Kun MudRunner sai muutama vuosi takaperin ensimmäisen konsolitrailerinsa, olin vaikuttunut. Jokin siinä kolahti. Eikä julkaisussa tarvinnut pettyä! MudRunner iski niin kovaa, että viikon istumalta pelasin pelin puhki ja jäin janoamaan enemmän. Laajennukset on nekin saatettu maaliin.
Olihan MudRunnerissa myös puutteensa. Kartat kaipasivat kipeästi vaihtelua tehtävien osalta. Ympäristöt muistuttivat turhan paljon toisiansa. Erillinen haasteosio oli sekin kovin lyhyt ja nopeasti läpi koluttu.
Nyt huhti-toukokuun vaihteessa se sitten tapahtui, nimittäin SnowRunner-nimeä kantava jatko-osa julkaistiin. Takana on noin 50 pelituntia ja voin vain todeta, että nyt on herkkua tarjolla!
Elämäni kuormajuhtana… …noin suurin piirtein
Siinä missä MudRunner laittoi rekkamiehet ja -naiset kylmiltään tukkihommiin, tarjoaa SnowRunner paljon huolitellumman vastaanoton. Se ei myöskään edeltäjänsä tapaan tunnu fysiikkasimulaattorilta, vaan ihan täysimittaiselta peliltä. Nyt löytyy kunnollinen kampanja, ja siellä ensimmäiset hetket vietetään tärkeiden oppien parissa. SnowRunner antaa hyvät lähtökohdat myös kasuaalimmalle pelaajakunnalle, joita raskaat kulkuneuvot kiehtovat. Tämä ei tarkoita, että peli olisi helpompi.
SnowRunneria harkitsevien kannattaa asennoitua siihen, että eteen osuu ennen pitkää hetkiä, jolloin asiat menevät päin persettä – rekka jää jumiin, lasti kaatuu, polttoaine loppuu, tielle on osunut kivivyöry, silta on rikki ja niin edelleen. Skenaarioita riittää. Joskus ratkaisu voi löytyä nopeastikin vaikkapa vinssin avulla, mutta varsin monesti tilanteen ratkaiseminen vaatii aikaa. Ehkä joudut palaamaan varikolle ja noukkimaan toisen juhdan, jolla vedät rekan lasteineen mudasta tai ehkä tuot tarvikkeita, joilla tietä peittävästä kivikasasta päästään eroon. Ehkä tulevaisuuden varalta ajat bensasäiliön vakioreitille, jotta voit varmistua polttoaineen riittävyydestä.
Pelin maailma käsittää kolme toisistaan poikkeavaa ja suurta aluetta, joista kukin jakautuu vielä neljään osaan. Näiden neljän välillä voi lasteja viedä ja tuoda mielensä mukaan, mutta alueelta toiselle siirrytään vain varikon kautta. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kampanjaa SnowRunner esittelee sarjalle kokonaan uusia elementtejä, kuten lumen ja jään. Nämä pakottavat pelaajan mukautumaan pidon osalta uusiin tilanteisiin ja tuovat mudasta poiketen erilaisia haasteita ajoreiteille.
Tehtäviä suorittamalla tienataan valuuttaa, jota voidaan allokoida joko lisäkilikkeisiin kuten erilaisiin trailereihin, uusiin rasseihin, joita löytyy nelisenkymmentä erilaista, tai nykyisen päivittämiseen. Tuunausta tosin varjostaa se ongelma, että runsas osa päivityksistä on sidottuna kuskin tasoihin. Tässä piileekin suurin murheenaihe SnowRunnerin osalta, sillä ennen kuin on mahdollista parannella statseja tai valjastaa uutta kalustoa käyttöönsä, on tuomittu työskentelemään ensimmäiset tunnit kehnoilla vehkeillä. Kun otetaan huomioon, että kauppapaikalla on oikeaa rahaa vastaan tarjolla huipputehokkaita ajoneuvoja, joilla uran saa vauhdikkaasti nousukiitoon, sitä miettii väkisillä, että oliko näin suunniteltu jo alkuunsa.
Osa päivitysosista on onneksemme piilotettuna ympäri pelimaailmaa. Niitä voidaan paikallistaa avaamalla kartoista pintaa näköalatorneissa vierailemalla. Näköalatornit paljastavat myös uusia potentiaalisia kohteita, kuten bensa-asemia, varastoja, erillisiä lisänakkeja tai vaikkapa haastespotteja. Eipä unohdeta karttoihin hylättyjä ajoneuvoja, joita kannattaa jo harkinnan mukaan yrittää pelastaa ja viedä varikolle, jossa ne voidaan korjata ja ottaa käyttöön, tai pistää vaikka myyntiin. Ne kuitenkin sijaitsevat poikkeuksellisen vaikeissa ympäristöissä, jonne ei helpolla pääse ja vielä vaikeammin pois.
Tekemistä ja tutkittavaa riittää kymmeniksi tunneiksi. Sisällön puutteesta ei SnowRunnneria ainakaan voida moittia. (HLTB-sivuston arvio läpäisylle on +100 tuntia)
Miltä se näyttää ja kuulostaa? Miltä se tuntuu?
Visuaalisesti maisemat näyttävät upeilta eikä uskoisi, että kyseessä on simulaattori. Värejä on käytetty edeltäjäänsä rohkeammin. Missään vaiheessa ei peli vaikuta ympäristönsä osalta geneeriseltä. Ympäristö käyttäytyy myös uskottavasti. Lika tarttuu runkoon ja renkaisiin uskottavasti eikä niin sanottua liioittelua tapahdu, että kaikki olisi yleisesti paskassa. Erityisesti vesi on elementtinä hienoa katseltavaa. Lammikot reagoivat renkaan pyörimiseen ja alkavat aaltoilla. Kaasun käydessä kovemmalla vetinen loska alkaa lentämään kaaressa ja renkaan jäljet painautuvat nätisti maaperään ja uran syvyys riippuu pinnan pehmeydestä. Pidin myös lumesta elementtinä, jossa riittää tekstuuria eikä se vaikuta pelkältä vaalealta massalta.
Luonnollisesti SnowRunner käsittää myös vuorokaudenajan vaihtelut ja pimeän tullessa riskien arvioinnista tulee haastavampaa. Aikaa on mahdollista skipata haluttaessa, mutta itse koen, että silloin jää osa pelin hienouksista kokematta, sillä juuri vaikkapa auringon laskiessa kuskin työtä palkitaan näkymällä, jota jopa välillä pysähtyy ihmettelemään ja ihastelemaan.
Panostettu on myös audiopuoleen, erityisesti raskaiden ajoneuvojen osalta. Niissä on sitä niin sanottua munaa! Ei moitittavaa ole kevyemmissäkään pirsseissä, mutta varsinaisia eroja kaluston välillä on vaikeampi tehdä. Ympäristöstä kantautuvat äänet ovat nekin hyvin hiottuja mm. puut raksahtelevat mukavan raskaasti niiden osuessa ajolinjaan.
Musiikkiraidat ovat vähän itseään toistavia kantrirallatteluja, mutta en luokittelisi tätä enää 2020-luvulla ongelmaksi. Spotifyn käyttäminen kun konsoleilla on niin vaivatonta.
Sitten se pelin tärkein ominaisuus eli ajotuntuma. No sehän on loistava! Autoissa tuntuu massa ja ne reagoivat vahvasti epätasaiseen maastoon. Hyvin harvoin saa körryyttää suoraan, koska korjausliikkeitä joutuu alituiseen tekemään. Tämän myötä ajaminen ei käy pitkäveteiseksi. Ylämäet tuntuvat raskailta ajaa kuorman kanssa ja alamäkeen ajaessa saa ahkerasti jarrutella ja ”siksakata”, jotta vältyttäisiin runko- tai moottorivahingoilta. SnowRunnerhan sisältää vauriomallinnuksen, joka on aika yksinkertainen simulaatioksi, mutta toisaalta se on riittävä. Ehkä sitten seuraavassa projektissa.
Erot mudassa ja lumessa ajaessa ovat aika pieniä, lähinnä nopeuksissa mitattavia, mutta lumihanki voi toisaalta olla mutarämeikköä syvempi, joka vaikuttaa siihen, kuinka tiukasti siihen jää jumiin. Jäisillä teillä ajaessa ajotuntuman osalta eron huomaa hetkessä, ja ilman ketjuja renkaissa kannattaa riskejä punnita tarkkaan. Pitoa nimittäin ei ole juurikaan.
Erinomainen peli yksin. Kaverin kanssa vielä parempi.
Kuten jo otsikko antaa ymmärtää, niin SnowRunner on kokonaisuutta tarkastellessa erinomainen hankinta. Julkaisua vaivanneet bugit ovat lähestulkoon korjattuna jo nyt ja ohjaus toimii odotetusti (ennen korjauspäivitystä käännöksiä joutui ”täppäämään” loivissa kurveissa, kun ratti kääntyi pienelläkin tatin pidolla aina ääripäähän).
Peli tukee neljän pelaajan yhteistyötilaa ja se kyllä tuo aivan uutta lisämaustetta sessioihin. Omalta osalta touhu meni nopeasti ratkiriemukkaaksi perseilyksi, joka kuuluu tietty asiaan. Mutta hyötyy siinä myös pelillisesti, koska apu on aina lähellä. Lisäksi hylättyjen ajoneuvojen metsästys kaveriporukassa on sutjakkaampaa, kun vinsseillä voi muodostaa letkan, jossa kukin vetää toisiaan. Tietty pariin otteeseen näinkin nerokas suunnitelma purasi takaisin ja oltiin koko neljän kopla suossa jumissa.
Jään odottelemaan mielenkiinnolla roadmapissa paljastettuja sisältöpäivityksiä, joihin mielelläni upotan sentin jos toisenkin.