Moni asia kokee suosionsa huipulla suuren romahduksen, joka pahimmillaan vain jatkuu ja jatkuu. Tällöin rahakirstujen päällä istuvien tuottajien kannattaa antaa fanien pelastaa kituva brändi. Sonic the Hedgehog luotiin 1990-luvun alussa monopoliasemaa pitävän Nintendon vastaiskuksi. Sonic nousi nopeasti suosionsa huipulle ja oli tällöin yksi tunnistettavimpia mielikuvitushahmoja. Sonicin suosio kuitenkin tippui yhtä nopeasti kuin Segan konsolimyynnit ja lopulta sinistä siiliä pystyi vertaamaan tekohengitykseen kolmiulotteisen videopelikilpailun keskellä, jossa taistelukenttää tamppasivat Microsoft ja Sony. Faniryhmästä koostuva Headcannon ja PagodaWest Games päättivät ottaa askelia taaksepäin ja muokata vanhasta, mutta toimivasta pelimekaniikasta virkistävää ja retrohtavaa, tuoden sen samalla moderniin pelimaailmaan. Näin syntyi uusi Sonic Mania.
Sonic Does what Mario Don’t
Sonic Mania on perinteinen, mutta moderni kaksiulotteinen tasoloikkapeli. Tohtori Robotnik, paremmin tunnettu nimellä Eggman, on louhinut maan uumenista viiden pahan Eggrobon kanssa kahdeksannen Chaos Emeraldin, jonka avulla hän aikoo halkoa maailman palasiksi. Sonic, Tails ja Knuckels lähtevät pysäyttämään jälleen Eggmanin pahat aikeet. Pelaaja voi valita suorittaako tarinaosuuden Sonicilla, Tailsilla, Knucelsilla vai Sonicilla ja Tailssilla. Kentät koostuvat kahdesta tasosta, jonka lopussa odottaa aina innovatiivinen loppuvastus. Sonic Mania on koottu neljästä ensimmäisestä Sonic-pelistä; Sonic The Hedgehog 1-3 ja Sonic & Knuckelsista. Vanhoja kenttiä on paljon kierrätetty, mutta myös kehitelty eteenpäin. Huomattavinta on, että kentät ovat paljon pidempiä kuin alkuperäisissä Sonic -peleissä. Pelaaja voi yrittää haalia kenttien suorittamisen sivussa kaikki seitsemän Chaos Emeraldia, jolloin Sonic muuttuu Super Soniciksi. Kentät, joissa Chaos Emeraldeja metsästetään, muistuttavat puihin mennyttä Sonic R:a. Toisin kuin Sonic R, tämä toimii.
Checkpointiin saavuttuaan pelaaja voi yrittää myös legendaarista bonuskenttää, jossa pitää kerätä kolmiulotteisessa maailmassa kaikki siniset pallot. Jos osuu punaiseen palloon, peli loppuu ja pelaaja pääsee yrittämäään uudestaan vasta seuraavassa checkpointissa. Tällöin bonuskenttä on muuttunut, idean kuitenkin pysyessä samana.
Uutta, Vanhaa ja Blast processingia
Kenttien uusiokäytön lisäksi peliin on tuotu vanhoja, ennenjulkaisemattomia kenttiä, jotka ovat jääneet kehittäjien pöytälaatikoihin julkaisuvaiheessa. Esimerkiksi Mirage Salonissa on osia kentästä, jonka piti tulla Sonic The Hedgehogiin, mutta hyllytettiin juuri ennen julkaisua.
Sonic Manian kontrollit ovat sulavat, kuin suoraan vanhoista Sonic peleistä. Voisi sanoa ”sonicmaiset”. Totuttelu vie hetken, mikäli ei ole tottunut pelaamaan Sonicia, mutta nopean harjoittelun jälkeen pelaaminen käy kuin tanssi. Peli on tehty pelattavaksi yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes on löytänyt kaikki salaisuudet ja kerännyt kaikki Chaos Emeraldit. Kenttien uudelleenpelaaminen alkaa nopeasti tuntua tylsältä, vaikka pelattavana onkin toiset hahmot. Hahmojen pelattavuus ei kuitenkaan hirveästi eroa toisistaan. Sonic on nopea, Tails lentää ja Knuckels pystyy kiipeämään seinillä. Toisaalta se tuo lisää haastetta, kun saman kentän joutuu pelaamaan eri tavalla. Toisaalta samojen loppuvastusten mättäminen hieman turhauttaa.
Loppuponnistus modernille 16-bittiselle peligenrelle?
Pelissä on todella upeat modernit 16-bittiset grafiikat, jotka ruokkivat silmää joka tilanteessa ja luovat pieniä nostalgiapyrähdyksiä, jolloin RCA-liitin oli Hi-Fi:ä. Pelaamista kruunaa myös musiikki, joka on poimittu vanhoista Sonic-peleistä, ollessaan kuitenkin huomattavasti remasteroitua. Sonic Manian tarina on pituudeltaan keskinkertainen, jonka pystyy pelaamaan suhteellisen nopeasti läpi. Vastapainona on tietenkin Chaos Emeraldien kerääminen, johon saa tapettua aikaa. Peli ääreen on kuitenkin helppo hypätä ja nauttia. Tätä peliä voi kirjaimellisesti suositella kenelle tahansa. Yksinkertainen, mutta koukuttava tasohyppelypeli jokaista pikseliä myöten. Vaikka pelin tarina onkin lyhyt, palvelee pelattavuudeltaan ja musiikiltaan Sonic Mania pelaajaansa täydellisesti. Tämä voi olla hyvä alku modernille kaksiuloitteiselle tasohyppelykulttuurille. Tietysti se on ollut kokoajan olemassa, mutta kaukopartion tapaan piilossa. Bittisodan jälkeen 16-bittiset videopelit jäivät polygoniukkeleiden jalkoihin ja tuntuu, että peliyhteisö sairastaa pientä ähkyä kolmiulotteisista ja äärirealistisista peleistä. Shovel Knight todisti tinkimättömyydellään, että tällainen taidemuoto pitää edelleen pintansa ja Sonic sen, että ihmiset tahtovat edelleen pelata niitä.