Kun alkuperäinen Serious Sam julkaistiin PC:lle vuonna 2001, toi se pelaajien ulottuville jotain mitä ei oltu nähty sitten Doomin: aivotonta, tauotonta räiskettä ja puhdasta tuhovoimaa ilman turhia krumeluureja. Ennen kulttikamaa ollut sarja on saanut uuden osan, ja tällä kertaa myös Xboxille. Mutta kestääkö tämä kaava enää?
Vakavalla asenteella
Sam ”Serious” Stone saa toimeksiannon kimeä-äänisiltä, pienikasvuisilta avaruudenmuukalaisilta, jotka etsivät ”valittua”. Sampan tehtävä on kerätä maagisen medaljongin palaset ja…läpä läpä läpä. Tarkoituksella överiksi vedetty juoni sopii tälläiseen peliin kuin nakutettu, ja mukaan on saatu ujutettua muutama ihan kelpo huumoripläjäys. Homman olisi voinut tehdä vielä enemmän läpällä, sillä näin kaikki ei ihan tunnu parodialta. Samin karismataso näyttää lukemaa nolla, eikä hänestä ole Duke Nukemin tasoiseksi macho-ikoniksi. Liekö Samppa parodiaa? Mene ja tiedä.
Kehittäjä Croteam hehkuttaa ulkoasun olevan 100 kertaa parempaa kuin ensimmäisessä osassa, ja ettei se näy pelattavuudessa. Vaikka kommentti onkin yliampuva, niin siinä on minimaalinen totuuden siemen: ympäristöt on tehty taidolla. Mukana on niin urbaania kuin villimpääkin seutua, kuten viidakkoa ja suoalueita. Valitettavasti uudistukset tuntuvat pelattavuudessa, sillä ruudunpäivitys takkuaa paikoin pahasti. Kenttiä on yhteensä 41, ja koko höskän menee läpi alle seitsemässä tunnissa. Ilmiselvästi tarkoitettu lyhyen matkan juoksijoille.
Enemies enemies, bang bang
Sam ja hänen kamunsa eivät näytä aivan yhtä onnistuneilta kuin ympäristöt, mutta tämän on oltava kompromissi ottaen huomioon pelin suurina joukkoina hyökyvät vihollislaumat. Näitä joka psykopaatin kauhuja tulee nimittäin kuin saavista kaatamalla. Pelaaja-paralle ei pahemmin anneta hengähdystaukoja muuta kuin välivideoiden muodossa. Vihulaisia sanalla sanoen ilmestyy vähän joka nurkalta. Aluksi tämä on hurmeisen kiehtovaa, mutta puolentoista tunnin ja kymmenen kentän jälkeen mielipide on muuttunut. Päähän alkaa ottamaan myös se, että jo putsatulla ja desinfioidulla alueella tuppaa ilmestymään uusia vihollisia. Pelaaja tuntee olonsa petetyksi: johan minä kerran vapautin sen valtakunnan sorron ikeestä. Onneksi tauon jälkeen meno taas maistuu hetken ajan paremmin, kun vain ymmärtää kääntää aivot pakkasen puolelle.
Pelaajaa päin pinkovat, korvia vihlovasti kiljuvat itsemurhapommittajat jaksavat aina sykähdyttää, vähintäänkin sormi hakeutuu äkkiä liipaisimelle. Niin ja pommi on siis heidän päänsä paikalla. Päätä ei siis ole. Osa vihollisista on nääs sitä oudompaa lajia. Miltäpä kuulostaa kolmipäinen, liekehtivä iso paha susihukka tahi luudalla lentävä, plasmapalloja ammuskeleva noita? Tämä on mukava poikkeus muutoin niin vähän outouttaan hyödyksi käyttävässä tekeleessä.
Kaksipiippuinen juttu
Kontrollit ovat tyydyttävät, hankaluuksia aiheuttavat vain kömpelöt ajoneuvot. Samppa voi sompailla dinosauruksella, kiiturilla ja Super Monkey Ball -tyylisellä pallolla. Tuhovälineisiin kuuluvat muun muassa moottorisaha, sinko, uzit molempiin kätösiin ja of rouskis pommeja kanniskeleva papukaija. Osa aseista, esimerkiksi moottorisaha, ovat liian tehottomia. Tosissaan pelatessa tuleekin käytettyä vain muutamaa parasta asetta, joihin lukeutuu kaksipiippuinen haulikko. Haulikolla saa ammuttua vihollisen kertalaakista kymmenien metrien päästä, joten veivinheittimet eivät oikein ole balanssissa. Erilaisia tuhovälineitä kyllä on papukaijamerkin arvoinen määrä.
Esineitä voi nostella, ja näin on saatu jopa pieniä pähkinöitä pelaajan ratkaistavaksi. Fysiikanmallinnus on jäänyt puolitiehen. Olipa esine sitten mikä hyvänsä, niin painoa on yhtä paljon kuin vaahtosammuttimen kokoisella anorektikolla. Musiikki olisi ollut miellyttävää valita omista kappaleista kiintolevyn avulla, mutta pelin kappaleet menettelevät. Aseiden äänet ovat yllättävän vaisuja.
Vakavammin linjoilla
Xbox Livessä tai system linkillä voi pelata kolmen kaverin kera, mutta vain yhteistyössä toisten kanssa. Kaikki yksinpelin kentät ovat mukana, mutta pelaajia ei linjoilta juuri löytynyt. Deathmatch varmasti inspiroisi useimpia enemmän. Ihmisellä tuppaa olemaan kova kilpailuvietti, ja jos moottorisaha annetaan kouraan, niin vóila. Harmillisesti tästä jäädään nyt paitsi. Hyvän ystävän kanssa yhteistyökin voi olla mukavaa, mutta tuntemattomien kanssa se tuppaa olemaan turhan vakavaa tälläiseen peliin.
Yhteenveto
Serious Sam 2 on lajityypissään eli aivottomissa räiskinnöissä kelpo tapaus, mutta muille kuin lajityypin ystäville se tarjoaa vain hetken huvin ja sitäkin enemmän ihmetystä: voiko tälläistä pelata tuntikausien ajan? Kaikille faneille vastaus on ehdoton kyllä, muille vastaus on älä ota sitä vakavasti, älä ota sitä vakavasti, se on vain räiskettä, aivotonta mäiskettä.