Sons of Anarchy -televisiosarja on pehmittänyt nuoria urhoja ajatukseen, että jos on ”pakko”, niin oikeuden voi ottaa omaan karvaiseen käteensä ja jakaa sitä kuten parhaaksi näkee. Sarja on kerännyt silmäpareja mukavasti ja on tullut aika ryhtyä rahastamaan orastavalla moottoripyöräjengitrendillä. Diilataan huumeita, käytetään aseita ja tietenkin humpataan höllällä moraalilla varustettujen hempukoiden kanssa. Onko tarjolla siis kaikkea sitä, mikä tekee kesästä onnistuneen? Kyllä ja iso ”mutta” perään. Deep Silver on julkaissut muun muassa Dead Island ja Metro -pelisarjoja, jotka ovat olleet varsin onnistuneita. RtH:n kohdalla askelmerkkiin ei kuitenkaan osuta.
Pelin tarinassa Jake palaa Vietnamin veriniityiltä. Hiljainen mies saapuu hiljaiseen kotikaupunkiinsa sedän ja veljen luo kotikorjaamolle. Veikan kanssa mennään kylille hakemaan burgerit, mutta pirulla on sormensä pelissä – tai varminta lienee puhua koko kädestä. Devil’s Hand -moottoripyöräkerho ei myy festareilla T-paitoja eikä muutenkaan välitä julkisuuskuvastaan. Purilainen jää syömättä, kun jengin jäsenet teloittavat pikkuveljen ja tunaroivat samassa yhteydessä isoveljen päivien päättämisen. Tässä kohtaa Jakelta ei enää löydy edestä eikä takaa sellaista poskea, jonka kääntää, vaan pikkureppu pitää pakata kostoretkeä varten.
Pappatunturin kyydissä
Silmä silmästä tekee kaikista sokeita, mutta pelin grafiikka saattaa aiheuttaa aivan saman lopputuloksen. On vaikea uskoa, että peli on tältä vuodelta ja tiukkaa tekee uskoa edes se, että kyseessä on nykykonsolisukupolven peli. Ensimmäinen valikko on toteutettu aikakausilehtiteemalla ja tanakka rockbiisi antaa potkua, mutta kun ensimmäinen maisema itse pelistä avautuu, voi todeta heti, että luvassa on metallipilkettä silmään. Tekstuurit ovat suttuisia, yksityiskohtia ei ole nimeksikään ja kaikki blurrataan kuin Facebook-kuvissa. Tämä kaikki kuorrutetaan yskähtelevällä pelimoottorilla. Ajoittain ruudunpäivitys tipahtaa tasolle, jonka rinnalla Hinku ja Vinku paperianimaatiot rullaavat sulavasti.
Silmäkarkkia ei heru, mutta se unohtuu, kun kontrollit ajavat pelaajaa hulluuden syövereihin. Moottoripyörien kuminen ohjaus yhdistettynä pahvilavasteiden fysiikkaan saa suun aukeamaan. Vaikka pohjalla olisi pitkä kokemus räiskintäpeleistä, ei aseilla osu mihinkään. Ei kaukaa, ei läheltä, eikä moottoripyörän selästä. Räiskintä on toivotonta. Nyrkkitappelut ovat kuin katsoisi nelivuotiaan hakkaavan action-figuureita yhteen. Maantiellä tapahtuva pyörien välinen iskujenvaihto on suorastaan lapsellista. Peli etenee tehtävä kerrallaan ja keräiltävää löytyy. Omaa ajokkia voi viritellä korjaamolla eri osin, mutta niillä on vain kosmeettistä merkitystä ja sitäkin hyvin vähän, sillä itse pyörä on sivuosan näyttelijä.
Tämmöiset pelit tappavat sisältä sen pikkupojan, joka on täynnä löytämisen riemua ja positiivista odotusta. Pelin kornin käsikirjoituksen ylittää ainoastaan luokaton toteutus. Jotain hyvääkin löytyy, tavallaan. Se, ettei sitä ole lisensoitu Sons of Anarchy -sarjaan pelasti monet sarjan ystävät elämänsä huonoimmalta peliostokselta. RtH on huono niin monella tavalla, että sitä kannattaa kokeilla, jos mahdollista. Jokaisen on hyvä itse kokea kuivahumputtamiseen keskittyvät rakastelukohtaukset sekä muu tahaton huumori, jota käsikirjoitus ja lukemattomat bugit tuovat mukanaan. RtH on nimensä mukainen kokemus. ”I mean, really, what were they thinking?”.