Zombie Studios -pelinkehitystiimin työstämä Shadow Ops: Red Mercury vie pelaajan lähitulevaisuuden kuvitteellisiin kriisipesäkkeisiin taistelemaan kansainvälistä terrorismia vastaan. Tällä kertaa polttopisteessä on Red Mercury -niminen ainesosa, jonka päätyessä vääriin käsiin seuraukset ovat katastrofaaliset. Ja sehän ei sovi, tuumaa NSA ja päättää kutsua kehään Frank Haydenin, erikoisjoukkojen kovimman luun. Pelaajaa Frankin seikkailuissa siivittävät isolla rahalla tuotettu käsikirjoitus sekä THX-sertifioitu äänimaailma.
Ensitunnelmat
Peli käynnistyy Lähi-itään sijoittuvasta kaupunkilähiöstä, Isku Mogadishuun -elokuvan tunnelmilla. Äänien kehittämiseen satsatut dollarit eivät ole menneet hukkaan, kaoottisen sotainen tunnelma välittyy ämyrien kautta mitä mainioimmalla tavalla. Luonnollisesti Dolby Digital 5.1 -laitteiston omistajille on luvassa lisäherkkua useammasta suunnasta. Pelin kontrollit ovat konsoliräiskintöjä pelanneille helposti omaksuttavissa, muutamalla pienellä erikoisuudella. Vasen liipaisin nimittäin toimii aseiden zoomina, mutta mahdollistaa samalla portaattoman nojaamis-toiminnon. Vasemman tatin avulla pelaaja voi asteittain kurkkia kulmien taakse tai esteiden yli kyykyssä ollessaan. Varsin erikoinen, mutta pienen totuttelun jälkeen suhteellisen toimiva ratkaisu. Kontrolliratkaisusta johtuen liikkuminen aseen ollessa zoomattuna ei onnistu lainkaan, mikä saattaa aluksi vaikeuttaa tietyntyyppiseen etenemistapaan tottuneiden pelaajien liikehdintää.
Aseita pelaajalla on käytössään toistakymmentä, perinteisestä pistoolista RPG-raketteihin. Aseiden balanssi yksinpelissä on suhteellisen hyvä, eli myös pistooli on täysin käypä väline terroristien torjuntaan.
Frankilta löytyy tehtävästä riippuen myös sirpale- tai flashbang-kranaatteja, joita voi käyttää etenemisen tukena. Sirpalekranaattien teho on tosin varsin vaatimaton ja oikeaan osoitteeseen kohdentaminen vähintäänkin hankalaa – mikä jättää nämä apuvälineet monesti sivuosaan.
Liikkuu, liikkuu!
Yksinpelikampanja koostuu 23 tehtävästä, jotka sijoittuvat ympäri maapalloa Kongon viidakoista arktisen Venäjän kautta aina Ranskan ytimeen saakka. Vaikka tehtävät ovat ympäristöistä johtuen tyyliltään hiukan erilaisia, on surullisen kuuluisa tapa-kaikki-mikä-liikkuu -teema vahvasti esillä.
Aivan yksin ei Frankin tarvitse kaikista tehtävistä selviytyä, sillä toisinaan häntä avustaa sekalainen määrä muita sotilaita. Nämä erittäin heikolla tekoälyllä varustetut karpaasit kulkevat omia, ennalta määriteltyjä polkujaan, siinä sivussa vihollisia tulittaen.
Tehtävät ovat äärimmäisen lineaarisia, kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset tai oikomisen mahdollistavat reitit on tukittu ”ylipääsemättömällä” romulla tai lukituilla ovilla. Lineaarisuuden lisäksi vastustajien liikehdintä on skriptattua, eli ylittäessäsi tietyn pisteen tilanteet aktivoituvat. Tämä tekee kaikenlaisen hiiviskelyn tai huomaamattoman etenemisen täysin mahdottomaksi. Myöskään vihollisten sijoittumisessa ei ole minkäänlaista vaihtelua, samat kaverit pöllähtävät esiin täsmälleen samassa paikassa kuin edelliselläkin kerralla. Missä viipyy kunnollisella vihollisten tekoälyllä varustettu konsoli-FPS? Aika näyttää onko Halo 2:ssa tai Far Cryn konsoliversiossa potentiaalia tällä sektorilla.
Vihollisten teköälyttömyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tehtävissä voisi rynnistää huolettomasti eteenpäin aseet laulaen. Pahisten murhaavan tarkka tulitus pitää huolen siitä, että moinen suunnitelma on tuomittu epäonnistumaan. Paras taktiikka onkin edetä rauhallisesti ympäristöä hyödyntäen, ja poimia viholliset hyvän suojan takaa yksitellen pois päiviltä.
Lisähaasteita kampanjaan tuo tallennuspisteiden puute, eli koko tehtävä on suoritettava kerralla onnistuneesti. Kuoleman yllättäessä kyseinen tehtävä on siis aloitettava uudelleen alusta. Pelin eliniän lisäämiseksi tuo on varmasti perusteltu vaihtoehto, mutta ainakin allekirjoittanutta se ärsytti muutamaan otteeseen suunnattomasti.
Pikselit, paririviin järjesty
Graafisesti peli on vaisu. Tekstuurit ovat keskinkertaista tasoa, eivät missään nimessä erikoisia. Mitään tyylikkäitä valaistusefektejä tai Xboxin tehoja hyödyntäviä kikkoja pelistä ei valitettavasti löydy. Osa räjähdyksistä on tosin toteutettu tyylikkäästi, mutta esimerkiksi käsikranaatit räjähtävät yhtä näyttävästi kuin nuotioon heitetty käpy.
Erityismaininta pitää antaa pelin räsynukke-fysiikkamallinnukselle, joka toimii ajoittain erittäinkin tyylikkäästi – ja kyse ei siis ole Havok-moottoria hyödyntävästä pelistä. Etenkin talon katoilta ja erilaisilta telineiltä putoilevat terroristit ovat ”kaunista” katseltavaa.
Mutta sitten jälleen ikäviin asioihin. Kaikki tunnelmaa luovat yksityiskohdat ovat poissa. Esimerkiksi seiniin ei ammuttaessa jää lainkaan luodinreikiä ja lentävät sirpaleet ynnä muut partikkelit puuttuvat kokonaan. Kun tähän ynnätään verellä mässäilyn totaalinen puutostila ja ruumiiden pikainen haihtuminen taistelutantereelta, jää illuusio hektisestä sotatilasta vähintäänkin puolitiehen.
Moninpeliä verkossa ja jaetulla ruudulla
Yksinpelikampanjan lisäksi Shadow Ops: Red Mercury sisältää runsaasti vaihtoehtoja moninpelaamiseen. Esimerkiksi pelistä löytyy tuki yhteistyössä kaverin kanssa (co-op) pelattaville tehtäville. Valitettavasti pelaaminen ei onnistu Xbox Liven kautta, vaan ainoastaan jaetulla ruudulla. Suurin osa co-op -kartoista on alussa lukittuina, mutta niitä voi avata suorittamalla alussa avoinna olevia tehtäviä.
Co-op -tehtävien lisäksi SORM mahdollistaa tavanomaisemman moninpelin neljän erilaisen pelimuodon kera – valittavissa ovat perinteinen Deathmatch, Team Deathmatch, Capture the Flag sekä VIP Escort, joita voi pelata Xbox Liven lisäksi jaetulla ruudulla tai lähiverkossa System Link -toiminnon avulla.
VIP Escort -pelimuoto on aavistuksen poikkeava standardipelityyppeihin verrattuna. Siinä toisen tiimin yksi pelaaja on VIP-henkilö, jonka pitää päästä turvallisesti perille määriteltyyn paikkaan. Oma tiimi luonnollisesti yrittää suojata VIPin etenemistä. Capture The Flagia ja VIP Escorttia voi pelata ainoastaan muutamalla kartalla, kun taas Deathmatcheja väännetään useammassa ympäristössä. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, että karttoja olisi kaivattu huomattavasti enemmän, etenkin kun tasosuunnittelu on hyvin yllätyksetöntä ja perinteistä (lue: tylsää). Tyyli ja tempo moninpelissä muistuttaa mielestäni Soldier of Fortune II:n vastaavaa, eli se on aavistuksen hitaampi verrattuna vaikkapa Return the Castle Wolfensteinin vastaavaan.
Huomionarvoista on myös peliseuran vähäisyys, noin viikon testiotoksessa kävi monesti niin, että aktiivisia servereitä löytyi jopa prime-time -aikaan ainoastaan muutamia, toisinaan ei yhtä ainutta…
Verkkoviive eli lagi ei testisessioissa ulkomaalaisilla servereilla vaivannut mainittavasti, tosin aseiden äänet tulivat hetken jälkijunassa – mikä kieltämättä oli aavistuksen häiritsevää.
Koko moninpeliosio jättää kokonaisuutena aavistuksen keskeneräisen tai ainakin huonosti suunnitellun vaikutelman. Esimerkiksi mitään Lobby-tilaa pelistä ei löydy ja Friends-listalla olevien henkilöiden pelaaman pelin näkee vasta valitsemalla erikseen kyseisen henkilön. Kätevää?
Yhteenveto
Shadow Ops: Red Mercury on tuotettu isolla rahalla, mikä on kuultavissa pelin äänipuolella. Muuten peli on sen sijaan varsin keskinkertainen tekele – malliesimerkki tuotoksesta, jota kukaan ei muista muutaman kuukauden kuluttua. Tietysti on mahdollista että aktiivinen Live-yhteisö löytää pelin ja luo oman sen ympärille skenensä, mutta ennusmerkit sen suhteen eivät näytä kovin hyviltä.
Yksinpelipuolella juonessa on kieltämättä omat koukkunsa ja pitkän linjan FPS-friikkinä kampanja oli ihan pakko pelata alusta loppuun. Peliä voikin varauksin suositella genren suurkuluttajille, Chronicles of Riddickin PAL-versiota odotellessa.