Skate 2:sta ei ole ehtinyt kulua kuin vuosi ja jo nyt markkinoille rullaa Skate 3. Paistaako vuoden kehitysaika läpi? Onko pelimekaniikkaa virkistetty? Jaksaako pelisarja yhä kiinnostaa, vai onko se vajoamassa Haukan lailla saman wanhan kierrätykseen? Ottakaamme selvää.
Skeittarista pisnismieheksi
Aiemmissa osissa pelaaja nousi pohjamudan muukalaisesta San Vanelonan ykkösskeittariksi, jota ihannoivat kaikki Demin keskustelupalstoja myöten. Saavutusta ei ole unohdettu Skate 3:ssa, sillä pelaaja on yhä kaikkien tuntema ammattilautailija. Kesken kilpailun luonnonlahjakkuudellemme kuitenkin sattuu lievä haaveri ja vintti pimenee täysin. Tajunnan palatessa uskollinen kameramiehemme Giovanni Reda kannustaa viemään menestyksen seuraavalle tasolle eli perustamaan oman yhtiön. Menestys ja mammona eivät kuitenkaan kasva puussa, joten pelaajan täytyy itse värvätä kadulta hyrräävien skeittaajien joukosta juuri ne oikeat lahjakkuudet, joiden avulla omaa brändiä kehtaa markkinoida eteenpäin.
Tarinanpoikasen ansiosta temppuilun motivaatio on vaihdettu rahasta ja sponsoroinnista rullalautojen myyntilukuihin: mitä enemmän pelaaja läpäisee haasteita, sitä paremmin brändin laudat käyvät kaupaksi. Konsepti on toimiva.
Kiirettä pitää
Muutaman pikkutehtävän jälkeen silmien eteen avautuu Port Carvertonin fiktiivinen kaupunki kaikessa komeudessaan ja vapaudessaan. Kyseessä on todellinen paratiisi: tutkittavaa lääniä riittää tuntikausiksi, ympäristö on monipuolinen, pelaajaa härnäävät vartijat loistavat poissaolollaan ja koko kaupungin kirkasta väritystä korostaa ikuisesti porottava aurinko. Vaikka pelimoottorin päivitykset jäävät muutaman animaation lisäykseen ja ruudunpäivitys saattaa yskäistä silloin tällöin, on ulkoasu varsin mukiinmenevä.
Haasteiden osalta Port Carvertonin tarjonta on tuttua pelisarjan edellisistä osista. Promokuvien ja -videoiden kuvaamisen lisäksi suoritettavana on vauhdikkaita Deathrace-kisoja, entistäkin tuskallisempia Hall of Meat -kaatuiluja ja sponsorien järjestämiä katukisoja. Muutamaan otteeseen päästään myös moikkaamaan oikean elämän ammattiskeittaajia, jotka esitellään jälleen kekseliäästi pelin alkuvideossa. Uusia pelimuotoja edustavat Own the Lot ja 1-Up. Jälkimmäisessä kisataan siitä, kumpi kahdesta temppuilijasta saa lyhyen aikarajan sisällä kasaan isomman pistemäärän, kun taas Own the Lotissa pelaajalle tyrkytetään pitkä lista erilaisia haasteita, jotka keskittyvät yhteen tiettyyn alueeseen Carvertonin miljööstä.
Tekemistä löytyy jo pelkästään uratilasta yllättävän paljon, mikä on hyvä asia, mutta määrä kostautuu vaihtelevalla laadulla. Osa tehtävistä tuntuu erittäin väkisin keksityiltä, ja paikoittain on rasittavaa, miten tehtävän läpäisy on kiinni senttimetrien tarkkuudesta. Tällöin tulee myös kyseenalaistettua, tarvitaanko miltei joka aktiviteetissa tiukkaa aikarajaa. Erehdyksien kautta menestyminen kuuluu kuitenkin pelin luonteeseen, aivan niin kuin oikeassa skeittaamisessa, ja onpahan tyytyväisyys taattu, kun se 720 asteen gräbi vihdoin onnistuu 20 yrityksen jälkeen.
”Lälläslää, mäpäs pelaan hardcorella!!111”
Uutena ominaisuutena tehtävien suorittamiseen ja samalla koko pelin pelaamiseen on annettu vaihtoehtoja. Enää onnistumiseen ei ole vain yhtä ainutta tapaa, vaan haasteiden läpäisymenetelmät on jaettu kahteen kategoriaan: ”own” ja ”kill”. Esimerkiksi jos tehtävässä täytyy hypätä rampilta toiselle, own-arvosanan saamiseen riittää vain hypyn tekeminen vapaavalintaisella tavalla. Täydellinen läpäisy eli ”kill” kuitenkin vaatii, että hypyn aikana suoritetaan tietty temppu tietyllä tavalla. Tällöin vastaan tulee paljon lajin omaa termistöä, mutta onneksi peli tarjoaa opastusta niin käsitteiden selittämiseen kuin myös temppujen tekemiseen.
Nyt pelissä voi valikoida perinteisen vaikeusasteen helpon, normaalin ja hardcoren väliltä. Helpoimmalla rullalaudan maksiminopeuden saavuttaa vain parilla potkaisulla, kaiteet vetävät grindaukseen syöksyvää pelihahmoa puoleensa magneetin lailla ja muutenkin temppujen tekeminen on ilmavampaa. Hardcore on loogisesti helpoimman vastakohta, jossa kokee varsinkin grindauksen haastavuuden.
Pelin kohdeyleisöä laajentavat vaikeusasteet ovat oikein hyvä lisä, mutta ne sekoittavat hiukan tehtävien toimivuutta. Siinä missä kaikki onnistuu helpoimmalla miltei itsestään, on osa tehtävistä mahdottoman tuntuista kidutusta hardcorella. Lopulta onkin järkevintä vaihtaa vaikeusaste suosiolla sen ääripäiden puoliväliin, jossa kaikki luistaa sopivassa tasapainossa.
RJ-45, tuo maaginen kaapeli
Skate 3:ssa on erityisesti yritetty panostaa nettipuoleen, mutta toteutus jää laimeaksi, kun tavoiteltavissa ei enää ole kokemuspisteitä ja niiden avulla saatavia arvonimiä. Toisena outona ratkaisuna tuttu päävalikko on hylätty kokonaan asetuksiin ja pelimuotoihin pääsee käsiksi vasta yksinpelin start-näppäimen valikosta, ja sekin on sotkettu varsinkin nettipelaamisen osalta välilehtiin. Oman tekemisen kontrollointi on sekavaa.
Yleisesti koko verkkopelaamista vaivaa myös servereiden epäluotettavuus, pelin jäätyminen latausruutuun ja EA:n nettipalvelun yhteysongelmat, jotka haittaavat samalla oman materiaalin lähettämistä Skate-yhteisön ihailtavaksi. Toisin sanoen omien kuvien, videoiden ja uutuutena myös skeittipuistojen lähettäminen nettiin tyssähtää useasti ah, niin ärsyttävään error-viestiin. Tämä on sääli, sillä nyt käytössä ovat jopa kaikki kameravaihtoehdot, jotka olivat aiemmin maksullisena lisäsisältönä Skate 2:ssa. Korjausta odotellessa…
Lopputunnelmat
Skate 3 on pelisarjansa keskinkertainen jatke. Toisinaan skeittaamisen fiilikseen ehtii päästä, kun kuumia temppupaikkoja etsiessä betonilaattojen rakoset luovat rullalaudan renkaista suorastaan taivaallisen äänen. Ilo kuitenkin loppuu lukuisten bugien ja suunnitteluvirheiden löytymiseen, eikä puolivillainen moninpelikään hauskuuta muuten kuin kavereiden kanssa, jos silloinkaan.
Edeltäjiensä kaltaista energisyyttä ja mielenkiintoa Skate 3 ei oikein jaksa ylläpitää, mutta myöhemmin alelaariin uponneen pelin voi käydä noutamassa itselleen mieluusti.