Alun perin vuonna 2012 Nintendon 3DS-käsikonsolilla hyvin menestynyt Resident Evil: Revelations sai ensimmäisen remasteroinnin jo vuosi julkaisun jälkeen edellissukupolven Xbox- ja PlayStation-pelikoneilla. Se muistutti monella tapaa vanhoja pelisarjan osia, mutta ilman hankalaa valikkomanagerointia tavaroiden ja parannusyrttien kohdalla. Tulipahan pelissä myös muuan kohtaus, joka vetosi suomalaisyleisöön. Jo alkutaipaleella heitettiin pelaaja flashbackina muistelemaan menneitä, joka sisälsi koto-Suomen talviset piirteet täyttävän ympäristön ja lentokentän, joka tunnettiin nimellä ”Valkoinen Mökki Airport”. Ei ihan torilla tavataan –ainesta, mutta lähellä kuitenkin!
Odottelinkin jo kyseisen pelisarjan lukuisten muiden uusiojulkaisujen jälkeen, että myös ensimmäinen Revelations saapuisi nykykonsoleille ja niinhän se sieltä sitten saapui. Hintaakin on kohtuulliset 20 euroa.
So…S***t happened after Valkoinen Mökki incident
Revelations sijoittuu neljännen ja viidennen osan välimaastoon ennen Chris Redfieldin sekoiluja Afrikassa. Parivaljakko Jill Valentine ja Parker Luciani toimivat bioterrorismiyksikön leivissä ja heidät passitetaan etsimään kadonnutta Chrisiä ja hänen mystistä partneriansa Jessicaa. Seuratessaan Chrisin jättämää signaalia löytävät he pian keskeltä merta hylätyn jättilaivan, Queen Zenobian. Kauaa ei mene, kun Resident Evil –pelisarjalle tyypillinen ”bad things just went even worse” –skenaario iskee päin pelaajan näköä ja soppa on valmis hämmennettäväksi. Tarina on jaksotettu episodeihin ja jokaisen päättyessä seuraa pisteytys ja arvosana. Osassa episodeista lopussa odottaa pomotaistelu.
Kontrollit ovat lainausta uudemmista Resident Evil –peleistä, ja hyvä niin. Liikkumista voi siis harrastaa aseella tähdätessään. Vanha tönkkö ohjaus joutaakin jäädä menneisyyteen. Valitettavasti mekaniikkoja tarkastellessa löytyy edelleen vanhoja ongelmakohtia, jotka olisi pitänyt korjata kuntoon. Onhan kyseessä kuitenkin pelin paras versio. Esimerkkinä aina oven kautta huoneesta tai käytävästä toiseen kulkiesssaan Jill edelleen ryntää etukenossa lävitse ja jättää itsensä hetkeksi vihollisjoukkojen armoille. Animaatiota ei voi keskeyttää. Myös väistöliikkeet aktivoituvat edelleen kömpelösti ja sattumanvaraisesti. Aina täydellinenkään ajoitus ei ole takuu sille, että potentiaalisen vahingon voisi välttää.
Revelations sisältää puzzleja, jotka ovat sarjalle hyvin perinteisiä etsi avain ja avaa (h)ovi –aiheisia pähkinöitä. Ne toimivat pääosin hyvin rytmityksen kannalta. Kätevänä lisämausteena voi nopeasti liipaisimesta aktivoida skannerin, joka paljastaa sieltä täältä ripotettuja asepiiloja tai muita hyödykkeitä. Aseiden tehokkuutta voi myös tehostaa skannaamalla pelin mutanttipahiksia.
No voihan hohtimet
Peli kärsii ajoittain varsin ihmeellisistä suunnitteluratkaistuista. Onneksi niistä saa revittyä enemmän huumoria kuin tuskailua. Esimerkkinä kohtaus, jossa Jill herää ilman varusteita yksin lukitusta huoneesta, josta pitäisi jollain keinoin päästä ulos. Tarvitsin ruuvimeisseliä avatakseni rasian, josta sitten saisi sähkölukon pois päältä. Ihmetys oli suuri, kun vessan kannen selkäpuolelta paljastui ruuvarin kätköpaikka – se oli loogista jos mikä. Vain Jigsaw puuttui! Huvitusta aiheutti myös tilanne sen jälkeen, kun Parker saapuu kertomaan, että löysi Jillin käsiaseen, mutta ei vaivautunut sitä ottamaan mukaansa, koska eihän siinä olisi mitään järkeä. Matka tavaroiden luo onkin sitten jo aivan omaa luokkaansa, ja tietenkin ne löytyvät kentän toisesta päästä.
Tästä päästään sopivasti tekoälyyn, joka ei kovin kaksinen ole koko pelisarjassa koskaan ollut. Pahisten aggressiivisuus riippuu hyvin pitkälle valitusta vaikeusasteesta. Siinä missä zombeja kaukaisesti muistuttavat epäsikiöt tulevat vaikeimmalla jo lähes luodinkestäviksi two-shot-tappokoneiksi, pysyy oma partneri edelleen yhtä puupäänä. Parker vaikuttaisi pysyttelevän aina sivussa vaaran yllättäessä eikä siitä tunnu olevan mitään hyötyä, vaikka ase laulaakin. Käyttäisi edes kumiluotien sijasta oikeita patruunoita. Ei tullut läpipeluun aikana kertaakaan tilannetta, jossa Parker olisi viimeistellyt aloittamansa kahakan. Pysyypähän sentään poissa tieltä, eikä ole tukkeena käytävillä. Helpoin vaikeustaso päinvastoin muistuttaa jo jonkin sortin kävelysimulaattoria, jossa vastaantulevat vihollisjoukot hädin tuskin edes tiedostavat pelaajan läsnäoloa.
Visuaalisuuden osalta remasterointi on hoidettu laiskasti. Vaikkakin ruutu pyörii tasaisen jouhevasti, ovat graafiset muutokset jääneet minimaalisiksi. Laivan ja hahmojen uudelleenkäsittelyyn on sentään jonkin verran nähty vaivaa, mutta siltikin monin paikoin tuntui kuin katsoisi neljä vuotta sitten jo kertaalleen portattua versiota. Erityisesti toiminnan siirtyessä paatista muihin kohteisiin alkavat rumasti blurratut maisemat ja rosoiset maastot tosissaan häiritä silmää. Ei näin.
Kehuja ei ansaitse myöskään äänimaailma. Kokonaisuus tuntuu olevan suodatettu uuden softan kautta, mutta lopputulos ei siltikään tunnu eroavan aiemmasta. Eikä hahmojen suut mene edelleenkään puheen kanssa kunnolla synkassa.
Kohti uusia haasteita
Tarinan läpäistyä voi kaiken aloittaa alusta New Game+ -muodossa – kakki kerätyt herkut siirtyvät uuteen läpipeluukertaan. Lisäksi peli sisältää Raid-moodin, jossa taistellaan yhä vaikeutuvia vihollisaaltoja ja yritetään saada mahdollisimman hyvät pisteet.
Aika kultaa muistot. Nykyaikana moisia puutteita ei vain voi enää katsoa sormien läpi. Ihan samasta syystä pelisarjan ensimmäinen osa kursittiin kokoon epäkohdat mielessä ja ne hiottiin kuntoon. Lopputulos oli lähes aukoton kokonaisuus, josta myös muut kuin pelisarjan fanit saivat iloa iltoihinsa. Parinkympin hinta ei paljon ole pyydetty, mutta toisaalta niin ovat myös samalla hinnalla saatavilla muutkin pelisarjan uusiojulkaisut.