Red Dead Revolver oli alkujaan Capcomin kehittämä western-peli PS2:lle, mutta myöhemmin pelin nimi muuttui ja tekijäoikeudet siirtyivät Rockstarin puolelle. Villiin länteen sijoittuvan kolmannesta persoonasta kuvatun toimintapelin tyyli myötäilee 60-luvun spaghettiwestern-leffoille uskollista ja vahvasti elokuvamaista tunnelmaa. Kyseisen pelin esikuvista ei voi erehtyä, mikäli pelaaja vain saattuu tietämään millaisia ovat esimerkiksi Sergio Leonen ohjaamat ja Clint Eastwoodin tähdittämät westernit (useammille vanhemmille pelaajille varmasti tuttuja lännen-klassikkoja menneiltä vuosilta).
Pelin kampanjassa juoni on länkkäreille ominaista ”kärsi ensin suurta vääryyttä ja kosta armotta myöhemmin” -tyyliä. Vaikka muutama outo yliluonnollinen sekä pelillisesti tylsästi toteutettu saluunatappelu-osuuskin mukaan mahtui, niin siitä huolimatta peli säilytti mustan huumorinsa ja aiheelle uskollisen otteensa loppuun asti.
Pääroolissa pyssysankaria ja palkkionmetsästäjää esittää ”Red”, mutta köyden kiristyessä pelaaja heitetään ajoittain myös muiden pelissä olevien roolihahmojen bootseihin. Loppukärhämissä muutama näistä toimii vielä pelaajan taustatukena tekoälyn ohjastamana. Pelillisesti kampanja etenee paikoin lineaarisesti, mutta kuitenkin mielyttävän vaihtelun merkeissä. Kampanjan kartat eivät ole kuitenkaan samalla tavoin yhtä laajoja ja vapaamuotoisia kuten esimerkiksi Rockstarin edeltävissä Grand Theft Auto III ja Vice City -peleissä. Pelattavuus RDR:ssa on jokseenkin samankaltaista arcadea, kuten viimeksi mainituissa, vaikka idea ja toteutus onkin ymmärretysti täysin toisenlainen.
Lännen nopein vai hämeen hitain?
Juonenkäänteitä terästetään tiuhaan elokuvamaisilla välivideoilla, jotka toteutettu pelin omalla enginellä. Myös ajoittain rikollispomoja vastaan käytyjen kaksintaisteluiden tunnelmaa tehostetaan näyttävillä välivideoilla. Erilaisia värikkään persoonallisia bandiitteja pelistä löytyykin ihan kiitettävästi.
Kaksintaisteluissa ja aseen vetäisyvaiheessa kamera siirtyy seuraamaan tilannetta lähempää Redin takaviistosta, jotta oikea käsi ja ase olisivat pelaajalle paremmin näykyvillä. Tätä koskevat kontrollit on toteutettu myös yksinkertaisen onnistuneesti, eli revolveri kiskaistaan esiin vyötärökotelosta ohjaimen oikeanpuoleista tattia taakse vetäen, jonka jälkeen pyritään nopeasti merkitsemään osumakohdat vastustajan hahmoon tähtäinkursoria käyttäen (oikeanpuoleinen liipasin). Tämän jälkeen tilanne etenee hetken elokuvamaisen hidastetusti, kunnes silmänräpäyksessä kuudestilaukeava revolveri tyhjentyy pahiksen vartaloon tai sitten pelaajan tappioksi toisinpäin. Liian hätäisesti määritetyt osumakohdat voivat kuitenkin mennä ohi tai olla teholtaan liian heikkoja. Tehottomat osumat ilmaistaan neutraalin keltaisena ja tehokkaat osumakohdat vuorostaan punaisella värillä.
Yleisesti ottaen kampanjan tehtävissä voidaan hyödyntää tavanomaisia bandiitteja vastaan ”Dead Eye” -moodia, eli oikean puoleista tattia klikaten saadaan aktivoitua hetkellinen Slow Motion -hidastus ja padin vasemmalla tatilla voidaan määrittää tarkemmin osumakohdat vastustajan hahmoon. Sama toimii vastaavasti pelille ominaisesta kolmannesta persoonasta kuvattuna.
Showdown ja moninpeli
Kampanjan lisäksi tarjolla on vielä yksin- ja moninpelille (jaettu ruutu) tarkoitettu osio ”SHOWDOWN”, joka kattaa yhteensä kolme erilaista pelimuotoa. Näitä kaikkia voi pelata myös yksinpelinä tekoälyä vastaan ja valita vapaasti kampanjasta tuttuja hahmoja omalle puolelleen tai vastustajaksi, kuitenkin niin että maksimissaan käytettävissä on 4-pelaajaa/hahmoa.
– HIGH NOON on edellämainitun kaltaisesti toteutettua kaksintaistelua, jossa esimerkiksi revolverin vetäjiä voi olla tiiminä 2-vs-2 tai kaikki neljä kaikkia vastaan, eli tarkimmat ja nopeimmat vetäjät voittavat. Erityisesti tämä pelimuoto näytti ja vaikutti hauskimmalta, lähinnä kuitenkin vain tunnelman ja visuaalisen toteutuksen osalta, sillä kyseessä on kuitenkin pelillisesti varsin yksinkertaista toimintaa, jolle ei juuri pidempää pelattavuusarvoa voi povata. Ajoittan pelimuoto tarjoaa kuitenkin toimivaa viihdettä, kun muun muassa neljä erilaista revolverisankaria on ringissä ja jokainen yrittää mahdollisimman nopeasti elimoida toisensa.
– BOUNTY HUNTER on vuorostaan tyypillistä arcade-räiskintää, jossa pyritään tapoilla keräämään tietty ennalta määrätty palkkiosumma kokoon. Kuolleet hahmot jättävät taakseen pelikortteja, joita keräämällä pelaaja saa lisäenergiaa, lisäaseita ja muita hieman outojakin lisäominaisuuksia. Pelimuoto-asetuksista voidaan määrittää palkkion summa tietyn suuruiseksi ja se kuka saa vastustajien tapoista kyseisen summan nopeimmin kokoon on voittaja. Kuolleet hahmot syntyvät kentälle aina uudestaan.
– SUNDOWN on suunnilleen samanlainen pelimuoto kuin Bounty Hunter, lähinnä vain sillä erolla, että asetuksista voidaan määrittää aika, jonka loputtua eniten tappoja tililleen saalistanut pelaaja voittaa.
Showdown-osio ei myöskään tarjoa kovin pitkään kiinostavaa ja merkittävää lisäarvoa tälle pelille, varsinkin Bounty Hunter ja Sundown -pelimoodien pelillinen luonne tuntui olevan täysin päätöntä ja yksinkertaista sekoilua, josta ei henkilökohtaisesti jaksanut juurikaan enää innostua. Pelimuotojen hahmoille on mahdollista kampanjan kautta ostaa uusia aseita ja lisäominaisuuksia, jotka eroavat hieman hahmoluokkavalinnoista riippuen. Showdown-osiossa kampanjasta tuttuja karttoja on yhteensä 12 erilaista (kampanjassa karttoja huomattavasti enemmän). High Noon -kaksintaistelumoodissa hahmot on pelimuodon toteutuksen vuoksi aseteltu kartoille ennalta määrätyille paikoilleen, eli tässä moodissa kartoilla ei voi liikkua vapaasti Bounty Hunter- ja Sundown-pelimuotojen tapaan.
System Link lähiverkko- tai Xbox Live -onlinepeli-tukea ei RDR:ssa ole, Live-yhteys on mahdollista kuitenkin pitää pelin aikana avoinna. Xbox Live -asetuksista ei kuitenkaan löydy muuta kuin Friends-lista.
Musiikki tekee paljon
Grafiikka on pääosin keskinkertaista jälkeä, mutta tietyt efektit ja hahmoanimaatiot paikkaavat tätä karkeutta paljonkin. Pelin visuaalisuutta ei kokonaisuutena voi kuitenkaan pitää täysin keskinkertaisena, puhumattakaan äänimaailmasta, joka on ehdottomasti pelin kiitettävintä antia Ennio Morriconen tyyliin, joka onkin vastannut pelin musiikin säveltämisestä. Tämän huomaa välittömästi kun kampanjan intro pärähtää käyntiin. Ääninäyttely on kokonaisuutena myös kehuttavaa tasoa. RDR:stä löytyy myös tuki Dolby Digital 5.1 -äänille sekä laajakuvanäytöille, asiat jotka ovat olennaisen tärkeitä monille kotiteatterin omistajille.
Vaikka Havokin ”räsynukke”-efektin mahdollistavaa fysiikka-engineä ei tästä väännöstä löydä, niin siitä huolimatta tietyt animaatiot ovat miellyttävän sulavia ja useasti viihdyttävää katseltavaa. Varsinkin pahiksien kuolinanimaatiot ja siihen liitettynä vielä pelin slow motion -ominaisuus, tekevät tilanteista joskus varsin elokuvamaisia kohtauksia.
Historiallisia aseita 1800-luvulta
Aseet on löyhästi mallinnettu oikeista 1800-luvun lopun revolvereista, kivääreistä ja haulikoista, räjähde-puolelta löytyy vielä pakollista dynamiittia ja polttopulloa. Muilla pelattavilla roolihahmoilla löytyy vielä vaihtelevaa aseistusta, kuten muun muassa Redin mohikaani-kaverin Shadow Wolfin ensisijaisena aseena on ymmärrettävästi jousipyssy, jolla voidaan ampua myös palavia nuolia. On jokseenkin koomisen näköistä kun nuolet jäävät hahmoihin näyttävästi pystyyn. Aseiden tappava teho on sitten sitä mitä nyt tyypillisissä räiskintäpeleissä yleensä on, eli pelillisistä syistä monasti saa tehottomiksi mallinnetuilla virtuaali-aseilla paukutella useammin ja tehokkaimmilla vähemmän, riipuen myös siitä mihin kohtaan bandiitteja milloinkin osuu, esimerkiksi pääosumista tipahtaa yleensä laakista. Pomovastustajat puolestaan kestävät arcademaiseen tyyliin osumia huomattavasti enemmän.
Kampanjan edetessä uusia aseita voidaan väliajoin ostaa palkkiorahoilla, esimerkiksi astelemalla Brimstonen pikkukaupungin asekaupan ovesta sisään. Käytössä olleita aseita voi pientä maksua vastaan myös huoltaa (käytössä niiden ominaisuudet heikentyvät). Eri asemallien tehojen lisäksi eroavia ominaisuuksia ovat esimerkiksi latausajat. Asevalinnat, ostot ja huolto tehdään erillisessä osiossa, josta näkee myös näiden pelilliset ”speksit”. Muutamissa kartoissa on myös kiinteänä catling-tyylinen ja veivattava konekivääri, historiallinen asemallinnus tämäkin.
Aseiden efektit ovat lähes kokonaisuudessaan ylättävän hyvää tasoa ja ihan surkeilta eivät näytä räjähdyksetkään. Hyvänä seikkana vielä mainittakoon, että ensisijaiseksi aseeksi voidaan valita revolveri ja toisijaiseksi kivääri, joka kulkee hahmon mukana selässä. Vakiovarustukseen kuuluu lisänä Bowie-veitsi, jolla pahiksia voi sivallella tai heittää. Pelaajahahmo osaa myös hiippailla sekä kurkkia nurkkien taakse, ikävä vain että tämän ominaisuuden hyödyntämisellä ei tunnu olevan kovinkaan suurta taktista merkitystä.
Yhteenveto:
Red Dead Revolveria voisi luonnehtia lähinnä vain pelkäksi fiilistelypeliksi, joka on vahvasti elokuvamainen pelikokemus. Mediassa peli on saanut jokseenkin ristiriitaista palautetta – ehkäpä osaltaan juuri pelin idean takia. Pelin vaikutteet ovat nimenomaan 60- ja 70-luvun spaghettiwesterneistä, mutta RDR:n olisi toivonut olevan näille leffoille vieläkin enemmän uskollisempi – myös pelillisessä mielessä. Eivätkä pelin kaikki juonenkäänteet ja tunnelma välttämättä aukea kuitenkaan ihan kaikille, mikäli kyseiset elokuvat eivät ole pelaajalle ennestään tuttuja. Sergio Leonen spaghettiwesternien ja Ennio Morriconen faneille tätä peliä voi kuitenkin suositella, jos sen sattuu halvalla tai lainaksi saamaan. Täyden hintansa veroinen RDR ei minusta kuitenkaan ole, vaikkakin arvostelua kirjoittaessa pelille tunnusomaisia biisejä samalla viheltelinkin. 😉
Peli toimii kokonaisuudessaan sujuvasti ja ilman suurempia ongelmia, mutta tietty pelillinen sisältö ja uudelleenpelaamisarvo ovat jääneet jokseenkin laihanlaisiksi. Vaikka kontrollitkin ovat suhteellisen monipuolisia, selkeitä ja toimivia, niin jotain jäi silti vielä kaipaamaan. Grafiikka ja hahmojen visuaalinen ulkoasu olisi saanut myös olla hieman viilatumpi. Moninpeli-sektorilta löytyy myös paljon puutteita, lähinnä laajemman tuen (lue: Xbox Live) osalta.
RDR lienee kuitenkin tähän mennessä paras villin lännen peli Xboxille ja kieltämättä se myös hieman yllätti positivisesti, koska ennen julkaisua tätä piti ennakkoluuloisesti varsin turhana tekeleenä.