Viime vuosina ovat motskaripelit selkeästi saaneet lisää jalansijaa markkinoilla. Tarjonta on kasvanut vuosi vuodelta ja genre alkaa olla hyvin kilpailtua. Myös laatuun on alettu panostaa enemmän ja enemmän, koska tietysti kilpailun myötä kukin haluaa olla toistansa parempi. Alkuvuoden Ride 4 oli erittäin positiivinen yllätys allekirjoittaneelle ja nythän sekin sai next gen -käsittelyn hetki sitten. Loppukeväästä ulos tullut MotoGP oli sekin tähän asti onnistunein sarjansa tuotos. Näiden lisäksi löytyy valikoimasta muutamaakin sorttia erilaisia motocrosseja. Kukin nimikkeistä pyrkii erottumaan joukosta vähän omalla kulmallansa. Ride keskittyy enemmän fiilistelyyn ja pärrien keräilyyn, kun taas esimerkiksi MotoGP 21 keskittyy puhtaasti kilpapuolelle.
Nyt markkinoille on noussut uusi titteli, joka tottelee nimeä RiMS Racing. Se tarjoaa pelaajille mittavan uramoodin ja hieman poikkeuksellisesti ajettavien pyörien määrä on karsittu minimiin. Niitä on vajaa kymmenisen sorttia, kukin ikonisia malleja, kuten vaikkapa Kawasaki Ninja ZX tai Aprilia RSV. Aloituspärrän saa valita vapaasti, joten en pistänyt pahakseni napata rouhevaa 1000-kuutioista Ducatia.
Kullekin mallille löytyy sadoittain osia, joita voi mielensä mukaan iskeä kiinni, kunhan valuuttaa löytyy lompakosta. Tämä ei kuitenkaan ole vain sellainen nippelinappeli-toiminnallisuus, vaan osia joutuu väkipakosta ostamaan, vaihtelemaan ja myymään, koska ne kuluvat ajossa. Tietynlaisilla kokonaisuuksilla voidaan myös hakea pieniä lisäetuja sinne tänne. Tähän kun lisätään termi ”simulaatio”, niin alkaa pikku hiljaa selkiytymään, mistä on kyse. Mennään aika HC-touhuihin ja sitähän se myös on.
This is my bike. There are many like it but this one is mine.
RiMS Racing sisältää hyvin pitkälle ne perinteiset pelimuodot, joita odottaa saattaa. Moninpeli luonnollisesti löytyy ja se jakautuu kahteen osaan, missä keskinäisten kamppailujen lisäksi on mahdollisuus ajaa viikottain vaihtuvia haasteajoja. Suomen kielellä se tarkoittaa tiettyä rataa asetetuin olosuhtein ja tietyllä pyörävalinnalla. Niin sanottu pihvi on uramoodi, jossa pelaaja valitsee moottoripyörän valmistajan mukaan, johon sitoutuu pitkäksi aikaa. Kannattaa siis valita huolella. Pyörissä on huomattavia eroja esimerkiksi sen osalta, kuinka vauhdikkaisiin lähtöstartteihin tai huippunopeuksiin päästään, tai vaikka miten ne painonsa myötä käyttäytyvät mutkissa.
Kun valinta on tehty, niin astutaan sen jälkeen valmistajan leiriin tapaamaan tiimiä ja tutustutaan uran ominaisuuksiin, kuten tuunaamiseen ja säätämiseen. Kehityspuut löytyvät nekin tiimin sisällä, minkä taktisella allokoimisella saavutetaan etuja, joskin ehkä enemmän pitkällä tähtäimellä. Kausi on pitkä ja kalenterin ajaminen loppuun viimeisille metreille kestää kauan. Omassa pelikellossa lähenivät tunnit jo kolmattakymmentä enkä ollut ehättänyt edes puoleen väliin sinä aikana. Varsinaista valinnanvapautta ei aikataulujen osalta tarjota, vaan pelaajan on orjallisesti edettävä kalenteria ja sen tarjoamia eventtejä aikajärjestyksessä. Aika ajoin on mahdollista myös skipata kisoja riippuen siitä, tuovatko ne tiimille pisteitä vai ovatko enemmän promoamista varten. Sivussa voi myös ajaa vaihtoehtoista tallia, joskin ne ovat valmistajakohtaisia kisoja, millä ei ole vaikutusta päätapahtumiin. Kaikki kilpailut sijoittuivat tyypillisiin rata-ajoihin (esim. Laguna Seca, Suzuka, Silverstone) ja muutamaan maantieajoreittiin eri maanosissa.
Varsin nopeasti muutaman kisan jälkeen alkaa viimeistään huomata muutoksia prätkän suorituskyvyssä. Tuunausosion osalta en voi vahvistaa, että eri osien tuomat buustit näkyisivät kovin selkeästi ajossa, mutta pitkälle kulunut osa sen sijaan näkyy nopeusmittarissa tai muuten vaikeuttaa ajoa. Tämä oli varsin positiivinen yllätys minulle, kun ajamisen lisäksi jouduin pitämään silmällä osien tilannetta ja välillä jopa tekemään päätöksiä, että kuinka loppuun niitä ajan. Rahalla toki komponenttia saa vaikka minkälaista, mutta voittorahoilla ei ainakaan ensimmäisellä kaudella kovin avoimesti mällätä.
Ajotuntuma on yksi RiMSin parempia osa-alueita. Pyörät tuntuvat painavilta ja sen myötä mutkiin täytyy hakeutua vastakkaiselta reunalta jo hyvissä ajoin. Riippuen siitä, minkä vaikeustason pelaaja valitsee tulee mutkat ottaa erityisesti kaasun kanssa varovasti. Märällä asfaltilla pienikin turhan innokas aikainen kaasutus saa tasapainon herpaantumaan, jonka seurauksena on kaatuminen. Samoin huomioon tulee ottaa korkeuserot jarrutusten yhteydessä. Esimerkiksi loivassakin alamäessä jarruttaminen tulee aloittaa jo hyvissä ajoin, ja hyödyntäen sekä etu- että takajarruja. Itse syyllistyin muutamaan otteeseen alkutaipaleella siihen, että painotin jarrutuksissa liikaa etujarruja, minkä seurauksena alamäessä perä nousi ilmaan ja hallinta katosi sen sileän tien.
Hyvä juttu, että oppimiskäyrä on riittävän korkealla, jotta kyllästyminen ei pääse iskemään heti alkumetreillä. Yksi puute kuitenkin varjostaa tuntumaa ja se on vauhdintunne, tarkennettuna sen puute. Pyörillä huippunopeudet yltävät kolmeenkin sataan, mutta se ei välity ruudulle. Tämän myötä myös ristiin rastiin ajateltuna pitkän kiihdytyksen jälkeen on vaikeaa arvioida mutkan lähestyessä jarrutusta. Mutkiin tulee helposti jarruteltua liian aikaisessa vaiheessa, mikä antaa saumat aggressiivisille tekoälykuskeille pamauttaa mutkan alussa perään ja sen jälkeen kisa onkin pilalla.
Pelin tekoälykuskit ovat aika pelottavia käytöksiltään ja monesti arvaamattomia erityisesti mutkissa. Liian moneen jarrutukseen liittyy aitoa pelkoa siitä, että kilpatallit vain tuuttaavat pelaajan pois tieltä. Tekoäly toisin sanoen vie jarrutuksen aivan liian viime tippaan mutkaan, mutta mutkasta poistuessa jalka pääsee irti kaasulta ja uhkaa uusi törmäysaalto, kun yritän pujotella kuskien ohi. Suorilla sentään ei samanlainen ongelma välity, vaan kone pyrkii pysyttelemään ajolinjalla. Viimeaikaiset päivitykset vähän paransivat tilannetta, mutta ongelma on edelleen läsnä.
Visuaalisesti RiMS Racing osuu keskikastiin. Meno on päällisin puolin ihan hyvännäköistä, mutta PS5-versio ei tunnu ”next geniltä”. Pelin teeman huomioiden motskareiden yksityiskohtiin on upotettu aikaa, vaikka en nyt äkkiseltään pysähtynyt tarkastamaan, ovatko asentamani kilikkeet paikallaan vai näkyykö hifistely vain tuunausvalikoissa. Radoista se mojo taas puuttuu. Asfaltti on kovin geneeristä, karhealla tekstuurilla varustettua. Ympäristöä ei ole sitäkään hiottu ja puut näyttävät monesti kuvapankeista revityiltä. Lisäksi ainakin minun kisoissa reippaasti esiintyvä vesisade on efektinä kovin barebones. Kaasuttaessa vesi ei reagoi millään tavalla näennäisesti. Se mikä jäi vedessä erityisesti häiritsemään oli kuvaan ilmestyvät vesipisarat kolmannestakin persoonasta pelattuna, ja mikä pahinta, niitä ei saa kytkettyä pois.
Vesipisaroiden osuminen näytölle ei häiritsisi varmaan niin paljon, mikäli ruudunpäivitys pysyisi menossa mukana, mutta meidän pelaajien epäonneksi sadekeleillä ruudunpäivitys takkuilee jatkuvasti. Nyt nämä kombona tekevät pelaamisesta ajoittain todella haastavaa ottaen huomioon, kuinka armoton ajotuntuma on.
Äänimaailmaltaan RiMS on selkeämmin duurivoittoinen. Pyörien moottoriäänet poikkeavat toisistaan niinkin mukavasti, että osan prätkistä pystyy jopa tunnistamaan äänten perusteella. Putket paukkuvat nekin muhkeasti. Dynaamisuutta riittää. Sen verran pitää moittia, että sade äänipuolella kuulostaa ajoittain siltä kuin äänet olisi napattu vesihanan ääreltä. Se yltää lisäksi liikaa muiden äänten rinnalle, vaikka sen pitäisi ehdottomasti pysytellä vaisumpana taustalla.
Musiikeista sen verran, että ne kannattaa kytkeä pois pilaamasta kisatunnelmaa muutenkin.
Hankinnan arvoinen, aika suurella varauksella
Ennen kuin RiMS ansaitsisi paistattaa parrasvaloissa, niin korjattavaa riittää. Kehitystiimi on ollut valitettavan hidas reagoimaan isoimmissa kompastuskivissä ja esimerkiksi suorituskyvyn osalta peli pitäisi äkkiä saada paikattua. Pahinta ovat notkahdukset ruudunpäivityksessä, jotka tuntuvat ajoittuvan aina pahimpiin mahdollisiin hetkiin. Pelin ainut satunnaistekijä eli sääolosuhteet vaikutti jotenkin bugahtaneen minulla, kun sadekeliä pukkasi sadekelin jälkeen jatkuvalla syötöllä.
Myös asia, mikä jäi vaivaamaan minua oli ratojen vähäinen määrä (15 yhteensä – 10 rataa, 5 maantietä). Valikoimasta puuttui myös isoja ratoja, kuten Le Mans, Mugello tai vaikka nykyisellään uudempi Losail. Tämä on huono tilanne, kun ottaa huomioon kilpailijoiden repertuaarin.
Tämän myötä minulla on vaikea suositella peliä tällä hetkellä kuin niille, jotka ovat jo muut motskaripelit vääntäneet puhki ja kaipaavat lisää tekemistä ohessa.