Lucasartsin julkaisema ja Totally Gamesin kehittämä Secret Weapons over Normandy on kuvitteellisesti toiseen maailmansotaan perustuva Action-painotteinen ja vahvasti arcademainen lentely-peli. Ehkä SWON onkin tavallaan uudelleen lämmitysyritys legendaarisesta Secret Weapons of the Luftwaffe PC-pelistä.
Pelillisesti Dead Zone
Heti ensikosketus tähän WWII-aiheiseen lentopeliin oli lievästi sanottuna shokki, nimittäin pelillisessäkään mielessä tästä on vaikea alkuun löytää juuri mitään kovin kehuttavaa sanottavaa. Ja sama koskee myös koneiden lentomallinnusta
Vaikka kyseessä onkin puhdas arcade/toiminta-lentely, niin silti SWON:sta löytynee aiheeseen liittyen mielestäni radikaaleja puutteita.
Kovin kummallista on myös se, että control sensitivity -optiosta löytyy kuitenkin myös realistic-asetus… mutta tämänkin voi luokitella surutta arcademaisen lentomallin puolelle.
Viholliskoneiden tekoälyttömyys ja suoraviivainen toiminta pistää myös ajoittain ikävästi silmään, sillä kampanjassa erilaiset tehtävät etenevät suhteellisen kaavamaisen tyyliin, esimerkiksi vihollisen hävittäjälaivue saattaa ilmestyä tyhjästä paikalle kun on edetty tiettyyn checkpointtiin. Mutta toisaalta taas esimerkiksi Midwayn tyynenmeren taistelu-tehtävissä Japanilaisten Zero-hävittäjät nousevat lentotukialuksiltaan ja ne voidaan myös tuhota lentokansille ennen kuin pääsevät ilmaan. Mutta joka tapauksessa vaikea tämän lentopelin parissa on herätellä mitään toisen maailmansodan ilmataistelufiiliksiä millään sektorilla.
Kampanjaan mukaan on yritetty ujuttaa jonkinlaista kuvitteellisen seikkailuhenkistä juonen tynkää, joka sekin tuntuu luonteeltaan äkkiä kasaan kyhätyltä. Pelin taustalle on mukautettu vielä ajan historialliseen henkeen uskottavaa sota-dokumenttia jonka vaikutelma sitten itse pelatessa häviää kuin pieru Saharaan.
Tiettyä tehtävien vaihtelevaa toiminnallisuutta on kuitenkin tähän pyritty luomaan hieman samaan tyyliin kuin Crimson Skies -pelissä, eli väliin SWON:ssa ammutaan mm. myös arcademaiseen tyyliin IT-kalustolla vihollisen pommittajia ja hävittäjiä alas…mutta tämä ominaisuus SWON:ssa ei ole kuitenkaan samoin pelillisesti reaaliaikaisesti hallittavissa…eli välivideoilla viedään alustavasti kampanjaa eteenpäin, jotka on toteutettu pelin omalla moottorilla ja renderöimättä (ei kuitenkaan elokuvamaisesti). Eteen tulee myös maa- ja meri-kohteiden tuhoamista sekä luonteeltaan jokseenkin omituisia saatto- ja puolustustehtäviä…saattaa paperilla kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta sitä se ei kuitenkaan käytännössä minusta ole, johtuen lähinnä pelin muista luonne- ja ratkaisumalleista. Tiettyjen tehtävien liian nopea toiminnallinen tempo ja tilanteiden suoraviivainen eteneminen myös pudottaa pois hyviksi luonnehdittujenkin ominaisuuksien hyödyntämisen, kuten mm. laskeutumisen omalle tai vastarintaliikkeen lentokentälle, tarkoituksena vaikkapa täydentää aseistusta tai korjauttaa kone. Lento/hyökkäys -strategioita SWON:sta on turha myöskin etsiä.
Taisteluita käydään mm. Pohjois-Afrikan, Tyynenmeren, Britannian, Ranskan ja itärintaman yllä, kampanjan tehtävät ja niihin sijoittuvat kartta-alueet ovat kuitenkin puhtaasti kuvitteellisia, kuten myös edellä mainitusti niiden luonnekin sen mukainen. Erilaisia tehtäviä kampanjasta löytyy yhteensä noin 30 kappaletta. Xbox-versiosta löytyy myös jaetun ruudun moninpeli (Split Screen) ja sitä voi pelata maksimissaan kahden pelaajan voimin. Yksinpeli-sektorilla kampanja tehtävien lisäksi löytyy ”Instant Action” quick match -moodi, jossa voi pelata kustomoidusti yksinkertaista dogfighting-muotoa erilaisia kone-tyyppejä vastaan ja tiettyjä asetuksia vapaasti muutellen, koskien myös karttoja, koneiden valinnaista aseistusta ja maastoon sopivia skinejä. Kampanjan edetessä aukeaa lisää sälää myös tälle alueelle.
Toinen maailmasota ja rillumarei…
Tietyt autenttisista WWII-lentokoneista mallinnetut konetyypit käyttäytyvät ilmassa myös naurettavalla tavalla, kuten nyt sopi arcademaiselta lentopeliltä odottaakin, esim. Saksalaisella Ju-88 pommikoneella voidaan jahdata ajoittain myös vihollisen Spitfire tai Hurricane-hävittäjiä, eli ko. pommikone on pelaajan puikoissa tai tekoälyn ohjastamana varsin ketterä, vaikka olisikin controllista realistic-asetus päällä. Hyökkäyksen tapahtuessa pommikoneet hajaantuvat myös laivue-muodostelmasta aivan samalla tavoin kuin hävittäjätkin ja mitään tuon ajan pommikoneille ominaista puolustus-ryhmitystä niiltä on pelaajan turha odottaa…haahuilevat sitten ilmassa miten sattuu. Arcade-pelaajia tällaiset ominaisuudet eivät välttämättä kuitenkaan hämää, mutta allekirjoittaneella pisti väkisinkin suun mutrulle, eli tietty tunnelmanhakuisuus karisi tälläkin sektorilla.
Vihollishävittäjien välillä käytävät dogfighting-konfliktit ovat väliin myös varsin sekavia, jossa sitten kieputaan ilmassa miten sattuu. Oman koneen tuhoutuessa voi sitten lopun tilannetta vielä katsoa cinematic-replaynä, jossa vihollisen hävittäjien ja oman koneen ulkoinen lentomalli ja animointi taustamaisemineen näyttää toisinaan taas suhteellisen uskottavalta, mutta siihen se sitten jääkin. Tehtävien aikana voidaan käyttää myös jonkinlaista hidastus toimintoa, mutta tässä pelissä mielestäni kuitenkin aika turhanpäiväinen ominaisuus, tämän tilalle kun olisi voinut kehittää jotain merkittävämpääkin…
Erilaisia lennettäviä koneita SWON:sta löytynee noin 20:nta ja hyvänä seikkana mainittakoon, että koneisiin on mahdollista sentään kustomoida erilaisia aseita (ammuksia rajallisesti), tosin vain lievässä ja arcademaisessa merkityksessä. Koneisiin voi konekiväärien lisäksi täydentää esim. 37mm. tai 57mm siipitykit, eri räjähdystehoa omaavia raketteja tai 250/500/2000lbs painoisia pommeja. Näiden lisäksi myös torpedoita löytyy, samoin vihollislaivaston torpedointiin liittyviä tehtäviä. Vaikka hävittäjä-koneeseen mahtuukin näennäisesti vain yksi torpedo, niin silti niitä pelissä voidaan yhdestä koneesta surutta tiputella useampia veteen ja sama koskee myös muita pommeja. Ja pelin nimen mukaisesti kuvitteellistakin pommia ja rakettia löytyy (Secret Weapons). Kampanjan edetessä eri koneiden olemassa olevia ominaisuuksia voi myös kehittää, kuten esimerkiksi panssarointia ja moottoria. Uusia koneita aukeaa tehtäviä suoritettaessa myös lisää.
Missä ihmeessä on kaasu?
Kovin omituista on sekin, että koneista ei löydy suoranaisesti lainkaan kaasun hallintaa koskevaa kontrollia, mutta sitten taas moottorin kierroksia/nopeutta voidaan kuitenkin uskottavasti nostaa syöksyillä ja tällöin myös koneen nopeus kasvaa, vastaavasti taas nousuissa nopeus alenee kuten pitääkin. Kaasun puuttuminen silti ihmetyttää…mutta sentään nopeutta, korkeutta ja koneen asentoa kuvaava mittaristo löytyy sekä lievästi ottaen koneen sakkaamista kuvaava asteikko-mittari (Koneen sakkaus ”Stall” = Liian jyrkkä/nopea kiipeäminen korkeammalle). Pelaajan ohjastamilla koneilla ei voi myöskään tehdä mitään immelmanneja yms. temppuja ilmassa, kun taas vihollisen AI-hävittäjät tuntuvat joskus nämäkin hallitsevan, kuten esim. Saksalaisten Focke Wulf -hävittäjät (FW-190 A-1).
Koneisiin ei ole toteutettu mitään vauriomallinnusta, joka vaikuttaisi lentokoneen ohjattavuuteen millään tavalla, näytöllä on vain vauriomittari, joka kuluessaan loppuun tuhoaa koneen. Visuaalisesti kuitenkin osumia saanut kone savuttaa lievästi tai moottori syttyy palamaan. Liekehtivällä moottorilla on mahdollista kuitenkin lentää yksittäinen tehtävä surutta läpi ja sama koskee myös AI-koneita/muuta kalustoa, eli näiden ympärille saadaan näkymään myös pieni vauriomittari, mutta ovat loppuun asti silti täydessä toiminta/hyökkäys kunnossa kunnes viimeinenkin energia-pisara on saatu niistä ammuttua tyhjäksi.
Cockpit – ohjaamonäkymää ei tästäkään arcade-lentopelistä löydy, mutta full-screen moodi tosin kylläkin sekä useampi kolmannen persoonan kuvakulma, eivät kuitenkaan ole kiitettävästi toteutettuja nämäkään. Tietyt arcademaiset ja tehtävän suoritusta helpottavat visuaaliset ikonit ovat myös ärsyttävän isoja, toisaalta ne saa haluttaessa pois näytöltä, mutta pelin toteutusmallin ja kampanjassa etenemisen vuoksi niitä on miltei pakko kuitenkin käyttää.
Ehkä jotain pientä kehuttavaakin…
Jos jotakin näennäistä uskottavuutta tästä pelistä yrittää löytää, niin ainakin lievästi ottaen koneiden kk-aseiden luotisarja on mallinnettu ballistiseksi (Luodin putoava/kaareva lentorata), pidemmälle ammuttaessa on otettava myös hieman ennakkoa, samoin myös siipitykkien kohdalla, jotka ampuvat taas sarjaa huomattavasti hitaammalla syklillä. Pommeja kohteeseen pudotettaessa myös huomioitava ennakko, etäisyys ja korkeus, mutta apua näihin seikkoihin kyllä löytyy erilaisista kuvakulmista ja maa/ilma-kohteiden targets/targeting-kontrolleista/ikoneista. Visuaalisessa merkityksessä siipitykkien/kk-aseiden efektit eivät ole kuitenkaan mitään kovin tunnelmallista katseltavaa, mutta tietyt osuma ja räjähdys-efektit kohteisiin ovat keskivertoa parempaa jälkeä. Suurin osa karttojen rakennuksista myös vauriomallinnettu, jotka jättävät jälkeensä rauniot.
Eri puolille maailmaa sijoittuvat tehtävät ja niihin mallinnetut kartat ovat myös suhteellisen laajoja ja maan läheisyydessä löytyy myös kattavasti rakennuksia, siltoja, vesistöä ja puita yms. uskottavaa objektia. Samalle visuaaliselle tasolle ei kuitenkaan päästä kuin Xboxin Crimson Skies -lentopelissä, mutta tietyssä mielessä karttojen uskottavampi laajempi visuaalinen yleisilme SWON:sta silti tulee esiin, kun taas CS-lentopelissä karttojen maisemakuva on lähinnä taas fantasiamainen, mutta silti tekstuureiltaan ja efekteiltään kuitenkin huomattavasti kehittyneempää tasoa. SWON:in lentokoneiden visuaalinen mallinnus kuuluu taas sellaiseen keskivertoluokkaan, sama koskien myös muuta AI-kalustoa.
Äänimaailma on myös melko heikkoa, jos sitä vertaisi johonkin WWII hardcore-lentosimulaatio PC-peliin. Radioliikenne toimii kampanjassa osittain myös vihollisten näkökulmasta ja lennonjohdolta tai lentolaivueen kapteenilta tulee ajoittain myös kampanja-tehtävien juoneen liittyen ohjeita, jotka näkyy myös tekstein näytön ylälaidassa. Hyvää tässä on se, että muun muassa japanilaisten radioliikenne on nauhoitettu peliin oikealla kielellä, eikä esimerkiksi englanninkielisellä aksentilla, vaikka tosin sitäkin tässä pelissä tulee esiin. Radioliikenteeseen on pyritty lievästi ottaen saamaan tilanteista riippuen myös äänenpainollista tunnetta mukaan. Varsinkin Midwayn taisteluissa pisti japanilaisten radioliikenne hieman hymyilyttämään, positiivisessa mielessä. Omia siipimiehiä voidaan myös käskyttää, tosin komentoja on vain surkeat kolme kappaletta ”Defend me” , ”Attack my target” ja ”Target at will”.
Liikkuvan ilma-, maa- ja merisotakaluston määrä eri tehtävissä on määrällisesti jokseenkin hyvä, mutta niiden huono tekoäly ja pelillisesti toiminnallinen/puutteellinen strategiamalli on typerästi toteutettu, mikä vie mielestäni pelistä koko pohjan. Idealtaan tämäntyylinen ja laajat kartat omaava WWII-lentopeli olisi varmasti voitu pelillisesti ja hallittavuudeltaan tehdä huomattavasti älykkäämminkin, mutta ilmeisesti näin ei ole haluttu alunperinkään toimia, vaan projektoitu kylmästi koko multiplatform-paketti ulos suositulla WWII-aiheella ja menty sitten sieltä mistä aita on matalin. Ja vaikka Xbox-versioon olisi tullutkin PC-version tapaan myös onlinepeli-ominaisuudet mukaan, niin uskoisin että vielä vähemmän tämä lentopeli olisi saavuttanut Live-pelaajien keskuudessa mitään suurempaa arvostusta, vaikka sitä nyt täysin varmaksi on vaikea sanoakkaan. Xbox-version ainoaksi Live-ominaisuudeksi jäikin vain Downloadable Content.
Näin lopuksi
En suosittele tätä lentopeliä kenellekään, varsinkaan sellaiselle, joka odottaa löytävänsä tästä edes hitusen historiallista ja WWII-aiheista ilmasotatunnelmaa. Arcademaisten lentopelien ystäville taas sanottakoon, että Crimson Skies on kuitenkin monin verroin parempi valinta.