
Kaiken kaikkiaan Origins lähtee käyntiin melko hitaasti varsinkin hieman kokeneemman pelaajan näkökulmasta; alkupään kentissä pelaajalla on käytössä varsin rajoittuneet kyvyt, minkä takia myös itse kentät voivat ajoittain tuntua itseään toistavilta. Vauhti alkaa kuitenkin kiihtyä kampanjan edetessä, kun Rayman ansaitsee uusia kykyjä pelastamalla kunkin uuden alueen ehkä turhankin seksikkääksi luodun nymfi-keijun. Loppua kohden vauhdikas keltanaama osaakin jo juosta seiniä pitkin, liidellä hiuksiensa avulla ja jopa kutistaa itsensä pikku-Raymaniksi. Yleisesti ottaen pelin kontrollit on toteutettu todella hyvin eikä Raymanin ohjaus tuota missään vaiheessa voimakkaita turhautumisen tunteita – kuolemaan johtavan syrjähypyn syyllinen löytyy siis lähes poikkeuksetta ruudun tältä puolelta. Normaalin tasohyppelyn lisäksi kampanjan aikana päästään useampaan otteeseen räiskimään vihollisia lentävällä hyttysellä. Välillä myös jahdataan rubiinihampaita piilottelevia aarrearkkuja. Kyseiset kohtaukset eivät pelkästään tuo virkistävää vaihtelua pelin toimintaan, vaan esimerkiksi ahkera rubiinihampaiden kerääminen palkitaan ylimääräisellä lisäalueella. Kaiken tämän lisäksi pelin kaikki osa-alueet ovat myös pelattavissa kolmen kaverin kanssa, mutta vain samalta sohvalta, eli tällä kertaa hauskanpito ei onnistu Liven välityksellä. Neljän pelaajan yhteistyötila muuntaa viihdyttävän yksinpelikokemuksen ratkiriemukkaaksi sekamelskaksi, jonka aikana pelin viihdearvo nousee kirjaimellisesti potenssiin neljä.
Kykyjen kehittyessä alkavat kentätkin hiljakseen monimutkaistua, ja loppupään kenttien vaikeustaso lähenteleekin välillä Super Meat Boy -pelin tasoa. Kokonaisuutena katsottuna Originsin vaikeustaso vaihtelee melko hurjasti kampanjan aikana, mutta tasoihin anteliaasti ripotellut lukuisat välitallennuspaikat takaavat, että vähänkin motivoitunut pelaaja tulee läpäisemään tason kuin tason ilman suurempia itkupotkuraivareita. Lisähaastetta kaipaavat pelaajat voivat pyrkiä läpäisemään tasot pyrkimällä mitalisuorituksiin eli keräämällä kustakin tasosta vähintään 350 Lums-eliötä. Mistään helposta tehtävästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä pelaaja tarvitsee todella hyvän kenttätuntemuksen kyetäkseen hyödyntämään tasoista löytyviä Lums-eliöiden määrää kasvattavia elementtejä. Todellisen haasteen peli tarjoaa kuitenkin vasta Time trial -pelimuodossa, joka aukeaa kuhunkin tasoon sen jälkeen, kun sen on läpäissyt ensin normaalisti. Time trials -moodin tarkoituksena on siis läpäistä kukin kenttä mahdollisimman nopeasti kellon ottaessa aikaa. Täysin omaksi huviksi pikajuoksuja ei kuitenkaan tarvitse suorittaa, vaan hyvästä ajasta palkitaan muun muassa Electoonseilla.
Värien riemujuhlaa!
Pelin kaikin puolin loistavaa teknistä toteutusta on tukemassa yksi tämän vuoden kauneimmista visuaalisista toteutuksista. Pelin käsinpiirretty grafiikka tekee siitä todellisen taideteoksen, jollaista harvoin enää näkee pelimaailmassa. Tasojen värikkyys ja yksityiskohtaisuus ovat kuin karkkia silmille, eikä siitä meinaa saada tarpeeksi. Silmiä hivelevän visuaalisen annin rinnalla pelaajalle tarjoillaan äänimaailma, jonka hilpeys tuo väkisinkin hymyn huulille – tosin välillä peli menee liian pitkälle söpöydessä, jolloin varttuneempi pelaaja saattaa kokea, että raja imelyyden puolelle on ylitetty. Taustalla soivat tunnelmalliset ääniraidat tuovat loppusilauksen upeaan pelikokemukseen vaihdellen unenomaisista tulkinnoista aina nopeatempoisiin Mariachi-sovituksiin ja Jazz-vaikutteita sisältäviin Lounge-fiilistelyihin.
Rayman: Originsin hieman harhaan johdattelevasta nimestä ja kampanjan aikana havaittavasta pienestä toistosta huolimatta kyseessä on ehdottomasti yksi loppuvuoden viihdyttävimmistä julkaisuista; varsinkin kun kyseisen genren edustajia ei ole hirveästi tänä vuonna nähty. Pelin huomattavin kompastuskivi on sen vaihteleva vaikeusaste. Osa tasoista saattaa olla turhan hankalia perheen nuorimmille, kun taas varttuneemmat pelaajat voivat kokea pelin ajoittain liian helpoksi. Sanottakoon kuitenkin, että iästä riippumatta pelaajan sormet tulevat olemaan koetuksella, ja varsinkin kelloa vastaan kilpaillessa rakoilta tuskin säästyy. Ehdoton kunniamaininta täytyy vielä antaa pelin visuaali- ja äänitoteutuksesta, joka kuuluu tämän vuoden kärkikastiin. Kyseessä on peli, joka on ehdoton pakkohankinta tasohyppelystä pitäville ja mitä loistavin tapa tuoda pientä piristystä synkkään jouluun!