Tutuimpien sarjan neljän ensimmäisen osan lisäksi mukana on sellaisia nimikkeitä Megadrivelta kuin Sonic 3D: Flickies’ Island (1996), Sonic Spinball (1993) ja Dr Robotnik’s Mean Bean Machine (1993).
Sonic Spinballissa ”palloa” eli Sonicia voi liikuttaa, ja peli onkin tavallisen tasoloikan ja flipperin hauska yhdistelmä. Mean Bean Machine on omaperäinen tetris-muunnelma. Näiden lisäksi kokoelmaan on laitettu liuta Game Gearin Sonic-pelejä, muun muassa Mario Kart -klooni Sonic Drift. Ensimmäisen värit omaavan kannettavan pelikoneen peleistä Sonic Labyrinth on erikoisin, sillä siinä Sonicilla on vauhtia hidastavat kengät! Muuten pelit tyytyvät lähinnä jäljittelemään Megadrive-isoveljiään. Tässä parhaiten onnistuu Sonic Chaos.
Avattavia pelejä ovat Comix Zone, Ristar, Flicky ja The Ooze. Mukana ovat myös Sonic 2-lock on ja Sonic 3-lock on, jolloin voi pelata kyseiset pelit Knuckles-hahmolla. Useiden pelaajien harmiksi kokoelma ei sisällä Sonic CD:tä. Peli julkaistiin aikoinaan Megadriven CD-lisälaitteelle ja myöhemmin PC:lle, ja huhujen mukaan Sega ei omistaisi peliin tarvittavia oikeuksia. Vasta tämä peli olisi tehnyt todellisen mega-kokoelman, sillä sitä pidetään laajalti yhtenä parhaista Sonic-peleistä.
Historian piikkien suhinaa
Vastaperustetun Sonic Teamin luodessa Sonicin vuonna 1990 oli projektin taustalla Segan silloisen johtajan Hayao Nakayaman toive saada aikaan pelihahmo, jolla olisi samanlaista vetovoimaa kuin Mariolla. Sen oli määrä symboloida Segaa aivan kuten Mikki Hiiri Disneytä. Nintendo oli näyttänyt muille koko kahdeksankymmentäluvun ajan, miten tärkeitä hyvin suunnitellut hahmot olivat. Tämän seikan omaksunut ryhmä Segan suunnittelijoita alkoi pohtia, mikä olisi hyvä hahmo Segan maskotiksi. Lopulta Naoto Oshiman esittämä ehdotus voitti.
Vaikka Naoto Oshima suunnitteli hahmon, niin Sonic Teamin johtajaa Yuji Nakaa pidetään yleisesti Sonic-hahmon isänä. Hän vastasi ohjelmoinnin ohessa Sonicin pelihahmottelusta, ratasuunnittelusta, kontrollisysteemistä ja kuvakielestä. Loppujen lopuksi Sonic korvasi yhtiön vanhan maskotin Alex Kidd’in, ja hahmo debytoi Megadrivella vuonna 1991. Peli oli välitön menestys niin kriitikoiden kuin pelaajienkin keskuudessa. Vuoden 1991 jälkeen Sonic on ehtinyt esiintyä yli 40:ssä erilaisessa pelissä ja 23.6.2001 vietettiin hahmon kymmenvuotispäivää.
Naavaparran nostalgiaa
Naavaparran kasvoille nousee hymy, kun wanha kunnon Sega-huuto kuuluu kaiuttimista, logon näkyessä ruudulla. Piltit nauravat taustalla, kun vanhakin noin nuortuu. Kokoelman valikot ovat tyylikkäät ja toimivat, ja taustalla näkyvät videot vanhoista klassikoista, sekä tunnelmallinen musiikki tuovat mieleen pelihetket vuosien takaa. Nostalgiaa parhaimmillaan! Ekstroina löytyy pelien alkuperäiset (jenkki) manuaalit, joista löytyy mielenkiintoista tietoa. Manuaaleja voi liikuttaa ja zoomailla, joten killisilmät voivat huokaista digitaaliajan helpotuksesta. Videoiden vähäisyys kismittää, sillä mukana ei ole kuin videoita Sonic Heroesin eri kehitysvaiheista.
Archie Comics on antanut kokoelmaa varten yli sadan Sonic-sarjakuvan kannet, joita voi myös zoomailla. Kannet ovat ihan kiva lisä, mutta onneksi mukana on myös yksi kokonainen sarjakuva. Kyseistä sarjakuvaa julkaistiin myös Suomessa vuosina 1994-1995, ja mukana vilahtaakin samoja sarjoja. Näiden lisäksi mukana on virallisia Sonic-promokuvia. Ekstroja on köyhänpuoleisesti, varsinkin jos vertaa Saturnille julkaistuun Sonic Jamiin. Pieni mieli ei voi ymmärtää, miksei siinä ollutta kattavaa historiikkiä ja muita ekstroja ympätty suoraan tähän. DVD:llä tilanpuute ei käy tekosyyksi.
Old School Cool
Sonic the Hedgehog tuli tunnetuksi nopeudesta ja yksinkertaisesta, addiktoivasta pelattavuudesta. Nou hätä, nämä pätevät vielä tänäkin päivänä. Pelaaja ei tarvitse kuin kahtaa nappia: toista hyppyyn, toista liikuttamiseen. Pelaaminen vie mukanaan, kun Sonic juoksee ympäri vaihtelevien ja erilaisia reittejä tarjoavien kenttien. Sonic 2:ssa debyyttinsä tekevä nuori kettu Miles ”Tails” Prower seuraa uskollisesti idoliaan, mutta Tailsilla voi myös pelata toisella ohjaimella. Sonic 3 ja Sonic & Knuckles ovat graafisesti edistyksellisimpiä, joten ne ovat audiovisuaalisella puolella kärsineet vähiten ajan hammasta. Musiikki on niissä entistäkin parempaa.
Pomovastuksena hääräävä Sonicin arkkivihollinen, tohtori Ivo Robotnik (Eggman) ei yleensä ole kovin vaikea kuin allekirjoittaneelle, mutta aina yhtä kekseliäs. Aina kun peli alkaa toistamaan itseään, tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, ja tämä on yksi näiden pelien vahvuuksista. Toisin kuin useita muita vanhoja pelejä, näitä pelaa edelleen mielellään. Kyse ei siis ole vain retroilusta, vaan oikeasta kiinnostuksesta.
Kuvaruutu voi olla kahdenlainen: joko kuva on hieman pienennetty tai koko ruudun kattava. Luonnollisesti Game Gear -pelejä ei voi pelata koko ruudulta. Kuvasuhteen voi näpsäkästi vaihtaa koska tahansa painamalla ohjaimen oikeaa tattia. Valkoisella napilla saa valikkoruudun, josta voi muun muassa tallentaa pelin (20 tallennuspaikkaa) ja ladata tallennetun pelin. Jokaisessa pelissä voi tallentaa, mikä ei ollut mahdollista Megadrivella kuin Sonic 3:ssa. Uudistus on hyvä, sillä nykyajan pehmopelaajat (kuten allekirjoittanut) eivät kestäisi pelaamista ilman tallennusta. Pelien emulointi toimii pääpiirteissään hyvin, Sonic 2:n ensimmäisessä kentässä ruudun alareunassa näkyy virheitä. Tämä ei kuitenkaan menoa haittaa, ja muita bugeja ei tullut vastaan.
Yhteenveto
Sonic Mega Collection Plus ei ole niin mega kuin nimi antaa ymmärtää. Paljon olennaista puuttuu, mutta lähes kaikki mitä on mukana, on priimatavaraa. Nostalgiatrippinä pakkaus on parasta mitä rahalla saa, mutta peleistä ei tarvitse olla aiempaa, positiivisesti värittynyttä muistikuvaa. Erityisesti kokoelman Megadrive-pelit ovat edelleen erinomaisia ihan ensimmäistä kertaa pelattuinakin. Varsinkin jos nämä pelit ovat jostain syystä jääneet väliin, niin nyt on aika korjata virhe. Osa pelaamisen parasta historiaa yksissä kansissa.