”Jo oli aikakin!”, tuumin mielessäni kun kuulin, että lähinnä pleikkareilla majailleet samuraiseikkailut pääsevät vihdoin valloittamaan Microsoftin uusimman Xbox-konsolin.
Innoissani kuvittelin kuinka hienoa olisi sivallella miekalla päitä irti ja hakata japanilaismiljöössä kenraaleita kunnon hack’n slash -tyyliin. Pettymykseni oli suuri, kun pelin ladattuani edessäni kyhjötti hienon alkuvideon jälkeen käsittämättömän ruma tekele.
Ei sillä, että graafinen ulkoasu olisi tärkein asia pelissä, mutta käännöstyötä tehdessä pelin PS2-version tekstuureita ei oltu korvattu paremmilla ja peli oli yksinkertaisesti liian ruma ollakseen Xbox 360 -peli. Piirtoetäisyys kärsii samasta ongelmasta.
Viimeinen samurai? Missä Tomppa!
Graafisesta loistosta siis jäädään kauas Xbox 360:n kyvyistä, jos verrataan esim. Gears of Wariin. Äänellisesti pelistä puuttuu se tärkein, japanilaiset ääninäyttelijät. Peliareenalla kuuluva taistelun kilke on muuten ihan mukiinmenevää, mutta musiikkipuolella ääniraidoista puuttuu se jokin.
Mutta sitten itse peliin. Samurai Warriors 2 sisältää reippaasti yli 20 taistelijaa, joilla jokaisella on oma kampanjansa, joskin melko lyhyt sellainen. Kentät ovat sangen laajoja ja niiden läpäisemiseen kuluu tovi jos toinenkin.
Taistelijat eroavat toisistaan lähinnä ulkonäöllisesti. Kaikilla on erilainen ase ja erilaiset erikoisliikkeet, jotka ovat kohtuuhelppoja toteuttaa. Muu hakkaaminen sitten tapahtuukin rämpyttämällä kahta hyökkäysnappia sekä ketjuttelemalla niitä RB-napin kanssa. Mukana on myös ns. Musou-hyökkäykset, jotka tehdään B-napilla.
Peli etenee kaikilla taistelijoilla toistamalla samaa kaavaa – edessä on joukko onnettoman tekoälyn ohjastamia rivimiehiä sekä yksi kovempi rivimies/samurai, jotka kukistamalla siirrytään toiseen samanlaiseen tilanteeseen.
Sitä toistetaan niin pitkälle, kunnes kenttä on läpäisty. Kenttien ollessa kohtuullisen laajoja tulee pelaajalle eteen tilanteita, joissa pitää tehdä valintoja. Toisella puolella kenttää on oman joukon soturi pahassa tilanteessa ja itse olet kentän toisessa laidassa pistelemässä vihollisia kumoon.
Tässä tilanteessa pitäisi sitten luottaa siihen, että pystyt itse hakkaamaan pomon ja rivimiehet ennen, kuin kaveri toisella puolella kenttää kuolee. Tällaisessa tilanteessa on käytössä hyvä olla hevonen, mikäli apuun aikoo ehtiä. Hevosen voi ostaa kentistä keräämällään kullalla.
Hevosella ehtii paikalle hetkessä, ja sillä saa vieläpä rivimiehiä tapetuksi muutamalla töytäisyllä. Rivimiehet eivät käytännössä osaa kuin seistä paikallaan ja ottaa iskut otsaansa, kun taas pomoäijät pudottavat itsevarman samurain satulasta.
Itseäni henkilökohtaisesti ärsytti se, että minun piti juoksennella kentän toiselta puolelta toiselle pelastamassa omia joukkojani. Onneksi hevonen oli olemassa.
Death fixes everything
Samurain todistetaan olevan melkoisen etevä taistelija. Samurait saavat kokemuspisteitä jokaisesta kaatuneesta vihollisesta ja kokemuspisteet luonnollisesti tekevät pelaajasta vahvemman.
Samurain etevyys taistelijana tuodaan esille myöskin siten, että jos kuolema korjaa, niin se tosiaan kirjaimellisesti korjaa kaiken. Kokemuspisteet säilyvät, samoin kaikki keräämäsi tavarat sekä tietysti elämämittari on taas täynnä. Mikäpä siinä, ainakin taistelu helpottuu mutta mielestäni on kummallista, että haudasta ylösnoussut samurai osaa manata tavarat takaisin taskuunsa.
Kuitenkin nämä etevät taistelijat osaavat liikkua kuin saksanpaimenkoira ruututreeneissä. Sama suomeksi: pelaajan ohjastama samurai ei osaa liikkua sulavasti mihin suuntaan tahansa, vaan pelkästään suoraan eteen, taakse, vasemmalle tai oikealle, näin hiukan kärjistettynä.
”Hei, mitäs muuta tähän peliin laitetaan?!”
Normaali pelimuoto on sitä tavallista tarinamoodia. Yksin se on puuduttavaa pidemmän päälle, mutta onneksi sitä voi pelata kaverin kanssa co-opina, vaikkei valitettavasti Liven kautta.
Muita pelimuotoja tarinan lisäksi on muutama kappale, joista mainittakoon outo Sugoroku, joka on jonkinlainen monopolipeli ja varsin hauska sellainen sekä Survival, jossa täytyy kukistaa niin monta vihollista kuin vain kykenee ennen kuin kuolema korjaa. Viimeisenä mukana on Freeplay, joka nimensä mukaisesti antaa pelaajan vapaasti valita hahmon sekä kartan millä pelaa.
Mitään yllä olevista pelimuodoista ei kuitenkaan jaksa paria kertaa enempää pelata, poislukien Sugoroku jota jaksaa kavereiden kanssa pelata hieman pidempään. Mukana on vielä Xbox Live -tuki, joka tuo mukanaan ns. kisamoodin, jossa tapetaan vihollisia. Voittaja on se, jolla on eniten tappoja.
Suureksi harmikseni Live-puolella pelaajia oli sen verran vähän, etten päässyt arvosteluhetkellä tutustumaan kumpaankaan Liven tarjoamaan pelimuotoon.
Yhteenveto
Samurai Warriors 2 on peli, jota ei voi suositella oikein kenellekään muulle kuin sarjan faneile. Peli huokuu puutoksia ja sen huomaa jo ensimmäisellä pelikerralla. Ikäviä yllätyksiä tulee entistä enemmän, kun peliä pelaa pidemmälle. Samuraiseikkailu on nimittäin itseään toistava tekele lähes jokaisella pelihahmolla lukuunottamatta erikoisliikkeitä ja aseita, jotka vaihtelevat hahmojen välillä.
Grafiikan rujous ja äänien ponnettomuus lisäävät vielä enemmän pettymyksen tunnetta puuduttavaan pelikokemukseen. Pelikokemusta ei myöskään paranna yhtään se, että Xbox Livestä ei löydy pelikavereita. Minipelit ovat lähinnä lisätäytettä, eivätkä ne tuo oikeastaan juuri mitään lisää, poislukien hauska Sugoroku.
Lisäksi pelissä olevat outoudet, kuten kuoleman jälkeen palaavat kerätyt tavarat sekä neliömäinen liikkumistyyli, tekevät koko pelikokemuksesta kiirehdityn oloisen.
Pelissä on toki japanilaistyylinen henki, ja samurailla on mukava hutkia muutaman kerran viikossa. Hevoset ja avattavat pelihahmot tuovat mukavasti lisää potkua peliin, mutta valitettavasti hahmot ja niiden pelityylit sekä kentät eivät paljoa poikkea toisistaan, jolloin peli rupeaa toistamaan itseään aivan liian nopeasti. Co-op on aina hauskaa kaverin kanssa kunhan löytää sellaisen, joka suostuu tätä peliä pelaamaan kymmentä minuuttia kauemmin.
Samurai Warriors 2:ta on pakko verrata Microsoftin Ninety-Nine Nightsiin, joka on tyyliltään samankaltainen, mutta vyöryttää päälle tuhansittain paremman näköistä hakattavaa. Microsoftin tuotos on myöskin onnistunut tekemään siitä hauskaa, joskin hampaankiristystilanteitakin N3:ssa on. Valitettavasti Koein tuotos ei yllä läheskään samalle tasolle, sillä hahmot eivät eroa riittävästi toisistaan, eikä myöskään kättä pidemmän käyttäminen ole läheskään yhtä hauskaa kuin N3:ssa.
Ainoastaan upeat videot ja hieno japanilaistunnelma sekä Sugoroku pelastavat jonkin verran, mutta sitäkin pilaavat surkea musiikki ja enkkudubbaus.
Valitan fanipojat, tämä tekele on roskaa. Kiertäkää se kaukaa.