Resident Evil julkaistiin vuonna 1996 ensimmäiselle Sony Playstationille ja samalla pelisuunnittelija Shinji Mikamin luomus tuli aloittaneeksi aivan uuden genren: selviytymiskauhu eli survival horror. Lajityypille olennaista ovat siitä lähtien olleet jatkuvasti lopussa olevat ammukset, tavalla tai toisella epäinhimilliset viholliset ja kankeat kontrollit yhdistettynä kiinteisiin kamerakulmiin. Tammikuussa 2005 näki päivänvalon Resident Evil 4 Nintendo GameCubella ja peli oli monella tavalla merkittävä julkaisu. RE4 uudisti väsähtänyttä sarjaa painottamalla enemmän toimintaa ja lisäämällä täysin kolmiulotteiseen maailmaan erikoisen tavan ohjata pelihahmoa tämän olan takaa. Myöhemmin tyyliä on hionut ja tehnyt paremmin tunnetuksi varsinkin Epic Gamesin Gears of War jatko-osineen.
Neljä vuotta vallankumouksellisen uudistajan jälkeen saapuu teräväpiirtokonsoleille kauan odotettu Resident Evil 5, joka jatkaa aiemman osan viitoittamalla tiellä etääntyen yhä kauemmas selviytymiskauhun juuristaan. RE5 on hahmon olan takaa kuvattu kolmannen persoonan toimintapeli, joka painottaa kahden pelaajan yhteistyötä poikkeuksellisen komean grafiikan koristamana. Muistona menneestä ovat säilyneet kankeat kontrollit ja ajoittain suurimmat taistelut käydäänkin vihollisten sijaan juuri ohjauksen kanssa.
Biologista sodankäyntiä
Resident Evil 5 on tarinavetoinen peli. Ensimmäisen RE-pelin Spencerin kartanon kauhuista 10 vuotta aiemmin selvinnyt Chris Redfield saapuu Afrikkaan uuden työnantajansa BSAA:n toimeksiannosta. Bioterrorism Security Assessment Alliancen tehtävänä on torjua biologisen sodankäynnin uhkia ympäri maailman. Viime aikojen huhujen mukaan suuret yritykset ovat alkaneet käyttää kolmannen maailman maita koekenttänä uusille aseille ja juuri tällaisen vihjeen johdattelemana Chris saapuu kuvitteelliseen Kijujun maahan. Perillä hänen seuraansa lyöttäytyy BSAA:n paikallinen agentti Sheva Alomar, joka on ulkonäöstä päätellen myös hallitseva Miss Afrikka. Yhdessä kaksikko kulkee läpi kuumien savannien ja pimeiden luolien aina soille ja tulivuoren uumeniin saakka.
Tarina käynnistyy sanalla sanoen hitaasti ja ensimmäiset tunnit pelaaja vain läiskii menemään ilman sen kummempaa käsitystä kokonaiskuvasta. Loppua kohti meno onneksi selkiytyy ja lopuksi jo odottaa kieli pitkällä, milloin pääsee ottamaan matsia sarjan arkkipahis Albert Weskerin kanssa. RE5 nivoo huomattavan määrän menneitä lankoja yhteen ja onkin loistava palvelus sarjan pitkäaikaisille faneille. Jos kuitenkaan et ole aiempien osien käänteitä itseesi imenyt, niin aukko sivistyksessä on mahdollista paikata pitkin matkaa aukeavilla dokumenteilla, joita muuten riittää yhteensä useampi sata sivua.
Kahden hengen sota läpi Afrikan kulkee upeiden välivideoiden avulla, joiden kamerakulmat ja leikkaukset tuovat ajoittain mieleen The Matrixin sekä parhaat Hong Kong -toimintaelokuvat. On syytä kuitenkin muistaa, että aivan kuten Resident Evil 4:ssä niin myös tässä joihinkin välivideoihin on kätketty nopeaa nappien painamista vaativia reaktiotestejä, joissa epäonnistuminen johtaa pelin päättymiseen. Muista siis pitää ohjain käsissäsi myös varsinaisten toimintajaksojen välillä.
Taistelu kontrollien kanssa
Resident Evil 5 on ohjaukseltaan syntisen kankea verrattuna muihin moderneihin kolmannen persoonan toimintapeleihin, kuten Dead Spaceen ja Gears of Wariin. On mahdotonta liikkua ja ampua samaan aikaan, mikä on kyllä omiaan luomaan paniikkia tiukkoihin tulitaisteluihin. Tähtäysnopeus kannattaa heti aluksi laittaa asentoon Fastest, sillä oletusarvoilla aseella osoittaminen on kuin veden alla tähtäilisi. Sarjan aiemmista osista poiketen Chris ja Sheva pystyvät nyt liikkumaan myös sivusuunnassa, mutta vain kävellen, sillä juoksu onnistuu ainoastaan suoraan eteenpäin. Kankean ohjauksen kanssa oppii elämään ja se toimii, mutta samalla on muistettava muiden pelien jo osoittaneen, että kauhutunnelman pystyy luomaan muutenkin kuin laittamalla pelaaja ohjaamaan ammattisotilaaksi puettua tankkia.
RE-pelien kantava voima on aina ollut jatkuvasti lopussa olevat ammukset ja rajallinen tila kantaa mukanaan esineitä. Nelosesta tuttu salkku loistaa poissaolollaan ja tilalla on yhdeksän luukun kokoinen Inventory, johon voi laittaa neljä eri tavaraa ristiohjaimella nopeasti valittavaksi Gears of Warin malliin. Peli ei kuitenkaan pysähdy silloin, kun ryhtyy katselemaan esineitään, joten jos ennen taistelua unohtaa laittaa kakkosaseen pikanäppäimelle niin tiedossa saattaa olla game over -ruudun katseleminen lähitulevaisuudessa. Jostain syystä tavaravalikossa raskas tarkkuuskivääri vie yhtä paljon tilaa kuin spraypullokin. Esineitä voi kierrättää kaverin kanssa ja tätä onkin pakko harrastaa aivan liian usein. Yksin pelatessaan Shevaa voi käyttää kuormajuhtana kaikelle kamalle, joita ei välittömässä lähitulevaisuudessa tarvitse. Jostain kumman syystä peli ei anna vain nostaa patruunoita maasta ja laittaa niitä suoraan aseeseen, joten pelaajan on pakko 1) antaa yksi esine kaverille, 2) nostaa patruunat maasta omaan valikkoonsa, 3) laittaa vastanostetut paukut aseeseensa ja 4) pyytää kaverilta takaisin lainassa ollut tavara. Kamaa voi myös hylätä, mutta jos valitsee Discard niin valittu tavara ei putoa maahan (kuten esimerkiksi Dead Spacessa) vaan se katoaa mystisesti bittiavaruuteen koskaan takaisin ilmentymättä. Rajallisella kantokyvyllä leikkiminen on varmaankin ollut se klassinen tapa luoda stressiä ja kauhua, mutta kuten aiemminkin todettu muut pelit ovat jo osoittaneet, että tunnelman luominen onnistuu myös vähemmän ärsyttävillä tavoilla.
Chrisin mukana kulkeva Sheva on tapahtumien keskiössä koko pelin ajan alusta loppuun asti. Parhaimmillaan meno on tietenkin oikean ihmisen kanssa, mutta jos pelaa yksin, niin tekoäly omaksuu Shevan roolin. Konemimmi hoitaa työsarkansa suurimman osan ajasta arvosanalla ihan OK, mutta prosessin aikana kuluu aivan liikaa ammuksia ja terveyttä palauttavia yrttejä. Lisäksi miinojen asentaminen ja kranaattien heittäminen on tekoälylle ylivoimaista. Onkin selvää, että korkeammilla vaikeustasoilla pelatessa on syytä pyytää kaveri mukaan ajoittain toilailevan tekoälyn sijasta.
Kokonaisuutena on todettava, että ajoittain Resident Evil 5:n suurimmat taistelut käydään kankean ohjauksen, tympeän tavarapuljaamisen ja ajoittain aivottoman tekoälykaverin kanssa. Näiden kanssa kuitenkin oppii elämään ja mitä enemmän pelaa oikean ihmisen kanssa yhteistyötilassa niin sitä helpommin pystyy unohtamaan ohjauksen puutteet. Tarinavetoinen toiminta, erittäin hyvä uudelleenpeluuarvo ja komea grafiikka ovat kuitenkin ne asiat, jotka saavat pelaajan jäämään RE 5:n ääreen.
Nätti kuin zombie pienenä
Graafisesti Resident Evil 5 on parasta, mitä nykyinen laitesukupolvi kykenee tarjoamaan. Valojen ja varjojen leikki slummeissa on vakuuttavaa, mutta aivan erityisesti mieleeni jäi laskeva aurinko avolouhoksessa pölypilvineen ja lämpöväreilyineen. Valitettavasti merkittävä osa pelistä seikkaillaan ahtailla kujilla tai sisätiloissa, jolloin laajojen alueiden fiilistely jää vähemmälle huomiolle. Henkilömallinnus ja -animointi on huippuluokkaa, enkä muista koskaan aiemmin kiinnittäneeni lähikuvissa huomiota polygonihahmon arpiin, luomiin ja hikipisaroihin. Ohjelmoijilla on kuitenkin loppunut aika kesken, koska yksi tai kaksi pintaa tuli vastaan, jotka edustivat selvästi edellisen sukupolven rumaa pikselipuuroa. Huippuluokan grafiikan hintana on myös se, että ympäristöt ovat melkoisen staattisia: ikkunoita ja ruukkuja voi tuhota vain ja ainoastaan siellä, missä se on ennalta määrätty. Ehkä ikävintä oli kuitenkin mielestäni havainto, etten kyennyt katkomaan viidakkoveitselläni kasvojen korkeudelle yltäviä heiniä.
Musiikkia RE5 käyttää maltillisesti ja suurimmaksi osaksi paikan päälle olemisen tuntua luodaan ääniefekteillä, hiljaisuudella ja dialogilla. Lähestymistapa on toimiva, mutta silti kokemusta olisi voinut vahventaa tiukalla tilanteeseen sopivalla musiikilla. Ääninäyttely on toteutettu juuri niin taidokkaasti kuin korkean profiilin peliltä sopii odottaakin. Yksilösuorituksista mieleen jää D.C. Douglasin Albert Wesker, jonka vuorosanoja huomasin toistelevani vielä pelin läpäisyn jälkeenkin.
Edeltäjän jalanjäljissä
Viimeisin Resident Evil on edellisen osan linjoilla jatkaen lineaarinen hahmon olan takaa kuvattu toimintapeli, jonka painotus on tällä kertaa yhteistyötilassa. Tarina jakautuu kuuteen kappaleeseen, ja ensimmäiseen läpäisyyn menee aikaa noin 1012 tuntia. Peliajan voi kuitenkin huoletta kolminkertaistaa, koska RE5 on tarkoitettu pelattavaksi läpi monta kertaa. Uudelle kierrokselle houkutteleva koukku on se, että kaikki kerätyt esineet ja aseet säilyvät uutta läpipeluuta aloitettaessa. Tämä taas pitää meiningin tuoreena, koska aina on jokin uusi ase tai ominaisuus kokeiltavana ja saavutus tehtävänä.
Pomotaistoja on ilahduttavan paljon ja ne ovat myös moninaisia lähestymistavaltaan. Joskus pitää vain juosta karkuun tietyn aikaa silkan taistelemisen sijaan, mutta suurin osa ajasta kuluu kuitenkin mitä iljettävimpien lonkerohirviöiden kanssa mitellessä. Valitettavasti aina ei ole selkeää tuottaako valittu taktiikka tulosta lainkaan. Enemmän kuin yhden kerran tuhlasin kaikki patruunani vain siksi, etten tiennyt miten peli minun odotti toimivan.
Aseita kerätään pitkin matkaa ja ne kaikki ovat paranneltavissa ominaisuuksiltaan. Nelosen käyttökelpoisimmat tuhovälineet olivat RPG-raketinheitin, haulikko ja tappiin saakka viritetty magnum-luokan pistooli, eikä tämä kolminaisuus ole jatko-osassa muuksi muuttunut. Terveyttä palautetaan ensiapusprayllä tai vihreällä yrtillä josta saa enemmän ytyä irti, mikäli sen yhdistää punaisen yrtin kanssa.
RE4:n yksi mielenkiintoisimpia ominaisuuksia oli hämäräperäinen kauppamies Merchant, joka ilmestyi aina silloin tällöin juuri oikeaan paikkaan myymään tavaraa. Valitettavasti tämä henkilö loistaa poissaolollaan vitosessa ja kauppaa käydään tylsästi pelkän valikon välityksellä pelattujen kappaleiden välillä. Ratkaisu on ehkä toimivampi kuin aiemman osan mystinen kauppias, mutta pidin silti enemmän vanhasta tavasta.
Ensimmäisen läpipeluun jälkeen avautuu Mercenaries, joka on yksinkertaisuudessaan aikarajan puitteissa tapahtuvaa zombintappoa. Toiset pitävät sitä kaikkein addiktiivisimpana osana kokonaisuudesta, kun taas toiset ohittavat sen tylsänä ajanhaaskuuna.
Kokonaisuutena Resident Evil 5 tarjoaa poikkeuksellisen paljon sisältöä peliksi, jossa ei ole varsinaista kilpailullista moninpeliä. Yksi hyvä kaveri mukaan joko Liven kautta tai samalta sohvalta, niin edessä on kymmeniä tunteja loistavaa viihdettä.
Hyvästit kirjoituskoneelle
Vaikeustasoja on valittavana aluksi kolme: Amateur, Normal ja Veteran, joista jälkimmäisen läpäisyn jälkeen aukeaa kuninkuusluokka Professional. RE-sarjan tavaramerkki on vuosia ollut mahdollisuus tallentaa vain ja ainoastaan pelimaailmaan ripotelluilla kirjoituskoneilla, mutta vitosessa wanha on heitetty menemään ja tilalla on tuotu muista peleistä tuttu välitallennuspisteisiin luottava järjestelmä. Uusi ratkaisu vapauttaa pelaajan keskittymään itse toimintaan, mutta samalla se poistaa jälleen yhden Resident Evilin tunnusomaisen piirteen.
Resident Evil 5 etääntyy uusimman osansa myötä entistäkin kauemmas selviytymiskauhun juuristaan, mutta tarjoilee vastineeksi loistavan teräväpiirtopäivityksen edeltäjänsä jalanjäljissä. Ainoa ikävä muisto menneisyydestä on kankea ohjaus, joista sarja saisi jo hiljalleen oppia eroon. Kauhupelinä EA:n Dead Space on selkeästi parempi, mutta monta läpipeluukertaa kestävänä kolmannen persoonan toimintaeepoksena ja yhteistyökokemuksena Resident Evil 5 vie pidemmän korren.