Ensimmäinen Resident Evil oli peli, joka teki selviytymiskauhun tutuksi suurelle yleisölle. Sarjan viimeisimmät osat ovat kuitenkin lipsuneet kauhusta kohti toimintaa, ja etenkin Resident Evil 6 oli puhtaasti kolmannen persoonan toimintapeli, eikä kauhusta ollut tietoakaan. Capcom on selkeästi kuunnellut palautetta, sillä uusi Resident Evil 7: Biohazard on paluu sarjan juurille.
Peli käynnistyy, kun päähenkilönä toimiva Ethan Winters saa yllättäen sähköpostia kolme vuotta aiemmin kadonneelta ja kuolleeksi luullulta vaimoltaan Mialta. Mian käskyjä uhmaten Ethan lähtee pelastamaan vaimoaan ja matka käy kohti Bakerin perheen plantaasia Louisianassa. Paikalle päästyään Ethanille käy nopeasti selväksi, että kaikki ei ole aivan kunnossa Bakerin perheessä. Peli heittää kolmannen persoonan romukoppaan ja Ethania ohjastetaan läpi pelin ensimmäisestä persoonasta käsin. Ränsistyneet rakennukset ja pitkälti taskulampun valossa tapahtuva eteneminen luovat käsin kosketeltavan tunnelman, eikä peli päästä pelaajaa helpolla. Bakerit ovat puolestaan sekopäinen yhdistelmä Teksasin moottorisahamurhaajaa, zombeja ja kannibaaleja. Ainoastaan perheen tytär Zoe vaikuttaa edes etäisesti tervejärkiseltä.
Welcome to the family, son
Pelin erinomaisen intro-osion jälkeen pelaaja päästetään tutkimaan tarkemmin Bakereiden kotia ja sen mysteereitä. Zoen ohjeistamana Ethanin tulee löytää Mia ja paeta perheen luota. Aiempien sarjan pelien tyyliin vastaan heitetään puzzleja, lukittuja ovia ja piilotettuja avaimia. Puzzlet ovat suurimmaksi osaksi todella yksinkertaisia ja erilaisia puzzletyyppejä on aivan liian vähän. Olisin kaivannut hieman useampaa pähkinää purtavaksi, mutta nykyisellään pelistä löytyy vain muutama hankalampi pulma, eivätkä nämäkään ole aivan samaa luokkaa aiemmista peleistä löytyvien kanssa.
Se, minkä peli puzzleissa menettää, voitetaan takaisin tunnelmassa. Nemesiksen lailla pelaajaa metsästävä Bakerin perheen pää, Jack Baker, on jatkuvasti Ethanin kintereillä, eikä turvallisia paikkoja juuri ole. Ammuksia ei yleensä ole tuhlattavaksi ja pelaajan onkin valittava jääkö taistelemaan vihollisia vastaan, vai yrittääkö päästä karkuun. Luodit ovat vain väliaikainen ratkaisu Jackia vastaan, joten useimmiten pakeneminen on järkevämpi vaihtoehto. Jackin ja muiden perheenjäsenten lisäksi vastaan tulee myös perheen luomia molded-hirviöitä, joita kirjaimellisesti kasvaa seinistä. Nämä kovasti zombeja muistuttavat otukset imevät Jackin tavoin paljon ammuksia.
Perinteiseen Resident Evil -tyyliin pelaajan taskuihin mahtuu vain rajattu määrä tavaraa, joten inventaariotetris tulee tässäkin pelissä tutuksi. Perinteitä kunnioittaen Ethan osaa yhdistellä eri esineitä ja luoda näin esimerkiksi eri tehoisia ammuksia. Resident Evil ei olisi Resident Evil ilman piilotettuja aseita ja varusteita. Tällä kertaa pelaajan löydettäväksi on piilotettu runsaasti antiikkikolikoita, joilla voi lunastaa itselleen huomattavia parannuksia, tai vaikkapa järjettömän tehokkaan Magnumin. Kolikoita ei riitä kaikkeen ja ne ovat hyvin piilotettuja, joten harkinta kannattaa. Piilotettujen esineiden löytämisen helpottamiseksi Ethan voi napsia psykostimulanteja, joiden syömisen jälkeen kaikki kerättävät merkitään hetkeksi.
Todellinen hullujenhuone
Ensimmäisen läpipeluun jälkeen avautuva Mad House -vaikeustaso nostaa panoksia poistamalla tarkistuspisteet lähes kokonaan ja vaatimalla tallennuksia varten erityisiä kasetteja, jotka tietysti vievät tilaa inventaariosta. Mad House muuttaa peliä muutenkin, sillä tavaroiden sijainteja on muutettu, viholliset ovat aggressiivisempia ja kestävämpiä, eikä pelaaja kestä yhtä paljoa vahinkoa. Jack Bakerin pakoilu Mad House -vaikeustasolla onkin eräs pelottavimmista ja ahdistavimmista pelikokemuksista miesmuistiin. Jack on kuin panssarivaunu, joka tulee läpi vaikka seinistä Ethania jahdatessaan. En edes muista kuinka monta kertaa pelin aikana juoksin paniikissa käytäviä pitkin vailla ammuksen ammusta Jackin huohottaessa perässä. Kaiken kaikkiaan Bakerin perhe on koko pelin ydin, joka pitää juonenlangat kasassa, sekä saa pelaajan pysymään aina varuillaan. Harmillisesti itse Ethan ei yllä samaan, vaan jää tasapaksuksi hahmoksi, jonka taustoista ei selviä pelin edetessä juuri mitään.
Resident Evil 7 ei ole erityisen pitkä peli, mutta kertoo ainakin kokonaisen tarinan. On pelaajasta kiinni, miten nopeasti alueet juoksee läpi, sillä taisteluun ei pakoteta kuin pomotaisteluissa. Ensimmäinen läpipeluu kesti omalla kohdallani hieman yli 11 tuntia ja tässä ajassa tutkin melko tarkasti kaikki nurkat. Juonta kuljetetaan aiempien pelien tapaan sieltä täältä löytyvillä päiväkirjamerkinnöillä, lehtileikkeillä ja muilla vastaavilla. Hieman tuoreempana tarinankerronnan apuvälineenä käytetään VHS-nauhoja, joita katsoessa pelaaja ottaa kontrolloitavaksi nauhan päähenkilön. Hyvänä vetona nauhat näyttävät usein niin pelaajalle kuin Ethanillekin oikean etenemisreitin, sekä piilotettuja esineitä. VHS-nauhoja vaivaa sama ongelma kuin puzzleja, niitä on liian vähän. Olisin kaivannut vielä muutamaa nauhaa tutkittavaksi, sillä niin hyvin toteutettuja ja mielenkiintoisia ne ovat. Pelin tarina pysyy myös hyvin kasassa koko kestonsa ajan, mutta en olisi pistänyt pahitteeksi yhtä tai kahta tutkittavaa aluetta lisää. Toisaalta on hyvä merkki, kun pelin loputtua jää haluamaan lisää samaa.
Kauhua ensimmäisestä persoonasta
Ensimmäiseen persoonaan siirtyminen on tehnyt ihmeitä pelin tunnelmalle ja saman tekee myös loistava äänimaailma, sekä ääninäyttely. Ränsistyneet rakennukset narisevat, perässä juokseva Jack huutelee solvauksia pelaajalle ja seinän takana örisee molded. Vähemmästäkin tulee housupyykkiä. Ainakin Xbox One -versio kärsii ajoittain heikkotasoisista tekstuureista, jotka laskevat hieman muuten niin mahtavaa immersioita. Lisäksi kuva on yllättävän pehmeä, vaikka peli testien perusteella pyöriikin 1080p-resoluutiolla. Näistä seikoista huolimatta peliä on vaikea sanoa rumaksi, sillä erinomainen valaistus piilottaa epäkohdat useimmissa tapauksissa. Peli myös pyörii tasaisesti, joten pienet kauneusvirheet annettakoon tällä kertaa anteeksi. Muista teknisistä seikoista on nostettava pinnalle ajoittain pitkät latausajat. Etenkin VHS-osioista poistuttaessa latausajat ovat tuskallisen pitkiä.
Resident Evil 7 on harvinaisen tehokas kauhupeli ja sarjalta mainio paluu juurilleen. Pientä viilattavaa edelleen on, mutta puutteistaan huolimatta kyseessä on eräs viime vuosien parhaista kauhupeleistä ja paras Resident Evil pitkään aikaan. Ehkä koskaan.